Me suomalaiset kippaamme biojätteeseen uskomattoman määrän ruokaa. Miksi emme syö sitä?

Tuijotan kompostiämpärin haisevaan kitaan. Se on taas puolillaan ruokaa, joka olisi pitänyt syödä. Kuivunutta leipää, nahistuneita vihanneksia, spagetinrippeitä.

Komeuden päällä makaa keltainen keko. Olin innostuksissani ostanut lähikauppaan ilmestynyttä vegaanijuustoa. Halusin testata, olisiko siitä juuston korvaajaksi. Yritin pariin otteeseen syödä halvan margariinin hajuista juusto-oletettua, mutta en kyennyt. Nyt lähes täysinäinen, 200 gramman juustoköntti kummittelee kompostiämpärissä.

Inhoan yli kaiken ruuan heittämistä pois. Olen se ihmislokki, joka syö vaikka ähkyn uhalla jämät, jos ne uhkaavat mennä haaskuuseen. Silti nelihenkinen perheemme tuottaa biojätettä niin paljon, että kompostipussi pitää viedä useamman kerran viikossa. Jokainen nokare on tuhlausta.

Ruoka tekee pitkän ja monivaiheisen matkan pellolta jääkaappiin. Jos heitän sen pois, hukkaan menee valtavasti työtä, resursseja ja rahaa. Silloin myös kaikki ruuantuotannon ympäristöhaitat ovat syntyneet turhaan.

Mistä tämä hävikkisynti siis muodostuu? Ehkä viikon biojätepäiväkirja kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Leivällä on väliä

Kun maanantai-iltana tulen töistä kotiin, odottavat lasten aamuleipien jäänteet yhä keittiön pöydällä. Päivän aikana ne ovat kangistuneet syömäkelvottomiksi. Puolitoista leipäpalaa menee suoraan kompostiämpäriin.

Jokainen joskus lapsia ruokkinut tunnistanee ilmiön. Aikuiset pystyvät useimmiten lapsia paremmin ennustamaan, miten paljon syövät.

Perheeni leivänkannikoilla on väliä, sillä suurin osa, 30 prosenttia, ruokahävikistä Suomessa tulee kotitalouksista. Tutkimusten mukaan suomalaiset heittävät vuosittain pois 120–160 miljoonaa kiloa ruokaa, joka olisi voitu syödä, jos se vain olisi säilytetty ja valmistettu toisin tai jos sen käyttö olisi suunniteltu paremmin.

Yhteensä hukkaan menee noin viisi prosenttia koteihin ostetusta ruuasta. Eniten heitetään pois lautaselle tai kattilaan jäänyttä kotiruokaa, sitten vihanneksia ja juureksia, sen jälkeen maitotuotteita, leipää, hedelmiä ja marjoja. Perunaa dumpataan kasviksista eniten.

Tiistaina keräilen kompostiämpäriin aamiaisteepusseja sekä pressokeittimen kahvinporoja. Niitä kertyy meillä päivittäin niin paljon, etten kiinnitä asiaan edes mitään huomiota. Myöhemmin selviää, miksi pitäisi.

Keskiviikko on esimerkillinen – emme laita kompostipussiiin mitään. Päivällinen maistui kaikille, ja sitä kokattiin juuri sopiva määrä.

Torstaiaamuna teen munakkaan, joten kompostiin päätyy kananmunankuoria. Ne voisi jauhaa murskaksi ja käyttää sitten kalkkijauheena leipätaikinaan, smoothieen tai vaikka hyödyntää puutarhassa. Tällaiseen viitseliäisyyteen minusta ei ole.

Iltapalalta jää vielä omenankuoria ja kota. Kompostiämpäri haisee jo niin mehevästi, että vien sen. Biojätettä on kertynyt neljässä päivässä yhteensä 313 grammaa, parin reippaan kahvikupillisen verran. Ei vielä mitenkään hälyttävää.

Perjantaina luovutan ja heitän pois kurkunpätkän, jota olen muhitellut jääkaapissa useamman päivän. Sen pakkausmuovi on menettänyt vakuuminsa, tai sitten vihannekselle on tapahtunut jotain outoa kuljetuksessa. Joka tapauksessa toinen pää on haalistunut ja maku niin outo, etten voi käyttää kurkkua edes kasviskeittoon. Vaikka syy ei välttämättä ole minun, vaan ehkä ruokakaupan, lopputulos on sama. Kurkku menee hukkaan.

Kurkun sijaan soseutan keittoon vähän nahistuneet porkkanat ja bataatin. Jätteeseen päätyy niiden kuoria sekä välipalabanaanin kuoret. Nohevin kotikokki minimoisi myös kuorintajätteet: tekisi porkkanan naateista pestoa, perunankuorista sipsejä ja kukkakaalin varresta rapeita viipaleita.

Kuulostaa ihanalta – ja siltä, että joutuisin viettämään keittiössä kaiken vapaa-aikani.

Jos et löydä, et käytä

Perjantainen kasviskeittoni on hävikkiin perehtyneen kaupan alan konsultin ja hävikkikirjailija Juha Ketolan mukaan hyvä esimerkki niin sanotusta päättävästä ruuasta.

Päättävät ruuat ovat ruuantähteiden loppusijoituspaikkoja ja hävikin ongelmanratkaisijoita. Ne saattavat korjata ostohetkellä syntyneen mokan ja pelastaa ruuan kompostiämpäriltä. Esimerkiksi keittoon on helppo piilottaa vihanneksia, joita ei enää viitsisi syödä tuoreena.

Hävikkiongelmaa taas pitkittävät niin sanotut jatkavat ruuat.

– Huomasin, että kaapissani oli vanhaksi menneitä vehnäjauhoja. Päätin tehdä lettuja. Hillo oli kuitenkin loppunut, joten ostin sitä lisää. Mitäs sitten, kun jauhot loppuvat ja hilloa on vielä jäljellä? Ketola havainnollistaa.

Lauantaina jääkaapin vihanneslaatikossa odottaa ikävä yllätys. Ison parsakaalin puolikkaassa kasvaa kauttaaltaan mustaa hometta, eikä vihannes kelpaa enää mihinkään. Surkeaa! Miten tässä näin pääsi käymään?

– Onko sinulla muistikuvaa parsakaalin ostohetkestä? Ostohetki on hävikin syntymisen kannalta tärkeä. Jos osto- ja käyttöhetken väli on liian pitkä, ruoka saattaa pilaantua. Juurisyy saattoi olla, että ostamasi parsakaali oli teille liian iso. Kukaan ei tahallaan heitä ruokaa pois, Ketola toteaa.

Niinpä. Parsakaali unohtui vihanneslaatikkoon, enkä ehtinyt käyttää sitä ajoissa.

Tämä on tyypillistä. Ruokaa menee suomalaiskodeista hukkaan eniten siksi, että se homehtuu tai päiväys vanhenee ennen kuin se ehditään syödä. Sitä on siis alun perin ostettu tai valmistettu liikaa. Arjen kiireessä kukaan ei ehkä ehdi katsoa jääkaappiin.

Taisin ostaa parsakaalin jossakin terveellisyyspuuskassa miettimättä tarkemmin, milloin ja miten se syödään.

Jos jää- tai kuivakaappi on tuupattu täyteen, sinne unohtuu helposti ruokaa. Siihen Ketolalla on helppo muistisääntö:

– Mihin et yllä, sitä et käytä. Mitä et löydä, sitä et käytä. Mitä et huomaa, sitä et käytä.

Satunnaisia unohduksia tietysti sattuu. Mutta jos jotain ruokaa menee toistuvasti roskiin, siihen pitää puuttua. Jos heittää jatkuvasti roskiin vaikkapa leivän kanttipalat, pitäisikö siirtyä syömään toisenlaista leipää?

Lauantain aamiaiselta kompostiämpäriin päätyvät myös yhden omenan ja yhden appelsiinin perkeet. Viikonloppuisin kompostiämpäri tuntuu muutenkin täyttyvän arkea nopeammin. Silloin meillä syödään kaksi lämmintä ateriaa ja muutenkin vähän paremmin.

Sunnuntaina lasten lounaalta jää muutama tortellini. Illalla syömme tortilloja, joten kompostiämpäriin heitetään salaatin ja paprikan kantoja sekä tyhjiin puristettuja sitruunanlohkoja.

Viikonloppuna biojätettä kertyy yhteensä 1537 grammaa. Se on leijonanosa koko viikon saldosta, joka oli yhteensä 1850 grammaa. Siis melkein kaksi kiloa ruokaa. Paljonkohan siitä olisi voinut oikeasti käyttää? 

Suunnittelu auttaa

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri laskee, että 40 prosenttia viikon aikana pois heittämästäni ruuasta olisi ollut syömäkelpoista, jos olisin tarttunut siihen ajoissa. Alun perin syömäkelpoista hävikkiä tuotimme päivässä alle 30 grammaa per henkilö. Se on kohtalaisen vähän, sillä tutkimusten mukaan suomalainen tuottaa hävikkiä keskimäärin 70 grammaa henkilöä kohden vuorokaudessa.

– Teillä tuntuu olevan tapana, ettei ruokaa heitetä pois ainakaan viitseliäisyyden puutteen tai ruuan liian hankkimisen takia. Perheet, joissa arki on hyvin vaihtelevaa ja poukkoilevaa, eikä ruuan ostamista ja valmistamista suunnitella, hävikkiä syntyy eniten.

Minä haluaisin olla ihminen, joka sunnuntaisin hauduttelee uuniruokia ja patoja koko viikon tarpeiksi. Todellisuudessa olen kuten varmaan moni muukin: välillä ennakoin, mutta useammin mietin, että mitä sitä taas tänään syötäisiin. Seurantaviikolla onnistuin siis melko hyvin.

Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan perheet, joissa ruokaa ostetaan eniten henkilöä kohden laskettuna, myös hukkaavat sitä eniten.

Katajajuuren mukaan kyse on paitsi viitseliäisyyden puutteesta, myös keittiötaitojen heikkenemisestä. Ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä, miten ruuantähteitä voisi vielä hyödyntää, tai sitten eivät viitsi tehdä niin. Moni myös sotkee parasta ennen -päivämäärän ja viimeisen käyttöpäivän tai luottaa niihin enemmän kuin omaan haju- ja makuaistiin.

Ruokaa ei arvosteta

Ruoka ostetaan syötäväksi. Syömätön ruoka on hukkaan heitettyä rahaa – on laskettu, että keskimäärin suomalaisella uppoaa hävikkiin jopa 200–400 euroa vuodessa.

Ruuan osuus suomalaisten kokonaismenoista on silti vähentynyt viime vuosikymmeninä. 1960-luvulla ruuan osuus kotitalouksien menoista oli vielä yli 30 prosenttia. Nykyään ruokaan kuluu enää yli 10 prosenttia kokonaismenoista.

– Ruuan arvostus ei ole kauhean korkealla. Tutkimustemme mukaan noin puolet ruuasta olisi ollut poisheittohetkellä vielä täysin syömäkelpoista. Tämä on ilmiössä kaikkein huolestuttavinta, Katajajuuri sanoo.

Se kuulostaa yllättävältä, sillä ruuan alkuperästä ja eettisyydestä on puhuttu viime vuosina valtavasti.

– Ihmiset ovat vieraantuneet ruuantuotannosta ja maataloudesta eivätkä ymmärrä sen eteen tehtyä työtä.

Myöskään ihmisten käsitys oman hävikin määrästä ei Katajajuuren mielestä useinkaan vastaa totuutta. Ne, jotka sanoivat, etteivät heitä ruokaa pois tekivät tutkimuksissa kuitenkin niin. Ja toisinpäin.

Saarnaan lapsille jatkuvasti siitä, että lautasella oleva ruoka pitää syödä. Näytän itse silti huonoa esimerkkiä.

Havahdun omaan sikailuuni, kun luen uutisista ruotsalaisen kahvipaahtimo Löfbergsin tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset kaatavat viemäriin vuosittain 150 miljoonaa kahvikupillista. Työpaikoilla kahvihävikin arvioidaan olevan huimat yli miljardi kupillista vuodessa. Se tekee 153 miljoonaa litraa vuodessa. Olen osa ongelmaa.

– On sekä mielenkiintoista että hälyttävää huomata, miten tottuneita olemme ottamaan kahvin itsestäänselvyytenä: emme tunnu murehtivan kuppiin jäävää kahvitilkkaa, kun taas ruokahävikki on globaali puheenaihe, toteaa yhtiön toimitusjohtaja Lars Appelqvist tiedotteessa.

Pidän kahvin keittämisestä ja mausta. Mutta usein unohdan juoda sen. Unohtelen puolitäysiä kahvikuppeja sinne tänne, enkä edes ajattele kahvia ruokahävikkinä. Viemäriin kaadettu neste katoaa helposti myös mielestä.

– Joku on kylvänyt, kastellut, lannoittanut, poiminut, säkittänyt, paahtanut, varastoinut, kuljettanut ja hyllyttänyt kahvin. Sitten sinä ostat sen, keität kahvin ja heität sen pois, sanoo Juha Ketola.

Auts. Ketola neuvoo minua jälleen miettimään, miksi heitän kahvia pois. Keitän sitä kerralla liikaa.

Tämä taisikin olla hävikkiviikkoni keskeisin oivallus: vähemmälläkin pärjää, kun suunnittelee.

Jos siis omaa hävikkiä haluaa pienentää, kannattaa ensin seurata, mistä se syntyy. Lopulta ratkaisu on yksinkertainen.

Minkä otat, sen syöt.

Artikkelin lähteinä myös: Juha Ketola, Katleena Kortesuo ja Mikko Sairanen: Älä syötä ruokahukkaa. Näin käytät tähteet, säästät rahaa ja pelastat maapallon (Docendo 2018) sekä MTT Raportti 41. Ruokahävikki suomalaisessa ruokaketjussa. Foodspill 2010–2012 -hankkeen loppuraportti.

NÄIN HÄVIKKIÄ SYNTYI

  • Kotona oli liikaa samaa ruokaa, joten osa vanheni.
  • Ostin kaupasta lisää ruokaa, koska en muistanut, että sitä oli jo kotona.
  • Ostin ruokaa vanhasta tottumuksesta, vaikka en tarvinnut.
  • Kulutus väheni, koska perheenjäsenen ruokavalio muuttui.
  • Ruokaa ei mennyt, koska söin ravintolassa.
  • Ostin tarjousruokaa, jossa oli päiväys lähellä. En ehtinyt syödä ruokaa ajoissa.
  • Kaapissa on pakko pitää vierasvaraa. En ollutkaan sosiaalinen, joten tarjoilut vanhenivat kaappiin.
  • Ostin nopeasti vanhenevan tuoretuotteen, jota en ehtinyt käyttää.
  • Olin laittanut ruuan väärään paikkaan, joten en löytänyt sitä ja ostin uutta tilalle.
  • Olin sekoittanut päiväykset. Käytin tuoreen paketin, vanhempi pilaantui.
  • Perheelle ei maistunut vanheneva tuote, koska kaapissa oli tuoreempaa.
  • Ostin tarjouserän tai liian ison pakkauksen, joten osa vanheni.
  • Ostin viikonloppuruuat jo keskiviikkona, mutta osassa olikin nopeammin vanheneva päiväys.
  • Kokeilin uutuutta, josta en pitänyt.
Me Naiset
Kuvat
Tuomas Kolehmainen