Kuvat
Lehtikuva, MVPhotos, Sanoma-arkisto, shutterstock, kuvitus Suvi-Tuuli Junttila

Boomerit eli suuret ikäluokat rakensivat hyvinvointiyhteiskunnan, millenniaalit koettavat pelastaa maapallon. Mitäs me väliin jääneet X-sukupolven edustajat olemme saaneet aikaiseksi? Emme vissiin juuri mitään. Olemmeko pullamössöjen pullamössöä?

Oletko 40–55-vuotias? Tuleeko sinulle koskaan olo, että et ole oikeastaan saanut elämässäsi oikein mitään aikaan?

Boomereiksi kutsutut suuret ikäluokat eivät ole jättäneet kertomatta, kuinka rakensivat raskailla teollisuus- ja palvelualan töillään hyvinvointiyhteiskunnan, jossa me, ensimmäinen suomalaisista sodista vapaa sukupolvi on vain pullamössöillyt* menemään. Nyt millenniaalit eli Y-sukupolvi eli 1990-luvulla syntyneet yrittävät pelastaa maapallon, jonka tuhoamiseen me olemme innokkaasti osallistuneet. Meidän X:ien lapset kuuluvat Z-sukupolveen ja ovat syntyneet 1996–2010. He ovat niitä, jotka eivät ole koskaan nähneet lankapuhelinta.

Sukupolviluokituksia on käytetty lähinnä markkinointi-ihmisten tarkoituksiin. Siksi ne myös useimmiten määritellään kulutuksen, tavaroiden ja tienaamisen kautta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

1990-luvun alussa X-sukupolvea varten piti keksiä termi uusavuton. Se tarkoitti nuorta aikuista, joka muutti pois lapsuudenkotoaan eikä osannut keittää makaronia. Ei ollut kyse siitä, että uusavuttomille nuorille olisi tarjottu apua makaroninkeitossa, heitä päiviteltiin ja paheksuttiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja sitten Suomeen tulivatkin pikanuudelit. Ei tarvinnut enää osatakaan keittää perinteistä sarvimakaronia.

Vuonna 1990 amerikkalainen aikakauslehti Time kirjoitti, kuinka silloiset parikymppiset eivät kunnioita eivätkä arvosta mitään, heillä ei ole tavoitteita eivätkä he jaksa keskittyä muuhun kuin itsensä viihdyttämiseen. He eivät halua vakiintua ja perustaa perheitä eivätkä ole kiinnostuneita edes haalimaan itselleen tavaraa (mikä kylläkin on myöhemmin osoittautunut vääräksi ennustukseksi).

Kuulostaa tutulta, sillä laiskuudesta, viihteen parissa vetelehtimisestä ja väärästä asenteesta työelämään vanhemmat ikäluokat ovat aina syyttäneet nuorempiaan.

Nyt keski-ikäistynyt X-sukupolvi miettii, olisiko pitänyt tehdä jotakin toisin. Tai ylipäätään tehdä jotain. Tai olisiko syytä itseruoskintaan, jos viitsisi sellaista täältä keskiluokkaiselta sohvalta käsin tehdä?

Vallankumous jäi tekemättä

Vanhan ylioppilastalon valtaus Helsingissä vuonna 1968 on tunnettu osa suurten ikäluokkien historiaa. Opiskelijat tunkeutuivat sisään ylioppilastalolle, jossa vaadittiin uudistuksia niin yliopistoihin kuin yhteiskuntaankin. Suuret ikäluokat tulivat rytinällä mukaan päätöksentekoon. Se oli lähtösysäys monille merkittäville uudistuksille, joita 1970-luvun alussa tehtiin, kuten yhteiskunnan tukemalle päivähoidolle, pitkille vanhempainvapaille ja peruskoululle.

X-sukupolven ei näiden pontevien valtaajien lapsina tarvinnut tehdä muuta kuin lyllertää haalareissa päiväkodista peruskoulun kautta jatko-opintoihin, nostaa opintotukea ja juoda keskiolutta baareissa, kun Suomessa anniskelulaitkin höllentyivät sopivasti X:ien tultua täysi-ikäisiksi.

Luterilainen työmoraali ei enää pakottanut meitä uhraamaan itseämme työelämälle, joten tiistaiselta luennoilta pystyi ihan hyvin lintsaamaan mennäkseen juomaan kymmenen markan (1,70 €) keskioluttuoppeja. Koska EVVK. (Sanonnan väittää lanseeranneen kansalle tutuksi Lapinlahden linnut, jonka sketsiohjelmaa esitettiin tv:ssä 1990-luvun alussa.)

Yhteiskunnallinen aktivismi ei ollut muotia X-sukupolven teini-iässä. Sitä ei tarvittu mihinkään. Hyvinvointi ja bruttokansantuote kasvoivat, oli aikaa keskittyä omaan napaan.

Neuvostoliitto romahti ikään kuin itsestään, rautaesiripun murenet lakaistiin siististi pois, sitä paitsi moni äksistä oli ollut liian pieni pelkäämään kylmää sotaa.

Televisiossa näki kyllä nälkäänäkeviä afrikkalaisia lapsia, joiden takia kaikkien piti syödä lautasensa tyhjiksi. Sellaista oli suomalainen hyväntekeväisyys.

Olemme viimeinen sukupolvi, jota on kasvatettu vitsalla ja uhkailulla. Lasten fyysinen kurittaminen kiellettiin laissa vuonna 1984. X-sukupolvesta kasvoi vanhempia, joita on kutsuttu pilkkanimellä curling-vanhemmiksi. Heittäydymme harjaamaan sileältä jäältä kaikki esteet omien lastemme tieltä, ettei heidän tarvitsisi nukahtaa itse eikä tehdä voileipiään eikä läksyjään.

Vaikka juppiudelle naureskeltiin, jupit olivat oikeastaan vain edelläkävijöitä, mitä tulee kuluttamiseen, brändeihin, lomamatkoihin, autoihin ja merkkikäsilaukkuihin, joista tuli yhä useammalle tärkeä osa elämän sisältöä. Meidän aikuisuudessamme Helsingistä alkoi saada Louis Vuittonin käsilaukkuja ja niistä alettiin kirjoitella lehdissä.

Oli sentään kolme ”kettutyttöä”, jotka vuonna 1995 vapauttivat yöllä turkistarhalta kettuja. He eivät onnistuneet keräämään ikäluokasta taakseen samanlaisia kannatusjoukkoja kuin Greta Thunberg, mutta saivat kyllä valtavasti negatiivista mediahuomiota.

Omien vanhempien eli suurten ikäluokkien elämäntavassa ei nähty mitään ihmeellistä kritisoitavaa. Haluttiin samaa kuin vanhemmilla: oma asunto, auto, elämänmittainen työpaikka, etelänloma kerran pari vuodessa.

Taideteokset jäivät tekemättä

X-sukupolveen liitettävät asiat ja käsitteet ovat kotoisin Yhdysvalloista, jonka vaikutus alkoi toden teolla tuntua Suomessa 1990-luvulla, kun täällä ei tarvinnut enää mielistellä itäblokkiin päin.

Itse sukupolvi X -termi on mainittu ensimmäisen kerran jo 1960-luvulla Iso-Britanniassa, mutta ympäri maailman se levisi kanadalaisen Douglas Couplandin kirjassa Tuntematon sukupolvi (Art House 1992), joka julkaistiin englanniksi 1991 nimellä Generation X: Tales for an accelerated culture.

Sitä voi sanoa tyypilliseksi X-sukupolven kulttuurituotteeksi. Se ei ole mitenkään mullistava romaani eikä se ihan fyysisestikään ole kestänyt aikaa: suomennos on painettu löperöksi kuin lama-ajan koulukirja. Sivut ovat kellastuneet ja kannet taittuneet.

New York Times kutsuu X-sukupolven eloa ”keskimmäisen lapsen syndroomaksi”, paikan hakemiseksi boomereiden ja millenniaalien välissä. Haahuilua kuvastaa ehkä parhaiten se, että monet sukupolveen ikänsä puolesta kuuluvat eivät pidä kovinkaan tärkeinä X:iin useimmiten liitettyjä kulttuurituntomerkkejä, kuten Nirvanan takkuista keulahahmoa Kurt Cobainia tai Reality Bites -elokuvaa.

Me X:t opimme, että kulttuurielämän merkkiteokset on jo tehty. Beatles on suuri ja Rolling Stones. 90-luvun alussa ei tehty unohtumattomia elokuvia eikä kirjoitettu suuria aikalaisromaaneja. Ysärimusiikki, jolla tarkoitetaan saksalaista teknoa, on lähinnä vitsi.

Sukupolven suurimman kotimaisen bändin Ultra Bran suosio perustui vasemmistolaiseen, 1970-lukulaiseen nostalgiaan. Ja bändi on toki hajonnut.

Työelämä jäi uudistamatta

1990-luvun alun lama ei tuhonnut kaikkien X-sukupolven jäsenien tulevaisuutta, vaikka se kirpaisikin monia tavalla, jota ei ollut ennen nähty. Suomessa ei ollut totuttu siihen, että työt katoavat. Moni meistä myös nosti työmarkkinatukea, kun ei ollut jatko-opintopaikkaa eikä töitä. Neljäsosa lamavuosina valmistuneista käveli ”suoraan kortistoon” eli ei saanut valmistumisen jälkeen töitä.

Kun istuimme 1980-luvulla yhteiskuntaopin tunneilla, meille kerrottiin, että Suomen kansantalous kasvaa niin, että Suomi on Pohjolan Japani, jonne on lottovoitto syntyä. Tasa-arvokin on täällä valmis eikä siihen tarvitse enää mitään naisasiaa sotkea.

Jätimme huomiotta sukupuolittuneet työmarkkinat, palkkaepätasa-arvon ja miesten dominoiman politiikan ja talouselämän, koska varmaankin ne korjautuisivat jotenkin itsestään, ajan kanssa. Sitä paitsi, ideologinen vouhottaminen oli ainakin noloa, ellei suorastaan lapsellista.

Hienointa oli olla töissä mainostoimistossa! Siellä oli hirveät palkat ja sai matkustaa Kanarialle kuvaamaan limsamainosta.

Notkahtelevasta alusta huolimatta meistä X:istä on tullut suhteellisen varakkaita. 90-luvun alun laman jälkeen nähtiin ennennäkemättömän pitkä talouskasvun putki, joka notkahti vasta vuonna 2000. New York Timesin mukaan X-sukupolvella oli vuonna 2015 enemmän varallisuutta kuin boomereilla tai millenniaaleilla.

Sitäkö varakkuutta se siis on, kun on satojen tuhansien eurojen asuntolainat ja kulutusluottoakin enemmän kuin suomalaisilla koskaan aiemmin? Me nimittäin olemme oppineet suhtautumaan lainaan huolettomasti.

X-sukupolven toteemi-ihminen Suomessa on Jaakko Rytsölä keltaisine Lamborghineineen ja menetettyine miljoonaomaisuuksineen.

X-sukupolven aikana työelämä on muuttunut täysin. Boomerit olivat samassa työpaikassa koko ikänsä, ja sellaista meidätkin kasvatettiin arvostamaan. Silti monilla tutkinnot vanhenivat käsiin, kun tietoteknologia siirsi työtehtävät koneille. Millenniaalit tietävät, että työssä kehittyminen on elämän mittainen prosessi.

Me X:t ajattelemme, että kun joku kutsuu työtehtäviään ”projekteiksi”, hän hienostelee.

Mitä muuta vielä jäi tekemättä?

Hei 40–55-vuotias, jos sinusta tuntuu, ettet ole saanut oikein mitään aikaan, ehkä se onkin meitä yhdistävä sukupolvikokemus! Onko ammatti jäänyt vaihtamatta, gradu tekemättä, ero käsittelemättä, lihansyönti vähentämättä?

Ei se mitään, niin minullakin!

Sukupolvirajaukset ovat tietysti keinotekoisia. Varsinkin suoraan Yhdysvalloista omaksutut. Kirjassa Työelämän sukupolvet ja muutoksissa pärjäämisen strategiat (2014) suomalaiset tutkijat Anu Järvensivu, Risto Nikkanen ja Sannu Syrjä jakavat X-sukupolven kahtia hyvinvointi- ja lamasukupolviin, joista ensimmäiset ovat syntyneet vuosina 1965–72 ja jälkimmäiset 1973–79. Heidän eronsa on, että hyvinvointisukupolven mielestä ”työelämän vaatimukset ovat nykyään kohtuuttomia”, kun taas lamasukupolvi varautuu aina siihen, että työt loppuvat ja on otettava käyttöön suunnitelma b.

Olemme myös viimeinen sukupolvi, jota ei kasvatettu uskomaan itseensä. Me sen sijaan itse osaamme kyllä hokea lapsillemme, kuinka he pystyvät mihin vain, vaikka pelastamaan maapallon.

Yhteiskunnassa sukupolvet toimivat väistämättä yhdessä nuorempien ja vanhempien kanssa eikä saavutuksia tai niiden puutetta voi osoittaa jonkun tietyn ikäluokan tekosiksi.

Myös maailma ja Suomi ovat muuttuneet koko ajan paremmiksi paikoiksi elää, vaikkei X:läinen henkilökohtaisesti kokisi antaneensa siihen suurtakaan panosta.

Meistä iso osa ymmärtää, ettei ihmisiä pidä arvottaa seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin tai etnisen alkuperän perusteella.

Kun seuraavat sukupolvet ovat tulleet nuoriksi, heille on jo ollut tarjolla lukuisia palveluita, joilla heitä saadaan elämänsyrjään, vaikka lama uhkaisikin. Tunnistamme yhteiskunnassa ihan eri tavalla ongelmia, vaikkapa mielenterveysasioissa, ja niihin kehitetään apua, eikä vain naureskella heikoille.

Oman ympäristötaakan pienentämistä ainakin miettii moni. Keskustelu eläinten oikeuksista on edistynyt 90-luvusta. Turhan tavaran haalimiseen suhtaudutaan yhä kriittisemmin. Tasa-arvo-ongelmia tunnistetaan ja niistä saa puhua, ja meillä on tasa-arvoinen avioliittolaki.

Sitä paitsi, ei tässä vielä mikään game over ole, mehän olemme vasta tulossa parhaaseen ikään. 

*Hyvin harva X-sukupolven edustaja on pullamössöä nähnytkään. Nimityksen ovat keksineet vanhemmat ihmiset, joille maidon tai kahvin sekaan muussattu pulla oli lapsuuden herkku.

et

Välisukupolvi. Katsauksessa jää huomiotta kuitenkin se että Neuvostoliitto ei romahtanut tuosta vaan. Taistolaisten painoarvo oli huomattava ja se kyllä vaikutti monien elämään. Pystyikö siihen edes ottamaan kantaa? No ei, koska sitten joutuisi itse mustalle listalle. Ja moni joutuikin. Eli tuo porukka ei uskonut enää vallankumoukseen, mutta ei vielä välttämättä maailmanpelastamiseen. Ne ovat toki pahat kaksoset. Halusivat elää hetken rauhassa. Hyvä kirjoitus.

Hölmölä

Mitähän tällä lähes tuhotulla maapallolla ja sukupuuttoa tekevän lajin edustajana vielä pitäisi "saavuttaa"? Edelliset sukupolvet hoitaneet asiat tähän jamaan, joten parempi antaa vaan olla ja keskittyä tekemään OMISTA viimeisistä päivistä mahdollisimman mukavat ilman työntekoa tai muuta turhaa oravanpyörää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla