Kuvat
Johanna Jarva
Rivitalo, 113 neliötä, vanhemmat ja kolme lasta. ”Mielikuvissani istumme takan edessä paistamassa makkaraa. Kunhan joku ensiksi viikaisi nuo lakanat.”
Rivitalo, 113 neliötä, vanhemmat ja kolme lasta. ”Mielikuvissani istumme takan edessä paistamassa makkaraa. Kunhan joku ensiksi viikaisi nuo lakanat.”

Kaikki julistavat nyt tavaran karsimisen ja minimalismin ilosanomaa. Onko kampetta pursuavasta kodista tullut jo merkki huonosta elämänhallinnasta?

Miksi kenkätelineen alla on legoja? Tässä!

Ystäväni on tullut lapsensa kanssa kylään. Kuulumisten vaihdon keskeyttävät tämän tästä kuusivuotiaan huomiot.

– Miksi teidän sohvatyynyjen välissä on hammasharja?

– Miksi eteisen lattialla on vaatekasoja?

Lapsi ei tuomitse, hän vain ihmettelee, mutta käsitykseni järjestyksenpidosta herättää kyllä paheksuntaa muissakin kuin martoissa. Monien läheisteni mielestä siivoamiseksi ei riitä, että lakaisee tavararöykkiöiltä vapaaksi jäävän kolmanneksen lattiapinta-alasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Talouteeni kuuluu myös mies, joka ei hänkään ole varsinainen siivoushullu, vaikka siivoaakin enemmän kuin minä. Synnynnäisenä minimalistina hänellä ei kuitenkaan ole osaa eikä arpaa valtaosaan kattomme alle kantautuneista tavaroista. Siksi tiedän olevani päävastuussa kotimme kunnosta.

Omasta mielestäni olen peppipitkätossumaisesti järjestyksenpitoon suhtautuva suurten linjojen nainen, mutta nykyisessä asenneilmastossa tiedän olevani paariaa.

Tavaroiden karsimisesta, kodin järjestämisestä ja minimalismista on tullut kansalaiskuntoisuuden merkki. Ne samastetaan julkisessa ja yksityisissä keskusteluissa usein myös ekologisuuteen ja eettisyyteen.

Hallitsemattomasta tavarasuhteesta on tullut lähes yhtä leimaavaa kuin lihavuus. Siitä kertovat myös puhekieleen vakiintuneet termit ”tavaradieetti”, ”tavarabulimia” ja ”kotihäpeä”. Onko tavara uusi läski, kysyi myös toimittaja Jenny Lehtinen hiljattain ohjelmassaan Jenny+.

Olemmeko me kaaoksen lapset tosiaan muita kunnottomampia kansalaisia – tai peräti muita huonompia ihmisiä?

Kerrostalokaksio, 44 neliötä, asukkaat äiti ja lapsi. ”Näen selkeän kodin tavarakasojemme alla.”
Kerrostalokaksio, 44 neliötä, asukkaat äiti ja lapsi. ”Näen selkeän kodin tavarakasojemme alla.”

Virtaviivainen keskiluokka

Yhteiskuntatieteilijä ja lihavuustutkija Hannele Harjusen mukaan se, että tällainen kysymys ylipäätään herää, johtuu siitä, että uusliberalistisessa yhteiskunnassa ihanteena on kaikkien toimintojen tehostaminen.

– Nämä tehostamistalouden ihanteet ulottuvat nykyään myös yksityiselämän alueelle eli siihen, miten syödään, liikutaan ja sisustetaan. Niin vartaloiden kuin kotienkin pitäisi olla mahdollisimman virtaviivaisia, Harjunen sanoo.

Tässä asenneilmapiirissä minunkin ajatuksiini kodinhoidosta on hiipinyt mukaan moralistinen sävy.

Vaikka yritän kapinoida sitä ajatusta vastaan, että materiaalinen elinympäristöni kertoisi jotain henkisistä ominaisuuksistani, olen alkanut sisäistää ulkopuolelta tulevia paineita. Pelkään, että esimerkiksi työyhteisöni tulkitsee työpöytäni kaoottisuuden organisointikyvyttömyyden merkiksi.

Mistä nämä paineet kumpuavat?

Harjusen mukaan syy on keskiluokan hauraudessa ja haavoittuvuudessa.

– Keskiluokkaa ajetaan loppuun työelämässä, mutta ankarakaan työnteko ei enää ole tae siellä pysymisestä. Jatkuva itsensä ja suoritustensa mittaaminen ja konmaritus ovat tapoja hallita tätä epävarmuutta ja yrittää pärjätä kovaksi kiihtyneessä kilpailussa, Harjunen sanoo.

Harjusen mukaan koti- ja kehoihanteita rakennetaan muun muassa television painonhallinta-, sisustus- ja järjestelyohjelmissa. Niissä tavoitteena ja normina on aina hoikka ruumis ja minimalistinen koti, jossa kaikella on paikkansa eikä mikään pistä silmään.

Varoittavina esimerkkeinä sen sijaan ovat hengenvaarallisesti lihavista ja pakkomielteisesti keräilevistä kertovat ohjelmat. Niissä esitellään elämänhallintansa menettäneitä, yleensä alaluokkaisia ihmisiä.

Assosiaatio elinympäristön homssuisuuden ja alaluokkaisuuden välillä elää vahvana, vaikka osa työväenluokasta onkin perinteisesti pitänyt kunnia-asianaan kodin siistinä pitämistä.

– Ei minun maisteristyttäreni voi kulkea näin rikkinäisessä takissa, sanoo äitinikin usein.

Hän ei ole ainoa, joka pyörittelee silmiään kirpputoreilta ostamilleni vaatekasoille, alelaareista hamstraamilleni lahjavarastoille ja vaatekaapistakin pursuaville kirjoille.

Tavaranhamstraus liitetään rahvaanomaisuuteen, hillitty ja hallittu materiaalinen ympäristö taas luokkaan ja vaurauteen.

Aina ei ole ollut näin.

– Runsaus oli sekä ruoan kuluttamisessa että tavaran omistamisessa ennen vaurauden merkki, koska muilla oli niin vähän. Kun elintaso alkoi kohota ja teollinen tuotanto toi halvan tavaran kaikkien ulottuville, luokkaeron tuottamisen keinot muuttuivat. Nyt vauraat erottautuvat kuratoiduilla kodeillaan ja merkkivaatteillaan, kun kansa hamstraa ja ostaa ylimäärää, Harjunen toteaa.

Minä olen aina vierastanut porvariston hillittyä charmia ja vähäeleistä tyyliä. Koska tavoitteenani ei ole hienostuneen maun osoittaminen, voinko viitata kintaalla koko tavarakeskustelulle?

Viisihenkinen perhe, 113 neliötä. ”Konmaritukseni kilpistyy aina viimeistään kirppiskassiläjään. Ei ole tavatonta, että tavara ui sieltä takaisin kaappeihin.”
Viisihenkinen perhe, 113 neliötä. ”Konmaritukseni kilpistyy aina viimeistään kirppiskassiläjään. Ei ole tavatonta, että tavara ui sieltä takaisin kaappeihin.”

Minimalisti ilmastotalkoissa

Huokaus. En taida voida.

Yksikään nykyihminen ei voi välttyä ottamasta jonkinlaista kantaa tavarasuhteeseensa.

Viimeistään vuoden 2018 IPCC:n ilmastoraportti herätti suuretkin massat pohtimaan, millaisilla valinnoilla ilmastonmuutosta voi ehkäistä.

Myös minä haluaisin ilman muuta säästellä planeettarukkamme hauraita harteita.

Ehkä nimenomaan tästä keskustelusta löytyykin perustelu sille, että minimalistit ovat hamstereita hyveellisempiä. Eikö karsiminen ja minimalismi ole vääjäämättä ekologisempaa kuin tavaran jemmailu?

Ammattijärjestäjä, kulttuurintutkija Ilana Aallon mukaan näin ei suinkaan automaattisesti ole.

– Minimalisteissa on monenlaista porukkaa. Jätemäärän minimoimiseen tähtäävät nollahukkaminimalistit ovat toki ekologisia, mutta ekologisuudesta ei voida puhua, jos tavaroitaan karsiva heittää kaiken tarpeettomaksi käyneen suoraan roskiin ja uusii minimalistisen sisustuksensa aina sisustustrendien vaihtuessa.

Vastaavasti planeetan kestokykyä kyllä koettelee kerskakuluttava, kierrättämiselle kintaalla viittaava tavaran haalija mutta ei hamsteri, joka ostaa kaiken käytettynä, kierrättää tunnollisesti ja säästää tavaroita siksi, että välttyisi tarpeen tullen ostamasta uutta.

En siis ole aivan toivoton, vaikka sorrunkin toisinaan ostamaan lapsia ilahduttavaa muovikrääsää tai viisi alelaarin tarjouspalloa, koska niitä voi antaa lahjaksi.

Ostan lähes kaikki vaatteet kirpputoreilta, kierrätän kaiken ja säästän osan tavaroista nimenomaan siksi, että niitä voi vielä tarvita. Osaa tavaroistani en kuitenkaan tule koskaan tarvitsemaan. Mieleeni hiipii epäilys. Ehkä en ole työstänyt suhdettani maalliseen omaisuuteeni niin pitkälle, että pystyisin luopumaan tavaroistani?

Säästän monet lasteni pieneksi käyneet vaatteet, koska niihin liittyy niin ihania muistoja. En raaski luopua monista täysin tarpeettomista lahjatavaroista, koska ne herättävät henkiin elämänvaiheet lahjojen antajien kanssa. Ehkä en ole tarpeeksi henkistynyt, koska en pysty siirtämään näitä mielleyhtymiä tavaramaailmasta mielen arkistoihin?

Harjusen mukaan kulttuurissamme askeettisuus tosiaan yhdistetään aina mielen kirkkauteen ja sotkuisuus mielen sameuteen.

– Tällainen ajatus saattaa olla protestanttista perintöä. Mikään ajaton totuus se ei ole. Askeettisuushan voi kertoa paitsi mielen kirkkaudesta myös siitä, ettei ole luova tai kiinnostunut ilmiöistä. Samoin sotkuisuus voi kertoa myös luovuudesta ja boheemiudesta, Harjunen sanoo.

Yksiö, 18 neliötä, asukas nuori nainen. ”Kun neliöitä on vähän, kamojen sijoittelu vaatii luovuutta. Johdot ovat sisustustaidetta.”
Yksiö, 18 neliötä, asukas nuori nainen. ”Kun neliöitä on vähän, kamojen sijoittelu vaatii luovuutta. Johdot ovat sisustustaidetta.”

Sotku ei haittaa – jos se ei haittaa

Ah. Hengitys kulkee heti vapaammin, kun siivous ja karsiminen alkavat taas näyttää siltä mitä ne ovat: käytännön asioilta, jotka eri personallisuustyypit ratkaisevat eri tavoin. Se, miten ihminen niihin suhtautuu, on paljon yhdentekevämpää kuin ajassamme halutaan ajatella.

Silti tai juuri siksi alan miettiä, kaipaisiko kämppämme kaikesta huolimatta jonkinasteista konmaritustornadoa.

Olen salaa ylpeillyt siitä, että olen miestyypilliseen tapaan viitannut kintaalla kaaokselle, jos sen setviminen olisi ollut pois vaikkapa lukemisesta ja nettisurffailusta. Se on ollut vaatimatonta kapinaani kapeita sukupuolirooleja vastaan ja tapani raivata aikaa merkityksellisemmiltä tuntuviin puuhiin.

Lapsiarjessa ei kuitenkaan voi jatkuvasti haahuilla ideoiden maailmassa. Sen jälkeen, kun sain lapsia, materiaalinen todellisuus on alkanut näykkiä aiempaa ärhäkämmin. Kaaos ei haittaisi, ellei se jatkuvasti kampittaisi kiireen keskellä. Hermoni menevät harva se päivä, kun palaveri lähestyy ja lapsi pitäisi viedä sitä ennen päiväkotiin, mutta kurahanskoja pitää penkoa epämääräisistä vaatekasoista tai kenkätelineestä ei löydy yhtäkään oikean jalan kenkää.

Puuttuuko päästäni jokin ruuvi, kun en silti saa tehtyä tilanteelle mitään?

Ammattijärjestäjä Ilana Aalto lähestyy tavaran karsimista ilahduttavan toiminnallisesta näkökulmasta.

– Jos sotku ei haittaa, se ei haittaa. Jos taas tavaroiden omistaja joutuu palvelemaan tavaraa sen sijaan että tavara palvelisi häntä, tilanteelle voi olla hyvä tehdä jotakin, Aalto sanoo.

Tämä näkökulma puhuttelee, koska henkisen vapauden lisääminen on aina ollut johtotähteni. Silti ajatus kodin järjestämisestä tuntuu lamaannuttavalta.

Aallon mukaan syy tähän voi olla, että näistä asioista puhutaan niin syyllistävästi ja moralisoiden. Se pitäisi lopettaa, koska järjestyksen puute ei ole moraalinen kysymys. Syyllistäminen ja moralisointi eivät myöskään kannusta ketään toimimaan vaan päinvastoin vievät toimintatarmon. Minäkin huomaan linnoittautuvani kaaoksenpuolustajan poterooni sitä tiukemmin, mitä enemmän konmaritusta ihannoidaan ja rönsyilevien kotien omistajia paheksutaan.

Toimittaja Marja Hintikka kuvasi tätä paheksuntaa osuvasti Jenny Lehtisen ohjelmassa. Hän kertoi, että kun hän esitteli sisustusmessuilla kuvia kaoottisesta kodistaan, häntä tuijotettiin yhtä pöyristyneenä kuin hän olisi juuri paljastanut alapäänsä.

Tällainen nyrpistely herättää minussa vain halun käydä vastarintaan meidän kaikkien paheksuttujen puolesta.

Sen sijaan Ilana Aallon käytännön vinkit laitan mieluusti korvani taakse. Jos järjestelyä ei tarvitse ajatella moraalisen kunnon Cooperin testinä vaan vain minuuttien lisäämisenä kiireaamuihin, kynnys siihen ryhtymiseen alenee huomattavasti.

Aallon ajatuksista raikkaimmalta kuulostaa se, että keskeistä ei ole, miltä kotona näyttää, vaan miltä siellä tuntuu.

– Ja jotta kaikki pystyisivät itse kuuntelemaan, mikä juuri heistä tuntuu hyvältä, meidän pitäisi lopettaa kaikenlainen kotihäpeän tuottaminen. Meidän on lopetettava sekä sotkuista sheimaaminen että siistien leimaaminen neurootikoiksi, Aalto sanoo.

Minun kämppäänikin enemmän korjaamista on siis kulttuurissa, jossa normista poikkeavissa kehoissa ja kodeissa eläviä häpäistään.

Kehopositiivisuudelle sukua oleva kotipositiivisuus on Aallon mukaan sitä, että hyväksymme arvostelematta erilaiset kodit ja tavat elää niissä.

– Ihmisen kelpaavuudesta saati arvosta ei kerro mitään se, miltä hänen kotonaan näyttää.

Kolmio, 95 neliötä, äiti ja kaksi lasta. ”En jaksa välittää tavarapaljoudesta enkä varsinkaan hävetä kotiani.”
Kolmio, 95 neliötä, äiti ja kaksi lasta. ”En jaksa välittää tavarapaljoudesta enkä varsinkaan hävetä kotiani.”
Vierailija

Hyvänen aika, miten typerää syyllistää tai syyllistyä kenenkään kodista. Itse sielu lepää kun kamoja saa viedä tunkiolle ja on tilaa ympärillä, mutta ei tulisi mieleenikään arvostella muunlaisia asujia. Tarve puolustella omaa tapaansa tulee alitajuisesta itse koetusta syyllisyydestä, ja siihen ei pidä suostua.

Tasa arvoa!

Olen alkanut ihmettelemään että on ihmisiä jotka syyllistää että toisella on paljon tavaraa saadakseen itse sitteen tavaraa ilmaiseksi mitä myyvät kirpparilla!Eli härskisti käytetään Konmaribuumia hyväksi kun ei omia tavaroita haluta myydä.Jotain on vikaa on toisen tavaramäärän arvostelijoissa sillä on jokaisen oma asia mistä tavaramäärästä pitää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla