Tutkija, lastenkirjailija Tiina Nygård asui viisi vuotta Norjan Huippuvuorilla. Hänen piti opetella ajamaan moottorikelkkaa, tunnistamaan lumivyöryn riskit ja varautumaan kohtaamisiin jääkarhujen kanssa.

Mahdolliset paleltumat, lumivyöryvaara, jääkarhun hyökkäys, jäätikön railoon putoaminen. 

Siinä vaaroja, joita meidät opetettiin varomaan yliopiston turvallisuuskoulutuksessa Norjan Huippuvuorilla. Asuin tuossa eristyneessä pienessä yhteisössä yhteensä viisi vuotta – ensin vaihto-opiskelijana, myöhemmin väitöskirjan tekijänä. Se aika muutti minua ihmisenä monin tavoin. Jouduin ylittämään itseni ja astumaan mukavuusalueen ulkopuolelle monen monta kertaa.

Luonnonolosuhteet Huippuvuorilla ovat niin ankarat, että jokaisen on pakko oppia uusia taitoja.

Ennen sinne menemistä en ollut koskaan innostunut esimerkiksi moottorikelkkailusta enkä ottanut asetta käteeni.

Turvallisuuskoulutuksessa ampumisen opettelu oli kuitenkin pakollista, koska jääkarhuvaara on todellinen heti, kun mennään maastoon Longyearbyenin kylän ulkopuolelle. Tutkimusretkillä jokainen joutui vuorollaan olemaan jääkarhuvahtina eli vastuussa paitsi omastaan myös muiden hengestä ja terveydestä. Kivääri ja hätäsoihdut kuuluivat vakiovarustukseen.

Toki karhujen ampuminen on vihoviimeinen keino. Sitä ennen yritetään väistelyä ja karhun karkoittamista soihdulla. Mutta jos ne eivät auta ja vaihtoehdoiksi jäävät joko syödyksi tuleminen tai karhun ampuminen, valinta on helppo.

Kaukana kaikesta

Lukiossa Kajaanissa lempiaineitani olivat maantieto ja fysiikka. Vähitellen aloin tosissani kiinnostua säästä. Pyrin ja pääsin Helsingin yliopistoon opiskelemaan meteorologiaa. Opiskelijavaihto ulkomaisiin yliopistoihin alkoi opintojen loppuvaiheessa kiinnostaa, ja eräs opiskelukaveri vinkkasi minulle Huippuvuorten yliopistosta. Vuonna 2004 pääsin sinne ensimmäisen kerran.

Kun näin ensi kertaa Arktiksen, se oli menoa. Karu kauneus ja äärimmäiset olosuhteet koskettivat minua syvältä – saarilla ei esimerkiksi voi viljellä mitään, eikä siellä ole lainkaan puita.

Myöhemmin, vuonna 2007, kun tarjoutui mahdollisuus tehdä väitöskirjaa Huippuvuorilla, tartuin siihen empimättä.

Päätöstä helpotti se, että myös mieheni, suomalainen tutkija, jonka olin tavannut ensimmäisellä reissullani, sai samaan aikaan jatko-opiskelumahdollisuuden Longyearbyenissä. Tiesimme alusta asti, että tulemme asumaan kylässä neljä vuotta, vuoteen 2011 asti. Asuntomme, kaksion kylän keskustassa, tarjosi yliopisto.

”Aina sai olla sanomassa hyvästejä jollekulle.”

Huippuvuorilla ei ole alkuperäisasukkaita. Turisteja sen sijaan käy paljon, minkä vuoksi ravintoloita ja hotelleja riittää. Ruokakauppoja on vain yksi, ja hinnat ovat sen mukaiset. Erityisen kallista oli tuoretavara, kuten maitotuotteet, hedelmät ja vihannekset, jotka tuodaan saarille ilmateitse. Saarille lennetään Oslosta, välilasku on yleensä Tromssassa.

Suurin osa kyläläisistä on norjalaisia, ja kylän sydämessä vaikuttaa tiedeyhteisö, jonka jäsenet ovat tulleet paikalle oppilaitoksistaan eri puolilta maailmaa.

Työkielenä käytin englantia ja asiointikielenä norjaa, jota opin nopeasti suomalaisen kouluruotsin pohjalta. Muistan, miten lähetin kiitollisia ajatuksia lukion ruotsinopettajalleni.

Kansainvälisessä tiedeyhteisössä väki vaihtui vilkkaasti. Uusia ystäviä sai helposti ja nopeasti, mikä oli alussa hauskaa. Vuosien myötä ihmisten jatkuva vaihtuvuus alkoi kuitenkin hieman väsyttää. Aina sai olla sanomassa hyvästejä jollekulle. Minulla on kuitenkin edelleen ystäviä Huippuvuorilla noiden vuosien muistona.

Kaamos saarilla kestää nelisen kuukautta, samoin yötön yö.

Pilkkopimeän aikaan olimme paljon sisällä, söimme ravintoloissa ja katselimme elokuvia. Keväällä ja kesällä taas retkeilimme, teimme kenttätutkimuksia ja olimme muutenkin paljon ulkona.

Etelänlomilla kävimme välillä Norjan Tromssassa. Lomilla Suomessa vihreys tuntui epätodelliselta ja hinnat kaupoissa naurettavan edullisilta.

Lämpeneminen näkyy

Näin jääkarhuja maastossa muutaman kerran, mutta läheltä piti -tilanteita minulle ei onneksi sattunut. Tutkimuksiimme liittyvillä laivareissuilla näimme usein jääkarhuja etäältä.

Kun perheeni ja kaverini kävivät kylässä, he olivat aina yhtä häkeltyneitä seudun kauneudesta. Vieraat veimme aina moottorikelkkailemaan ja retkille jäisiin tunneleihin jäätikköjen alle. Maisemiin en kyllästynyt koskaan.

Kylmimmillään pakkasta oli 20–25 astetta, ja ikuinen tuuli pahensi pakkasen purevuutta. Kesälläkään lämpötila ei koskaan noussut 10–12 asteen yläpuolelle. Muistan, että viiden vuoden aikana vuorta ylös kavutessa tuli pari kertaa niin kuuma, että t-paidassa tarkeni hetken.

Longyearbyenin seudulla ilmaston lämpeneminen on nopeinta koko maapallolla.

Joka vuosi saan kuulla sieltä ilmastonmuutokseen liittyviä huolestuttavia tietoja ja uutisia. Ne ovat muuttuneet yhä dramaattisemmiksi sen jälkeen, kun palasimme Suomeen vuonna 2011.

”Kaikkien täytyy osallistua ilmastotalkoisiin, mutta suurin toivoni on lapsissa ja nuorissa.”

Lämpötilat eivät talviaikaankaan enää juuri koskaan laske pitkän aikavälin normaalilämpöihin. Merijäätä näkyy yhä vähemmän. Keskellä talvea saattaa olla vesisateita ja plusasteita, mitä ei aiempina vuosikymmeninä tapahtunut juuri koskaan.

Ikiroudan sulaminen Huippuvuorilla aiheuttaa maanvyörymiä ja rantaviivan muodon odottamattomia muutoksia. Erään ystäväni mökki piti siirtää satojen metrien päähän rantaviivasta, kun rannan maa sortui yllättäen mereen ihan talon vierestä.

Fiksuja valintoja tarvitaan

Oma tapani vaikuttaa asioihin on se, että kirjoitin työni ohessa lastenkirjan Hulivili ja oikkuileva ilmasto (Kustannus-Mäkelä Oy).

Omat 6- ja 3-vuotiaat lapseni herättelivät minut siihen, että tietoa tästä asiasta on tarpeen antaa jo ihan pienillekin. Toki kaikkien täytyy osallistua ilmastotalkoisiin, mutta suurin toivoni tässä asiassa on lapsissa ja nuorissa. Uskon, että heidän on helpompi muuttaa ajatuksiaan kuin vanhempien ihmisten ja he pystyvät vaikuttamaan myös vanhempiensa näkökantoihin. Fiksua ja säästäväistä elämäntapaa voi opettaa lapsesta asti.

Itse olen alkanut viime vuosina miettiä omia valintojani entistä enemmän. Työni polaarialueiden ilmaston tutkijana Ilmatieteen laitoksella vaatii jonkin verran lentämistä, joten olen yrittänyt vähentää lomalentoja. Tunnistan lentohäpeäilmiön, josta esimerkiksi Ruotsissa puhutaan jo todella paljon. Myös ruokavaliossani pyrin tekemään ilmastoystävällisiä valintoja. 

Onneksi meillä on keinoja ja tapoja hillitä lämpenemistä. Tueksi tarvitaan yksilöiden valintojen ohella poliittista tahtoa ja toimintaa.”

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Huippuvuoret

  • Huippuvuoret (norj. Svalbard) on Norjalle kuuluva saaristo Pohjoisella jäämerellä. Kolmella saarella, Länsimaalla, Karhusaarella ja Hopenilla, on asutusta. Toiseksi suurin saari Koillismaa on asumaton.
  • Saariston pinta-ala on 62 160 neliökilometriä. Saarten ilmasto on arktinen, mutta Golfvirran ansiosta leudompi kuin muilla yhtä pohjoisilla alueilla.
  • Willem Barents löysi Huippuvuoret vuonna 1596. Saaret toimivat parin vuosisadan ajan pelkästään metsästäjien tukikohtana, mutta tieteellinen kiinnostus saaria kohtaan kasvoi 1800-luvun lopulla. Vuonna 1906 perustetusta Longyearbyenin kaivoskylästä kasvoi saarten tärkein asutuskeskus. Vuonna 1993 sinne perustettiin arktisiin luonnontieteisiin keskittynyt yliopisto.
  • Saarten omistussuhde oli pitkään kiistanalainen. Vuonna 1920 tehty Huippuvuorten sopimus antoi saaret Norjalle, jonka korkein edustaja saarilla on kuvernööri. Huippuvuorilla asui 2 670 ihmistä vuoden 2015 tammikuussa. Lisäksi saarilla asuu venäläisiä kaivostyöläisiä ja tilapäisesti tutkijoita eri maista.
Me Naiset
Kuvat
Tiina Nygårdin kotialbumi