Hoivaa ja varhaiskasvatusta ei vieläkään pidetä Suomessa oikeiden miestentöiden veroisena. Alalle on yhä vaikeampaa saada työntekijöitä. On korkea aika muuttaa asennetta.

Hoitoala, tuo maailmanlopun työpaikka, jossa alipalkatut, ylikuormitetut, aliarvostetut ja korkeasti koulutetut, pääasiassa naiset, yrittävät selvitä päivästä toiseen ilman, että aiheuttavat henkilövahinkoja.

Vaikka mielikuva on tietysti liioiteltu, tosiasia on, että hoitoaloille, niin varhaiskasvatukseen kuin sote-puolellekin, on yhä vaikeampi saada pätevää työvoimaa.

Alan surkeaa palkkatasoa ja arvostusta kritisoiville naisille on vuosikymmeniä hoettu, että oma vika, mitäs läksitte, kukaan ei kieltänyt kouluttautumasta paremmin palkatuille miesten aloille. Se kuvaa ylimielistä asennetta hoitoalaan paremmin kuin hyvin. Ketään ei ole erityisesti tuntunut kiinnostavan, kuka hoiva- ja kasvatusalan työt hoitaisi, jos naiset todella ottaisivat neuvosta vaarin.

Toistaiseksi pako hoitoaloilta muihin ammatteihin on useimmilla vasta suunnitteluasteella – yhteiskunnan onneksi. Mutta kyselytutkimusten mukaan kymmenet tuhannet työntekijät pohtivat lähtöä. Ammattibarometrin mukaan tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla lähihoitajista oli merkittävä pula koko maassa, avoimia työpaikkoja oli lähes 6 700. Pulaa on myös lastenhoitajista, lastentarhanopettajista sekä sairaan- ja terveydenhoitajista. Kaikkiin tehtäviin on avoinna tuhansia hakuja eri puolilla maata.

Kysymys kuuluu: mitä tälle tilanteelle pitäisi tehdä?

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

KEINO 1:
PALKKAUS KUNTOON

Hoitoalan tärkeydestä puhutaan korulauseita, mutta todellisuus on toinen. Suomessa eletään edelleen vuosikymmenten takaisessa arvomaailmassa, jossa ajatus on, että oikeastaan naisten työstä ei tarvitse maksaa ihan niin paljon palkkaa kuin miesten työstä.

– On ajateltu, että naisten työ ei ole yhtä arvokasta eikä yhtä vaativaa kuin miesten työ. Etenkin lasten kanssa työskentely on nähty sellaisena työnä, mitä naiset muutenkin tekisivät kotona ja joka ei vaadi erityisosaamista, sanoo tutkijatohtori Paula Koskinen Sandberg Tampereen yliopistosta.

Yhdessä vaiheessa ajateltiin, että palkkojen epätasa-arvoisuus tasaantuu itsestään, kun naisten koulutustaso nousee. Nyt naiset ovat keskimäärin jo kouluttautuneempia kuin miehet, mutta naisvaltaisten alojen palkkaus ei ole parantunut. Kun sekä sairaanhoitajalla että insinöörillä on samantasoinen alempi korkeakoulututkinto, kunnan palveluksessa oleva miesinsinööri tienaa vuodessa melkein 14000 euroa enemmän kuin samalla työnantajalla oleva sairaanhoitajanainen, selviää Koskinen Sandbergin ja kollegojen tutkimuksesta.

– Kunnilla on ainainen rahapula, mutta silti jostain löytyy rahaa maksaa insinööreille kunnollisia palkkoja, Koskinen Sandberg sanoo.

Hoitoalan ammattiliitot Super ja Tehy ovat ehdottaneet naistavaltaiselle hoitoalalle palkkaohjelmaa, joka nostaisi näiden alojen palkkoja 1,8 prosenttiyksikköä miesvaltaisia aloja enemmän seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tällaiseen poikkeamaan on tarve siksi, että kun sekä miesvaltaisten että naisvaltaisten alojen palkkoja korotetaan aina samassa suhteessa, palkkaepätasa-arvo ei korjaannu koskaan.

Koska kunnilla on kroonisesti rahapula, rahan naisalojen palkankorotuksiin pitäisi tulla valtiolta. Laskelman mukaan kustannus olisi noin 80 miljoonaa euroa vuosittain. Rahan löytyminen riippuu taas poliittisesta tahdosta eli hallituspuolueiden näkemyksistä.

– Aika monenlaisiin hankkeisiin valtiolla on rahaa, mutta tasa-arvo tuntuu olevan sellainen asia, johon sitä ei ole koskaan, Koskinen Sandberg sanoo.

Tilastokeskuksen mukaan Sipilän hallituksen kikynä tunnettu kilpailukykysopimus lisäsi naisten työaikaa huomattavasti enemmän kuin miesten, vaikka sen ideana oli nimenomaan parantaa teollisuuden kilpailukykyä. Terveys- ja sosiaalipalveluissa työskentelevien naisten säännöllinen viikkotyöaika piteni puolella tunnilla, miehillä ei vastaavaa pidennystä näkynyt. Julkisen sektorin valmiiksi pienipalkkaisilta naisilta leikattiin myös kolmena vuonna 30 prosenttia lomarahoista, miesvaltaiset alat saivat pitää lomarahansa.

Tällä hetkellä julkisten alojen työntekijäjärjestöjen työehtosopimukset päättyvät maaliskuun lopussa. Jos uusia sopimuksia ei saada aikaiseksi, on odotettavissa lakkoja.

KEINO 2:
ARVOSTUS KUNTOON

Nyt kun alalla on työvoimapula, voisi kuvitella, että palkkataso kohentuisi. Sellaisesta ei kuitenkaan ole ollut mitään kovin vakavasti otettavaa puhetta. Toissa vuonna jopa paljastui pääkaupunkiseudun kuntien eräänlainen kartellisopimus, jolla ne olivat keskenään päättäneet, etteivät ala kilpailla lastentarhanopettajista toisiaan vastaan palkoilla. Sittemmin Helsinki ja muutamat muutkin kunnat ovat omatoimisesti korottaneet lastentarhanopettajien palkkoja, mutta maalista ollaan vielä kaukana, vaikka suunta onkin oikea.

– Korotukset kyllä tekevät iloisiksi, mutta silti lastentarhanopettajien palkat jäävät vielä kauaksi keskimääräisistä, Koskinen Sandberg sanoo.

Palkkojen parantamisen sijaan etenkin hoitajapulaan etsitään ratkaisuja roboteista ja tuontityöstä.

– On vähän ihmeellinen ajatus, että tuodaan ulkomailta hoitajia sen sijaan, että yritettäisiin tehdä alasta sen verran houkutteleva, että siellä haluttaisiin työskennellä, Koskinen Sandberg sanoo.

On laskettu, että vanhustenhoitoon tarvitaan kymmenen vuoden kuluttua 80000 työntekijää. Nyt heitä on 50000. Uusia vanhusten hoitoon erikoistuneita lähihoitajia valmistuu Kuntaliiton mukaan 1400 vuodessa.

Voisi kuvitella, että kun suuret ikäluokat alkavat itse tarvita yhä enemmän vanhuspalveluita, näitä töitä alettaisiin myös arvostaa enemmän ja niiden palkkoihin alkaisi löytyä enemmän rahaa. Suomi on kuitenkin voimakkaasti vientivetoisuuteen uskova yhteiskunta, jossa ajatellaan, että vientiteollisuus sanelee, miten muulla maalla menee. Paperimies on edelleen yhteiskunnan silmissä arvokkaampi kuin sairaanhoitaja.

– Ei läheskään joka maassa ajatella näin, se on suomalainen piirre. Voisi myös kysyä, miten olisi teollisuusaloilta pois, että julkisten alojen palkkoja korotettaisiin, Koskinen Sandberg sanoo.

Ruotsissa on ollut parikymmentä vuotta käytössä malli, jossa naisten alojen matalimpia palkkoja sekä kovasta työvoimapulasta kärsivien naisvaltaisten alojen, kuten opettajien ja sairaanhoitajien palkkoja on korotettu muita palkkoja enemmän. Esimerkiksi opettajat saivat vuonna 2016 kerralla 300 euron korotuksen valtion pussista.

Naiset puhuvat naisten alojen arvostuksesta ja palkankorotuksista pääasiassa keskenään. Miesten aloilta ei ole näkynyt järin paljon tukea tai solidaarisuuden osoituksia. Koskinen Sandbergin mielestä osasyynä siihen on suomalainen työmarkkinasysteemi, jossa jokainen neuvottelee vain itsensä puolesta. Kunta-alan neuvotteluissa myös esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajat ja sairaanhoitajat istuvat samassa neuvottelupöydässä. Se mitä toinen saa, on toiselta pois.

KEINO 3:
ARVOMAAILMA KUNTOON

Suomessa on viime vuosina myös kroonistunut puhe julkisen sektorin ikuisista säästötalkoista. Sosiaali-, terveys- ja hoitopalvelut pitäisi saada aina vain halvemmalla. Se, mistä ei puhuta, on se, kuinka työvoimavaltaisella alalla voidaan saada parempaa jälkeä pienemmällä rahalla. Usein ei mitenkään. Siitä kertovat monet hoivaskandaalit.

Koskinen Sandbergin ja kollegojen selvityksen mukaan yksityistäminen ei myöskään nosta naisten palkkoja, vaikka monen mielikuvissa elää luulo yksityisen leveämmästä leivästä.

Yksityistäminen ja kilpailuttaminen tuottavat näillä aloilla halvempaa lopputulosta usein vain nipistämällä työvoimakuluista. Esimerkiksi yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksessa palkat ovat alempia ja vuosilomat lyhyempiä kuin julkisella. Koskinen Sandbergin mukaan yksityisellä sote-puolella työskentelevät naiset ovat Suomessa hoitoalan kaikkein pienipalkkaisimpia.

Brittitutkimuksen mukaan näiden töiden vaatiminen ja teettäminen yhä halvemmalla aiheuttaa monenlaista kurjistumista. Työtä arvostetaan entistä vähemmän ja työntekijät tarvitsevat jopa sosiaaliturvaa, kun palkka ei riitä elämiseen.

Julkisuudessa hoitoalan työntekijät myös usein puhuvat huonoista työoloista ja -ilmapiiristä. On kiire, ikuiset säästö- ja suorituspaineet niskassa, epäpäteviä sijaisia ja huonoa ylintä johtamista. Nämäkin kiertyvät viime kädessä siihen, että alaa ei yhteiskunnassa arvosteta tarpeeksi.

KEINO 4:
HYVÄT AIKEET TOIMINTAAN

Vähän niin kuin laihduttamisessakin, kaikki kyllä tietävät, mitkä keinot tepsivät. Ne pitäisi vain saada käytäntöön.

Paula Koskinen Sandbergin mukaan valtion pitäisi päättää, että naisvaltaisia aloja lähdetään määrätietoisesti nostamaan sieltä kuuluisasta palkkakuopasta.

Jossakin on jo herättykin siihen, että kaikesta selittelystä huolimatta palkka on se, joka työssä enimmäkseen houkuttelee, varsinkin kun puhutaan koko alan tasolla.

– Hoitotyölle pitäisi kuntasektorilla tehdä myös oikeasti tehtävien vaativuusarviointi ja perustaa palkkaus siihen. Nyt sellaista ei oikeasti ole, vaikka palkkauksen väitetään perustuvan siihen, Koskinen Sandberg sanoo.

Jos valtio ei puutu asiaan, sukupuolten palkkatasa-arvo saavutetaan ”tasa-arvoisessa” Suomessa vuonna 2090, siis 70 vuoden päästä.

Myös vanhempainvapaauudistus auttaisi tutkimusten mukaan naisten asemaa työmarkkinoilla monin tavoin, kun koulutetut naiset eivät olisi kesken työurien vuosia pois töistä. Naisten pitkät perhevapaat myös rokottavat naisvaltaisia aloja ihan eri tavalla kuin miesvaltaisia.

Hoitoalan palkkatason nostaminen myös voisi korjata alan imago-ongelmia, kuten negatiivista mielikuvaa vanhusten- tai päivähoidon tasosta, iänikuista myyttiä naisalojen huonosta hengestä ja yleistä ongelmakeskeistä suhtautumista.

– Kun on jatkuvia rekrytointivaikeuksia, pulaa pätevistä sijaista ja suurta vaihtuvuutta työntekijöissä, se vaikuttaa työpaikkojen ilmapiiriin. Usein tämä on itseään toistava kierre, Koskinen Sandberg sanoo.

Suomessa pitäisi myös käydä enemmän ja selkeämpää arvokeskustelua siitä, kuinka keskeinen ja korvaamaton alue julkisen sektorin tuottamat hoiva- ja kasvatuspalvelut ovat yhteiskunnalle. Terveydenhoito, päivähoito ja peruskoulu mahdollistavat ihan kaiken muun, kuten insinöörikoulutuksen ja vientiteollisuuden menestyksen. Silti niitä pidetään itsestäänselvyyksinä.

Me Naiset
Teksti
Kuvat
Tuomas Kolehmainen