Kodin Kuvalehti
Koira on sosiaalinen eläin, joka viihtyy parhaiten seurassa. Joskus sille pitää kuitenkin antaa omaa rauhaa. Kuva: <span class="photographer">Shutterstock</span>
Koira on sosiaalinen eläin, joka viihtyy parhaiten seurassa. Joskus sille pitää kuitenkin antaa omaa rauhaa. Kuva: Shutterstock

Koira, ihmisen paras ystävä, uskollinen kumppani ja perheenjäsen. Ainutlaatuinen karvatassu, jonka tunnemme kuin omat taskumme. Vai tunnemmeko sittenkään? Koiran elämään liittyy yllättäviä faktoja, joita emme ehkä ole tulleet ajatelleeksi.

1. Hännän heiluttaminen ei aina ole ilon merkki.

Sanotaan, että koira on iloinen, kun se heiluttaa häntää. Usein näin on, mutta ei kuitenkaan aina. Jos kopassaan makaava koira heiluttaa hitaasti ja jännittyneesti häntäänsä ja murisee, on parempi antaa mustin olla. Koira varoittaa ja viestittää kaipaavansa omaa rauhaa. Voi myös olla, että sillä on kopassaan jokin tärkeä aarre, lelu tai luu, johon omistaja ei saa kajota.

2. Ovella kuuluu metelöidä.

Ovikellon soidessa koira saattaa saada haukkumis- ja riehumiskohtauksen, sillä sen mielestä elämöinti kuuluu asiaan. Pitäähän jonkun pitää silmällä, ketä reviirille tulee. Koira tietää, että ulko-ovi on tärkeä siksi, että sen kautta tullaan kotireviirille. Se näkee, että ovi on tärkeä ihmisellekin – miksi tämä muuten rientäisi ovelle välittömästi, kun ovikello soi?

3. Koira on oikea- tai vasentassuinen.

Samoin kuin ihmiset ovat oikea- tai vasenkätisiä, koirat ovat oikea- tai vasentassuisia. Tutkimusten mukaan vasentassuinen koira käyttää pääasiassa oikeaa aivopuoliskoa, joka ohjailee tunneperäisiä ajatuksia, ja oikeatassuinen koira käyttää vasenta aivopuoliskoa, joka ohjaa analyyttisempää ajattelua. Siksi vasentassuinen koira saattaa reagoida terhakammin ärsykkeisiin, jotka eivät näytä hetkauttavan oikeatassuista ollenkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

4. Koira salakuuntelee ja ymmärtää vihjeitä.

Koirat näyttävät usein siltä, että ymmärtävät puhetta. Ne tosiaankin tarkkailevat ihmisten signaaleja, elekieltä ja katsetta. Japanilainen tutkimusryhmä sai selville, että koira ”kuuntelee salaa”: Jos joku käyttäytyy epäavuliaasti sen omistajaa kohtaan, se suhtautuu tähän henkilöön jatkossa epäluuloisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

5. Koira haistaa menneen ja tulevan. 

Koiran hajuaisti on häkellyttävän tehokas ja jopa 44 kertaa tarkempi kuin ihmisen. Se pystyy pelkän hajun perusteella päättelemään, mitä on tapahtunut tai mitä tulee tapahtumaan pian.

Koiran sieraimet toimivat toisistaan riippumattomasti, joten koira haistaa ”stereona” ja pystyy arvioimaan eri hajujen suunnan. Kuonon sisällä on 200 miljoonaa hajureseptoria – rutkasti enemmän kuin ihmisen viisi miljoonaa. 

6. Koiraa ei kannata lohduttaa, kun poistut kotoa.

Yksikään koira ei nauti yksinolosta, ja joillekin koirille yksinäisyys on jopa sietämätöntä. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että koira haluaisi lauman johtajaksi ja turhautuu siitä, ettei pysty valvomaan omistajan tekemisiä. Toisen teorian mukaan eroahdistus johtuu siitä, että koira tylsistyy ja tuntee itsensä yksinäiseksi.

Kun lähdet kotoa, älä vahvista koiran ahdistusta hössöttämällä tai lohduttamalla. Se todennäköisesti vain vahvistaa koiran uskomusta, että omistaja on varmasti juuri nyt jättämässä sen ikiajoiksi. Lähde kotoa rauhallisesti ja jätä koiralle jotain tekemistä.

7. Koira ei välitä halauksista.

Niin ihanaa kuin oman rakkaan hauvan halaaminen onkin, useimmat koirat eivät siitä pidä. Koira tulkitsee, että halaaminen muistuttaa elettä, jossa koira laskee tassunsa toisen koiran päälle ja osoittaa näin kilpailevansa valta-asemasta. Koira hämmentyy, kun ihminen tekee saman. Koira kyllä sietää halauksia tutulta omistajalta, mutta saattaa mieluummin vetäytyä kauemmaksi tilanteesta.

Lähteinä kirjat Sophie Collins: Miten tulkitsen koiraani? (2017) ja Bo Söderström: Mitä koiralla mielessä (2018)

Sisältö jatkuu mainoksen alla