Kodin Kuvalehti
Pidä kädestä aina kun voit. Kuva: Shutterstock
Pidä kädestä aina kun voit. Kuva: Shutterstock

Toimittaja Anna Sillanpäällä on 90-vuotias vaari, joka jaksaa, viitsii, innostuu, seuraa uutisia, käy kuntosalilla – eikä koskaan jätä juhlia väliin. Nämä viisi asiaa Anna on häneltä oppinut.  

1. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa kuntosaliharrastusta.

Vaarini täyttää tänä keväänä 91. Kaksi vuotta sitten hän päätti aloittaa kuntosaliharrastuksen.

– Lihakset ovat tärkeät, hän perusteli, ja asia oli sillä selvä.

Aika moni 89-vuotias olisi keventänyt lausetta vitsailemalla iästään – edes vähän. Että kannattaako tässä enää lihaksia kasvatella tai muutakaan haihatella, näin vanhan ihmisen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minun vaarini ei vitsaillut. Hän vain alkoi käydä salilla. Kaksi kertaa viikossa, joka ainut viikko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Esteenä hän ei pitänyt edes sokeuttaan. Sekin oli vain järjestelykysymys, ja mukaan salille löytyi avustaja.

Viikko viikolta lihakset ovat vahvistuneet. Vaari nostaa yhä isompia painoja. Hänen ryhtinsä on parempi kuin kenenkään muun tuntemani ihmisen.

Vaarilta olen oppinut, että itseään ei saa hylätä edes silloin, kun tulee ikää tai ongelmia. Ei varsinkaan silloin. Omasta arvostaan on pidettävä kiinni.

Vaari arvostaa itseään ja jokaista päiväänsä niin paljon, että menee kuntosalille niinäkin päivinä, jolloin ei ehkä huvita.

En pysty itse samaan, mutta toisaalta olen vasta 45-vuotias. Minulla on vielä 45 vuotta aikaa tulla yhtä viisaaksi ja vahvaksi kuin vaarini.

 2. Kiinnostu maailmasta enemmän kuin itsestäsi.

Googlea ei tarvita, kun vieressä on vaari.

Hän kuuntelee tasatunnein radion uutislähetykset ja tietää kaiken urheilusta ja politiikasta. Sanoma- ja aikakauslehdet hän kuuntelee luettuina, romaanit äänikirjoina. 

Ei ole aihetta, josta tämä entinen putkimies ei pystyisi syvällisesti keskustelemaan.

Vaikka vaari pitää itsestään hyvää huolta, hän ei keskity itsensä vatvomiseen. Paljon kiinnostuneempi hän on maailmasta ja muista.

Hän osaa kuunnella toista ihmistä niin, että tämä tuntee itsensä tärkeäksi ja mielenkiintoiseksi. Se on harvinainen kyky.

3. Lakkaa valittamasta ja selittämästä.

En muista ikinä kuulleeni, että vaari valittaisi. Hän keksii aina jonkin mielenkiintoisemman puheenaiheen kuin sen, että jokin on tosi ärsyttävää tai huonosti.

Kerran lapsena kysyin, eikö sokeus harmita häntä.

– En voi sille mitään. Siksi se ei harmita, hän vastasi.

Pienenä en ihan ymmärtänyt vastausta. Nyt ymmärrän, että vaari on yksi niistä maailman harvoista ihmisistä, jotka pystyvät noudattamaan kuuluisaa elämänohjetta: ”Hyväksy se, mitä et voi muuttaa.”

Muiden arvosteleminenkaan ei kuulu vaarin tapoihin. 

Sellaisen ihmisen lähellä on ihmeellisen kevyt olla.  

4. Lähde juhliin aina kun kutsutaan.

Aina kun kokoonnumme koko suvun voimin, vaari on mukana. Hän ei koskaan kieltäydy juhlista ja valvoo vähintään yhtä myöhään kuin muut.

Itsestään selvää on sekin, että hän lähtee mukaamme teatteriin, vaikka ei näe.

En muista kuulleeni hänen sanovan lauseita: ”En viitsi”, ”Ei huvita” tai ”En jaksa.”

Vaari viitsii, jaksaa ja häntä huvittaa.

Sitäkin piirrettä yritän hänessä matkia.

5. Pidä kädestä.

Kun isoäitini eli mammani sairastui Alzheimerin tautiin, vaari hoiti hänet kotona loppuun asti.

Mamma ei muistanut, mutta hän näki. Vaari taas ei nähnyt, mutta hän muisti.

Vaari myös kokkasi mammalle lihakeittoa, piti huolta tämän lääkkeistä, siivosi kodin, istui mamman seurana television ääressä.

Yhdessä he pärjäsivät. 

Jo pienenä, ennen mamman sairastumista, katselin, kuinka mamma ja vaari kutittelivat toisiaan, nauroivat yhdessä, kävelivät käsi kädessä, puhuivat toisistaan nätisti ja toista nolaamatta.

Ajattelin silloin, että noin yksinkertaista se ehkä on: jos oikeasti tykätään toisesta, juuri noin kutitetaan, nauretaan, kävellään, puhutaan.

Ja jos toinen ei ikinä kutita vaan aina vain nolaa, se ei ole rakkautta vaan jotain ihan muuta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla