Khaddi Sagnia hyppäsi EM-finaalissa pituutta 647 senttimetriä. Mutta voi sentään, liian pienissä housuissa!

Berliinissä järjestetyt yleisurheilun EM-kisat loppuivat eilen. Kisoissa nähtiin monia kiinnostavia urheilusuorituksia, nuoria yllättäjiä sekä monia onnistumisia ja pettymyksiä.

Lisäksi siellä nähtiin ruotsalaisen pituushyppääjän pylly.

Viimemainittu kiinnosti ihan otsikkotasolla muun muassa Ilta-Sanomia. IS nosti EM-tuomio-juttunsa otsikkokärjeksi sen, kuinka pituushyppääjä Khaddi Sagnian urheilupöksyt ja pakarat ovat aiheuttaneet pahaa mieltä: ”Sagnian kisapöksyihin olisi ehkä kannattanut satsata hiukan enemmän kangasta. Ei sillä, etteikö moni varmasti nauttisi kauniisti muodostuneista pakaroista, mutta nyt mennään kyllä jo mauttomuuden rajoilla.”

Myös Seiska ja Iltalehti uutisoivat Sagnian shortsien aiheuttamasta kohusta. IL:ssä Sagnian asua kommentoi muun muassa entinen pituushyppääjä, nykyinen Suomen Urheiluliiton eettisen valiokunnan puheenjohtaja Ringa Ropo.

– On selvä juttu, että mitä niukempiin vaatteisiin mennään, sitä enemmän lähestytään aluetta, joka ei sinänsä enää kuulu urheiluun, Ropo sanoo artikkelissa.

”Osa pakaroistakin näkyi, kun niihin oikein keskittyi.”

Eikä ole muuten ensimmäinen tai kymmenes kerta, kun urheilun sijaan otsikoissa päivitellään naisurheilijan ulkonäköä. Viime kesäkuussa kohua aiheutti tennispelaaja Serena Williamsin ihonmyötäinen housupuku. Siis ajatelkaa, ei hametta, vaikka pelaa tennistä ja on nainen!

On vaikea uskoa, että vielä vuonna 2018 tasa-arvoiseksi kehutussa Suomessa viitsitään nostaa uutisotsikoihin se, mitä naisurheilijalla on yleisurheilukisoissa päällään. Paheksutaan, kun urheilija ei tajua laittaa sellaista asua, että muita ei ahdista katsoa.

Sagnialla tosiaan oli kisoissa lyhyet shortsit päällään. Osa pakaroistakin näkyi, kun niihin oikein keskittyi.

Mutta tässä tulee se kaikkein tärkein kysymys – entäs sitten?

Pylly meillä kaikilla on. Toisilla iso, toisilla pieni, kaikilla aivan yhtä hyvä.

Kuten huippu-urheilijat varmasti usein tekevät, myös Sagnia on mitä todennäköisimmin valinnut asunsa sen mukaan, mikä on tuntunut itselle sopivalta. Joku tykkää löysista housuista, joku tiukoista, joku taas lyhyemmästä mallista. Aikuisen ihmisen pitäisi saada tehdä valintansa aivan itse.

”Pylly meillä kaikilla on. Toisilla iso, toisilla pieni, kaikilla aivan yhtä hyvä.”

Asian tiivisti hyvin myös Sagnian manageri Daniel Wessfeldt. Wessfeldt totesi ruotsalaislehti Expressenissä, että urheilijat saavat käyttää mitä tahansa asua, kunhan se on itselle sopiva ja sääntöjen mukainen. Wessfeldt myös huomauttaa, että löysinä roikkuvat pöksyt saattaisivat häiritä suoritusta.

Kukaan ei pakota tuijottamaan Sagnian takapuolta. Se on loppujen lopuksi hyvin mitätön sivuseikka, jos keskittyy olennaiseen. Siis Sagnian urheilusuoritukseen, muistatteko, niihin pituushyppyihin, jotka olivat aika hyviä.

Sagnia sijoittui pituushypyn finaalissa seitsemänneksi hypättyään tuloksen 6,47. Naisten pituuden voiton vei saksalainen Malaika Mihambo tuloksella 6,75.

Musiikintunti ei ole kaikille rentoja rytmejä sekä nautinnollista laulua. Se on jättänyt joillekin jopa liikuntatuntien kaltaiset – tai pahemmat – muistot.

Käsi ylös, kuka muistaa vielä musiikintuntien laulukokeet! Ne, joissa piti esiintyä koko luokalle? Tai nokkahuilutreenit, joissa oli vaikeaa jo pelkästään koskea instrumenttiin?

– Pojat pesivät nokkahuilut yleensä huonommin kuin tytöt ja sitten ällötti jo valmiiksi, jos seuraavalla kerralla itselle osuisi sellainen poikalimahuilu, kertoo Me Naisten haastattelema 38-vuotias Sari. 

Sari sai ala-asteella muutenkin tarpeekseen nokkahuilun soittamisesta eikä ole kapistukseen koskenut sen jälkeen.

Joidenkin nounou-listalla on nyt jopa hyväntuulinen karaoke, kiitos nolojen musatuntien. Tai no, ehkä muutaman tuopin jälkeen sitä voi kokeilla, jos ei ole kauheasti yleisöä.

Me Naiset selvitti, mitä kaikkea traumaattista koulujen musiikkitunneilla on tapahtunut. 1980–90-lukujen koululaiset kertovat nyt tarinansa.

1. Pikarunolausuntaa ankeassa varastossa

”Laulukokeet olivat ala-asteella horroria. Ensimmäisinä vuosina niitä laulettiin koko luokan edessä. Myöhemmin ne laulettiin opettajalle jossain varastossa, jossa ne nauhoitettiin ja soitettiin vielä myöhemmin koko luokalle. En osannut kunnolla sanoa r- ja s-kirjaimia, joten jännitin jo pelkästään niiden lausumista. Lauluni olivat usein yhtä pikarunonlausuntaa ilman mitään rytmiä.” Jenna, 32

2. Ällöttäviä lainasoittimia

”Lainanokkahuiluista jäi kammottavia fiiliksiä. Jos oma oli sattunut unohtumaan kotiin, joutui lainamaan yleiseen käyttöön tarkoitettuja nokkiksia. Ehkä ne eivät oikeasti edes olleet niin saastaisia, koska pestiinhän ne aina käyttäjien välissä, mutta oppilaiden kesken onnistuimme kehittämään niille maineen ehkä maailman ällöttävimpänä asiana.” Sanna, 29

3. Levyraadin epäreilu päätös

”Meillä oli musiikintunnilla usein levyraati. Vein sinne kerran isoveljeni C-kasetin, jonka olin kelannut Sabrinan suositun Boys, boys, boys -kappaleen kohtaan. Musiikinopettajamme oli vanhoillislestadiolainen, vähän vanhempi nainen, joka keskeytti vihaisesti mankan heti alussa ja käski minun mennä rehtorin kansliaan. Myöhemmin sain puhuttelun siitä, kuinka tokaluokkalaisen ei pidä kuunnella niin irstaita lauluja eikä varsinkaan tuoda niitä kouluun. Täysin epäreilua, sillä en edes ymmärtänyt puoliakaan renkutuksesta.” Mimmi, 35

”Sain puhuttelun, kuinka tokaluokkalaisen ei pidä kuunnella niin irstaita lauluja eikä varsinkaan tuoda niitä kouluun.”

4. Säestäjäkään ei kuullut ääntäni

”Mulla oli kakkosluokalla niin hento ääni, että opettaja joutui lopettamaan säestyksen pianolla kesken, kun hän ei kuullut lauluani. Kappale oli Pii, pii, pikkuinen lintu.” Katariina, 37

5. Opettajan nauru traumatisoi

”En ole ikinä ollut musikaalinen ja olen sen kyllä aina tiennyt. Silti sain vuosikymmenien traumat, kun jouduin ala-asteella laulamaan laulukokeessa. Opettaja säesti pianolla luokan takahuoneessa. Heti, kun aloin laulaa, opettaja hörähti nauramaan. Sen jälkeen meni noin 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran lauloin muiden kuullen. Ja tämäkin tapahtui aamuyöllä karaokebaarissa noin kahden promillen humalassa.” Pauliina, 42

6. Karaoke jäi kokonaan, enkelirooli melkein

”Meillä ei onneksi tarvinnut laulaa koko luokan edessä, mutta traumat jäi silti, kun näytti siltä, etten pääsisi lauluäänen takia joulukuvaelmaan enkeliksi. Muun muassa tästä syystä en koskaan laula karaokea – oli promillet mitä vaan.” Mari, 26

”Meni noin 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran lauloin muiden kuullen.”

Nyt on sinun vuorosi! Kerro alla kommentointikentässä, millaisia muistoja sinulla musiikintunneilta.

Kysely

Koulun musatunnit: parasta vai pahinta?

Anna Ruohonen ei ainakaan pelkää herättää keskustelua. Kuva: Jaakko Lukumaa
Anna Ruohonen ei ainakaan pelkää herättää keskustelua. Kuva: Jaakko Lukumaa

Muotia turkiksista – muotisyksy tarjoaa uutuutena myös aineksia eettisiin pohdintoihin!

”Suunnittelija Anna Ruohosen uusi mallisto jatkaa hänen vahvaa kestävän kehityksen linjaansa", sanotaan tiedotteessa. Pariisissa toimivan designerin avainsanoja ovat jo pitkään olleet eettisyys, ekologisuus ja luonnonmateriaalit. Nyt mallistossa on mukana uusi luonnonmateriaali: turkis. Mitä ihmettä? Se ei tunnu oikein sopivan yhteen "vahvan kestävän kehityksen linjan" kanssa?

–  Toki mietin tätä asiaa ja tiesin, että turkis tulee jakamaan mielipiteitä. Mutta olen sitä mieltä, että keskustelu turkiksista pitää avata uudelleen. Seison valinnan takana, ja on tässä provokaatiotakin mukana, Ruohonen sanoo.

Turkis kuulostaa tosiaan provokaatiolta vaikka sitä faktaa vasten, että monet isot muotitalot ovat ilmoittaneet luopuvansa kokonaan turkiksista. Ruohosen mielestä sellainen on helppoa populismia.

– Ei turkiksista luopuminen ole Guccilta mikään aatteellinen päätös, se on kaupallinen päätös. 

Kaupallinen päätös on toki myös Ruohosen aluevaltaus turkiksiin. Hän tekee yhteistyötä suomalaisen turkisfirma Saga Fursin ja kiinalaisen EP China -vaateyrityksen kanssa, ja Ruohosen suunnittelemaa turkismallistoa on myynnissä yli 500 kiinalaisliikkeessä. Kuulostaa kaupallisesti kannattavalta!

Näkyykö tässä kuvassa turhaa kärsimystä vai luonnonmukaisia materiaaleja? Kuva syksyn mallistosta (kuvaaja Elena Pallaskivi).
Näkyykö tässä kuvassa turhaa kärsimystä vai luonnonmukaisia materiaaleja? Kuva syksyn mallistosta (kuvaaja Elena Pallaskivi).

Vaikeita kysymyksiä

Mutta turkis eettisenä, uusiutuvana luonnonmateriaalina - siinäpä eksoottinen ajatus. Se olisi helpompaa hyväksyä, jos kysymys olisi kierrätysturkiksista, mutta nyt ei ole. Vaateteollisuudessa eettiset valinnat ovat kyllä kaikin puolin kiven alla: Puuvillan viljelyyn tarvitaan hirveästi lannoitteita, vettä ja peltoalaa. Tekokuidut taas ovat muovia. Sekoitekuituja ei voi kierrättää. Vaatteiden valmistus voi olla vaaraksi halpatyövoiman maissa paiskiville työntekijöille. Nahka ja turkis edellyttävät tuotantoeläimiä, ja turkistarhaus on lopetettu epäeettisenä monissa maissa. Suomessa ei ole.

Ruohosen mielestä tuuli on nyt kääntynyt niin, että tuotantoeläinten kärsimys on pienempi ongelma kuin muut ympäristökysymykset, erityisesti mikromuovi.

– Minusta on aika katsoa isoa kuvaa. On naiivia, että samaan aikaan halutaan kieltää muovikassit ja toisaalta eettisyyden nimissä vaihdetaan käsilaukkujen materiaalina nahka muoviin. Catwalkit ovat täynnä tekoturkista, ja se on ympäristörikos. Ennemmin muovivaatteita pitäisi spreijata kuin turkiksia...

Turkikset edustavat Ruohoselle kestävää ajattelua, käsityövaltaista perinnettä ja kertakäyttövaatteiden vastustamista. Hän toteaa, että turkis on häneltä juuri tämän hetken ratkaisu: ei ongelmaton, mutta monessa suhteessa ok. Jos ja kun viskoosia opitaan kunnolla kierrättämään, siinä olisi Ruohosen mukaan mahdollisuudet aidosti hyvän mielen materiaaliksi. Siihen asti, onhan tämä yksi näkökulma:

– Paremmin ne tarhaketut varmasti voivat kuin valaat ja delfiinit, jotka tukehtuvat pian meidän muoviimme.
 

Vierailija

Suomalaissuunnittelijan uudessa mallistossa turkista: ”Ennemmin muovivaatteita pitäisi spreijata kuin turkiksia”

Itku tuli tästä jutusta, miten tyhmä ja julma ihminen voikaan olla. Tarhatussa turkiksessa ei tule koskaan olemaan mitään eettistä eikä ekologista. Ihminen ei tarvitse turkiksia eikä tekoturkiksia tai muovivaatteita. Hyvä suunnittelija pystyy tekemään mallistonsa ilman noita materiaaleja. Häpeä Ruohonen.
Lue kommentti