Me Naiset
|
Riina-Maria Metso
Avioero ei ole vain kahden kauppa, vaan koskettaa koko lähipiiriä. Kuva: Mikko Hannula
Avioero ei ole vain kahden kauppa, vaan koskettaa koko lähipiiriä. Kuva: Mikko Hannula

Kun Kati ja Petri kolme vuotta sitten erosivat, koko lähipiiri hätkähti. Mikä rikkoi unelmaliiton? 

Miikka Vesterinen, 42, Petrin lapsuudenystävä:

”Olin täysin puulla päähän lyöty”

”Kuulin Petrin ja Katin erosta maaliskuussa 2016, kun Peppi eli Petri laittoi meille kavereille sähköpostin aiheesta. Siinä hän kertoi, että he mahdollisesti eroavat. Siinä vaiheessa asialle annettiin vielä aikaa, mutta meilissä Petri pui omaa oloaan. Olin täysin puulla päähän lyöty.

Petri on ollut ystäväni lähes neljäkymmentä vuotta. Tutustuimme ennen kouluikää ja olemme pitäneet yhtä siitä asti. Katiinkin tutustuin jo seitsemännellä luokalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä on kahdeksan miehen kaveriporukka, joista suurin osa on naimisissa. Monesti olen miettinyt erotilastoja ja ketkä meistä voisivat erota. Petri ja Kati eivät kuuluneet ikinä listalleni. En koskaan nähnyt Pepin ja Katin riitelevän. En suhteen aikana, enkä eronkaan. Ehkä siksi ero tulikin niin puskista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sähköpostin jälkeen näin Petriä kaveriporukkamme vuosittaisessa talvitapahtumassa. Siellä puhuimme vähän asiasta, mutta ei sitä erityisesti puitu. Toivoisin miesten puhuvan enemmän. Kavereista on aika vaikeaa kaivaa totuuksia. Itse puhun syvällisistäkin asioista, joten on vaikeaa sanoa, miksi se on muille hankalaa.

Eron jälkeen soittelin paljon Pepin kanssa, mutta muuta konkreettista apua en osannut tarjota. Sanoin kyllä, että pyydä, jos jotain tarvitset.

Alkuun pidin heidän asumisjärjestelyään aika erikoisena, ja ehkä vähän vieläkin. Kati ja Petri päättivät, että he pitävät talonsa ja asuvat siellä vuoron perään lasten kanssa. Ymmärrän hyvin heidän näkemyksensä, että näin lasten ei tarvitse rampata kahden kodin väliä. Toisaalta tuli myös olo, että lapset asuvat keskenään ja huoltaja käy vuorotellen heitä hoitamassa.

Kesään mennessä ero oli selvä asia, mutta Peppi ja Kati kulkivat vielä syksynkin perheenä. Se oli vähän hämmentävää. Tässä iässä on nähnyt jo eroja, ja harvoin ne noin hyvissä väleissä menevät. He tulivat yhdessä myös nelikymppisilleni ja kaikki meni hyvin. Enemmän siellä muut pariskunnat riitelivät.

Eron jälkeen Peppi ja Kati lomailivat vielä yhdessä; olimme esimerkiksi perheinemme hiihtolomalla heidän mökillään. Reilu vuosi sitten vietimme uutta vuotta kuitenkin vain Katin ja poikien kanssa. Vaikka meillä oli mukavaa, tuli olo, että tästä puuttuu joku. Olisi ollut kiva, jos Peppikin olisi ollut siinä.

Vappuna menimme kaikki yhdessä syömään, mutta sen jälkeen heidän porukkansa hajaantui. Erosta oli kulunut silloin kaksi vuotta. Tuntui vähän ristiriitaiselta, kun toinen vanhempi lähti omille menoilleen ja toinen lasten kanssa kotiin. Välillä olen miettinyt, miten lapset kuvion kokevat, mutta eivät he mitenkään hämmentyneiltä vaikuta.

Kun Peppi löysi uuden puolison, tuntui hyvältä hänen puolestaan. Hän oli juuri sanonut, ettei nyt kaipaa mitään suhdetta, mutta silloinhan se tulee, kun vähiten odottaa. Odotan, että pääsen tapaamaan naisen livenä.

Ulkopuolisen silmin koko eroprosessi on mennyt sujuvasti. Meille kavereille on ollut helppoa, kun ei ole tarvinnut valita puolta.

Olen miettinyt, että jos sama sattuisi joskus omalle kohdalle, jo pelkästään koko rumban pyörittäminen olisi aikamoinen juttu. Katille ja Pepille se ei tunnu olevan ongelma. He ovat hyvin iloisia ja ja supliikkeja tyyppejä. Sitä en osaa sanoa, näkyykö ero heidän olossaan millään lailla. Kaikki näytti olevan kohdillaan jo ennen eroa: koti, terveet lapset ja parisuhde. Vieläkin välillä mietin, mitä tässä oikein tapahtui. Ydinperheen hajoaminen tuntuu omassa mielessä aina vähän ikävältä asialta. Siksi toivon, että ne eron tuomat positiiviset asiat ovat heillä molemmilla sisimmässään.”

 

Tuulikki Hietanen, 69, Katin äiti: 

”Suru tuntui fyysisenä kipuna”

”Olin käymässä Katin ja Petrin luona, kun Kati yhtäkkiä kertoi, että he aikovat erota. Se oli aikamoinen sokki. Minulla ei ollut mitään ennakkoaavistusta asiasta. He olivat suunnitelleet ja sopineet asiat jo hyvin pitkälle, kaikkea ei vain käytännössä ollut toteutettu.

Se oli niin suuri yllätys ja suru, että sanoin vain olevani tukena siinä missä pystyn. Päällimmäisenä oli surun tunne koko perhettä kohtaan, erityisesti, kun pojat olivat vielä niin pieniä. Suru tuntui välillä jopa fyysisenä kipuna. Kun mietin eroa, rinnasta alkoi ahdistaa kuin sydänkivussa.

Eron aikana näin sekä Katista että Petristä, että suru oli kova. Se näkyi hiljaisuutena. Tavallisesti yhdessä olossamme on paljon naurua ja iloa. Onneksi se on nyt muuttunut takaisin entiselleen.

Pojat eivät puhuneet erosta paljon, mutta kyllä sen heissäkin näki. Samoin huomaan, että nykyään he ovat rentoutuneet ja sopeutuneet nykyiseen asumiseen ja olotilaan.

Asumisjärjestely kuulosti minusta heti hyvältä: se, että pojilla pysyvät sama koulu ja kaverit. Se on tärkeää varsinkin nyt, kun he alkavat olla esiteinejä ja kaverit ovat tärkeitä. On hyvä, että heillä on kiintopisteenä yksi oma koti. Se tuntuu toimivan hyvin.

Eron aikaan keskustelin paljon Katin kanssa. Sanoin, että teette kuten parhaaksi koette, ja tärkeintä on, että on hyvät välit. Se on tähdellistä sekä heidän itsensä että poikien kannalta. Muissa asioissa en oikein osannut tarjoutua avuksi. Tuntui, että he olivat saaneet kaiken sovittua. Korkeintaan saatoin kysyä, oliko joku asia huomioitu.

Ero vaikutti elämääni oikeastaan vain niin, että en enää nähnyt Petriä kuin lasten syntymäpäivillä. Ennen lomailimme ja mökkeilimme paljon yhdessä. Onhan se vaikeaa, kun hän oli niin pitkään läheinen ihminen. Välimme ovat kuitenkin edelleen hyvät.

Muuten olen ollut Katin ja poikien elämässä samalla tavalla kuin ennenkin. Hoidan lapsia työmatkojen aikana ja kuljetan heitä tarvittaessa harrastuksiin. Olemme aina asuneet lähekkäin samassa kaupungissa. Juuri eron jälkeen lasten hoitamista oli ehkä vähän enemmän kuin ennen.

Perhejuhlamme ovat edelleen samanlaisia kuin ennenkin. Juhlimme heidän kotonaan, ja paikalla ovat molempien suvut ja kaverit. Muuten käyn heidän kotonaan lähinnä silloin, kun Katilla on hoitovastuu pojista. Soittelen kuitenkin vähintään viikoittain Katille ja lapsille.

Minusta vaikuttaa siltä, että sekä Kati että Petri ovat päässeet eteenpäin elämässään. Sitä toivoinkin eniten: että molemmat löytävät oman tiensä ja onnensa.”

 

Pia Vesterinen, 50, Katin ja Petrin ystävä:

”Ero voi olla myös mahdollisuus”

”Kuulin erosta, kun mieheni Miikka luki minulle ääneen Petrin mieskavereilleen lähettämän kauniin sähköpostin. Vaikka Kati on ekstrovertti ihminen, hän ei ollut avannut asiaa minulle aiemmin lainkaan.

En kuitenkaan säikähtänyt, koska työssäni terapeuttina, lähihoitajana ja kampaajana olen keskustellut ihmisten eroista 35 vuotta. Kun sitten tapasin Katin, hän vahvisti eron todeksi, ja myöhemmin olemme puhuneet asiasta paljonkin.

Heti sähköpostin jälkeen aloin miettiä, mitenhän tässä näin kävi. Ulkopuolisen silmin Katin ja Petrin elämä on aina soljunut unelmasta seuraavaan. Heillä oli kaunis, ihana koti ja kolme tervettä poikaa. He osasivat jakaa arjen mallikkaasti. He ovat iloisia, valoisia ja menestyneitä. Heillä on paljon ystäviä yhdessä ja erikseen.

Alkuun kaveriporukkamme tunnusteli tilannetta. Voiko molemmat kutsua samaan tilaisuuteen? Huomasimme onneksi nopeasti, että voimme nauttia edelleen molempien seurasta.

Ainut asia, jota aloin eron jälkeen seurata, oli asumisjärjestely. Sana ”poikien koti” kuulosti jännittävältä. Mietin, mitä tapahtuu, kun mukaan tulee uusia puolisoita. Sitten ajattelin, että emmehän voi elää muuta kuin tätä hetkeä. Järjestely muuttaa muotoaan sitten, kun sitä tarvitsee muuttaa.

Katin ja Petrin ero on ollut sellainen ihmeellinen ero. He ovat pystyneet sopimaan asioista kauniisti ja riitelemättä. En silti usko, että on koskaan helppoa erota pitkästä suhteesta. Varmasti se on vaatinut molemmilta ison työn. Kaikki ei ehkä ole ollut niin helppoa, miltä se on näyttänyt.

Luulen, että molemmilla on rima aika korkealla uuden puolison suhteen. Kati on älykäs, iloinen, valoisa, supersuloinen ja vähän hönökin. Hirveän iso paketti kaikkea. Toivon, että he molemmat löytävät hyvän kumppanin ja odotan sitä mielenkiinnolla. Eiväthän he koskaan toisistaan kuitenkaan eroon pääse, heillä on kolme yhteistä lasta ja suhde oli merkityksellinen.

Katin ja Petrin ero on saattanut saada jotkut kaveriporukassamme peilaamaan omaa suhdettaan. Osaa ystävistämme ero on saattanut järkyttää. Jos kaikki ei ole omassa suhteessa kunnossa, toisten ero voi herätttää jopa pelkoa. Varmasti jokainen on pysähtynyt miettimään, onko itse tyytyväinen. Omaa suhdettaan kannattaakin peilata ja olla hereillä.

Niin minäkin tein ja ymmärsin olevani onnellinen. Olen ollut naimisissa mieheni kanssa kuusitoista vuotta. Olen eheytynyt ja saanut itsetuntemusta hänen ansiostaan. Saan toteuttaa itseäni vapaasti. Keskustelemme paljon kaikista asioista maan ja taivaan välillä, mikä on huikeaa.

Olen iloinen, että voin yhä olla sekä Katin että Petrin ystävä. Joskus käymme lasteni kanssa kylässä poikien talolla, mutta useimmiten tapaamme Katin kanssa kaupungilla. Miesten vuotuisen tapahtuman aikana meillä oli aina tapana kokoontua rouvien ja lasten kanssa Katin ja Petrin kotiin. Näin olemme tehneet edelleen.

Eron jälkeen olen tullut entistä läheisemmäksi Katin kanssa, mutta se ei välttämättä liity suoraan eroon. Olemme vain alkaneet kiinnostua saman tyyppisistä asioista kuten ratkaisukeskeisyydestä tai kasvusta ihmisenä. Meillä on syvällisiä keskusteluja, jotka hörsyilevät nauruksi ja maailman parantamiseksi. Eroakin voi halutessaan katsoa uudesta näkökulmasta: mahdollisuutena.”

Kati Niemi, 42: 

”Emme sallineet toistemme muuttuvan”

”Olimme olleet Petrin kanssa yhdessä kaksikymmentä vuotta, kun aloimme puhua erosta konkreettisemmin. Eroomme ei ole yhtä selkeää syytä, olimme vain kasvaneet erillemme. Vuosien saatossa olimme keskustelleet eron mahdollisuudesta vuorotellen, mutta koska arvostimme avioliittolupaustamme ja pitkää yhteistä historiaamme, päädyimme aina tsemppaamaan. Talvella 2016 olimme kuitenkin molemmat yhtä aikaa samaa mieltä siitä, että ero on pidemmän päälle paras ratkaisu.

Hankimme omat vuokra-asunnot keväällä, ja kesäloman alussa kerroimme päätöksestämme kolmelle pojallemme. Meille oli tärkeää antaa lapsille kuva, että olemme samaa mieltä, eikä heidän tarvitse valita puolta.

Kun kerroin erostamme lähipiirille, kaikilla oli sama kysymys: miksi? Ihmisiä hämmensi myös se, että olimme niin hyvissä väleissä Petrin kanssa. En osannut heillekään antaa mitään yhtä selitystä, eromme syy oli pikemminkin tunnetilassa.

Erosta huolimatta päätimme pitää yhdessä sekä talomme että kaksi yhteistä mökkiämme. Emme halunneet, että lasten täytyy kulkea kahden kodin väliä. Se ratkaisu on toiminut hyvin. Sekä minulla että Petrillä on aina ollut jonkin verran työmatkoja, joten lapset ovat tottuneet olemaan kotona vain toisen kanssa. Lapset ottivatkin eron tosi rennosti. Jännitin siitä kertomista, mutta tajusin, että loin turhaan kauhuskenaarioita. Lapsille kannattaa korostaa erossa niitä asioita, jotka eivät muutu.

Petri asuu lasten kanssa maanantait ja tiistait, minä keskiviikot ja torstait. Viikonloput perjantaista sunnuntaihin vuorottelemme. Näen lapsiani lähes yhtä paljon kuin ennen eroakin, koska keskitän omat menoni sinkkupäivilleni. Olen deittaillut eronneita isiä, jotka ovat kokeet raskaaksi kuljetella viikottain lapsia ja heidän tavaroitaan. Meidän mallissamme roudaamme vain itsemme.

Moni pelkää lähipiirinsä reaktiota eroon. Itsekin kerroin harvalle etukäteen pohdinnoistani. Jälkikäteen olen miettinyt, että minun olisi pitänyt hakea enemmän tukea niin parisuhteen parantamiseen kuin eroon liittyviin pelkoihini ja epävarmuuteeni. Jos ihmiset puhuisivat enemmän ongelmistaan, suhteita voisi ehkä pelastaakin. Mitä enemmän sinnittelee kahden kesken, sitä isompaan solmuun suhde voi vääntyä.

Me olimme ehkä niin jumiutuneet jo nuoruudessa alkaneen suhteemme alkuasetelmiin, että emme sallineet toistemme muuttuvan. Suhteessamme ei ollut kasvutilaa, ja siksi välillemme syntyi turhaa kitkaa.

Yllätyin positiivisesti siitä, kuinka kannustavasti ja lohduttavasti ihmiset suhtautuivat eroomme. Siihen asti olin halunnut näyttää esimerkiksi vanhemmilleni, että pärjään ja huolehdin omista asioistani. Oli aika hienoakin, kun pystyin sanomaan heille, että nyt olen surullinen.

Petri on minulle erittäin tärkeä ihminen paitsi lasteni isänä, myös ystävänä. Voin soittaa hänelle milloin tahansa ja puhua mistä vain. Monesti kehun deittikumppaneilleni exääni niin paljon, että hekin kysyvät, miksi oikein erosit. Mutta Petri sopii vimpan päälle yhteen uuden avovaimonsa kanssa.

Kun sain kuulla, että Petri on alkanut seurustella, olin hänen puolestaan tosi iloinen ja myös helpottunut. Tiesin, että hän on päässyt elämässään eteenpäin. Tunsin kyllä myös jonkinlaista haikeutta, koska itse en ollut löytänyt vielä uutta kumppania. Minulla on hyvät välit myös Petrin avovaimoon. Kun he alkoivat tapailla, sain naiselta heti Facebookissa kaveripyynnön.

Tykkään sinkkukodistani. Vuokrakämppäni on niin pieni ja siellä on niin vähän tavaraa, että imurointi kerran kuukaudessa riittää. Vapaat iltani kuluvat työmatkoilla, harrastuksissa tai ystäviä tavaten. Deittielämäni on niin aktiivista, että ystäväni ihmettelevät, mistä löydän siihen energian. Käyn sinkkupäivinäni joka tapauksessa jossakin ulkona – miksen voisi samalla tavata jonkun kivan miehen? Olen tavannut monia hienoja miehiä ja tälläkin hetkellä tapailen yhtä.

Eromme sai minut pohtimaan, miksi eroon pitäisi tarvita aina jokin iso syy ja miksi hyvissä väleissä eroamisen pitäisi olla vaikeaa. Olen haastatellut kirjaani Rakkauden (r)evoluutio – Parempi parisuhde vai erinomainen ero? myös muita eronneita, mutta myös pitkään yhdessä olleita, onnellisia pareja. Kirjani ilmestyi ystävänpäivänä, täsmälleen 24 vuotta sen penkkaripäivän jälkeen, jolloin me Petrin kanssa tapasimme.

En kadu eroamme, mutta en myöskään suhdettamme. Meillä oli ajoittain tosi hyvä liitto, mutta halusimme vaihtaa parisuhteen ystävyydeksi. Olemme nyt molemmat onnellisempia kuin avioliittomme viimeisinä vuosina.”

Petri ei halunnut antaa haastattelua, mutta on hyväksynyt jutun julkaisun.

Vierailija

Jotenkin silti surullinen juttu. Menojalkaa siis vipatti molemmilla ja omaan kumppaniin kyllästyttiin. Lapset joutuu kärsijöiksi aina näissä. Ihmetyttää, miten aikuiset ihmiset aina kommentoivat, ettei "erolapset" vaikuta hämmentyneiltä/kärsineiltä tms. No raivotako
lasten pitäisi ja huutaa, että kärsimys tulisi esiin? Traumoja läpikäydään sitten ehkä vasta aikuisena terapiassa. Ero aiheuttaa aina paljon surua ympärilleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla