Haluaisin olla Pirkko Saision kaikista paras ystävä, Anna Perho kirjoittaa.

Olin katsomassa syksyn kehutuinta näytelmää, Valehtelijan peruukkia. Näytelmän jälkeen ystäväni lähetti viestin. ”Eikö olekin Pirkko Saisio mahtava?”

”Todellakin”, vastasin. Pirkko vaikuttaa sellaiselta tyypiltä, jonka ystävä haluaisin olla.

Ilmaus on hieman epätäsmällinen, sillä totuuden nimissä Saisio vaikuttaa ihmiseltä, jonka kaikista paras ystävä haluaisin olla. Joidenkin ihmisten elämässä sitä haluaa ylivoimaisen paalupaikan, niin törkeän itsekäs ajatus kuin se onkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Parisuhteessa pidämme ykkösasemaamme itsestäänselvyytenä, ainakin näin ennen pikkujoulukauden kauhuja. Jos akuuttia kolmiodraamaa ei ole ilmoilla, emme joudu kilpailemaan vastaparimme rakkaudesta.

Mutta ystävyys onkin toinen juttu. Ystävältä ei voi kieltää sivusuhteita. Hänellä voi olla erilaisia buddyja vaikka joka viikonpäivälle, eikä siihen voi puuttua saamatta vinoutunutta mainetta.

Tämä on sinänsä ideaalia, koska kaikki hyvät ihmissuhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen. Aina kun suhteeseen alkaa hiipiä fiilis velvollisuudentunnosta tai määrittelemättömän pituisesta tutkintavankeudesta, ollaan pimeällä polulla. Mutta se ei tarkoita, että ystävyys olisi tunnekartastoltaan yhtä Topia ja Tessua.

Aikuisten ystävyyteen liittyy myös alhaisia tunteita, kuten kateutta, alemmuudentuntoa ja mustasukkaisuutta. Eräs tuttavani postasi kuvan hauskan oloiselta tyttöjen reissulta. Tavanomaisten #ihanaa #upeat -kommenttien seassa oli kommentti, jossa luki: ”Aina kun juot samppanjaa ilman minua, jokin minussa kuolee.”

Hyvä läppä, ajattelin. Mutta sittemmin kuulin, että nämä lapsuudenkaverit eivät enää pitäneet yhtä. Ystävyys ei ollut kestänyt sitä, että toisen elämässä oli muitakin kivoja ihmisiä.

Oma nuoruudenystäväni laittoi välit kerrasta poikki, kun kieltäydyin kerran lähtemästä hänen kanssaan baariin. Sen jälkeen hän ghostasi minut menoistaan. Ja kerran uuden kaverini vanha kaveri möksähti, koska uusi kaveri ja minä olimme löytäneet toisemme.

 

Mistä on kysymys? Kilpailunhalusta, kelpaamisen tunteesta ja epävarmuudesta, kirjoittaa filosofian tohtori Jennifer Freed Goop-sivustolla. Kun pidämme jostakusta oikein kovasti, se laittaa meidät haavoittuvaiseen asemaan. Voimme myös ajatella salaa itseltämme, että ystävä on tehnyt valinnan meidän ja toisen tyypin välillä, ikään kuin ystävyys olisi nollasummapeliä.

Samasta lähteestä versoo myös tarinan learning point eli mitä mustasukkaisuus meille opettaa: se voi kertoa liiallisesta riippuvuudesta ja hyväksytyksi tulemisen tarpeesta – ja tietenkin myös siitä, kuinka tärkeitä tietyt ihmiset meille ovat.

”Mustasukkaisuus on kuin laserosoitin, joka kertoo, millä elämänalueella meillä on eniten opittavaa”, Freed kirjoittaa.

Tästä olisi kyllä kiva jutella Pirkon kanssa.

Vierailija

Pitkäaikainen ystäväni on liittynyt porukkaan, jossa ovat ex-kumppanini ja hänen ystävänsä, jonka takia suhteemme kaatui, ja ystäväni on nyt ystävystynyt exäni ja tuon kolmannen henkilön kanssa. En tietenkään voi moittia ystävääni hänen uusista ystävistään, joten vetäydyn hiljaa takavasemmalle. :-(

Vierailija

Joskus näyttää, että ihmiset tekevät helpommin inhoja juttuja niille joilla on vähemmän kavereita, ja haluavat kaveriksi niiden kanssa, jotka hankkivat itselleen paljon kamuja, eli ihmisihmisille.

Eli he ovat samalla tasolla henkisesti kuin päikkärin 5-vuotias? Tämä juttukaan ei sisällöllisesti eroa yhtään 3tai 5-vuotiaan ajattelusta. Kirjoittaja vain artikuloi selvemmin kuin 3-vuotias.

Onko siis kyse ystävyydestä ja pitämisestä jos pääkriteeri on että ihmiset haluavat niiden seyraan joilla on jo seuraa. Vai onko ns "suosittujen" mukana pyörimisellä konkteettisia etuja vai onko ihmisen geeneussä pyrkinys hankkiutua isoon laumaan turvan saamiseksi.

jotkut ihmiset pitävät uskottavana ihmisenä sellaista, joka hankkii nopeasti tuttuja, eli tutustuu ja pyytää palveluksia.

Onko siis niin että (nyky)hminen ei henkisesti eroa yhtään 2-3-vuotiaasta siis tunne-elämältä ja henkisesti ja älyllisesti. Pidempi kokemus on vain opettanut miten sanallisesti saada haluamansa tosin nykytaaperot osaaavat hyvin saada myös haluamansa ilman väkivaltaa sanallisesti.

Ihminen on laumaeläin, joka pyrkii enemmistöön (kaverimäärällä valitsee kaverit) ja sinne hän haluaa koska kuvittelee että saaa etuja tai saa niitä oikeasti, ja psykologit ovat olleet täysin väärässö näistä ihmisen etapeista.

Ei ole uhmaikää, teini-ikää, jne muuten kuin kronologisessa mielessä.

Ihminen ei muutu tunne-elämältään siitä kun hän on 2-3 v. Hän haluaa olla pidetty, muiden kanssa, jotkut käyttävät inhottavia keinoja saadakseen mitä haluavat, kuten manipulointi, eristäminen, muihin vaikuttaminen niin että he slkavat kohdella jotain huonommin, mutta ihminen on tunne-welämältä ja kypsyydeltä täysin sama otus 2-3v kuin 40 v ja heidät erottaa vain ikävuosien ja nippelitiedon määrä.

Vai onko 2-3vuotiaan tasolla tunne-elämältään oleva ihminen vain länsimaalainen ihminen. Jolle ihmiset ovat loppupeleissä keino saada rahaa, ja siksi he haluavat suhteita ja tuntea heitä joilla on paljon verkostoa?

Kannatan äänestysikärajan alentamista koska yllä esitetyt ajatukset, ihminen on täysin sama laumaeläin 2-3v ja 40v.

Pirkko saisiokin kuuluu tähän heimoon, joka haluaa olla,suosittu, ei ole trendikästä puolustaa rauhaa tai nausten oikeuksia, trendikästä on katsoa jalkapalloa, ja suomessa varsinkin yhdenmukaisuuden pakko on vahvempi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla