Kuvasta näkee, millaisessa maastossa matsutake eli tuoksuvalmuska kasvaa. Kuvat: Eija Tamminen
Kuvasta näkee, millaisessa maastossa matsutake eli tuoksuvalmuska kasvaa. Kuvat: Eija Tamminen

Suomen metsät pullistevat nyt japanilaisten arvostamaa matsutakea. 

Eija Tamminen, 49, vastaa puhelimeen keskellä kemijärveläistä metsää.

– Mä oon sienimetsässä. Sä et usko tätä, langan päästä kuuluu aavistuksen hengästyneellä äänellä.

Eija on jo aiemmin löytänyt ison esiintymän matsutake-sieniä. Hän on luvannut kertoa löydöstään puhelinhaastattelussa, mutta onkin painellut heti ehdittyään metsään, vaikka se ei ollut alun perin suunnitelmissa. Tällaisena aikana himosienestäjän on vaikea pysyä sieltä poissa.

– Seison juuri sellaisen saaliin edessä, että näen dollarin kuvia. Täällä kuivalla mäntykankaalla matsutaket loistavat jo kaukaa. Nytkin näitä on yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi heti jonossa, Eija kuvailee.

Eijan maanantain matsutake-saalis: 123 sientä, yhteensä 6,4 kilogrammaa.
Eijan maanantain matsutake-saalis: 123 sientä, yhteensä 6,4 kilogrammaa.

Tuusulassa asuvalle mutta Lapissa ja Itä-Suomessa sienestävälle Eijalle matsutake on uusi tuttavuus. Hän löysi niitä ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, mutta silloin tutummat sienet kiinnostivat enemmän. Tänä vuonna hän on kerännyt matsutakea jo hurjat määrät. Hän laskee tehneensä miehensä kanssa neljä sieniretkeä ja keränneensä jo monta sataa matsutakea. Normaalisti viittäkymmentä voisi jo pitää hyvänä saaliina. 

Hinta joissakin euroissa

Arktiset Aromit ry:n puheenjohtajalle Birgitta Partasellekin on kuulunut kommentteja, että nyt on kenties paras matsutake-vuosi koskaan. Kausi on nyt parhaimmillaan ja jatkuu vielä jonkin aikaa.

Matsutake eli männyntuoksuvalmuska tuli ison yleisön tietoisuuteen reilut kymmenen vuotta sitten, kun Metsäntutkimuslaitoksen Parkanon-yksikössä selvitettiin matsutaken esiintymistä Suomessa ja sen vientimahdollisuuksia Japaniin. Sientä pidetään maassa suuressa arvossa, ja siitä on kerrottu maksettavan satoja, jopa tuhansia euroja kilolta.

Japanin-vienti kariutui sekä kuljetusongelmiin että sadon heikkoon ennustettavuuteen. Sieni jäi kuitenkin mieleen suuren arvonsa vuoksi.

Sen muuttaminen rahaksi tosin onkin jo vähän hankalampaa. Tänäkään vuonna kukaan ei tiettävästi vie matsutakea Suomesta Japaniin. Riskit ovat isot, sillä sienet pitää saada perille mahdollisimman tuoreena, ja koska satoa ei voi ennustaa tarkasti, kuljetusketju pitäisi polkaista tyhjästä nopeasti pystyyn.

– Lisäksi japanilaiset arvostavat kaikkein eniten omaa matsutakeaan. Suomalainen sieni on vastaava, muttei niin haluttu, Birgitta Partanen kertoo.

Yrittäjänä työskentelevälle Eijalle metsässä käyminen on vastapainoa työlle. ”Puoli tuntia ja päivän stressi on pois. Samalla tulevat liikunta, raikas ilma, sienet ja marjat.”
Yrittäjänä työskentelevälle Eijalle metsässä käyminen on vastapainoa työlle. ”Puoli tuntia ja päivän stressi on pois. Samalla tulevat liikunta, raikas ilma, sienet ja marjat.”

Suomessa matsutaken löytäjä voi tarjota sieniään suoraan ravintoloille ja sienijalosteita tekeville yrityksille. Siitä saatava hinta ei kuitenkaan juuri muista sienistä eroa.

– Ei tarvitse haaveilla satasia saavansa. Hinta on paremminkin euroissa kuin edes kymmenissä, Birgitta Partanen sanoo.

Muutenkin tuoksuvalmuskan hintahaitari on iso. Se on jaoteltu laadultaan kuuteen luokkaan, joiden perusteella hintakin määräytyy. Japanilaiset arvostavat eniten pieniä parhaan laatuluokan matsutakeja, joiden lakki ei ole vielä avautunut.

Eija Tamminen kertoo kysäisseensä ravintolasta, mitä sienistä maksetaan, jos hän innostuu keräämään vielä lisää. Hänelle tarjottiin 20 euroa kilolta parhaasta mahdollisesta laadusta.

”Japanilaiset arvostavat kaikkein eniten omaa matsutakeaan.”

Myyntiin menevät sienet pitää kerätä niin, ettei jalka mene rikki poimiessa. Käsittelyssä ja kuljetuksessa pitää myös olla hellävarainen ja huolellinen. Arktiset Aromit ry:n nettisivuilta löytyy esite, jossa kerrotaan tarkemmin tuoksuvalmuskasta ja sen tunnistamisesta.

Eijan mielestä sieni on helppo tunnistaa.

– Tuoksu on hyvin voimakas ja sai auton takakontin tuoksumaan. Kun kävin sienet läpi ja tarkistin niiden kunnon, haistelin vielä jokaisen, että on varmasti oikea.

Eija ei vielä tiedä, mitä tekee kaikilla jo löytämillään sienillä. Hän on kuivannut niitä ja tehnyt tuoreista sienistä myös ruokaa.

– Paistoin niitä ja tein yhden kastikkeen. Mielestäni se on ihan hyvä sieni. Jos löytää, kannattaa ilman muuta maistaa. Mutta en tiedä, mikä siitä tekisi paremman kuin oikein hyvä tatti, korvasieni tai kantarelli on, hän sanoo.

Vuosi sitten ihmiset alkoivat käyttää sosiaalisessa mediassa tunnusta #MeToo. Maailma järisi lupaavasti, mutta valmis se ei vielä ole. 

Mitä yhteistä on Ilkka Kanervalla, Tomi Metsäkedolla ja Tuntemattomalla sotilaalla? Oikein! Kaikkien kolmen asiat voisivat olla eri tolalla ilman näyttelijä Alyssa Milanoa. Jos hän ei olisi laittanut viime syksynä vetoomustaan Twitteriin, Ilkka saattaisi olla eduskunnan puhemies, Tomin ansioluettelossa olisi pari roolia enemmän ja Tuntematon sotilas voittaisi kohta Oscarin.

Milanon tarkoituksena ei ollut kampittaa miehiä, vaan jakaa ystävän idea #MeToo-tunnisteesta: jos kaikki naiset, joita on seksuaalisesti ahdisteltu, sanoisivat sen ääneen, ehkä vihdoin tajuttaisiin, miten yleistä häirintä on. Yhdestä hashtagista alkanut keskustelu laajeni lopulta paljon muuhunkin kuin seksuaaliseen häirintään. Alettiin puhua siitä, miten ihmisiä, eritoten naisia, kohdellaan.

Vanha standardi

Milanon twiittiä seuranneena päivänä Twitterissä oli puoli miljoonaa #MeToo-vastausta. Vuosikausia vaiettuja asioita alettiin kertoa. Jos muut uskaltavat, minäkin uskallan!

“Pianonsoitonopettajani käpälöi, kun olin 16.”

“Kun olin lukioikäisenä kesätöissä, piti aina pitää varansa, ettei jäänyt yksinään pomon kanssa.”

”Uimahallin porealtaassa vieras mies kopeloi.”

Kävi ilmi, että seksuaalinen ahdistelu on ollut perussettiä: naisten – ja myös monien miesten – arkeen kuuluva ikävä lieveilmiö. Siitä ei ollut tehnyt mieli kertoa, se oli tuntunut niljakkaan hävettävältä, eikä sille oikein ollut voinut tehdä mitään. Kertomalla olisi vain riskeerannut oman maineensa, ehkä jopa työpaikkansa.

Muuttuisiko meno nyt? Maailmalla järisi lupaavasti: Hollywoodissa oli jo aikaisemmin paljastunut Harvey Weinsteinin sikailu, ja nyt elokuva-alan palkintogaaloista tuli protestiareenoita, joissa naiset pukeutuivat mustiin. Ruotsissa alettiin pudotella nopeasti tunnettuja nimiä. Julkkisjuontaja, toimittajia, kulttuuripersoonia. Nobelin kirjallisuuspalkintokin jäi jakamatta, kun Ruotsin Akatemia meni Jean-Claude Arnault’n ahdistelukohun jälkeen sekaisin.

Samaan aikaan, kun Ruotsissa jyrähteli, Suomessa kuului vasta pientä nitinää ja ritinää. Meillä oli kyllä jo pari vuotta aikaisemmin vähän vastaava #lääppijä-kampanja, jonka perusti oululainen Satu Lapinlampi. Lääppijät vain ehtivät välissä unohtua.

– Jos Ruotsissa aloitettiin nimien julkaisulla, Suomessa oltiin varovaisia ja edettiin hitaasti. Tehtiin iso taustatyö, kerättiin näyttöä ja todistajia, kertoo politiikantutkija ja sukupuolentutkimuksen professori Johanna Kantola Tampereen yliopistosta.

Kantolan mielestä suomalaisten varovaisuus #MeToo-asiassa kertoo jotain meidän kulttuuristamme. Täällä kukaan ei halua kitistä pienistä. Suomalaisen ihannenainen on vahva tyyppi, joka ei pidä melua itsestään, äestää pellot yksin ja ohittaa pienet ahdistelut huumorilla.

#MeToo on nostanut naisia esiin aktiivisina toimijoina.

–Suomessa uhrin asema on vaikea: täällä halutaan olla selviytyjiä. Mutta kun ihannoidaan niitä, jotka kestävät vaieten, hyväksytään hiljaisesti myös kaltoinkohtelu, Kantola sanoo.

Keskustelu pyöri Suomessakin aluksi elokuva-alan ympärillä. Ala on otollista maaperää väärinkäytöksille: piirit ovat pienet, kilpailu kovaa ja ohjaajalla paljon valtaa. Hankalan näyttelijän maine riskeeraisi työt. Lauri Törhösen nimi uskallettiin vihdoin lausua ääneen. Pari kuukautta myöhemmin ala kohisi Aku Louhimiehestä; häntä ei tosin syytetty seksuaalisesta ahdistelusta vaan karmivista ohjausmetodeista, jotka tuntuivat kohdistuvan etenkin naisiin.

Louhimiehen tapaus osoitti, että Suomessa ei tykätä ilmiantajista. Kiusallisten asioiden julkistaminen ärsytti sekä naisia että miehiä, ja tilanne kääntyi nopeasti jotenkin niin päin, että Louhimiehestä tuli uhri. Myötätuntoa sateli:

”Ihan järkkyä mustamaalaamista kateellisilta ja katkerilta muijilta.”

”Tsemppiä Aku, älä välitä telaketjufeministeistä.”

Pitääkö tästä tehdä näin iso numero? Eikö näitä voisi hoitaa yksityisesti? Tätä kysyivät monet. Näköjään se numero tarvittiin, koska muu ei ollut auttanut.

”Kyllä mä olen Aku näistä sullekin puhunut, ja tuotantoyhtiölle”, totesi näyttelijä Matleena Kuusniemi A-studiossa.

Uljas uusi maailma, ihan kohta

Onko melun pitäminen sitten auttanut? Kyllä kai. Jokainen avattu törkykasa saattaa helpottaa jonkun elämää tulevaisuudessa.

Vuoden varrella on saatu lukea uutisia erotetuista rehtoreista, mediapomoista, valmentajista, kirkonmiehistä, kulttuurialan vaikuttajista. Kulttuuriministeri Sampo Terho laittoi selvityshenkilön perkaamaan elokuva- ja teatterialan häirintää ja epäasiallista kohtelua. Syyskuussa julkaistu selvitys sisältää kehittämisehdotuksia alan toimijoille.

Sitten on niitä tapauksia, joista ei uutisoida: teini-ikäinen, joka uskaltaa kertoa toissa kesän tapauksesta äidille sen sijaan, että olisi hiljaa. Ystävykset, jotka juttelevat ensimmäistä kertaa yläasteen opettajasta. Inhottava olo vähän hellittää, ja tilalle tulee suuttumus: jo nyt on ihme, jos ei tämä lopu! Sen se uskalluksen ilmapiiri tekee.

– #MeToo on ennen kaikkea nostanut naisia ja tyttöjä esiin aktiivisina toimijoina, jotka tuovat rohkeasti esiin kohtaamiaan vääryyksiä, Johanna Kantola sanoo.

Konkreettisemmista muutoksista hän mainitsee yhden.

– Raiskauslainsäädäntöä ollaan muuttamassa suostumusperusteiseksi. Naisjärjestöt ovat vaatineet tätä kymmenen vuotta, ja nyt #MeToon ansiosta laki vihdoin otetaan käsittelyyn. Se ei toki vielä tarkoita, että se menee läpi.

Toista, epäkonkreettisempaa, muutosta ei voi myöskään väheksyä. Se on se, että olemme ruvenneet skarppaamaan ja kuuntelemaan, kuinka seksististä puhetta omasta suustakin vahingossa tulee.

”Iloitsin, kun #MeToo alkoi, mutta samalla tunsin syyllisyyttä siitä, miten törkeästi olin kohdellut poikia nuorena. Olin naispuolinen sovinisti. Mielestäni miehet eivät olleet ihan yhtä hyviä kuin naiset.” (Pirjo Hassinen Me Naisissa)

”Kun nuorelle naiselle, joka oli juuri saanut ensimmäisen työpaikkansa, virnuiltiin tämän olleen ’muodollisesti pätevin’, se oli ahdistelua. Se olin minä.” (Samuli Suonpää Kirkko ja kaupungissa)

Pitääkö liioitella?

Takaiskun riski tässäkin kampanjassa vaanii. Pinnan alla kytee juuri sen verran naisvihaa ja muutoksen pelkoa, että #MeToolta ei siedetä virheitä. Tällaisista on vuoden mittaan puhuttu ylilyönteinä:

Lauri Törhösen elokuvaa ei näytetty telkkarissa. Oliko se liioittelua? Näytetäänhän siellä Lars von Trieriä, Woody Allenia ja Ingmar Bergmaniakin.

Kevin Spacey kirjoitettiin ulos House of Cards -sarjasta. Tarvitsiko tosiaan? No ehkäpä, koska katsojaluvut romahtivat.

Pahaa mieltä ei voi välttää, kun muutosvoimat vellovat.

Ilkka Kanervasta ei tullut puhemiestä. Menetettiinkö mies paikallaan muutaman muinaisen seksiviestin takia?

Pahaa mieltä ei ehkä voi välttää, kun muutosvoimat vellovat vapaina. Ehkei ylilyöntejäkään.

Ruotsissa niistä on puhuttu vielä enemmän. Keskustelu koveni sen jälkeen, kun Tukholman kaupunginteatterin entinen johtaja Benny Fredriksson teki itsemurhan. Hän oli eronnut virastaan sen jälkeen, kun kymmenet alaiset syyttivät häntä julmista johtamistavoista.

Sitten on myös ”ylilyöntejä”. Britanniassa syksyn uudessa keskusteluohjelmassa oli ensimmäisen jakson panelisteina pelkkiä naisia. Se oli katsojapalautteen perusteella räikeä ylilyönti, vaikka mitä ihmettä! Jos seuraavat kolmesataa vuotta nähtäisiin pelkästään naisia päähenkilöinä, asiantuntijoina, panelisteina ja johtajina, historiallisesti ottaen oltaisiin vasta suunnilleen tasoissa.

USA:ssa puolestaan puhutaan työelämän ilmiöstä nimeltä mikepencification. Se tarkoittaa suunnilleen sitä, että poijjaat vetäytyvät takaisin saunatiloihin tekemään isot päätökset ja jättävät naiset ulkopuolelle, jottei tarvitse olla niin varovainen. Termi tulee USA:n varapresidentti Mike Penceltä, joka on kertonut, ettei koskaan kokousta kahdestaan naisen kanssa – näinä päivinä kun täytyy varmistaa, ettei joku keksi nostaa ahdistelusyytettä. Mutta eihän tässä näin saa käydä!

No mitä te sitten siellä kitisette. (Poijaat)

Sipilä hoitaa

Kitinä onkin kätevä sana, sillä saadaan mitätöityä isot asiat pikkuiseksi piipitykseksi.

– Sellaisella puhetavalla vastustetaan muutosta. Kun sukupuolittuneet rakenteet alkavat muuttua, se tuntuu vaikealta ja uhkaavalta, Johanna Kantola sanoo.

Tasa-arvon suhteen ei Kantolan mukaan ole tapahtunut ylilyöntejä. Naiset eivät vielä ole yliedustettuina korkeissa viroissa tai talouselämän huipulla. Kantola toivoo, että #MeToo olisi se juttu, joka saisi tasa-arvokeskustelun käyntiin kaikilla areenoilla, koska työsarkaa olisi.

– Jos katsotaan Suomen nykyisen hallituksen toimia, ne ovat heikentäneet sukupuolten tasa-arvoa.

Julkisen sektorin leikkaukset ja kilpailukykyloikka ovat rokottaneet nimenomaan naisvaltaisia aloja, ja subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitettiin. Perhevapaauudistus jumittaa pöydällä, ja siinä häviävät sekä miehet että naiset, omilla tavoillaan.

Kantola toteaa, että yleensä hallitusohjelmiin on kirjattu tasa-arvotavoitteita. Juha Sipilän hallitusohjelmassa vuonna 2015 ei alun perin ollut, vaan siinä luki ennennäkemättömästi vain lause: ”Miehet ja naiset ovat Suomessa tasa-arvoisia.” Maailma oli siis valmis.

– Uusimmasta tasa-arvobarometristä käy ilmi, että useiden miesten mielestä näin onkin. Niin se menee: tasa-arvo-ongelmia on vaikeampi tunnistaa, jos ne eivät koske itseä. Jos et ole niitä, joiden kaltaisia elokuvissa jatkuvasti raiskataan, et huomaa mitään outoa.

Eikä työ lopu sittenkään, kun miesten ja naisten välinen tasa-arvo on saavutettu. Työsarka kasvaa entisestään, jos tasa-arvoa tarkastelee vaikka etnisten vähemmistöjen silmin. 

–Miten vähän heille on roolimalleja tai samastumiskohteita? Johanna Kantola pohtii.

Epäilemättä todella vähän. Me valkoiset heteronaiset olemme heti miesten alapuolella täällä vallan portaikossa, ja silti meilläkin on samastumiskohteista pulaa. Kun siihen alkaa kiinnittää huomiota, se ottaa päähän: useimmat leffat, muutkin kuin Aku Louhimiehen ja Lauri Törhösen, on tehty miehille ja miehistä. Naisten roolina on tukea sankarin kehitystä.

Monen alan epäkohdat ovat vielä perkaamatta. 

Mutta tämä on kuulkaa muuttumassa, ja sekin on #MeToon ansiota! Leffoja saa rennosti katsoa feministisen ilonpilaajan silmin ja sanoa ”hep” aina, kun ärsyttää.

#MeToo saattoi pilata meiltä muutaman elokuvan.

Kuinka tässä vielä käy?

Tuliko #MeToosta sellainen järistys kuin vuosi sitten vaikutti? Toiveikkuutta on ilmassa, silmiä on avautunut, feministinen ilonpilaaminen on valloillaan.

Mutta myös jonkinlaista taisteluväsymystä on havaittavissa. #MeToo ei kiinnosta enää tänä syksynä niin paljon, vaikka monen alan epäkohdat ovat vielä kokonaan perkaamatta.

Esimerkiksi yliopisto, Johanna Kantolan työpaikka, on pysynyt hiljaa. Yliopistolla tilanne on sikäli samanlainen kuin elokuva-alalla, että nuoren tutkijan ura saattaa olla riippuvainen yhdestä vaikutusvaltaisesta professorista. Sellainen asetelma avaa oven väärinkäytöksille.

– Tiedän täältä ahdistelutapauksia, joista ei ole uskallettu puhua ääneen.

Milloin sitten uskalletaan, jos ei nyt? Tänä syksynä eletään Kantolan mielestä #MeToon kriittisiä hetkiä.

– Totta kai haluan olla optimisti ja uskoa, että maailma muuttuu. Mutta aina, kun on vallasta ja sukupuolesta kysymys, on myös olemassa riski, että kaikki palaa ennalleen.

Miten maailmaa pitäisi vielä muuttaa? Kerro se meille #mitäseuraavaksi

Laura Nerg ja hänen puolisonsa kyllästyivät Suomen kylmään talveen. Nyt oululaispari on muuttamassa runsaaksi puoleksi vuodeksi Espanjan auringon alle.

25-vuotias Laura Nerg ja hänen aviomiehensä Ville ovat jo pidempään haaveilleet ulkomaille muutosta. Toteutus on kuitenkin jäänyt uupumaan, kunnes pariskunta viime helmikuussa kyllästyi Suomen sääoloihin ja teki päätöksen Espanjaan muuttamisesta. Tarkoituksena on asua seitsemän kuukautta Torreviejassa, Costa Blancan alueella.

– Viime talvi oli niin pitkä, kylmä ja synkkä, että alkoi kyllästyttää. Mietimme, että miksei nyt, Laura kertoo.

Aikaisemmin parin ajatuksena oli lähteä ulkomaille töihin. Heistä kuitenkin tuntui, ettei arki ulkomailla olisi tarpeeksi erilaista.

– Ajattelimme, että miksemme vaan säästäisi rahaa ja lähtisi ulkomaille ihan lomalle. Lisää innostusta antoi, kun serkkuni oli poikaystävänsä kanssa viime talven maailmanympärimatkalla. Siitä tuli olo, että miksemme mekin pystyisi lähtemään, jos hekin pystyivät.

Laura ja Ville ovatkin helmikuusta saakka säästäneet ja tehneet järjestelyjä muuttoa varten. Lähtö koittaa lokakuun alussa.

Loman tarpeessa

Kylmän talven lisäksi lomantarve vaikutti päätökseen. Laura ei ole vielä koskaan päässyt viettämään palkallista kesälomaa. Aika on mennyt tiiviisti yhteisöpedagogin opintojen ja työnteon parissa.

– Viime talvena olin jo hyvin väsynyt. Aina, kun olen ollut lomalla, olen opiskellut. Ja kun en ole opiskellut, olen ollut töissä. Samalla olen yrittänyt ehtiä harrastamaan.

”Aina, kun olen ollut lomalla, olen opiskellut. Ja kun en ole opiskellut, olen ollut töissä.”

Lauran määräaikainen työsopimus ohjaajana kehitysvammapuolella on juuri päättynyt. Ville puolestaan on päättänyt matkan vuoksi irtisanoutua vakituisesta työstään keittiövuoromestarina.

Pitkä tehtävälista

Työkuvioiden lisäksi on pitänyt selvittää kaikkea asuntoasioista autovakuutukseen. Pariskunnan kaksi koiraa, sekarotuinen Pipsa ja lapinporokoira Pihla, ovat lähdössä mukaan Torreviejaan, mikä on osaltaan lisännyt kohtia tehtävälistaan.

– On vaatinut muutamia eläinlääkärikäyntejä ja soittoja Eviraan, jotta olemme saanut koirille kaikki tarvittavat rokotukset, passit ja sirut kuntoon, Laura luettelee.

– Isoin homma on ollut hankkia kaikki tarvittavat dokumentit sekarotuiselle koiralle.

Koirat vaikuttivat myös päätökseen matkustaa Euroopan halki autolla lentämisen sijaan. Samalla Laura ja Ville saavat autonsa käyttöön myös Espanjassa.

”Oulun omakotitaloon on löytynyt matkan ajaksi vuokralainen ja Torreviejasta puolestaan järjestyi asunto suomalaisen vuokranvälitysfirman kautta.”

Asumisjärjestelyt niin Suomen kuin Espanjankin päässä on jo hoidettu. Oulun omakotitaloon on löytynyt matkan ajaksi vuokralainen ja Torreviejasta puolestaan järjestyi asunto suomalaisen vuokranvälitysfirman kautta. Nyt Laura pyrkii saamaan Suomen-kodin tyhjäksi ennen matkaa: osa tavaroista myydään, osa laitetaan varastoon odottamaan kevättä.

Kaiken kaikkiaan valmistelut ovat Lauran mukaan hoituneet melko vaivattomasti siitäkin huolimatta, että järjesteltävänä olivat myös parin vastikään vietetyt häät.

Hänen mukaansa kunkin asian hoitamiseen on yleensä riittänyt yksi puhelinsoitto.

”En edelleenkään tiedä, olenko muistanut hoitaa kaiken.”

– Pitää muistaa irtisanoa sähkösopimus, jätesopimus ja netti. Ja huolehtia, että puhelinliittymät toimivat ulkomailla ja niin edelleen. En kyllä edelleenkään tiedä, olenko muistanut hoitaa kaiken, Laura nauraa.

Kohde Googlesta

Hektisten viime vuosien jälkeen Laura odottaa Espanjassa asumiselta aikaa ajatella ja nauttia elämästä. Myös harrastusmahdollisuudet ovat liikunnalliselle pariskunnalle tärkeitä. Laura harrastaa ilma-akrobatiaa ja Ville kehonrakennusta.

Urheilun lisäksi pari suunnittelee paikallisen kielen ja kulttuurin opiskelua sekä ympäristöön ja ruokakulttuuriin tutustumista. Laura aikoo kirjoittaa Espanjasta myös blogia, jolle on antanut nimeksi Aurinkoa kiitos! Hän kertookin odottavansa eniten juurikin aurinkoa ja lämpöä.

– Siellä on vuodessa keskimäärin 320 aurinkoista päivää. Se ratkaisi kohteen valinnan.

”Internet osasi kertoa, että Torreviejassa on pieni suomalaisyhteisö, muttei mahdotonta määrää turisteja talvisin.”

Aurinkoisten päivien määrä selvisi googlettamalla. Internet osasi kertoa myös, että Torreviejassa on pieni suomalaisyhteisö, muttei mahdotonta määrää turisteja talvisin.

– Kohde piti valita niin, että siellä on sen verran suomalaisia tai turisteja, että siellä puhutaan englantia. Emme puhu kummoisesti espanjaa, joten emme me voisi mennä asumaan ihan natiiviespanjalaiseen paikkaan, Laura selvittää.

Ennen Torreviejaan päätymistä pari oli asettanut kriteeriksi lämpimän sään lisäksi sijainnin EU-alueella. Kiinnostus Espanjaa kohtaan oli herännyt jo aiemmilla reissuilla.

Kannustusta läheisiltä

Epätavalliseen irtiottoon on Lauran ja Villen lähipiirissä suhtauduttu innostuneesti.

– Ajattelin, että meidän vanhemmat olisivat sillä tavalla, että ”eihän tuollaista voi tehdä”, mutta kaikki ovat sanoneet, että ehdottomasti kannattaa lähteä, että ihan huippu juttu, Laura kertoo.

”Kaikki ovat sanoneet, että ehdottomasti kannattaa lähteä, että ihan huippujuttu.”

Reilu puoli vuotta Torreviejassa on tarkoitus elää säästöjen turvin. Oulun kodista saatavat vuokratulot pariskunta aikoo jättää sivuun kotiinpaluuta varten. Sen kummemmin pariskunta ei ole vielä valmistautunut Suomeen paluuseen.

– Mietimme sitä sitten vasta myöhemmin. Meillä on siihen seitsemän kuukautta aikaa.

Anna 46

Oululaiset Laura ja Ville lopettivat työt ja lähtevät 7 kuukauden Espanjan-lomalle – takana puolen vuoden säästöurakka

Torrevieja on tosi hyvä paikka asua ja ihanan lähellä Alicante, Murcia, Valencia ja San Pedro del Pinatar😊 voit tutustua muihin paikkoihin kivasti bussilla. Elämä on halpaa- todella😊 ja melkein jokainen päivä aurinko paistaa. Olen todella tyytyväinen että kokeilin tätä asumismuotoa 6 täällä, 6 kotona😄
Lue kommentti