Anne Kontio muutti työn perässä Uuteenkaupunkiin rakentamaan Saab-autoja. Kuvat: Suvi-Tuuli Kankaanpää ja Noora Konttinen
Anne Kontio muutti työn perässä Uuteenkaupunkiin rakentamaan Saab-autoja. Kuvat: Suvi-Tuuli Kankaanpää ja Noora Konttinen

Töitä tarjolla! Autotehtaassa, pikkukaupungissa Länsi-Suomessa. Anne teki nopean päätöksen, jätti tutut kuviot ja muutti.

Ankkakuja! Anne Kontiota, 34, hänen nykyinen Uudenkaupungin-osoitteensa naurattaa, mutta ei tässä talossa mitään hassua ole. Ankkakujan talo on 1970-luvun elementtikerrostalo, järkevä, laatikkomainen. Ei vaapu yhtään. Se on aikoinaan rakennettu autotehtaan työntekijöille: niille, jotka muuttivat kotikonnuiltaan työn perässä Uuteenkaupunkiin rakentamaan uusia, hienoja Saab-autoja.

Heitä rekrytoitiin 1970-luvulla ympäri Suomen. Saabeja ei enää ole, mutta ei se mitään: nyt Uuteenkaupunkiin muutetaan eri puolilta maata rakentamaan uusia, hienoja Mersuja. Täällä on asunut helmikuusta lähtien myös Anne, kokoonpano-osaston kolmoslinjan työntekijä. Hän jätti valmiin elämänsä ja kaverinsa Ouluun ja heräsi yhtenä aamuna uudessa elämässään Uudessakaupungissa.

”Tuli tunne, että haluan tuonne.”

Annella on tänään vapaapäivä, ja hän ehtii kertoa, miten tässä näin kävi. Pyykit ovat koneessa, kynttilät levittävät hyvää tuoksua, kahvi tippuu. Telkkarissa menevät taustalla uutiset alueittain.

– Mä olen aina sanonut, että yhdet uutiset päivässä pitää katsoa. Kyllä kannattaa! Muuten en olisi täällä.

Ikkunatehtaalta autotehtaalle

Viime joulun alla Anne katsoi kotonaan Oulussa kymppiuutisia. Niissä oli tarjolla iloinen Suomi nousuun -pilkahdus: Valmet Automotivella alkaa Mersujen valmistus, ja Uudenkaupungin tehtaalle rekrytoidaan ihmisiä ympäri Suomen.

Annesta tuntui, että hänen oli tarkoitus nähdä tämä uutinen.

–Tuli tunne, että haluan tuonne. Kipuilin juuri silloin, että mitä tekisin elämälläni. Olen sellainen, että uskon kaikkeen johdatukseen, tarkoituksiin ja semmoiseen, Anne sanoo.

Aikaisemmin elämä oli johdattanut Annea syntymäpaikkakunnalta Iistä ensin Kuusamoon ja sitten Kuusamosta Ouluun. Luonteva elämänura olisi ollut tarjolla isänisän perustamassa perheyrityksessä ikkunatehtaalla, mutta Anne opiskeli pukuompelijaksi ja tarjoilijaksi.

– Kai se oli kapinointia. Kasvoin niin siinä ikkunoiden maailmassa ja yrittäjäperheessä, etten halunnut sellaista elämää.

Aikuisena Anne löysi itsensä kuitenkin ikkunatehtaalta, ensin kesäisin, sitten vuonna 2007 kokoaikaisena. Hän vastasi lopulta osittain yrityksen tuotannosta ja taloudesta.

– Ajatus oli, että alkaisin pyörittää tehdasta velipojan kanssa. Se tuntui ihan hyvältä ja ajattelin, että elämä oli valmis. Sitten kävi ilmi, että isän kanssa oli tosi vaikea tehdä töitä.

Työ oli kiinnostavaa. Palkka oli kohdallaan. Viikonloput olivat vapaat, ja kaikki muuten järjestyksessä, mutta olo oli tukala. Anne mietti pari vuotta, uskaltaisiko irtisanoutua ilman tietoa tulevasta.

– Ajatus tuntui hurjalta, mutta mietin, että on vain yksi elämä. Jos itken matkalla töihin, matkalla töistä kotiin ja välillä vähän pukuhuoneessa, niin riittääkö se, että on valtaa ja vastuuta?

Kun tilanne isän kanssa kärjistyi kunnolla, Anne lähti. Hän opiskeli seuraavan vuoden personal traineriksi, valmistui ja palasi taas miettimään, mitä nyt.

– Sitten tulivat ne kymppiuutiset. Laitoin viimeisenä hakupäivänä hakemuksen, kävin tammikuussa haastattelussa. Meitä oli 2 600 hakijaa ja 250 rekrytoitiin. Ajattelin, että mulla ei ole mitään jakoa. Mutta sieltä soitettiin yhtenä torstaina, että tuutko maanantaina kahdeksalta töihin, ja mä menin.

”Elämä on nyt ollut aika työpainotteista”, pitkiä päiviä tehtaalla paiskiva Anne myöntää.
”Elämä on nyt ollut aika työpainotteista”, pitkiä päiviä tehtaalla paiskiva Anne myöntää.

Uusi kaupunki

Anne päätti häipyä Oulusta matalalla profiililla.

– Tiesin, että tulee muuten sitä “älä sitä, älä tätä, mitä nää sinne” -puhetta. Ja olin jo päättänyt!

Anne pakkasi mukaansa aluksi muutaman kassillisen tarpeellista tavaraa: hän tiesi viettävänsä ensimmäiset viikot väliaikaismajoituksessa hotellissa ja työkaverin nurkissa, kunnes pääsisi omaan asuntoon.

”Olin että jumaliste, mihin mä oon lähtenyt.”

Maaliskuun alussa hän pääsi muuttamaan Ankkakujalle. Mukana oli ensimmäiseksi yöksi ilmapatja ja telkkari. Remonttimiehet tulivat ovella vastaan, tuore maali tuoksui. Kun seuraavana päivänä tuli Oulun-muuttokuorma ja Anne kaatui illalla omaan sänkyynsä, olo oli erikoinen. Aika taivaallinen.

–Silloin se konkretisoitui, että mä olen nyt täällä. Se oli tunteiden vuoristorataa, mutta ei mitenkään pahassa mielessä.

Anne oli kuullut Uudestakaupungista etukäteen vähän. Että lunta ei juuri ole talvella, että kesällä paikkakunta herää eloon. Että ihmiset ovat juroja eivätkä tajua, mikä lottovoitto heille on se, että tehtaalla on uusia työpaikkoja.

Ennakkotiedot paikallisten juroudesta eivät Annen mielestä pidä paikkaansa: naapurit moikkaavat, ihmiset ovat ystävällisiä ja tuntuvat ymmärtävän lottovoittonsa päälle. Ja kesällä kaupunki on idyllinen.

–Shoppaillahan täällä ei voi. Mutta nyt täällä on hoksattu pidentää ruokakauppojen aukioloa. Kaupassa käynti onnistuu jo iltavuorosta tullessakin.

Anne on käynyt maaliskuun jälkeen Oulussa kerran, tyhjentämässä omistusasuntonsa. Aluksi hän ajatteli, ettei myisi sitä, mutta:

–Yhtenä aamuna tuli sellainen tunne, että taidanpa myydä.

Melkein kuin ennen vanhaan

Muutto kauas kotoa, töihin autotehtaaseen? Kuulostaako menneisyydeltä? 1960- ja 1970-luvuilla Suomesta muutettiin työn perässä vielä useammin Ruotsiin kuin Uuteenkaupunkiin. Volvon tehdas tuntui imevän loputtoman paljon työvoimaa, kun Suomessa ei riittänyt töitä.

Menneisyydessä oli mahdollista rakentaa koko elämä sen ympärille, että autotehtaassa töitä riittää. Nykyajan autonvalmistus on lyhytjänteisempää, bisnes elää suhdanteiden mukaan. Uudessakaupungissakin on kokemusta isoista irtisanomisista, varsinkin 1990-luvulta, mutta nyt näyttää hyvältä. Suomen ainoaan autotehtaaseen on investoitu, tilauskanta on kasvanut, ja töitä luvataan vuosiksi eteenpäin.

Toinenkin asia on eri tavalla kuin 1970-luvulla: tehtaan työntekijät harvemmin ajelevat töihin itse kootuilla autoilla. Uudenkaupungin arvoautot menevät enimmäkseen vientiin, ja tehtaan parkissa odottelee enemmän vuoden 2002 Relluja kuin vuoden 2017 Mersuja.

Kyllä täällä Annen mielestä voi silti tienata kivasti: hän ansaitsee tänä vuonna 30 000 euroa. Rahan eteen on tosin tehty paljon ylitöitä.

– Elämä on nyt ollut aika työpainotteista. Just puhuttiin työkavereiden kanssa, että nyt alkaa todella tarvita vapaapäivänsä.

Mitä Uudessakaupungissa tehdään vapaalla? Anne on ostanut salikortin ja aikoo aloittaa tauon jälkeen taas treenaamisen. Jos kavereilla sattuu olemaan samat vapaapäivät, heitä voi tavata.

– Nopeasti töistä on löytynyt kavereita. On helppo liittoutua muiden muualta tulleiden kanssa, mutta on mulla paikallisiakin ystäviä.

Hauskaa, kiireistä, raskasta

Iltapäivällä syysharmaassa kaupungissa nähdään jännittävä tunnelmanmuutos: liikenneruuhka. Risteykset täyttyvät ensin autotehtaalle kiirehtivistä iltavuorolaisista, sitten kotiutuvista aamuvuorolaisista.

Töitä on kesästä asti tehty kaikilla osastoilla kolmessa vuorossa, ensimmäistä kertaa tehtaan historiassa. Jossain on siis paljon ihmisiä, jotka haluavat ostaa kalliita autoja! Se on Annen, Valmet Automotiven, Uudenkaupungin ja Suomen kannalta mainio juttu.

”Maasturin taustapeili oli aluksi ärsyttävän hankala, mutta alkoi sekin asettua.”

Tehtaan porttien sisäpuolelle valuu ihmisryppäitä reippain askelin: työasemalla on oltava tasan silloin, kun vuoro alkaa. Tästä eteenpäin eivät ulkopuoliset pääsekään. Tehtaalla on ehdoton vierailukielto käynnissä olevan autoprojektin takia.

Anne kertoo, että hänen reittinsä kulkee ensin hitsaamon läpi pukuhuoneeseen työasun vaihtoon, sitten kokoonpanolinjalle.

– Siellä ei enää ole melua eikä metallipölyä. Autot ovat jo aika valmiita, kun ne tulevat sinne – me laitetaan siellä valkoisissa hanskoissa puhtaita osia paikoilleen.

Annen ensimmäinen työpiste oli asema, jossa autoihin asennettiin ratit. Hommiin pääsi heti kunnolla kiinni: kokoamista ei pääse harjoittelemaan missään testiympäristössä, jossa voisi tumpuloida rauhassa. On pysyttävä muiden tahdissa, ja hihna liikkuu eteenpäin.

–Tiiminvetäjä tuli hakemaan minut, pysähtyi siihen rattiasemalle ja sanoi, että tässä on Annen työpaikka. Katsoin, kun hän asensi kaikki tottuneen nopeasti ja olin että jumaliste, mihin mää oon lähtenyt.

Pian Anne asensi yksin ratit, airbagit, takapenkit ja peilit… Maasturin taustapeili oli aluksi ärsyttävän hankala, mutta alkoi sekin asettua.

Onko työ tehtaalla tylsää? Annen mielestä ei.

– Mää tykkään! Siellä on naurua ja tekemisen meininki. Työ on fyysistä toisilla asemilla. Tarkkaa se on, ja kiireistäkin. Jos jokin osa tulee myöhässä työpisteelle tai asennus tuottaa ongelmia, kiire kertautuu ja vyöryy kuin lumipallo eteenpäin. Mutta huonommin mun hermot kestävät odottelua.

Naurua ja tekemistä, no toki, mutta mites flirtti? Tehtaan työntekijöistä on tällä hetkellä 70 prosenttia miehiä ja 30 prosenttia naisia, joten luulisi... Anne ei paljasta mitään.

– Varmaan jotkut siellä flirttaileekin.

Maaliskuun alussa Anne pääsi muuttamaan Ankkakujalle. Mukana oli ensimmäiseksi yöksi ilmapatja ja telkkari.
Maaliskuun alussa Anne pääsi muuttamaan Ankkakujalle. Mukana oli ensimmäiseksi yöksi ilmapatja ja telkkari.

Ikävä?

Uudenkaupungin läpi ajaa nopeasti. Puutaloja, idyllinen pikku elokuvateatteri. Kaupunginlahti, uusikaupunkilaisittain Pasklahti, on Annen mielestä paikkakunnan parasta antia. Ranta-aittojen terasseille voi kuvitella kesäisiä siiderihetkiä.

Ravintola Kahvelissa on torstai-iltapäivänä aika hiljaista: tarjoilijan puolesta tehtaan rekrytoinnit voisivat näkyä asiakasmäärissä enemmänkin.

– Mutta työntekijät asuvat niin levällään, moni Laitilassa tai Turussa asti, hän kertoo.

Kahvelista saisi Mersu-nimistä pizzaa, jossa on barbeque-kastiketta, pekonia, aurajuustoa, maustekurkkua, paprikaa ja rucolaa. Ennakkoluuloton, kansainvälinen sekoitus! Vähän kuin se tehdaskin tällä hetkellä: 3 900 työntekijää, 42 kansalaisuutta. Anne on opettanut jo uusia työntekijöitä suomella, englannilla ja elekielellä ja edennyt asentajasta tiiminvetäjäksi.

– Kyllä siellä pääsee etenemään, jos on asenne kohdallaan ja edellytyksiä.

Vuonna 2015 melkein 900 000 suomalaista vaihtoi työpaikan perässä paikkakuntaa; Anne ei siis ole mikään tilastokummajainen. Päätöksen takana on yleensä joko uranousu tai työttömyys kotipaikkakunnalla. Annella oli kumpaakin ja vielä lisäksi henkilökohtaisia syitä. Onko hänellä ikävä Ouluun?

– Joitakin ihmisiä on ikävä. Itse kaupunkia ei. Luulen, etten enää palaa sinne. Ei siitä kymmenessä vuodessa oikein tullut kotia.

– Tuntuu, että vanhat kaverit eivät vaan vielä oikein tajua, että mun elämä on nyt täällä. He sanovat aina, että laita viestiä, kun olet tulossa Ouluun… Voisivathan hekin tulla tänne, ja toivoisin, että tulisivat!

Tutkimusten mukaan ensimmäinen vuosi uudella paikkakunnalla on kriittinen. Jos sen aikana ei palaa kotiin, on todennäköisempää jäädä. Anne ei häily kahden vaiheilla. Hän aikoo nyt katsoa autotehdaskortin. Siitä ei tiedä, miten pitkälle se vie. Mitään paniikkia asettua aloilleen loppuelämäksi ei kuitenkaan ole. Vuokrakaksio Ankkakujalla on tähän hetkeen ihan hyvä.

Mitäs sitten tulevaisuudessa?

– Mitä sitä nyt ihminen toivoo: töitä, terveyttä, rakkautta. Ei mulla ole ikinä ollut esimerkiksi vauvakuumetta. Mutta kyllä mä vielä tahdon valkoisen kivitalon veden äärellä. Ja valkoinen Audi A5 pihalle.

Nopeammin toteutuviakin unelmia on: Karibian-risteily ensi kesänä.

– Mun 35-vuotislahja itselleni!

Moduulielämää


Positiivinen rakennemuutos

. Sellainen on nyt käynnissä Lounais-Suomessa: lisää työpaikkoja, lisää ihmisiä, tulevaisuudenuskoa! Kun yksi vientiala vetää hyvin, plusmerkkejä alkaa näkyä muillakin käyrillä.

Uudenkaupungin paikallislehdestä näkyy, että kaupunki on kasvussa. “Asunto- ja työvoimapulaa yritetään ratkoa”, kuuluu yksi otsikko, ja “Kotiutuminen uudelle paikkakunnalle vie aikaa”, sanotaan toisessa. Poliisin hälytystehtävät ovat nimittäin olleet viime aikoina kasvussa.

Asuntopula on aiheuttanut sen, että tehtaan taakse metsänlaitaan on noussut väliaikaisia moduuliasuntoja. Moduulissa jokaisella on seitsemän neliön oma huone. Yhteinen keittiö ja pesutilat jaetaan parinkymmenen muun kanssa. Vuokra on nelisensataa euroa kuussa: näin se autotehtaan menestys rikastuttaa rakennus- ja majoitusbisnestäkin.

Tehtaan viereisen moduulin yläkerrasta löytyy Vaasasta kuukausi sitten tänne muuttanut 25-vuotias Robert Harmaakivi. Hän on töissä logistisella osastolla.

– Duunit on jees, ja palkalla elää. Etsin juuri vaasalaisen kaverini kanssa kimppakämppää, mutta mukava tässä on väliaikaisesti asustella.

Robert teki Vaasassa töitä taksikuskina, mutta työt alkoivat hiipua. Jotain muuta oli keksittävä, ja netissä tuli vastaan autotehtaan rekrytointikampanja.

Robertilla on käynyt sikäli tuuri, että yhdellä moduulin kämppiksistä oli Joensuussa oma ravintola. Mies kokkaa parhaillaan itämaisen tuoksuista kanaruokaa, jota riittää muillekin. Hellan äärestä kuuluu kuitenkin pientä jupinaa.

– Me tehdään työtä kontissa, me asutaan konteissa…. ja vuokra: neljäsataa kuussa!

Vuosi sitten ihmiset alkoivat käyttää sosiaalisessa mediassa tunnusta #MeToo. Maailma järisi lupaavasti, mutta valmis se ei vielä ole. 

Mitä yhteistä on Ilkka Kanervalla, Tomi Metsäkedolla ja Tuntemattomalla sotilaalla? Oikein! Kaikkien kolmen asiat voisivat olla eri tolalla ilman näyttelijä Alyssa Milanoa. Jos hän ei olisi laittanut viime syksynä vetoomustaan...

Laura Nerg ja hänen puolisonsa kyllästyivät Suomen kylmään talveen. Nyt oululaispari on muuttamassa runsaaksi puoleksi vuodeksi Espanjan auringon alle.

25-vuotias Laura Nerg ja hänen aviomiehensä Ville ovat jo pidempään haaveilleet ulkomaille muutosta. Toteutus on kuitenkin jäänyt uupumaan, kunnes pariskunta viime helmikuussa kyllästyi Suomen sääoloihin ja teki päätöksen Espanjaan muuttamisesta. Tarkoituksena on asua seitsemän kuukautta Torreviejassa, Costa Blancan alueella.

– Viime talvi oli niin pitkä, kylmä ja synkkä, että alkoi kyllästyttää. Mietimme, että miksei nyt, Laura kertoo.

Aikaisemmin parin ajatuksena oli lähteä ulkomaille töihin. Heistä kuitenkin tuntui, ettei arki ulkomailla olisi tarpeeksi erilaista.

– Ajattelimme, että miksemme vaan säästäisi rahaa ja lähtisi ulkomaille ihan lomalle. Lisää innostusta antoi, kun serkkuni oli poikaystävänsä kanssa viime talven maailmanympärimatkalla. Siitä tuli olo, että miksemme mekin pystyisi lähtemään, jos hekin pystyivät.

Laura ja Ville ovatkin helmikuusta saakka säästäneet ja tehneet järjestelyjä muuttoa varten. Lähtö koittaa lokakuun alussa.

Loman tarpeessa

Kylmän talven lisäksi lomantarve vaikutti päätökseen. Laura ei ole vielä koskaan päässyt viettämään palkallista kesälomaa. Aika on mennyt tiiviisti yhteisöpedagogin opintojen ja työnteon parissa.

– Viime talvena olin jo hyvin väsynyt. Aina, kun olen ollut lomalla, olen opiskellut. Ja kun en ole opiskellut, olen ollut töissä. Samalla olen yrittänyt ehtiä harrastamaan.

”Aina, kun olen ollut lomalla, olen opiskellut. Ja kun en ole opiskellut, olen ollut töissä.”

Lauran määräaikainen työsopimus ohjaajana kehitysvammapuolella on juuri päättynyt. Ville puolestaan on päättänyt matkan vuoksi irtisanoutua vakituisesta työstään keittiövuoromestarina.

Pitkä tehtävälista

Työkuvioiden lisäksi on pitänyt selvittää kaikkea asuntoasioista autovakuutukseen. Pariskunnan kaksi koiraa, sekarotuinen Pipsa ja lapinporokoira Pihla, ovat lähdössä mukaan Torreviejaan, mikä on osaltaan lisännyt kohtia tehtävälistaan.

– On vaatinut muutamia eläinlääkärikäyntejä ja soittoja Eviraan, jotta olemme saanut koirille kaikki tarvittavat rokotukset, passit ja sirut kuntoon, Laura luettelee.

– Isoin homma on ollut hankkia kaikki tarvittavat dokumentit sekarotuiselle koiralle.

Koirat vaikuttivat myös päätökseen matkustaa Euroopan halki autolla lentämisen sijaan. Samalla Laura ja Ville saavat autonsa käyttöön myös Espanjassa.

”Oulun omakotitaloon on löytynyt matkan ajaksi vuokralainen ja Torreviejasta puolestaan järjestyi asunto suomalaisen vuokranvälitysfirman kautta.”

Asumisjärjestelyt niin Suomen kuin Espanjankin päässä on jo hoidettu. Oulun omakotitaloon on löytynyt matkan ajaksi vuokralainen ja Torreviejasta puolestaan järjestyi asunto suomalaisen vuokranvälitysfirman kautta. Nyt Laura pyrkii saamaan Suomen-kodin tyhjäksi ennen matkaa: osa tavaroista myydään, osa laitetaan varastoon odottamaan kevättä.

Kaiken kaikkiaan valmistelut ovat Lauran mukaan hoituneet melko vaivattomasti siitäkin huolimatta, että järjesteltävänä olivat myös parin vastikään vietetyt häät.

Hänen mukaansa kunkin asian hoitamiseen on yleensä riittänyt yksi puhelinsoitto.

”En edelleenkään tiedä, olenko muistanut hoitaa kaiken.”

– Pitää muistaa irtisanoa sähkösopimus, jätesopimus ja netti. Ja huolehtia, että puhelinliittymät toimivat ulkomailla ja niin edelleen. En kyllä edelleenkään tiedä, olenko muistanut hoitaa kaiken, Laura nauraa.

Kohde Googlesta

Hektisten viime vuosien jälkeen Laura odottaa Espanjassa asumiselta aikaa ajatella ja nauttia elämästä. Myös harrastusmahdollisuudet ovat liikunnalliselle pariskunnalle tärkeitä. Laura harrastaa ilma-akrobatiaa ja Ville kehonrakennusta.

Urheilun lisäksi pari suunnittelee paikallisen kielen ja kulttuurin opiskelua sekä ympäristöön ja ruokakulttuuriin tutustumista. Laura aikoo kirjoittaa Espanjasta myös blogia, jolle on antanut nimeksi Aurinkoa kiitos! Hän kertookin odottavansa eniten juurikin aurinkoa ja lämpöä.

– Siellä on vuodessa keskimäärin 320 aurinkoista päivää. Se ratkaisi kohteen valinnan.

”Internet osasi kertoa, että Torreviejassa on pieni suomalaisyhteisö, muttei mahdotonta määrää turisteja talvisin.”

Aurinkoisten päivien määrä selvisi googlettamalla. Internet osasi kertoa myös, että Torreviejassa on pieni suomalaisyhteisö, muttei mahdotonta määrää turisteja talvisin.

– Kohde piti valita niin, että siellä on sen verran suomalaisia tai turisteja, että siellä puhutaan englantia. Emme puhu kummoisesti espanjaa, joten emme me voisi mennä asumaan ihan natiiviespanjalaiseen paikkaan, Laura selvittää.

Ennen Torreviejaan päätymistä pari oli asettanut kriteeriksi lämpimän sään lisäksi sijainnin EU-alueella. Kiinnostus Espanjaa kohtaan oli herännyt jo aiemmilla reissuilla.

Kannustusta läheisiltä

Epätavalliseen irtiottoon on Lauran ja Villen lähipiirissä suhtauduttu innostuneesti.

– Ajattelin, että meidän vanhemmat olisivat sillä tavalla, että ”eihän tuollaista voi tehdä”, mutta kaikki ovat sanoneet, että ehdottomasti kannattaa lähteä, että ihan huippu juttu, Laura kertoo.

”Kaikki ovat sanoneet, että ehdottomasti kannattaa lähteä, että ihan huippujuttu.”

Reilu puoli vuotta Torreviejassa on tarkoitus elää säästöjen turvin. Oulun kodista saatavat vuokratulot pariskunta aikoo jättää sivuun kotiinpaluuta varten. Sen kummemmin pariskunta ei ole vielä valmistautunut Suomeen paluuseen.

– Mietimme sitä sitten vasta myöhemmin. Meillä on siihen seitsemän kuukautta aikaa.

Anna 46

Oululaiset Laura ja Ville lopettivat työt ja lähtevät 7 kuukauden Espanjan-lomalle – takana puolen vuoden säästöurakka

Torrevieja on tosi hyvä paikka asua ja ihanan lähellä Alicante, Murcia, Valencia ja San Pedro del Pinatar😊 voit tutustua muihin paikkoihin kivasti bussilla. Elämä on halpaa- todella😊 ja melkein jokainen päivä aurinko paistaa. Olen todella tyytyväinen että kokeilin tätä asumismuotoa 6 täällä, 6 kotona😄
Lue kommentti