Vapaaehtoisesti lapsettomia on Suomessa enemmän kuin koskaan. Nyt on aika kuulla miehiä. Jos olet mies, joka ei halua lapsia ainakaan juuri nyt, vastaa kyselyyn jutun lopussa. 

Yhä useampi suomalainen on lapseton. Vauvakato on näillä näkymin johtamassa siihen, että Suomen väkiluku kääntyy Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan laskuun vuonna 2031.

Lapsettomuudella voidaan tarkoittaa sitä, että lapsia ei saada, vaikka niitä haluttaisiin. Yhä useampi on kuitenkin lapseton omasta tahdostaan: vapaaehtoisesti lapsettomien määrä on Väestöliiton Perhebarometrin mukaan kaksinkertaistunut Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. 

Kerroimme taannoin naisista, jotka eivät halua lapsia. Osa kertoi, että kyse on luontaisesta taipumuksesta. Lapsiperhe-elämä ei vain kiinnosta, tai maailma tuntuu nykyään liian vaaralliselta. Osa haluaa nauttia elämästä yksin tai kaksin kumppanin kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Naisten vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on keskusteltu ja kirjoitettu paljon. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla eräs kolmekymppinen nainen kertoi kuitenkin kokevansa, että hänen lapsihaaveensa kaatuvat aina siihen, että mies ei ole halunnut perustaa perhettä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Suhteet ovat menneet aina hyvin – siis hyvin siihen asti, kunnes olen ottanut lapsihaaveeni esille. Silloin olen aina saanut kuulla, että kumppanini ei halua sitoutua, hän haluaa kokeilla polyamorista suhdetta tai etteivät emotionaaliset kyvyt riitä perheen perustamiseen, nainen kirjoittaa.

Nyt haluamme kuulla sinun ajatuksistasi, tätä juttua lukeva mies. Miksi sinä et halua lapsia? 

Vastaa kyselyymme ja auta meitä jutun teossa. Olemme sitoutuneet suojaamaan vastaajien yksityisyyttä.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla