Tinderistä (ja elämässä) ei aina saa sitä, mitä etsii, mutta jotain muuta voi saada, kirjoittaa toimittaja Inka Simola.

Siinä se on! Tulevien lasteni toinen vanhempi. Näin muistelen julistaneeni kahdesti, kun olen tavannut ihanan ihmisen Tinderissä.

No ei ollut. Ei kummallakaan kertaa.

Selvittyäni ensin lemmenhöyryistä ja sittemmin niiden aiheuttamista pettymyksistä olen kysynyt itseltäni keskimäärin joka toinen kuukausi: Miksi oikein olen Tinderissä? Varsinkin, kun aktiivisuuteni siellä on samaa luokkaa kuin esimerkiksi kansanedustaja Jussi Wihosen (ps) täysistunnoissa. (Eduskunnan pöytäkirjojen mukaan hän oli helmikuuhun 2020 mennessä avannut suunsa tasan kerran.)

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mutta ei Tinder aivan turha sovellus ole. Kolmen vuoden epäaktiivinen roikkumiseni on antanut minulle ja elämääni seuraavia asioita:

  1. Olen rakastunut kerran.
  2. Toisenkin kerran olisin voinut rakastua.
  3. Elämääni on tullut ihminen, josta on tullut ystäväni.
  4. Whatsappiini on tullut puolituntematon ihminen, jota minä piristän silloin tällöin biisisuosituksilla, ja joka ilahduttaa minua kiinnostavilla teksteillä. Hänen kanssaan voin myös jauhaa vaikeista ihmissuhteista ilman minkäänlaista velvollisuudentunnetta.
  5. Olen tutustunut pintapuolisesti turkulaiseen.

Ehkä nämä kaikki olisivat jääneet kokematta ilman Tinderiä. Ei sieltä välttämättä löydä sitä, mitä haluaisi, mutta jotain muuta saattaa löytää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairas nettimaailma

Tinderi on heille joille ulkonäkö vain merkkaa, kauniit ja komeat eivät jaksa sitoutua. Tinderissä se pieni hyvännäköisten porukka hässii toisiaan ristiin ratsiin ja tavikset ovat yksinäisempiä kuin koskaan.

Keorge Rautamuna

Ja piti saada persuletkautus mukaan? Eipä ihme että Turkulainen tullut tutuksi. Onnea jatkoon kuitenkin. Kuplan puhkaisu ja toisenkin reiän poraaminen tynnyriin auttaisi varmasti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla