Vaikka Bella Forsgren, 26, on asunut koko elämänsä Suomessa, häntä taputellaan selkään hyvästä kielitaidosta ja korkeakoulutuksesta.

Mediassa ja sosiaalisessa mediassa on aiemmin tällä viikolla keskusteltu siitä, mitä aito suomalaisuus on. Muun muassa Helsingin Sanomien julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalaiseksi ei niin vain ryhdytä, jos on vaikkapa tullut Suomeen maahanmuuttajana.

Myös Nyt-liite kirjoitti aidon suomalaisuuden kirvoittamasta Twitter-keskustelusta ja nosti esille käsitteen etnonationalismi. Etnonationalismi perustuu ajatukseen siitä, että kansallisuutta määrittäisi etnisyys ja niin sanottu ”oikea syntyperä”.

Etnonationalismia vastaan monet suomalaiset joutuvat edelleen taistelemaan. Jyväskylän kaupunginhallituksen jäsen ja valtuutettu Bella Forsgren kertoo Me Naisille kohtaavansa toistuvasti ennakkoluuloja ihonvärinsä vuoksi. Forsgren on adoptoitu vauvana Etiopiasta Suomeen, mutta joutuu silti jatkuvasti todistelemaan suomalaisuuttaan.

 

A post shared by Bella Forsgren (@bellaforsgren) on

Hän kertoo, kuinka ihmisten käyttäytyminen häntä kohtaan on usein riippuvainen ulkonäöstä.

– Tästä esimerkkinä toimii hiustyylini, jonka vaihtuessa huomaan ihmisten käyttäytymisessä eroja. Muun muassa afrossa saan osakseni enemmän rasismia, kun taas käyttäessäni alaspäin meneviä lettejä, Forsgren kertoo.

”On hassua huomata, miten miehetkin lähestyvät enemmän, kun minulla on hiukset suoristettuna.”

Hän pohtii ilmiön johtuvan siitä, että ihmisillä on tarve samaistua. Jos ulkonäkö ei tarjoa samaistumispintaa, suhtautuminen on erilaista. Afro kielii afrikkalaisesta, suoralla tukalla Forsgren taas toteuttaa länsimaalaista kauneusihannetta. Samankaltainen ulkonäkö luo yhteenkuuluvuuden tunnetta.

– On hassua huomata, miten miehetkin lähestyvät enemmän, kun minulla on hiukset suoristettuna.

Kielitaito ja korkeakoulutus ihmetyttää

Forsgren törmää suoranaiseen rasismiin lähinnä netissä, jossa tuntemattomat ihmiset määrittelevät hänen suomalaisuuttaan. Joskus hän joutuu kuuntelemaan huutelua kadulla tai kaupassa käydessä. Tavallisempia ovat erilaisista mielikuvista syntyneet ennakkoluulot. Vaikka ihminen ei olisi rasisti, hän voi tajuamattaan toiseuttaa erilaiselta näyttävää.

– Hyvääkin tarkoittavat ihmiset voivat laittaa minut jollain tapaa puheissaan lokeroon. Kehutaan esimerkiksi hyvää suomen kielen taitoa, vaikka sehän on äidinkieleni.

”Ei vaaleaihoista suomalaista kehuta koulujen käynnistä.”

Toisinaan Forsgrenin kouluttautuneisuutta ihmetellään.

– Sehän on täysin tavallista, että suomalaiset ovat korkeakoulutettuja. Ei vaaleaihoista suomalaista kehuta koulujen käynnistä. Maahanmuuttajataustaisista luodaan menestystarinoita, jos he kouluttautuvat korkeasti.

Ja kun ihmiset lokeroivat etnisestä taustasta tulevia, se vaikuttaa automaattisesti kokemukseen itsestä. Ja se vaikuttaa siihen, miten suomalaisessa yhteiskunnassa pääsee eteenpäin.


Elovena-tyttö eli suomalainen

Miten kapeista lokeroinneista pääsee sitten eroon? Muutos lähtee koko suomalaisuuden kuvan muutoksesta. Forsgren korostaa yhteiskunnallisen keskustelun merkitystä ongelman ratkaisussa.

– Onneksi meillä on etnisistä taustoista tulevia ihmisiä puhumassa julkisesti aiheesta, Forsgren sanoo ja mainitsee esimerkkinä Koko Hubaran. On tärkeää, että rasismia kokevat ihmiset pääsevät itse ääneen, eikä kukaan puhu heidän ylitseen, Forsgren sanoo.

Forsgrenin mielestä rasistinen keskustelu on muuttunut rajummaksi poliittisistakin syistä. Kun Perussuomalaisten kannatus nousi, maahanmuuttajien sortaminen omalla naamalla olikin ihan okei.

”Arvojohtajan pitäisi tehdä selväksi, että ihmisistä ei saa puhua näin.”

– Suomesta puuttuu tietynlainen arvojohtajuus, jossa presidentti tai pääministeri tuomitsisi rasistisen keskustelukulttuurin täysin. Arvojohtajan pitäisi tehdä selväksi, että ihmisistä ei saa puhua näin.

Forsgren nostaa esiin myös median eriarvoistavan kohtelun. Sillä on merkitystä, miten lehdissä ja mainoksissa käsitellään maahanmuuttajataustaisia ja etnisesti erilaiselta näyttäviä ihmisiä.

– Suomalaisuus nähdään Elovena-tytön kautta. Kun sitä perinteistä kuvaa ei haasteta, se ei myöskään muutu.

– Median edustajat taas haluavat aina keskustella kanssani maahanmuuttokysymyksistä, vaikka eihän minulla ole kokemusta maahanmuutosta, kun olen täysin suomalaisessa kulttuurissa kasvanut. Etnistä taustaa omaavaa ei nähdä kokonaisvaltaisena ihmisenä, jolla voisi olla sanottavaa muihinkin asioihin. Se on muottiin asettamista.

Ja se vaikuttaa siihen, miten maahanmuuttajat koetaan yhteiskunnassa, jos etnisesti erilaisilla on sanavaltaa ainoastaan maahanmuuttokysymyksissä.

Vierailija

”Jopa hiustyylin muutos vaikuttaa siihen, miten minua kohdellaan” – koko ikänsä Suomessa asunut Bella, 26, joutuu yhä todistelemaan suomalai...

"Miksi hän laittaa afrokampauksen jos identiteetti on täyisn suomalainen?" Jos et tiennyt, niin joillain afrotukka vaan sattuu menemään niin. Ehkä kampaus on väärä sana jos puhutaan siitä, että on afro. Ovatko muut luonnonkiharahiuksisetkin sitten vähemmän suomalaisia jos he eivät suorista tai letitä hiuksiaan? Ja siis miten ihmeessä kenenkään kampaus vaikuttaa suomalaisuuteen? Toivon todella, että tämä kommentti oli trolli, koska on vaikea uskoa kenenkään oikeasti ajattelevan näin.
Lue kommentti
Vierailija

”Jopa hiustyylin muutos vaikuttaa siihen, miten minua kohdellaan” – koko ikänsä Suomessa asunut Bella, 26, joutuu yhä todistelemaan suomalai...

Öö...miksi ei? Kai jokainen saa kammata hiuksensa niin kuin sillä hetkellä sattuu miellyttämään. Eikä se oikeuta ketään kohtelemaan häntä yhtään huonommin kuin muita. Miksi hänen ylipäätään pitäisi todistella suomalaisuuttaan kenellekään? Suomalainen on jo pitkään voinut näyttää ihan joltain muulta kuin eloveenalta, ja se nyt vaan on fakta, jolle ei voi mitään.
Lue kommentti

Musiikintunti ei ole kaikille rentoja rytmejä sekä nautinnollista laulua. Se on jättänyt joillekin jopa liikuntatuntien kaltaiset – tai pahemmat – muistot.

Käsi ylös, kuka muistaa vielä musiikintuntien laulukokeet! Ne, joissa piti esiintyä koko luokalle? Tai nokkahuilutreenit, joissa oli vaikeaa jo pelkästään koskea instrumenttiin?

– Pojat pesivät nokkahuilut yleensä huonommin kuin tytöt ja sitten ällötti jo valmiiksi, jos seuraavalla kerralla itselle osuisi sellainen poikalimahuilu, kertoo Me Naisten haastattelema 38-vuotias Sari. 

Sari sai ala-asteella muutenkin tarpeekseen nokkahuilun soittamisesta eikä ole kapistukseen koskenut sen jälkeen.

Joidenkin nounou-listalla on nyt jopa hyväntuulinen karaoke, kiitos nolojen musatuntien. Tai no, ehkä muutaman tuopin jälkeen sitä voi kokeilla, jos ei ole kauheasti yleisöä.

Me Naiset selvitti, mitä kaikkea traumaattista koulujen musiikkitunneilla on tapahtunut. 1980–90-lukujen koululaiset kertovat nyt tarinansa.

1. Pikarunolausuntaa ankeassa varastossa

”Laulukokeet olivat ala-asteella horroria. Ensimmäisinä vuosina niitä laulettiin koko luokan edessä. Myöhemmin ne laulettiin opettajalle jossain varastossa, jossa ne nauhoitettiin ja soitettiin vielä myöhemmin koko luokalle. En osannut kunnolla sanoa r- ja s-kirjaimia, joten jännitin jo pelkästään niiden lausumista. Lauluni olivat usein yhtä pikarunonlausuntaa ilman mitään rytmiä.” Jenna, 32

2. Ällöttäviä lainasoittimia

”Lainanokkahuiluista jäi kammottavia fiiliksiä. Jos oma oli sattunut unohtumaan kotiin, joutui lainamaan yleiseen käyttöön tarkoitettuja nokkiksia. Ehkä ne eivät oikeasti edes olleet niin saastaisia, koska pestiinhän ne aina käyttäjien välissä, mutta oppilaiden kesken onnistuimme kehittämään niille maineen ehkä maailman ällöttävimpänä asiana.” Sanna, 29

3. Levyraadin epäreilu päätös

”Meillä oli musiikintunnilla usein levyraati. Vein sinne kerran isoveljeni C-kasetin, jonka olin kelannut Sabrinan suositun Boys, boys, boys -kappaleen kohtaan. Musiikinopettajamme oli vanhoillislestadiolainen, vähän vanhempi nainen, joka keskeytti vihaisesti mankan heti alussa ja käski minun mennä rehtorin kansliaan. Myöhemmin sain puhuttelun siitä, kuinka tokaluokkalaisen ei pidä kuunnella niin irstaita lauluja eikä varsinkaan tuoda niitä kouluun. Täysin epäreilua, sillä en edes ymmärtänyt puoliakaan renkutuksesta.” Mimmi, 35

”Sain puhuttelun, kuinka tokaluokkalaisen ei pidä kuunnella niin irstaita lauluja eikä varsinkaan tuoda niitä kouluun.”

4. Säestäjäkään ei kuullut ääntäni

”Mulla oli kakkosluokalla niin hento ääni, että opettaja joutui lopettamaan säestyksen pianolla kesken, kun hän ei kuullut lauluani. Kappale oli Pii, pii, pikkuinen lintu.” Katariina, 37

5. Opettajan nauru traumatisoi

”En ole ikinä ollut musikaalinen ja olen sen kyllä aina tiennyt. Silti sain vuosikymmenien traumat, kun jouduin ala-asteella laulamaan laulukokeessa. Opettaja säesti pianolla luokan takahuoneessa. Heti, kun aloin laulaa, opettaja hörähti nauramaan. Sen jälkeen meni noin 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran lauloin muiden kuullen. Ja tämäkin tapahtui aamuyöllä karaokebaarissa noin kahden promillen humalassa.” Pauliina, 42

6. Karaoke jäi kokonaan, enkelirooli melkein

”Meillä ei onneksi tarvinnut laulaa koko luokan edessä, mutta traumat jäi silti, kun näytti siltä, etten pääsisi lauluäänen takia joulukuvaelmaan enkeliksi. Muun muassa tästä syystä en koskaan laula karaokea – oli promillet mitä vaan.” Mari, 26

”Meni noin 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran lauloin muiden kuullen.”

Nyt on sinun vuorosi! Kerro alla kommentointikentässä, millaisia muistoja sinulla musiikintunneilta.

Kysely

Koulun musatunnit: parasta vai pahinta?

Anna Ruohonen ei ainakaan pelkää herättää keskustelua. Kuva: Jaakko Lukumaa
Anna Ruohonen ei ainakaan pelkää herättää keskustelua. Kuva: Jaakko Lukumaa

Muotia turkiksista – muotisyksy tarjoaa uutuutena myös aineksia eettisiin pohdintoihin!

”Suunnittelija Anna Ruohosen uusi mallisto jatkaa hänen vahvaa kestävän kehityksen linjaansa", sanotaan tiedotteessa. Pariisissa toimivan designerin avainsanoja ovat jo pitkään olleet eettisyys, ekologisuus ja luonnonmateriaalit. Nyt mallistossa on mukana uusi luonnonmateriaali: turkis. Mitä ihmettä? Se ei tunnu oikein sopivan yhteen "vahvan kestävän kehityksen linjan" kanssa?

–  Toki mietin tätä asiaa ja tiesin, että turkis tulee jakamaan mielipiteitä. Mutta olen sitä mieltä, että keskustelu turkiksista pitää avata uudelleen. Seison valinnan takana, ja on tässä provokaatiotakin mukana, Ruohonen sanoo.

Turkis kuulostaa tosiaan provokaatiolta vaikka sitä faktaa vasten, että monet isot muotitalot ovat ilmoittaneet luopuvansa kokonaan turkiksista. Ruohosen mielestä sellainen on helppoa populismia.

– Ei turkiksista luopuminen ole Guccilta mikään aatteellinen päätös, se on kaupallinen päätös. 

Kaupallinen päätös on toki myös Ruohosen aluevaltaus turkiksiin. Hän tekee yhteistyötä suomalaisen turkisfirma Saga Fursin ja kiinalaisen EP China -vaateyrityksen kanssa, ja Ruohosen suunnittelemaa turkismallistoa on myynnissä yli 500 kiinalaisliikkeessä. Kuulostaa kaupallisesti kannattavalta!

Näkyykö tässä kuvassa turhaa kärsimystä vai luonnonmukaisia materiaaleja? Kuva syksyn mallistosta (kuvaaja Elena Pallaskivi).
Näkyykö tässä kuvassa turhaa kärsimystä vai luonnonmukaisia materiaaleja? Kuva syksyn mallistosta (kuvaaja Elena Pallaskivi).

Vaikeita kysymyksiä

Mutta turkis eettisenä, uusiutuvana luonnonmateriaalina - siinäpä eksoottinen ajatus. Se olisi helpompaa hyväksyä, jos kysymys olisi kierrätysturkiksista, mutta nyt ei ole. Vaateteollisuudessa eettiset valinnat ovat kyllä kaikin puolin kiven alla: Puuvillan viljelyyn tarvitaan hirveästi lannoitteita, vettä ja peltoalaa. Tekokuidut taas ovat muovia. Sekoitekuituja ei voi kierrättää. Vaatteiden valmistus voi olla vaaraksi halpatyövoiman maissa paiskiville työntekijöille. Nahka ja turkis edellyttävät tuotantoeläimiä, ja turkistarhaus on lopetettu epäeettisenä monissa maissa. Suomessa ei ole.

Ruohosen mielestä tuuli on nyt kääntynyt niin, että tuotantoeläinten kärsimys on pienempi ongelma kuin muut ympäristökysymykset, erityisesti mikromuovi.

– Minusta on aika katsoa isoa kuvaa. On naiivia, että samaan aikaan halutaan kieltää muovikassit ja toisaalta eettisyyden nimissä vaihdetaan käsilaukkujen materiaalina nahka muoviin. Catwalkit ovat täynnä tekoturkista, ja se on ympäristörikos. Ennemmin muovivaatteita pitäisi spreijata kuin turkiksia...

Turkikset edustavat Ruohoselle kestävää ajattelua, käsityövaltaista perinnettä ja kertakäyttövaatteiden vastustamista. Hän toteaa, että turkis on häneltä juuri tämän hetken ratkaisu: ei ongelmaton, mutta monessa suhteessa ok. Jos ja kun viskoosia opitaan kunnolla kierrättämään, siinä olisi Ruohosen mukaan mahdollisuudet aidosti hyvän mielen materiaaliksi. Siihen asti, onhan tämä yksi näkökulma:

– Paremmin ne tarhaketut varmasti voivat kuin valaat ja delfiinit, jotka tukehtuvat pian meidän muoviimme.
 

Vierailija

Suomalaissuunnittelijan uudessa mallistossa turkista: ”Ennemmin muovivaatteita pitäisi spreijata kuin turkiksia”

Itku tuli tästä jutusta, miten tyhmä ja julma ihminen voikaan olla. Tarhatussa turkiksessa ei tule koskaan olemaan mitään eettistä eikä ekologista. Ihminen ei tarvitse turkiksia eikä tekoturkiksia tai muovivaatteita. Hyvä suunnittelija pystyy tekemään mallistonsa ilman noita materiaaleja. Häpeä Ruohonen.
Lue kommentti
Ihana elämä

Suomalaissuunnittelijan uudessa mallistossa turkista: ”Ennemmin muovivaatteita pitäisi spreijata kuin turkiksia”

Ei kai kukaan niin höplö ole että käyttää tekoturkisvaatteita! Turkki kestää vuosia, kun taas tekosellaiset ovat kertakäyttötavaraa - ja kaiken lisäksi pilaavat luontoa- Tätäkö te viherppurit haluatte ihannoida. Olet oikeilla linjoilla Anna Ruohonen, tästä mitä sanoit.
Lue kommentti