Kuvat
Sanni Rannikko, Frida Pelin
Sanni Alaskassa sijaitsevalla Denalilla 2016. Kuva on matkan varrelta, sillä Sanni ei sairastumisen vuoksi päässyt vuoren huipulle asti.
Sanni Alaskassa sijaitsevalla Denalilla 2016. Kuva on matkan varrelta, sillä Sanni ei sairastumisen vuoksi päässyt vuoren huipulle asti.

Terveyskeskuslääkärinä työskentelevälle Sannille hiihtoretket ääriolosuhteissa tarjoavat täydellisen irtioton arjesta. 

Takana oli 30 päivää putkeen hiihtämistä yli Grönlannin valtavan jäätikön, ahkiota vetäen ja yksitoikkoista valkeaa horisonttia tuijottaen. Rankimpina päivinä hiihdettiin 40 kilometriä, ja kylmä ja kuiva ilma sai koko seurueen yskimään. Matkaan tarjosi vaihtelua lähinnä sää: tuuleeko tänään kovaa vai vielä kovempaa?

– Silloin näin itäreunan vuoret ja tajusin, että maa on edessä. Se oli matkan hienoin hetki, Sanni Rannikko, 30, kertoo.

Hiihtovaellus Grönlannissa kaksi vuotta sitten ei ollut Joensuusta kotoisin olevan Sannin ensimmäinen eräretki äärioloissa. Lääketieteellisen päättyessä kurssikaverit suuntasivat rantalomalle Balille, Sanni taas juhli valmistumistaan Mount Everestin perusleirissä Himalajalla. Sen jälkeen hän on vuorikiipeillyt Venäjällä, Perussa ja Nepalissa ja hiihtovaeltanut Islannissa ja Huippuvuorilla. 577 kilometriä pitkä Grönlannin ylitys viiden naisen ryhmässä oli tähän mennessä vaativin suoritus.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hiihtäessään Sanni yrittää vajota meditatiiviseen tilaan. Kovan tuulen takia hänellä on koko ajan karvahuppu päässä, ja hupun sisällä hän on omassa maailmassaan, rauhallista indie-musiikkia kuulokkeissa. Hiihtämisen lisäksi päivät koostuvat nukkumisesta ja syömisestä. Energiantarve hiihtovaelluksella on jopa 6000 kaloria päivässä, joten Sanni lisää kuivaruokiinsa kimpaleittain voita ja syö suklaalevyn päivässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Terveyskeskuslääkärinä työskentelevälle Sannille vaellukset ovat tapa rauhoittua ja päästä omien ajatusten äärelle.

– Kun on pakko keskittyä selviytymiseen ja rutiineihin, ei pysty murehtimaan arjen asioita, Sanni kertoo.

Kotiin palatessaan Sanni alkaa miettiä seuraavaa vaellusta, aina edellistä isompaa ja vaikeampaa. Seuraava tavoite on hiihtää Etelänavalle yhdessä Nina Teirasvuon ja Frida Pelinin kanssa. Kolmikko olisi ensimmäinen pelkästään naisista koostuva suomalaisretkikunta 1100 kilometriä pitkällä reitillä.

– Etelänavan jälkeen voi olla hankala keksiä vaikeampaa tavoitetta. En kuitenkaan tee tätä ennätysten vuoksi vaan itseni voittamiseksi, Sanni sanoo.

Sanni Grönlannin itäreunalla 30 päivää kestäneen jäätikön ylityksen jälkeen.

Nousukauden ilmiö

Ääriolosuhteet kiehtovat ihmisiä etenkin taloudellisesti hyvinä aikoina, kertoo sosiologian professori Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta. Suomessa extreme-urheilu alkoi yleistyä ensimmäistä kertaa 1980-luvun nousukaudella.

– Jos toimeentulo itsessään ei tuota suuria haasteita, alkaa osa ihmisistä kaivata adrenaliinipiikkejä ja selviytymisen kokemuksia.

Vaativat vaellukset ovat yleistyneet senkin takia, että ihmisillä on niihin enemmän käytännön mahdollisuuksia. Tieto parhaista kohteista leviää somessa, ja ammattioppaat ja muut kaupalliset palvelut auttavat haaveiden toteuttamisessa.

Arktisiin elämyksiin kuluu myös paljon rahaa. Sanni Rannikon Grönlannin-matka maksoi noin 8000 euroa, ja Etelänavan valloituksen kustannukset yhdeltä hengeltä ovat jopa 50000 euroa. Retkikunnilla ja projekteilla onkin usein sponsoreita, moottorikelkkavalmistajasta alusvaatemerkkeihin.

Terhi-Anna Wilskan mukaan äärikokemusten etsiminen on myös identiteetin luomista, eräänlaista elämäntyylileikkiä.

– Ihmisellä on varaa kääntää selkänsä hyvinvointiyhteiskunnalle, kun hän tietää, että voi halutessaan palata tuttuun ja turvalliseen, hän toteaa.

Rämäpäisiä naisseikkailijoita on tietysti ollut ennenkin, vaikka he olivatkin poikkeuksia miehisessä joukossa. Atlantin ylittäjä Amelia Earhart rikkoi lentoennätyksiä. Lähi-idän tutkimusmatkailija ja arkeologi Gertrude Bell myötävaikutti Irakin valtion syntyyn. Jane Goodall muutti vuosiksi viidakkoon tutkimaan simpansseja, ja Valentina Tereškova oli ensimmäinen nainen avaruudessa.

Naisten seikkailunhalu on yhdistynyt tieteen edistämiseen ja välillä myös poliittisiin tavoitteisiin.

Leirielämää Ruotsin Kebnekaisella 2016. 

Vahvempi ja kiltimpi

Miten uskallat lähteä noin vaikealle reissulle pelkässä naisporukassa? Näin päivitteli ennen Grönlannin matkaa Sannin kaveri, itsekin nainen ja kokenut retkeilijä.

– Hän sanoi, että naiset riitautuvat helposti. Minusta se on tosi outo ajatus, Sanni sanoo.

Hän on osallistunut myös sekaretkikuntiin, eivätkä ne hänen mielestään eroa käytännössä mitenkään pelkästään naisista koostuvista retkikunnista. Toisaalta hän tunnistaa itsessään halun näyttää muille, että myös naiset pystyvät tekemään äärisuorituksia.

Terhi-Anna Wilska näkee naisten äärikokemusten hankkimisen osana yleistä sukupuolten tasa-arvoistumista. Naiset tekevät perinteisesti miehille kuuluneita asioita niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Samalla käsitys naiseudesta on laajentunut. Enää kenellekään ei tule yllätyksenä, että nainen voi olla feminiininen ja silti harrastaa extremelajeja.

Sanni Rannikon hiihtovaelluksilla on aina etukäteen nimetty johtaja, retkikunnan kokenein jäsen. Tarkkaa työnjakoa tarvittiin esimerkiksi silloin, kun myrsky uhkasi haudata seurueen teltan lumeen Grönlannissa. Naisten piti siirtää teltta parempaan paikkaan keskellä raivoavaa myrskyä.

– Retkikunnan johtaja Nina roolitti tarkasti, kuka tekee mitäkin. Jokaisen piti pitää kiinni tietystä kohdasta telttaa, ja yksi meni makaamaan teltan päälle, ettei tuuli veisi tai repisi sitä kappaleiksi, Sanni muistelee.

Huhtikuussa Sannin piti olla Huippuvuorilla, isolla vaellusreissulla ensimmäistä kertaa poikaystävänsä kanssa. Koronaepidemian vuoksi kevään retket on peruttu.

Peruuntuminen ei harmita erityisen paljon. Sanni uskoo, että extreme-lajien harrastajilla on muita paremmat valmiudet selviytyä myös koronan kaltaisesta kriisistä. Ääriolosuhteet kehittävät sopeutumista ja sietokykyä.

– Ihmiset saattavat ajatella, että vuorelle mennään vaikka väkisin. Oikeasti vuorikiipeily on paljolti olosuhteiden tarkkailua ja odottamista, hän sanoo.

Nuorempana Sanni kertoo tehneensä typeriäkin päätöksiä matkoillaan. Hän hiihti kipeänä ja altisti itsensä pahemmille riskeille kuin mitä lääkärinä suosittelisi muille.

– Olen oppinut omia rajojani ja myös sitä, että asiat eivät lopulta ole itsestä kiinni. Vaikka taustalla on paljon valmistautumista, retki ei silti aina mene kuten haluan. Pitää sopeutua siihen, mitä vuori päättää.

Sebu

"Niin. Kun on vielä nuori, eikä elämässä ole kerennyt tapahtumaan vakavia asioita itsellä ja lähipiirissä. Niin helppohan se on harrastaa extremea. Kun on tapahtunut niitä. Ihan tavallinen tasainen elämä riittää."

Tämän ontuvan teorian kumoaa esim. norjalainen Cecilie Skog, joka menetti aviomiehensä heidän kiivetessä K2-vuorella. Kiipeily ja vaativien olojen retkeily on jatkunut senkin jälkeen ja lapset mukana harrastuksissa tasonsa mukaan.

Ekku1

Niin. Kun on vielä nuori, eikä elämässä ole kerennyt tapahtumaan vakavia asioita itsellä ja lähipiirissä. Niin helppohan se on harrastaa extremea. Kun on tapahtunut niitä. Ihan tavallinen tasainen elämä riittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla