Yhä useampi suomalainen poistaa Facebook-tunnuksensa. Sen sijasta käytetään mieluummin ainakin WhatsAppia.

Taas on lanseerattu uusi -ton-kuukausi: viime vuosien sokeriton syyskuu on saanut seurakseen termin someton syyskuu. Britanniasta lähtöisin olevan kampanjan kansainvälinen nimi on #ScrollFreeSeptember.

Ehkä harva nykyään pärjää täysin ilman mitään sosiaalista mediaa yhteydenpitoa varten, mutta somepalveluista suosituin, Facebook, on jo tovin kärsinyt jo käyttäjäkadosta. 

Asiantuntijoiden mukaan palvelua on alkanut rasittaa mainosten ja turhien videosisältöjen lisääntyminen sekä henkilökohtaisten statuspäivitysten väheneminen. Tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi suomalaisia Facebook-käyttäjiä on lyhyessä ajassa kadonnut palvelusta suuren kaupungin verran.

Me Naiset kysyi tällä viikolla lukijoiltaan, ovatko he jo jättäneet tai harkinneet Facebookin jättämistä viime aikoina.

Vastausten perusteella trendi on havaittavissa: Facebook ei enää ole samanlainen, jollaisena siihen liityimme 2010-luvun alussa.

– Jos jättäisin, jättäisin siksi, että en koe Facebookia enää hyödylliseksi. Kavereiden takia en Facebookia käytä vaan nettikirppisten ja alueen tapahtumien vuoksi, kyselyssä kommentoitiin.

– Täynnä mainoksia. Harva siellä oleva on edes oikeasti ystävä. Kymmenen "ystävääni" sellaisia, joita tapaan edes kerran vuodessa. Nyt yritän keskittyä tapaamiseen kasvotusten, toinen komppasi.

Silottelu sapettaa

Kuten monessa sosiaalisen median palvelussa, myös Facebookissa on havaittavissa siloteltua elämäntyyliä.

– Jätin Facebookin pinnallisuuden takia. Ihmiset valehtelevat siellä. Jätettyäni Facebookin olen jatkanut oman elämäni elämistä juuri sellaisena kuin se on, ja jakanut arkeani perheeni ja ystävieni kesken, eräs lukija kertoo.

– Ihmiset antavat itsestään todellisuudesta poikkeavan kuvan. En ymmärrä miksi. Tuntui, että käytin liikaa energiaa muiden ihmisten asioihin, joten päätökseni jättää Facebook on ollut huippu. Olen enemmän läsnä kotona. Kyllä ne tärkeät ihmiset pysyvät mukana elämässä myös ilman somea, puoli vuotta Facebookista pois ollut perustelee.

– En jaksanut enää tykätä ja lukea toisten jokapäiväisiä juttuja tai katsella ja kommentoida kavereiden alati vaihtuvia proliifikuvia. Aikaa on paljon enemmän esimerkiksi kodin askareisiin, ulkoiluun ja lukemiseen, kolmas lukija kertoo.


Yhteydenpito kiinnostaa poistumista enemmän

Moni kyselyyn vastannut kertoi harkinneensa tilin poistamista, mutta pelko ulkopuolisuuden tunteesta oli iso syy jatkaa ”naamakirjassa”.

– En halua jättää, koska toistaiseksi parempaakaan palvelua ei ole tarjolla, jonka kautta voi pitää yhteyttä laajempaan joukkoon ihmisiä, eräs lukija kommentoi.

Kyselyssä mainittiin myös ainakin tapahtumien väliin jääminen, yhteydenpidon väheneminen, syntymäpäivien unohtaminen sekä tietämättömyys muiden elämästä. Osa tosin ei löytänyt Facebookin jättämisestä mitään huonoja puolia.

Facebookin jättäneiden keskuudessa suosituin media löytyi helposti.

– WhatsAppia käytän perheen ja koulun vanhempainyhdistyksen välisten viestien lähettämiseen, Facebookista poistunut toteaa.

– Olen korvannut WhatsAppilla Facebookin ryhmiä, toinen lukija kertoo.