Perhettään paennut Rahaf Mohammed al-Qunun puhui tiedotustilaisuudessa Torontossa tammikuussa. Kuva: Reuters
Perhettään paennut Rahaf Mohammed al-Qunun puhui tiedotustilaisuudessa Torontossa tammikuussa. Kuva: Reuters

Mitä yhteistä on sauditytön Twitter-paolla, Iranin huiviprotesteilla ja #10YearChallenge-somekampanjalla? Paljonkin, jos kännykkää käyttäviltä Lähi-idän naisilta kysytään.

”Pelkään. Perheeni tappaa minut”, twiittasi saudityttö 5. tammikuuta pienestä hotellihuoneesta Thaimaassa, johon hän oli lukinnut itsensä.

Rahaf Mohammed al-Qunun, 18, oli ollut perheensä kanssa lomamatkalla Kuwaitissa, kun hän nousi heiltä salaa Bangkokin-koneeseen. Hän oli ostanut liput ja suunnitellut paon ulkomailla asuvien ystäviensä avulla. Rahafin oli tarkoitus päästä Australiaan, mutta puolivälissä thaiviranomaiset pidättivät hänet ja määräsivät palautettavaksi Saudi-Arabiaan.

Rahafilla oli Twitterissä vain 24 seuraajaa, kun hän ulkomaisten ystäviensä avulla naputteli avunhuutonsa maailmalle arabiaksi. Pian viestit lähtivät leviämään miljoonille hashtagillä #SaveRahaf.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rawan, 21, kertoo olleensa yksi Rahafin pakoa järjestelleistä. Hän itse oli paennut Saudi-Arabiasta Australiaan lokakuussa, kun perhe yritti naittaa häntä tuntemattomalle miehelle. Rawanin talousalan opinnot olivat tuolloin loppusuoralla, eikä hän halunnut naimisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Me Naiset tavoitti Rawanin puhelimitse Sydneystä, jossa hän odottaa turvapaikkahakemuksensa käsittelyä.

Rawan on peitenimi. Hän ei halua esiintyä julkisuudessa eikä julkaista kuvaansa. WhatsApp-kuvassa Rawan on kauniskasvoinen, tuuheahiuksinen nuori nainen.

– Meitä oli kolme naista, jotka vedimme Rahafin virallista Twitter-sivua kolme päivää. Rahaf lähetti meille videoita hotellihuoneesta. Me julkaisimme niitä arabiaksi ja englanniksi ja annoimme haastatteluja medialle, Rawan kertoo Me Naisille.

Kohun ansiosta Rahaf pelastui lopulta palautukselta.

– Haluan matkustella ja tehdä omat päätökseni opinnoista, urastani ja avioliitostani, Rahaf sanoi uutistoimistoille tammikuussa turvapaikastaan Kanadassa.

– Minulla ei ollut sananvaltaa missään näistä asioista.

Somella vallankumous?

Monissa Lähi-idän maissa johtajien ote kansalaisista, etenkin naisista, on yhä tiukka. Internet ja sosiaalinen media kuitenkin tarjoavat heille ikkunan erilaisiin, vapaampiin elämäntapoihin. Myös Lähi-idässä asuvat naiset ovat somessa yhä näkyvämpiä. Nyt he tietävät myös saavansa äänensä kuuluviin.

Rawanin ja Rahafin kotimaan, Saudi-Arabian, suunta naisten oikeuksiin nähden on näyttänyt pitkästä aikaa lupaavalta. Naiset saavat vihdoin ajaa autolla ja suorittaa armeijan. Yhdysvaltain-suurlähettilääksikin nimitettiin nainen.

Silti laki määrää yhä, että jokaisella naisella on oltava miespuolinen holhooja, jolta nainen tarvitsee luvan kaikkiin tekemisiinsä matkustamisesta naimisiinmenoon. Yleensä tämä on isä, veli tai aviomies, joskus jopa oma poika.

Vuodessa arviolta tuhat saudinaista pakenee kotimaastaan. He uhmaavat paitsi elinikäistä holhousta, myös väkivaltaa, pakkoavioliittoja, kotiinsa vangitsemista, vankilaa ja pahempaakin.

Monille tilaisuus pakoon on tarjoutunut perhelomilla, mutta esimerkiksi Me Naisten haastattelema Rawan pakeni suoraan Saudi-Arabiasta käyttäen eräästä byrokraattista väärennöstemppua, ”jonka moni saudityttö tietää”. Rawan ja sadat muut paossa onnistuneet auttavat kanssasisariaan ulkomailta käsin ja tarjoavat henkistä tukea.

Kaikille ei kuitenkaan käy yhtä hyvin kuin Rahafille tai Rawanille.

Kaksi vuotta sitten sukulaismiehet sieppasivat karkumatkalle lähteneen 24-vuotiaan Dina Ali Lasloomin Manilan lentokentällä, minkä jälkeen hän katosi. Kukaan ei puuttunut asiaan, kun kirkuva nainen pakotettiin koneeseen. Myös Dina yritti pyytää apua lentokentällä nauhoittamallaan videolla, turhaan.

Mallia Turkin naisista

Saudi-Arabia on tietysti vain yksi pieni osa Lähi-itää. Lähi-itä on laaja ja monimuotoinen alue, jota ei ole oikein pelkistää yhdeksi kokonaisuudeksi. Valtaosaa alueesta kuitenkin yhdistää islamilainen kulttuuri sekä osin yhteinen historia. Johtajat myös seuraavat tiiviisti alueen muiden islamilaisten maiden kehitystä, samoin kansalaiset.

Katseet kohdistuvat etenkin Turkkiin, jota lännessä pidettiin viime vuosiin asti suoranaisena mallimaana islamilaisille naapureille, ainakin mitä naisten oikeuksiin tulee. Sittemmin Turkin hohto on himmennyt presidentti Recep Tayyip Erdoganin kasvaneen itsevallan myötä. Hallinnon arvostelijoita vangitaan sekalaisin syyttein.

Turkissa naisten osallistuminen työelämään on vuosikymmenessä kasvanut vajaasta neljäsosasta yli kolmasosaan kaikista naisista. Kaupunkien katukuvissa kaikenlaiset naiset kulkevat sulassa sovussa, peitettyinä tai hyvinkin rohkeissa asuissa.

Monet arabinaiset kertovat ihailevansa Turkin naisia ja heidän asemaansa. Tietoisuus heidän oikeuksistaan on levinnyt paitsi internetin ja somen, myös suosittujen turkkilaisten televisiosarjojen välityksellä.

Turkissakin kuitenkin kytee huoli hälyttävästi kaventuneista kansalaisoikeuksista – siitä, millaista ”uutta Turkkia” itsevaltainen, konservatiivinen presidentti Erdogan oikein ajaa. Naisilla on ollut kova työ pitää kiinni saavutetuista oikeuksista.

– Naisiin kohdistuva symbolinen painostus ja väkivaltarikosten lukumäärä on kasvanut, sanoo Nil Mutluer, turkkilainen tasa-arvotutkija ja sosiologi Berliinin Humboldt-yliopistosta.

Suurin ongelma on naisiin kohdistuva väkivalta. Naisjärjestöjen mukaan Turkissa murhattiin viime vuonna 440 naista; yleensä tekijä on aviomies, ex-mies tai miessukulainen. Samalla hallitus korostaa äänekkäästi perinteisiä perhearvoja ja naisen roolia äitinä.

– Viime aikoina valtion huipulta on myös avoimesti ilmaistu huolestuttavia mielipiteitä esimerkiksi naisten pukeutumisesta, Mutluer jatkaa.

Huoli on kouriintuntuva. Nykyisessä pelon ilmapiirissäkin mielenosoitukset naisten oikeuksien puolesta keräävät paljon osallistujia. Tänäkin vuonna sadat naiset kokoontuivat Kansainvälisen naistenpäivän marssiin Istanbulissa – kunnes poliisi hajotti joukon kyynelkaasulla.

Videokuvat naisten mielenosoituksista leviävät sosiaalisen median avulla: Turkin tukahdutettu valtamedia ei anna niille ruutuaikaa.

Huivi päässä, mutta vapaaehtoisesti

Huolimatta siitä, että Turkin valtapuolue tukee vanhoillisia arvoja – tai ehkä juuri siksi – moni turkkilainen nainen on äskettäin luopunut päähuivin käytöstä. Tammikuisesta tutkimuksesta ilmeni, että päänsä peittämättömien naisten osuus on noussut Turkissa kolme prosenttiyksikköä, 37 prosenttiin naisista.

Muutos ei kuulosta dramaattiselta, mutta dramaattista on ollut tapa, jolla huiveista on luovuttu. Moni on kuuluttanut päätöksestään internetissä.

Vastikään aloitettu Et kävele yksin -blogi julkaisee Turkissa anonyymejä tarinoita naisilta, jotka syystä tai toisesta ovat luopuneet huivista. Useimmat kertovat kamppailusta perheen ja suvun painostusta kohtaan, pelosta, masennuksesta ja lopulta irtiotosta.

Erään kirjoittajan elämä muuttui hänen omien sanojensa mukaan vankilaksi 11-vuotiaana, kun kuukautiset alkoivat. Lapsuuden huoleton vapaus oli päättynyt. Kuten isosiskojensa ennen häntä, hänenkin tuli nyt pukea huivi. Kuusi vuotta myöhemmin hän paljasti hiuksensa.

”Nyt, 17-vuotiaana, elän elämäni kolmatta viikkoa”, hän kirjoitti tammikuussa Et kävele yksin -blogissa.

Alkuvuodesta maailmalla levisi #10YearChallenge-somehaaste, jossa julkaistiin kuvia itsestä kymmenen vuotta sitten ja nyt. Suomessa se kirvoitti hellyttäviä lapsuus- ja lakkiaiskuvia, Turkissa vähän erilaisia – ennen huivi päässä, nyt ilman.

Feminismiä muslimimaissa ei tietenkään voi kutistaa pakotettuun huivinkäyttöön. Vakavampia haasteita naisille kaikkialla Lähi-idässä ovat alaikäisten avioliitot ja naisiin kohdistuva väkivalta. Lisäksi on selvää, että huivia käytetään myös vapaaehtoisesti, vakaumuksellisista syistä.

Pakotettuna huivista tulee kuitenkin kadotetun vapauden symboli.

Tukka hulmuten netissä

Azam Jangravi seisoi paljain päin Teheranin keskustassa keskellä ihmisjoukkoa, sähkökaapin päällä. Hän tuijotti eteensä ja roikotti hiljaa valkoista huivia kepin nokassa.

Kuvat lähtivät leviämään somessa – kuten oli tarkoituskin – ja Azam pidätettiin. Lopulta hän joutui tyttärensä Vianan kanssa pakenemaan Iranista. Kaikkeen tähän Azam oli jo mielessään varautunut.

– Aluksi, kun olin kiivennyt ylös, minua pelotti hieman ja ajattelin Vianaa. Mitä hänelle tapahtuisi? Tiesin, että minut pidätettäisiin... mutta toisaalta tunsin itseni vahvaksi, Azam kertoi vuotta myöhemmin, helmikuussa 2019, Reuters-uutistoimistolle salaisessa turvapaikassaan.

Iranissa huivin käyttö on ollut pakollista kodin ulkopuolella nyt neljäkymmentä vuotta, islamilaisesta vallankumouksesta lähtien. Azam Jangravi on yksi kymmenistä naisista, jotka on pidätetty vastaavien huiviprotestien vuoksi. Myös heitä puolustanut asianajaja Nasrin Sotoudeh tuomittiin maaliskuussa 38 vuodeksi vankeuteen ja 148 ruoskaniskuun.

Iranin huiviprotestit saivat nekin alkunsa netissä. 2014 toimittaja Masih Alinejad perusti somesivuston nimeltä My Stealthy Freedom, jossa naiset saivat jakaa kuvia ”salaisista vapauden hetkistään” ilman huivia. Nyt sillä on sekä Facebookissa että Instagramissa jo reippaasti yli miljoona seuraajaa.

Iranin hallinnon näkökulmasta se, että nainen julkaisee valokuvia itsestään ilman huivia, vaikkakin autiolla rannalla tai metsässä, on verrattavissa julkisesti huivitta esiintymiseen. Ennen kaikkea se on tottelemattomuutta.

Heille, jotka eivät uskalla tai halua riisua huiviaan avoimesti, on tarjolla myös Alinejahin kesällä 2017 masinoima #whitewednesdays-somekampanja. Siinä naiset voivat protestoida yksinkertaisesti pukeutumalla valkoiseen keskiviikkoisin.

Näyttäisi, että someprotesteilla on ainakin jotain vaikutusta. Iranin vaikutusvaltaisin nainen, varapresidentti Masoumeh Ebtekar sanoi viime vuonna, että ”nuoria tulisi kuunnella” huiviasiassa ja ettei huivinkäyttöä määräävää lakia tulisi ylläpitää painostuksen keinoin.

Hidasta kehitystä ja pettymyksiä

Uudistusmielisimmätkään poliitikot eivät voi yksinään parantaa naisten asemaa. Esimerkiksi Iranissa huivikiellon kumoaminen vaatisi hyväksynnän myös vanhoilliselta 12-jäseniseltä uskonoppineiden Valvojien neuvostolta, joka valvoo, että lait säädetään islamin mukaisesti.

Yhteiskunnissa, joissa naisten kunnia koetaan koko suvun kunniaksi, kaikki muutokset vaativat aikaa.

Onko siis yksinkertaistamista todeta, että sosiaalinen media voi edistää naisten vapautta?

– Kyllä ja ei, tasa-arvotutkija Nil Mutluer toppuuttelee.

– Nämä nettisivustot täytyy kaikesta huolimatta ensisijaisesti nähdä kommunikoinnin välineinä. Olennaista on, heijastuuko verkossa tapahtuva muutos myös oikeaan elämään.

Mutluer muistuttaa, että netissä on myös paljon myös väärää tietoa. Lisäksi somessa on helppo levittää uhkauksia ja vihapuhetta aktivisteja kohtaan.

Uutta teknologiaa käytetään myös naisia vastaan. Saudihallitus on lanseerannut Absher-nimisen sovelluksen: siinä voi käyttää julkisia palveluja, mutta sovellus voi myös kertoa naisen holhoojalle, missä nainen liikkuu, tai ilmoittaa, jos nainen käyttää passiaan. Human Rights Watch on vaatinut teknologiayrityksiä poistamaan sovelluksen, mutta Googlen ja Applen mielestä Absher ei riko sopimuksia.

Some on pettänyt toiveikkaat ennenkin. Arabikevät, joka leimahti vuonna 2010 Tunisiassa ja levisi nopeasti naapurustoon somen avulla, oli lopulta suuri pettymys Lähi-idässä muutosta toivoneille – erityisesti nuorille.

Silti somella on voimaa, jonka pelossa useiden Lähi-idän maiden johtajat yrittävät kontrolloida verkkoa parhaansa mukaan. Arabiemiraateissa tunnetuimpien internetpuhelusovellusten, kuten WhatsAppin ja Skypen, ääni- ja videopuhelutoiminnot on kielletty. Turkissa jopa 100 000 internetsivustoa on blokattu, muun muassa Wikipedia. Samaan tahtiin kansalaiset tosin oppivat keinoja kiertää kiellot hyödyntäen vpn-palveluita.

Ensimmäinen syntymäpäivä

Miten tästä eteenpäin? Ainakin Rahaf Mohammedin uusi elämä antaa hitusen toivoa hänen kanssasisarilleen. Mahdollisesti he tukevat muutosta kotimaassaan herättelemällä maailman päättäjiä.

– Kaikki tietävät nyt, mitä saudinaisille tapahtuu, ja maailma kokee sympatiaa meitä kohtaan, sanoo Rawan Sydneystä.

– Mutta en usko, että Saudi-Arabia luopuu holhousjärjestelmästä. Hallituksella ei ole enää varaa lahjoa kansalaisia tukea vastaan, joten he haluavat pitää miehet tyytyväisinä.

Rawan on yhä surullinen ja traumatisoitunut kokemastaan, mutta pääosin elämä hymyilee. Hän on saanut Australiassa täyden stipendin opintojaan varten.

– Sen jälkeen, mitä minulle on tapahtunut, haluan opiskella lakia ja auttaa muita tässä tilanteessa olevia, Rawan sanoo.

Rahaf Mohammed puolestaan on asunut Kanadan Torontossa yli kaksi kuukautta. Hän on poistanut nimestään perheensä nimen al-Qunun. Viimeisimmässä Twitter-viestissään 11. maaliskuuta Rahaf vaikutti onnelliselta. ”Olen uudestisyntynyt. Ensimmäinen syntymäpäivä vapaana.”

Hän täytti 19.

Lievestuoreen Liisa

On outoa, että näistä iljettävistä murhista ja väkivallasta käytetään nimityksiä kunniamurha ja kunniaväkivalta. Vaikka sana kunnia niissä esiintyy, se edustaa pelkästään eräiden keskiaikaisten "kulttuurien" omaa rajoittunutta moraalikäsitystä ja sovinistista miesnäkökulmaa. Kysymys on häpeäväkivallasta ja häpeäväkivallasta - väkivaltaan syyllistyvä tuntee itse häpeää tai vihaa, johtuen händen omasta mustasukkaisuudestaan tai heikosta itsetunnostaan tai yhteisönsä liiallisesta paineesta, joka perustuu sairaisiin uskomuksiin. Olen kuullut myös nimiehdotuksen egoväkivalta ja egomurha, mutta ne lienevät liian epämääräisiä ilmauksia. On tietenkin se vaara, että häpeäväkivalta ja häpeämurha-nimitykset ymmärretään väärin, siis tarkoittamaan sitä, että häpeäväkivallan uhrissa olisi oikeasti jotain hävettävää tai hän häpeäisi jotain. Joka tapauksessa, suomen kielen sanakirjaan ja Suomen lainsäädäntöön kaivataan uudet termit nykyisten kunniaväkivalta ja kunniamurha tilalle.

Vierailija

Pohdimme ystävättäreni kanssa, että jos olisimme naisia vastaavassa maassa, kuin jutun nuori nainen, meidät olisi kivitetty. Alkaen vahvasta omasta tahdosta ja mielipiteistä sekä syistä, mitä nyt on elämän varrella sattunut. Olemme 65-vuotiaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla