Osa uurastaa vantterasti Suomen talouden eteen, osa keittää toisen pannullisen kahvia. Kerro meille, miten sinä olet kikyttänyt!

Vaikeiksi osoittautuneista työmarkkinaneuvotteluista putkahtelee viimein odotettuja uutisia toisensa perään. Monella alalla yhteinen sävel työntekijä- ja työnantajaosapuolten välillä on jo löytynyt tai löytymässä – viimeksi maanantaina sopuun päästiin paperiteollisuuden työntekijöiden ja teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehdoista.

Kiitos uusiksi solmittujen työehtosopimusten, kiky-tunnit poistuvat vaiheittain tai välittömästi useiden alojen työntekijöiltä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Työntekijäpuolella tuskin jäädään kaipaamaan lisätyöaikaa, joka on peruja Juha Sipilän hallitukselta. Kilpailukykysopimus, tuttavallisemmin kiky, on kesällä 2016 solmittu työehtosopimus, jonka avulla pyrittiin parantamaan Suomen talouden kilpailukykyä ja työllisyyttä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Käytännössä se tarkoitti työajan lisäämistä 24 tunnilla vuodessa eli noin kuudella minuutilla päivässä – ilman vaikutusta vuosittaiseen palkkaan.

Kiky on herättänyt vaihtelevia tuntemuksia työntekijöissä: monella alalla yhtenä tärkeimmistä toiveista on ollut päästä lisätyöajasta eroon.

Aiemmin on käynyt myös ilmi, että kiky-tunnit jakautuvat epätasaisesti sukupuolten kesken. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa lähes puolet miehistä ilmoitti, ettei heidän työaikaansa ole lisätty mitenkään. Vain 30 prosenttia naisista ilmoitti välttyneensä kokonaan lisäyksiltä.

Kultaisten kiky-vuosien aikana ylimääräisiä tunteja onkin käytetty työpaikoilla hyvin eri tavoin – eikä aina pelkkään työntekoon. 

Esimerkiksi 5500 asukkaan Juuassa kikyjä on käytetty neuvokkaasti liikkumiseen. Joillakin aloilla työntekijät ovat saaneet itse vapauden päättää, mitä puuhaavat ylimääräisellä työajalla.

Vastaa kyselyyn

Nyt haluamme tietää, mihin kaikkeen kiky-tunteja on viime vuosina käytetty!

Jos sinulla on kokemusta kikyttämisestä, kerro meille, miten lisätunnit käytit. Erityisesti haluamme kuulla niistä luovista tavoista, joilla työpaikoilla on pidennetty päivää. Olemme sitoutuneet suojaamaan vastaajien yksityisyyttä.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla