Me Naiset
|
Jenni Kleemola
Hei, kannattaisiko kuitenkin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan? Kuva: Shutterstock
Hei, kannattaisiko kuitenkin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan? Kuva: Shutterstock

Multitaskaaminen hidastaa tekemistä, rasittaa aivoja ja stressaa. Jenni huomasi, miten vaikea siitä on silti päästä eroon.

Tuntuu kamalalta olla tekemättä mitään.

Tai teen kyllä jotain: istun sohvalla ja katson televisiosta uutisia. Mutta yhden asian tekeminen kerralla ei riitä. Haluaisin selailla lehteä tai Instagramia samalla, kun katson puhuvia päitä. Tylsistyttää. Jos rehellisiä ollaan, vähän jopa ahdistaa.

Aikaisemmin samana päivänä olin päättänyt, että lopetan multitaskaamisen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Se alkoi muutama vuosi sitten huomaamatta. Töissä oli turhan kiire. Aloin näpytellä sähköposteja palavereissa. Tein pikkuhommia samalla, kun puhuin puhelimessa. Kyllähän skarpit tyypit pystyvät hoitamaan kaksi asiaa kerralla!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aloin multitaskata vapaa-ajallakin. Tiskatessa voi hyvin vilkuilla samalla Netflixiä. Tai leffaa katsoessa vertailla vakuutuksia. Ajatus siitä, että silittäisin paidan ilman oheistoimintaa, alkoi olla outo.

Aluksi tuntui siltä, että olen supernainen. Sitten vain normaalilta – elämän kai kuuluu olla yhtä poukkoilua.

Mutta lopulta tuntui siltä, että kaiken häsläämisen keskellä olin kadottanut kykyni keskittyä.

Oikeasti hypit kahden välillä

Multitaskaamista ei oikeasti ole edes olemassa – ei siinä mielessä, että todella tekisit kahta asiaa yhtä aikaa. Aivot eivät pysty siihen.

– Multitaskaaminen on sitä, että vaihdat nopeasti tarkkaavaisuutta kahden eri asian välillä. Voit luulla, että keskityt saumattomasti kahteen asiaan yhtä aikaa, mutta oikeasti hypit kahden välillä, selittää systeemineurotieteen professori Iiro Jääskeläinen Aalto-yliopistosta.

Kun vaihdat tehtävästä toiseen, kuluu vaihdossa 0,15–0,2 sekuntia. Aika on pieni, mutta vaikutukset suuremmat.

Jääskeläinen kuvailee, miten multitaskauslumipallo saattaa töissä lähteä vyörymään.

”Jos jatkuvasti vaihtaa asiasta toiseen, on se aivoille hyvin kuormittavaa.”

Työntekijän pitää kirjoittaa raportti ja järjestää kokous. Ensin hän kirjoittaa pari minuuttia raporttia, kunnes katse osuu listaan ihmisistä, jotka pitää kutsua kokoukseen. Soitto listan ensimmäiselle henkilölle. Tämä ei vastaa, joten työntekijä kirjoittaa taas pari minuuttia raporttia. Soittaa uudestaan. Kirjoittaa. Soittaa. Ja niin edelleen.

– Tämä voi tuntua tehokkaalta: kun en saanut ihmistä kiinni, niin kirjoitin raporttia, eikä luppoaikaa tullut, Jääskeläinen kuvailee.

Mutta aivoille tämä ei ole helppoa. Kun vaihdat tehtävää, joudut ikään kuin säätämään aivot uuteen asentoon, virittämään tehtävän kannalta oleelliset tietorakenteet paikoilleen. Mitä asioita raporttia varten pitikään muistaa? Minkälaiselle tyypille olen nyt soittamassa, ja miten häntä kannattaisi lähestyä?

– Jonkin verran aivoja voi kiusata näin. Mutta jos jatkuvasti vaihtaa asiasta toiseen, on se aivoille hyvin kuormittavaa. Aivoille olisi ekonomisempaa keskittyä yhteen asiaan kerralla, Jääskeläinen sanoo.

Multitaskaaminen siis sekä hidastaa tekemistä että rasittaa aivoja. Pitkään jatkuva moniajo lisää stressiä, ja pitkittynyt stressi on huono asia. Stressiin liittyy lisääntynyt kortisolihormonin tuotanto, ja kortisoli vaikuttaa hippokampuksen toimintaan. Hippokampus on aivojen osa, jonne tallentuu muistiin päivittäisiä asioita.

– Lopputuloksena muistin toiminta heikentyy ja mielenkiinto asioita kohtaan hupenee, kun multitaskaajalle tulee loppuunpalamisen oireita, Jääskeläinen selittää.

Puhelin, tuo uskollinen kumppani

Oli multitaskauksesta vapaan elämäni toinen päivä. Lähdin lenkille enkä laittanut nappikuulokkeita korviin. Ei podcasteja, ei musiikkia. Aurinko paistoi, lehtikasat kahisivat jalkojen alla... ja kas, mitä ihmettä käteni teki takkini taskussa?

Se oli karannut sinne ihan itsestään hamuamaan puhelinta, ilman mitään oikeaa syytä.

Seuraavana päivänä teimme kummipojan kanssa magneettikirjaimista sanoja jääkaapin oveen. Pelkkään leikkiin keskittyminen tuntui samalta kuin olisi katsonut hidastettua elokuvaa. Helpotti, kun aloin samalla räpsiä puhelimella kuvia tekeleistämme.

Tajusin, että kun teen kahta asiaa yhtä aikaa, on toinen niistä usein puhelimen räpeltäminen.

Kahden aivotutkijan, Minna Huotilaisen ja Mona Moisalan kirjoittama Keskittymiskyvyn elvytysopas kertoo, että multitaskaaminen on yleistynyt älylaitteiden takia. Niillä multitaskaaminen on kuitenkin pahaksi keskittymiskyvylle, ja se tekee herkemmäksi häiriöille. Älylaitteiden loputon virta viihdettä, uutisotsikoita ja muita ärsykkeitä ei kannusta keskittymään pitkäjänteisesti.

Ja minä kun olin ajatellut, että olen tehokas, kun pystyn kuuntelemaan podcasteja ja selaamaan uutisia yhtä aikaa.

Tunnista ongelma, tee listoja

Voi olla utopiaa pyrkiä arkeen, jossa tekee vain yhtä asiaa kerrallaan. Jos lapsi nykii hihasta juuri silloin, kun täytät veroilmoitusta, on hankala sulkea toinen asioista pois tietoisuudesta.

Keskittymiskyvyn elvytysoppaasta kuitenkin löytyy vinkkejä, joilla multitaskausta voi suitsia:

Kun huomaat mielesi poukkoilevan asiasta toiseen, pane merkille, että nyt mieli säntäilee. Jo se, että tunnistat asian, on hyväksi. Mieti, mitä olitkaan tekemässä tai ajattelemassa, ja mikä on juuri nyt tärkein juttu.

Koska älylaite kannustaa moniajoon, eliminoi sen houkutus. Laita puhelin piiloon, äänettömälle tai ota sen ilmoitukset pois käytöstä.

Jos et pysty keskittymään töihin tai lehden lukuun, koska mieleesi pulpahtelee tehtäviä asioita, kirjoita ne muistiin. Voit tehdä ne myöhemmin, ja nyt keskittyä siihen, mitä olit tekemässä.

Iiro Jääskeläinen vinkkaa, että päivän aluksi kannattaa järjestellä omat tekemiset ja kalenteri.

– Laita muistilistalle asiat, jotka pitää tehdä: tänään täytyy organisoida kokous, kirjoittaa raportti ja niin edelleen. Siirrä asiat pois mielestä paperille. Sitten voit päättää, että ensin kirjoitat tunnin raporttia, etkä edes ajattele muita asioita. Sen jälkeen voit ottaa pienen breikin. Sen jälkeen alat soitella puheluita kokousta varten, ja teet vain sitä seuraavat puolitoista tuntia. Ja niin edelleen, Jääskeläinen neuvoo.

– Jos aikansa jakaa niin, että ensin teen tämän ja sitten tuon, se kuormittaa aivoja vähemmän. Lopputuloskin on usein laadukkaampi.

Kun huomaan tekeväni kahta asiaa yhtä aikaa, pakotan itseni palaamaan olennaisen pariin.

Otan vinkit käyttöön. Puhelimeni on ollut äänettömällä jo vuosia, mutta nyt poistan lähes kaikki ilmoitukset käytöstä. Ne ovat oikeastaan järjettömiä: miksi kenelläkään pitäisi olla reaaliaikainen tieto siitä, montako lukematonta viestiä sähköpostissa odottaa?

Kun mieleeni pulpahtaa jokin hoidettava asia, kirjoitan sen muistilapulle. Työpöytäni on täynnä epämääräisiä lappuja, mutta parempi sotkuinen pöytä kuin sotkuinen pää.

Työasioista olen aina tehnyt to do -listoja, mutta petraan systeemiäni. Päätän päivän aluksi, mitä teen aamulla ja mitä iltapäivällä, ja niitä asioita tehdessä en vilkuile sähköpostia. Tai ainakin yritän olla vilkuilematta.

Alan kytätä itseäni. Kun huomaan tekeväni kahta asiaa yhtä aikaa, pakotan itseni palaamaan olennaisen pariin. Mitä kauemmin tarkkailen itseäni, sitä helpommin huomaan hetket, kun alan häslätä.

Kohti suurta läpimurtoa

Viikot kuluvat. Välillä pitää purra hammasta ja käskyttää itseään. Sormet irti sanomalehdestä, kun puhut äitisi kanssa!

Multitaskauksen välttelyä ei ole kestänyt kuukauttakaan, kun tulee suuri läpimurto: olen katsonut kokonai­sen jakson MasterChef Australiaa enkä ole koskenut samalla puhelimeeni.

Alkaa tuntua luonnollisemmalta tehdä ihan rauhassa sitä, mitä on tekemässä. Tajuan, että en saisi enempää aikaiseksi, vaikka kuinka multitaskaisin.

Nyt, reilun parin kuukauden jälkeen, uskallan väittää, että keskittymiskykyni on parantunut. Huomaan sen, kun luen kirjaa, kirjoitan tai käyn kävelyllä kumppanin kanssa. Yhteen asiaan keskittyminen ei tunnu enää vaikealta ja tylsältä.

Mutta kotitöitä tehdessä heitän uudet periaatteet mäkeen. Jos podcastin kuunteleminen tekee tiskaamisesta yhtään siedettävämpää puuhaa, niin olkoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla