Kuvat
Panu Pälviä
Pöytyäläisen navetan päädyssä on Sinin kasveille ja Sinille suunniteltu ihana paikka.
Pöytyäläisen navetan päädyssä on Sinin kasveille ja Sinille suunniteltu ihana paikka.

Joku juttu meillä on nyt meneillään viherkasvien kanssa: niin paljon niistä puhutaan ja niitä hoivataan. Sinillä harrastus on edennyt pitkälle.

Alku oli maltillista, perustason puutarhainnostusta. Pöytyällä asuva Sini Uotinen, 38, suunnitteli laittavansa pihalle kasveja: chilejä, pioneja, liljoja. Sen kun yrität, miettivät paikalliset valkohäntäpeurat ja kävivät syömässä taimet pois. Sini jakaa tonttinsa peurojen kanssa sulassa sovussa, mutta kasveista heillä on erilaiset ajatukset. Pari kertaa kokeiltuaan Sini luovutti ja päätti siirtyä huonekasveihin.

Kun kasveista kiinnostuu ja ne saa kukoistamaan, niitä alkaa kertyä. Sinin olohuone muuttui yhä vihreämmäksi. Tuttavat toivat hänelle pelastettavaksi puolikuolleita rankoja, ja Sini pelasti. Kasvien kanssa oli mukavaa puuhailla.

Tähän asti Sinin tarina on viime vuosilta tuttu. Kaikillahan on huonekasveja. Tästä eteenpäin Sini lähtee kuitenkin omille urilleen: hän päättää raivata kasveille lisää tilaa autotalliin. Sitten mieleen tulee, että navetan päätyyn saisi tehtyä vielä optimaalisemmat olosuhteet.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Navetassa on nykyään nelisen tuhatta huonekasvia. Tuolla soilikkeja, tuossa terraariossa mehikasveja, tuo seinä täynnä lehtikaktuksia, tässä vehka-asetelma, väleissä muutama akvaario, keskellä jättimäinen peikonlehti, jonka lahjoitti paikallinen kirjasto. Peikonlehdeltä on peräisin Sinin navetan nimi Peikkola.

Peikkola on kukkaharrastajien keskuudessa pieni nähtävyys, mutta ennen kaikkea se on Sinin oma paikka.

– Mä vietän täällä noin tunnin päivässä. Hiplaan kasveja. Kastelen, nypin kuivia lehtiä. Ruukuttelen.

Varokaa tuoksuvaa kukkaa

Sinin mopo on ehkä karannut käsistä, mutta hän ei ole yksin. Jos laittaa Instagramiin hakusanaksi #monstera, joka on peikonlehti englanniksi, saa yli miljoona osumaa. #Succulent eli mehikasvi antaa yli viisi miljoonaa. Milleniaaleilla on jotain outoa meneillään huonekasvien kanssa.

Nykyistä kasvi-innostusta on yritetty selittää monelta kantilta: Kasvit tuovat luonnon ja kasvun ihmeen sisälle kotiin. Ne lievittävät stressiä ja rauhoittavat. Ne tuovat onnistumisen tunteita. Ehkä ne tekevät tätä kaikkea ja vieläpä niin halvalla, että köyhtyneellä keskiluokallakin on varaa asumisen ja ruuan lisäksi sentään pariin kasviin?

Huonekasvien hoito ei silti ole mikään nykyajan villitys. Harrastus tuli Suomeen jo 1800-luvun alussa, jolloin säätyläiset kasvattivat pihallaan hyötypuutarhan lisäksi kukkia koristeeksi. Muutama kukkapurkki tuotiin aluksi sisälle talvehtimaan, ja siitä se sitten lähti.

1800-luvulla suosittiin kukkivia kasveja. Kukoistava palsami, ruusu tai pelargonia oli emännälle ylpeyden aihe, ja se sijoitettiin niin, että naapuritkin näkivät. Uusi kasvi-innostus herätti tietysti myös huolta. Tuoksuvien kukkien merkityksestä hengitysilmalle ei tiedetty vielä tarpeeksi, ja 1800-puolivälissä ilmestyneen Teknologen-lehden mukaan oli ilmeistä, että Breslaun piispa oli kuollut ruusupensaiden tuoksuun.

Ihmiset ottivat kuitenkin riskin, ja 1870-luvulta lähtien kasviharrastus kasvoi uusiin mittasuhteisiin. Innokkaimpien olohuonelehvästöt muistuttivat viidakkoa. Esplanadin puistossa Helsingissä ei kasvanut lehmuksia, vaan sinne loihdittiin kesäksi aina Kanarian saaria muistuttava palmu- ja mehikasviparatiisi.

Kukka säädyn mukaan

Palmu oli muuten viime vuosisadan vaihteessa paremman väen vakiovaruste. Salin nurkassa seisoi iso palmu, ikkunoiden edessä olivat pienemmät palmut. Oli taatelipalmuja, kentiapalmuja, viuhkapalmuja, kääpiöpalmuja – ja läheskään kaikkien palmut eivät olleet kovin hyvässä hapessa. Puutarhalehtien kevätnumeroissa käsiteltiin säännöllisesti palmujen hoito-ongelmia ja annettiin vinkkejä. Palmujen lisäksi salissa oli kukkatelineillä peikonlehtiä, kiinanruusuja, huonekuusia ja traakkipuita. Fiikuskin oli yleinen, kunnes siitä tuli 1900-luvun alussa juntti.

Säätyläiset olivat muotitietoisia: kun jotain huonekasvia alkoi näkyä rahvaan ikkunoilla, se ei enää kelvannut paremmalle väelle. Fiikuksesta tuli maalaisten suosikki. Punakukkainen palsami sai maineen köyhälistön kukkana. Pelargonia parkakin koki arvonalennuksen. Se ei saanut häätöä, mutta joutui väistymään salin ikkunalta keittiöön.

Maaseudulla taas ei ollut tilaa kovin näyttäville kasveille, eikä isoja ikkunoita, eikä ehkä aikaa keskittyä palmun hyvinvointiin. Kukkaruukut olivat kalliita kaupunkilaishienouksia, mutta peltipurkeissa ja tuohiropposissa taitavat emännät kasvattivat vaikka mitä – turkinpippuria, begonioita, elämänlankaa, palsamia, ahkeraliisaa. Myrttejä piti talossa olla, jos siellä oli naimaikäisiä tyttöjä. Myrttiä näet tarvittiin morsiuskimppuun ja puvun koristeeksi. Morsiusmyrteistä myös näki kätevästi, oliko morsian neitsyt: myrttikruunu putosi alttarilla päästä, jos ei ollut.

Kirjovehkan klaani

Takaisin 2020-luvulle! Nytkin meillä on muotikasveja, vaikka kukka ei enää kerrokaan omistajansa yhteiskuntaluokasta. Ehkä tosi harvinainen kaktus tai kihokki kertovat, että ihminen on syvällä kukkaharrastuksessa. Kirjovehka kertoo, että seuraa trendejä. Oikein komea peikonlehti vihjaa, että ihmisellä on blogihenkinen sisustus.

– Peikonlehti on ollut jo pitkään muodikas, ja on se edelleen. Jostain kirjavalehtisestä peikkomutaatiosta saa maksaa paljon, Sini kertoo.

Sadan vuoden takaisiin aikoihin iso ero on se, että nyt huonekasviharrastajat löytävät toisensa. Jos etsit orkideoista kiinnostunutta seuraa, löydät oman orkidearyhmän. Jos tulee yhtäkkiä ikävä mummolan posliinikukkaa, joltain löytyy varmasti pistokas. Toisille on kunnia-asia kasvattaa kaikki kasvit ilmaisista pistokkaista tai siemenistä, jotkut taas käyttävät tonneja kalliisiin taimiin tai kukkavälineistöön.

Sini oli mukana perustamassa Huonekasviseuraa vuonna 2017. Sille tuntui olevan tarvetta.

– Facebookin Huonekasvit-ryhmässä oli yli 20 000 ihmistä, mutta kukaan ei oikein järjestänyt mitään.

Nyt ryhmässä on reilu 50 000 ihmistä ja yhdistys järjestää vaikka mitä: verkkokurssia, kimppatilauksia, kaikille avoimia kasvitreffejä, verkkolehteä, pistokasrinkejä, ruukkuralleja. Sini järjestää parhaillaankin kimppatilausta. Kesän aikana tulee ulkomailta useampi taimisatsi, jotka hän postittaa edelleen tilaajille. Yhdistykseen liittyy paljon hommaa, mutta on se myös antoisaa.

– Siinä tutustuu kiinnostaviin ihmisiin, ja tulee hölistyä ihan muustakin kuin kasveista.

Hoivavietin hoitoon

Yhdysvaltalainen psykologi Lily Ewing selittää Huffington Postille, että 2000-luvun aikuisten kasvi-intoilu johtuu hoivaviestistä. Kun lapsia ei välttämättä hankita tai ne hankitaan entistä iäkkäämpinä, nuoriso kääntyy hoivatarpeensa kanssa kasvien puoleen.

Ihan kiva selitys, mutta ei toimi Sinin kohdalla. Hänellä on neljäntuhannen viherlapsen lisäksi jo viisi ihmislasta. Kävikö siinäkin siis niin, että yhden jälkeen niitä vain alkoi kertyä…?

– No eiii, lapsista olen aina vain tykännyt.

Viiden lapsen yksinhuoltajuus saattaa tosin olla yksi selitys kasvien vetovoimaan: Peikkolassa Sinille on tarjolla kuuluisaa Omaa Aikaa. Navetan paksujen seinien sisällä, vihreässä hämyssä, on rauhallista. Kännykkäverkkokaan ei toimi, ja viestejä alkaa tulla puhelimeen vasta, kun astuu ulos.

Sinillä on myös oma selitys henkilökohtaiselle huonekasvi-innostukselle.

– Olen aika tyypillinen ADHD-tapaus. Kun joku ei kiinnosta, se ei kiinnosta yhtään. Ja kun joku alkaa kiinnostaa, jumitan siihen ja paneudun täysillä.

Sinillä on aina projekti tai pari menossa. Viime syksyllä huvitti kokeilla, talvehtisiko mustasilmäsusanna, ja talvehtihan se. Pitempiaikainen projekti on automatisoitu kastelujärjestelmä. Se vaatii vielä sähkötöitä.

– Haluaisin tänne myös viidakkomusaa, mutta pelit ja vehkeet puuttuvat…

Innostu & jumita

– Tämä kiinanruusu oli pelkkä risu pari vuotta sitten, kun sain sen: pari kolme lehteä. Ajattelin jo heittää sen pois, mutta sitten se teki kukan ja sai jäädä.

Nyt se on todella muhkea. Sitä on käyty katsomassakin; huonekasviharrastajia kiinnostaa nähdä Peikkolan onnistumisia. Lisäksi täällä käyvät lapset kavereineen leikkimässä. Kapeat käytävät ja lehvästöt muodostavat hyvät olosuhteet Vietnam-henkiseen vesisotaan, ja suihkepulloja riittää aseiksi. Kosteus tekee hyvää kasveille.

Lapset ovat Sinin mukaan tulleet äitiinsä: neljä viidestä on samalla tavalla innostuvia, tapaturma-alttiita ja paneutuvia, kun oma projekti löytyy. Jokainen tienaa pikku projekteillaan taskurahaa itsenäisesti.

– Minulla on myös yksi rauhallinen lapsi. Hän syntyi keisarileikkauksella. Olen sanonut, että hän on tullut jalat edellä maailmaan, ja elämänasennekin on enemmän jalat kuin pää edellä.

Sinille Peikkola on harrastus, vaikka hänkin myy muutaman euron pistokkaita ja makselee sähkölaskuja niillä. Sini on kyllä miettinyt, voisiko kukista saada elannon, mutta se ei näytä realistiselta: taimitarhaksi Sinin navetta olisi liian pieni.

– Toki jotkut ostavat harvinaisempia kasveja, pilkkovat ne palasiksi ja myyvät pistokkaat kalliilla. Minulle tulee parempi mieli kasvin antamisesta ja hymystä kuin myymisestä.

Entä jos lähtisi harmaalle alueelle ja perustaisi hamppuviljelmän? Sitten ei olisi turisteilla navettaan asiaan, mutta asiakaskuntaa saattaisi löytyä. Sekään ei ole Sinin juttu.

– Mutta ihan hyviä kasvatusvinkkejä löytää myös Hamppufoorumilta – samanlaista viherkasvien hoitoa sekin on.

Vihreä peukalo?

Sinin mielestä kasvien kanssa onnistuminen on kiinnostuksesta kiinni. Motivoituneena oppii, ja jokaiselle löytyy sopivat olosuhteet. Kun Siniltä kysyy, mikä kasvi on ollut vaikea saada pysymään hengissä, 13-vuotiasta Rassia hymyilyttää.

– Ei äidille ole liian vaikeita kasveja.

Ehkä on kuitenkin olemassa mystinen viherpeukalo? Toisilla on! 1800-luvun lopulla Fredrika Runeberg oli kuuluisa siitä, että hänen salissaan palmut kukoistivat. Fredrika itse harmitteli kirjeissään, ettei hänellä ollut tarpeeksi aikaa kukille, kun piti vastaanottaa vieraita ja hoitaa sairasta julkkismiestä.

Mutta kukat antoivat Fredrikalle lepohetken, ja niiden parissa puuhailu katkaisi ”alituisen surulliset ajatukset”. Kun Johan Ludvig kuoli ja Fredrika muutti Porvoosta Helsinkiin, höyrylaiva J.L.Runebergin kyydissä muutti myös 42 huonekasvia.

Sinillekin Peikkola toimii myös sielunhoitopaikkana. Täällä on hoidettu ihmissuhdekolhuja ja saatu ajatukset pois ikävistä asioista. Koko kasviharrastus on alkanut takaiskun jälkeen: Sini ajoi pahan kolarin ja koetti keksiä mielekästä tekemistä, jotta pysyisi lääkärin määräyksestä liikkeellä ja välttäisi pyörätuolin.

Taas kevät

Fredrika Runebergin huonekasvien jälkeläisiä on edelleen elossa. Ne ovat nähneet synkkiäkin aikoja. Esimerkiksi 1920-luvulla, kun moderni funktionalismi löi läpi, viherkasvit alkoivat mennä pois muodista. Peikonlehdet näyttivät pölynkerääjiltä, palmut horjuvilta turhakkeilta. Sisustuksen piti olla selkeää ja linjakasta!

Sen jälkeen kasvi-innostus on ollut aaltoliikettä. 70-luvulla myytiin paljon kukkapöytiä, ja 90-luvulle tullessa ne joutuivat taas kierrätykseen. Välissä yksi sukupolvi ehti melkein taas unohtaa, miten mahtavalta tuntui nähdä vasta puhjennut, vihreä lehti – kunnes sitten taas.

Sinin navetassa kesä jatkuu aina, mutta juuri nyt pihakin vihertää. Navetan vieressä on vielä pelkkä mullos, mutta kohta sieltä kasvaa perunoita. Peurojakin varmasti kiinnostaisi, mutta perunamaan ympärille tulee sähköaita. Tänä vuonna on toiveita myös pihakukista.

– Aion laittaa tuoksupelargonioita! Niiden tuoksu karkottaa peurat.

Jutussa on käytetty lähteenä Leena Arkion teosta Rakkaat vanhat huonekasvit (Otava 1985).

Vierailija

Minulla on kämppä täynnä kasveja, mutta ilmankosteusmittarit näyttävät silti "low" tai "20%". Miksi tämä siis aiheuttaisi kosteusvaurioita?

Sisältö jatkuu mainoksen alla