Cheek on yhdistetty toksiseen maskuliinisuuteen julkisessa keskustelussa. Kuva: Vesa-Matti Väärä / Sanoma-arkisto
Cheek on yhdistetty toksiseen maskuliinisuuteen julkisessa keskustelussa. Kuva: Vesa-Matti Väärä / Sanoma-arkisto

Hän viipaloi ruokansa puukolla, huuhtelee särpimen alas jaloviinalla eikä ikimaailmassa jää kotiin hoitamaan lapsia.

Toksinen maskuliinisuus on termi, joka tuntuu putkahdelleen esiin mökkisaunoissa ja valtakunnan medioissa menneen kesän aikana. Nopealla googletuksella sanalle ei tunnu löytyvän järkevää selitystä. Mistä siis on kyse – millainen on toksisesti maskuliininen mies?

Ainakin Helsingin Sanomat arvioi taannoin rap-artisti Cheekin Ruisrockin keikkan toksisen maskuliinisuuden performanssiksi. Miespuolinen toimittaja raportoi nähneensä yleisön joukossa poikkeuksellisen runsaasti miesoletettujen välistä nahistelua ja verbaalista öykkäröintiä. 

Toksinen maskuliinisuus on muotitermi, vahvistaa nykykulttuurin tutkimuksen dosentti Tuija Saresma Jyväskylän yliopistosta. 

Miehen pitää olla seksuaalisesti aktiivinen, hyppiä sängystä toiseen.

– Termi tarkoittaa patriarkaattia eli kirjaimellisesti isän valtaa. Yhteiskuntaa, jossa miehet ovat vallassa. Patriarkaalinen yhteiskuntarakenne luo miehille tiettyjä rajoja, odotuksia ja vastuuta. Nämä vaatimukset ovat haitallisia myös miehille itselleen, Saresma sanoo.

Arkikielellä voisi sanoa, että toksisesti maskuliininen mies ajattelee, että kunnon mies ei puhu eikä pussaa. Hänelle miehen kuuluu edustaa voimaa, kovuutta ja aggressiota – ja olla seksuaalisesti aktiivinen, hyppiä sängystä toiseen.

Saresman mukaan esimerkiksi rock-kulttuurissa rakennetaan vahvasti tietynlaista miehuuden kuvaa: miehet ovat kaljaa kittaavia ja sängystä toiseen juoksevia lurjuksia. Entä mitä mieltä Saresma on Cheekin oletetusta toksisesta maskuliinisuudesta?

Saresman mukaan rapkulttuurin suhtautuminen naiseen on sekin osa toksista maskuliinisuutta. 

– Ihmiset saavat toteuttaa identiteettiään vapaasti, mutta maskuliinisuuden ilmentäminen ei saa vahingoittaa ketään. Silloin kun siihen liittyy esimerkiksi naisen alistamista ja vallankäyttöä, se ei ole reilua, Saresma sanoo.

 

Tervehdyttävästi maskuliininen

Toksista maskuliinisuutta pidetään myrkyllisenä siksi, että oletukset ”tosimiehestä” määrittelevät mieheyden varsin kapealla tavalla. Mitä jos on mies, mutta ei haluakaan hörppiä keskiketterää kirves kädessä sen jälkeen, kun on rakentanut perheelleen talon paljain käsin?

Saresman mukaan seurauksena voi olla identiteettikriisi tai itsesyytöksiä, jos mies ei koe mahtuvansa esitettyyn machorooliin.

Mitä sitten on ”oikea” tai ”hyvä” miehisyys? Onko sellaista? Saresma sanoo, että toksisen maskuliinisuuden vastakohdaksi voidaan nähdä tervehdyttävä maskuliinisuus. 

– Pitää ymmärtää, että maskuliinisuuden ei tarvitse olla uhoa ja yksinpärjäämisen eetosta. Se voi olla hoitavaa, keskustelevaa ja dialogista.

Myrkyllinen maskuliinisuus on vahingollista kaikille, myös vallan kahvassa oleville miehille.

Tervehdyttävä maskuliinisuus korostaa, että miestenkin pitää saada näyttää tunteitaan ja olla helliä, työskennellä päiväkodeissa ja jäädä vanhempainvapaalle niin halutessaan, eikä siitä tarvitse tehdä numeroa. Saresma on tyytyväinen, että maskuliinisuuden käsitykset ovat selkeästi muuttumassa.

– Myrkyllinen maskuliinisuus on vahingollista kaikille, myös vallan kahvassa oleville miehille. Kaikkien eduksi on toksisuuden purku, jotta miehelle ei esimerkiksi naureta työpaikalla, kun hän haluaa jäädä kotiin lasten kanssa.

 

Musiikintunti ei ole kaikille rentoja rytmejä sekä nautinnollista laulua. Se on jättänyt joillekin jopa liikuntatuntien kaltaiset – tai pahemmat – muistot.

Käsi ylös, kuka muistaa vielä musiikintuntien laulukokeet! Ne, joissa piti esiintyä koko luokalle? Tai nokkahuilutreenit, joissa oli vaikeaa jo pelkästään koskea instrumenttiin?

– Pojat pesivät nokkahuilut yleensä huonommin kuin tytöt ja sitten ällötti jo valmiiksi, jos seuraavalla kerralla itselle osuisi sellainen poikalimahuilu, kertoo Me Naisten haastattelema 38-vuotias Sari. 

Sari sai ala-asteella muutenkin tarpeekseen nokkahuilun soittamisesta eikä ole kapistukseen koskenut sen jälkeen.

Joidenkin nounou-listalla on nyt jopa hyväntuulinen karaoke, kiitos nolojen musatuntien. Tai no, ehkä muutaman tuopin jälkeen sitä voi kokeilla, jos ei ole kauheasti yleisöä.

Me Naiset selvitti, mitä kaikkea traumaattista koulujen musiikkitunneilla on tapahtunut. 1980–90-lukujen koululaiset kertovat nyt tarinansa.

1. Pikarunolausuntaa ankeassa varastossa

”Laulukokeet olivat ala-asteella horroria. Ensimmäisinä vuosina niitä laulettiin koko luokan edessä. Myöhemmin ne laulettiin opettajalle jossain varastossa, jossa ne nauhoitettiin ja soitettiin vielä myöhemmin koko luokalle. En osannut kunnolla sanoa r- ja s-kirjaimia, joten jännitin jo pelkästään niiden lausumista. Lauluni olivat usein yhtä pikarunonlausuntaa ilman mitään rytmiä.” Jenna, 32

2. Ällöttäviä lainasoittimia

”Lainanokkahuiluista jäi kammottavia fiiliksiä. Jos oma oli sattunut unohtumaan kotiin, joutui lainamaan yleiseen käyttöön tarkoitettuja nokkiksia. Ehkä ne eivät oikeasti edes olleet niin saastaisia, koska pestiinhän ne aina käyttäjien välissä, mutta oppilaiden kesken onnistuimme kehittämään niille maineen ehkä maailman ällöttävimpänä asiana.” Sanna, 29

3. Levyraadin epäreilu päätös

”Meillä oli musiikintunnilla usein levyraati. Vein sinne kerran isoveljeni C-kasetin, jonka olin kelannut Sabrinan suositun Boys, boys, boys -kappaleen kohtaan. Musiikinopettajamme oli vanhoillislestadiolainen, vähän vanhempi nainen, joka keskeytti vihaisesti mankan heti alussa ja käski minun mennä rehtorin kansliaan. Myöhemmin sain puhuttelun siitä, kuinka tokaluokkalaisen ei pidä kuunnella niin irstaita lauluja eikä varsinkaan tuoda niitä kouluun. Täysin epäreilua, sillä en edes ymmärtänyt puoliakaan renkutuksesta.” Mimmi, 35

”Sain puhuttelun, kuinka tokaluokkalaisen ei pidä kuunnella niin irstaita lauluja eikä varsinkaan tuoda niitä kouluun.”

4. Säestäjäkään ei kuullut ääntäni

”Mulla oli kakkosluokalla niin hento ääni, että opettaja joutui lopettamaan säestyksen pianolla kesken, kun hän ei kuullut lauluani. Kappale oli Pii, pii, pikkuinen lintu.” Katariina, 37

5. Opettajan nauru traumatisoi

”En ole ikinä ollut musikaalinen ja olen sen kyllä aina tiennyt. Silti sain vuosikymmenien traumat, kun jouduin ala-asteella laulamaan laulukokeessa. Opettaja säesti pianolla luokan takahuoneessa. Heti, kun aloin laulaa, opettaja hörähti nauramaan. Sen jälkeen meni noin 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran lauloin muiden kuullen. Ja tämäkin tapahtui aamuyöllä karaokebaarissa noin kahden promillen humalassa.” Pauliina, 42

6. Karaoke jäi kokonaan, enkelirooli melkein

”Meillä ei onneksi tarvinnut laulaa koko luokan edessä, mutta traumat jäi silti, kun näytti siltä, etten pääsisi lauluäänen takia joulukuvaelmaan enkeliksi. Muun muassa tästä syystä en koskaan laula karaokea – oli promillet mitä vaan.” Mari, 26

”Meni noin 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran lauloin muiden kuullen.”

Nyt on sinun vuorosi! Kerro alla kommentointikentässä, millaisia muistoja sinulla musiikintunneilta.

Kysely

Koulun musatunnit: parasta vai pahinta?

Anna Ruohonen ei ainakaan pelkää herättää keskustelua. Kuva: Jaakko Lukumaa
Anna Ruohonen ei ainakaan pelkää herättää keskustelua. Kuva: Jaakko Lukumaa

Muotia turkiksista – muotisyksy tarjoaa uutuutena myös aineksia eettisiin pohdintoihin!

”Suunnittelija Anna Ruohosen uusi mallisto jatkaa hänen vahvaa kestävän kehityksen linjaansa", sanotaan tiedotteessa. Pariisissa toimivan designerin avainsanoja ovat jo pitkään olleet eettisyys, ekologisuus ja luonnonmateriaalit. Nyt mallistossa on mukana uusi luonnonmateriaali: turkis. Mitä ihmettä? Se ei tunnu oikein sopivan yhteen "vahvan kestävän kehityksen linjan" kanssa?

–  Toki mietin tätä asiaa ja tiesin, että turkis tulee jakamaan mielipiteitä. Mutta olen sitä mieltä, että keskustelu turkiksista pitää avata uudelleen. Seison valinnan takana, ja on tässä provokaatiotakin mukana, Ruohonen sanoo.

Turkis kuulostaa tosiaan provokaatiolta vaikka sitä faktaa vasten, että monet isot muotitalot ovat ilmoittaneet luopuvansa kokonaan turkiksista. Ruohosen mielestä sellainen on helppoa populismia.

– Ei turkiksista luopuminen ole Guccilta mikään aatteellinen päätös, se on kaupallinen päätös. 

Kaupallinen päätös on toki myös Ruohosen aluevaltaus turkiksiin. Hän tekee yhteistyötä suomalaisen turkisfirma Saga Fursin ja kiinalaisen EP China -vaateyrityksen kanssa, ja Ruohosen suunnittelemaa turkismallistoa on myynnissä yli 500 kiinalaisliikkeessä. Kuulostaa kaupallisesti kannattavalta!

Näkyykö tässä kuvassa turhaa kärsimystä vai luonnonmukaisia materiaaleja? Kuva syksyn mallistosta (kuvaaja Elena Pallaskivi).
Näkyykö tässä kuvassa turhaa kärsimystä vai luonnonmukaisia materiaaleja? Kuva syksyn mallistosta (kuvaaja Elena Pallaskivi).

Vaikeita kysymyksiä

Mutta turkis eettisenä, uusiutuvana luonnonmateriaalina - siinäpä eksoottinen ajatus. Se olisi helpompaa hyväksyä, jos kysymys olisi kierrätysturkiksista, mutta nyt ei ole. Vaateteollisuudessa eettiset valinnat ovat kyllä kaikin puolin kiven alla: Puuvillan viljelyyn tarvitaan hirveästi lannoitteita, vettä ja peltoalaa. Tekokuidut taas ovat muovia. Sekoitekuituja ei voi kierrättää. Vaatteiden valmistus voi olla vaaraksi halpatyövoiman maissa paiskiville työntekijöille. Nahka ja turkis edellyttävät tuotantoeläimiä, ja turkistarhaus on lopetettu epäeettisenä monissa maissa. Suomessa ei ole.

Ruohosen mielestä tuuli on nyt kääntynyt niin, että tuotantoeläinten kärsimys on pienempi ongelma kuin muut ympäristökysymykset, erityisesti mikromuovi.

– Minusta on aika katsoa isoa kuvaa. On naiivia, että samaan aikaan halutaan kieltää muovikassit ja toisaalta eettisyyden nimissä vaihdetaan käsilaukkujen materiaalina nahka muoviin. Catwalkit ovat täynnä tekoturkista, ja se on ympäristörikos. Ennemmin muovivaatteita pitäisi spreijata kuin turkiksia...

Turkikset edustavat Ruohoselle kestävää ajattelua, käsityövaltaista perinnettä ja kertakäyttövaatteiden vastustamista. Hän toteaa, että turkis on häneltä juuri tämän hetken ratkaisu: ei ongelmaton, mutta monessa suhteessa ok. Jos ja kun viskoosia opitaan kunnolla kierrättämään, siinä olisi Ruohosen mukaan mahdollisuudet aidosti hyvän mielen materiaaliksi. Siihen asti, onhan tämä yksi näkökulma:

– Paremmin ne tarhaketut varmasti voivat kuin valaat ja delfiinit, jotka tukehtuvat pian meidän muoviimme.
 

Turkistarhat lopetettava!

Suomalaissuunnittelijan uudessa mallistossa turkista: ”Ennemmin muovivaatteita pitäisi spreijata kuin turkiksia”

Miksi pitää tappaa ketään elävää vain sen takia, että elitistinen kapitalisti rouva saa status symbolin päällensä. Turkikset ovat täysin turha tuote joka ei itsessään tuota mitään arvoa, muutoin kuin välillisesti työpaikoissa, jotka nekin vain murto osa. Turkis on moraali kysymys.
Lue kommentti
Vierailija

Suomalaissuunnittelijan uudessa mallistossa turkista: ”Ennemmin muovivaatteita pitäisi spreijata kuin turkiksia”

Itku tuli tästä jutusta, miten tyhmä ja julma ihminen voikaan olla. Tarhatussa turkiksessa ei tule koskaan olemaan mitään eettistä eikä ekologista. Ihminen ei tarvitse turkiksia eikä tekoturkiksia tai muovivaatteita. Hyvä suunnittelija pystyy tekemään mallistonsa ilman noita materiaaleja. Häpeä Ruohonen.
Lue kommentti