Asiat päällisin puolin kunnossa, mutta vellova fiilis, että kaikki ei ole hyvin – kuulostaako tutulta? Et ole yksin. Jo joka kymmenes kärsii erilaisista ahdistushäiriöistä. Mistä ahdistus johtuu ja mitä sille voi tehdä?

Uutisten seuraaminen kuristaa kurkkua, vaikka olisi kuinka henkisesti teräksestä tehty: Australian metsäpalot ja niissä kuolleet eläimet. Ehkä taas uusi sota Lähi-Idässä. Ilmasto­kriisipäätök­siä ei näy ei kuulu. Kotimaassa rahaa ei taaskaan riitä mihinkään, vanhukset ja lapset ovat kohta heitteillä.

Kun haluaa rentoutua ja vaihtaa uutisista viihteelle, voi katsoa vaikka Handmaid’s Talea. Sarja kertoo painajaismaisesta lähitulevaisuudesta, jossa naisilta on viety kaikki ihmisoikeudet.

Ei varsinaista hyvän mielen viihdykettä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Elämään kuuluu ahdistus tietyssä määrin, mutta yleensä ihminen pystyy masentaviakin uutisia luettuaan keskittymään myös asioihin, jotka aiheuttavat hänelle hyvää mieltä ja näkemään tulevaisuudessa myös valoisia aikoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yhä useammat eivät kuitenkaan pääse epämääräisestä ahdistuksen tunteesta eroon.

– Nuorilla aikuisilla ahdistus on nykyään yleisin syy hakeutua terapiaan, sanoo psykoterapeutti Maritta Poijärvi.

Myös psykoterapeutti Pauliina Juntunen on huomannut vastaanotollaan, että ahdistuneisuus on lisääntynyt. Samalla perinteinen masennus on vähentynyt.

– Tai voisi sanoa niin, että masennus oireilee nyt enemmän ahdistuksena.

Erilaisista ahdistushäiriöistä kärsii arvioiden mukaan jo kymmenisen prosenttia väestöstä.

Apua, liikaa vaihtoehtoja!

Ahdistuneella ovat usein asiat päällisin puolin kunnossa, mutta silti hänellä voi olla monenlaisia ikäviä ja epämääräisiä tuntemuksia, esimerkiksi fiilis, että ei kuulu joukkoon, ei oikein tiedä, mitä elämältä haluaa eikä löydä iloa oikein mistään.

Ahdistuneella voi olla myös fyysisiä oireita – sydämentykytystä, unettomuutta, päänsärkyä, vapinaa, hikoilua, vatsakipuja.

– Monilla ahdistus kumpuaa opiskelu- ja työpaineista. Mitä pitäisi opiskella, pääseekö sisään, minne haluaa, pärjääkö ja miten sijoittuu työelämään? Sitten 38-vuotiaana ihminen saattaa hätääntyä, pitäisikö tehdä lapsia vai panostaa enemmän uraan, Maritta Poijärvi sanoo.

Varsinkin nuorten ahdistusta ruokkii se, että heillä on paitsi paineita, myös liian paljon mahdollisuuksia valita, mitä elämällään voi tehdä. Voi ryhtyä johtajaksi tai surffipummiksi tai hyväntekijäksi tai osakesijoittajaksi, omistautuneeksi curling-vanhemmaksi tai koirankasvattajaksi. Valinnanmahdollisuuksia tuntuu olevan loputon määrä: entä jos valitsen väärin, mistä tiedän, mikä on juuri minulle oikea valinta.

Aikuistuminen voi niin ikään tuoda mukanaan hankalilta tuntuvia pohdintoja omasta identiteetistä, vastuusta ja elämässä pärjäämisestä.

Alttius ahdistumiseen riippuu myös persoonasta.

– Kun meillä on ajassa sellaista, että pitää olla täydellinen vähän kaikessa, sellaisiin paineisiin tarttuvat tyypit, jotka ovat valmiiksi alttiita korkealle vaatimustasolle, Pauliina Juntunen sanoo.

– Ahdistuneella voi olla ylikorostunut vastuuntunto, että minun itse pitäisi ratkaista kaikki maailman ongelmat, Juntunen sanoo.

Kun on oikein ahdistunut, elämänilo katoaa ja kaikki on vain yhtä huolta.

– Ahdistunut ihminen ei esimerkiksi ajattele, että onpas kivaa, kun lapsella on synttärit, vaan ainoastaan stressaa ja huolehtii niistä, Juntunen sanoo.

Liikaa vaihtoehtoja!

Ahdistuneet kuvailevat, kuinka ahdistus tuntuu möykkynä rintakehässä tai koko ajan oksettavana olona. Yleinen luulo ahdistuneella on myös, että vain minä itse olen heikko ja kärsin tästä, kaikilla muilla menee hyvin.

Se ei tietenkään pidä paikkaansa. Mutta suomalaisilla on pitkät, monen sukupolven ylittävät perinteet siitä, että omista tuntemuksistaan ei saa puhua. Huono olo pitää piilottaa.

– Sillä voi olla jotain yhteyttä suomalaisen sisun käsitteeseen. Pitää olla pärjäävä ja vahva ja hammasta purren mennä eteenpäin, Pauliina Juntunen arvelee.

Tunnetaitoja taas ei voi oppia, jos kukaan ei ole niitä opettanut. Jos ei osaa käsitellä omia tunteitaan ja tunnistaa omia tarpeitaan, alkaa elää elämäänsä ulkoisten vaatimusten mukaan. Silloin omat arvot ja tavoitteet jäävät hämäriksi.

– Muiden odotusten mukaan eläminen luo voimakasta ahdistusta. Silloin on jäänyt pohtimatta, kuka minä olen ja mitä minä itse haluan, Juntunen sanoo.

Läheskään kaikki eivät ole onnellisia ydinperheessä, jossa on auto, talo, koira ja kaksi lasta. Moni kuitenkin tavoittelee niitä, koska niin vain kuuluu tehdä eikä muustakaan tiedä.

Älä välttele, vaan siedätä

Ahdistus ei katoa ahdistusta välttelemällä, vaan menemällä sitä päin.

– Itseään pitää siedättää siihen. Millään terapialla ahdistusta ei saa kokonaan pois, mutta sitä voi oppia käsittelemään, psykoterapeutti Maritta Poijärvi sanoo.

Hänen mukaansa hyvä itsetunto suojaa ahdistumiselta parhaiten.

– Meidän pitäisi oppia, että jokainen ihminen on ainutkertainen ja hyvä sellaisenaan, Poijärvi sanoo.

Hyvä itsetunto auttaa myös siihen, että näkee muissa ihmisissäkin hyvää eikä lähesty kaikkia asioita lähtökohtaisesti negatiivisesti. Niin kuin nyt vaikka sitä maailman tilaa. Maailmassa on aina ollut ihmisen näkökulmasta lukuisia pelottavia uhkakuvia, mutta aina tapahtuu myös edistystä ja hyviä asioita, usein huomattavasti enemmän kuin niitä uhkakuvia toteutuu.

Rauhoita itsesi ihminen

Ahdistuksen hallinnassa tärkeintä on asiantuntijoiden mukaan oppia rauhoittamaan itsensä. Laittamaan puhelimen kiinni, keskeyttämään ikävien uutisten seuraamisen ja sanomaan sisällään velloville tuntemuksilleen, että tässä ei ole mitään hätää.

Se on taito, joka monelta puuttuu, ja sitä olisi syytä opetella, jos aivoissa sykkii koko ajan vain negatiivisia ajatuksia.

Maritta Poijärvi suosittelee rauhoittumisen opetteluun hengitysharjoituksia ja mindfulnessiä, Pauliina Juntunen mitä tahansa, minkä kokee rentouttavana.

Myös huolihetkistä on apua. Se tarkoittaa, että murehditaan tietty lyhyt hetki päivästä, ja muulloin opetellaan lykkäämään murehtimista ja suuntaamaan huomio mielekkäämpiin asioihin.

Vaikka ahdistuspuhetta tuntuu olevan tarjolla joka tuutista, se voi johtua myös siitä, että nyt sitä osataan ensimmäistä kertaa käsitellä näin avoimesti. Siihen myös uskalletaan hakea apua niin koulukuraattorilta, työpsykologilta kuin terveyskeskuksestakin. Se on hyvä kehitys.

Ja vaikka sosiaalista mediaa mieluusti osoitellaan syyttävällä sormella aina, kun puhutaan nuorten aikuisten mielenterveysongelmista, sieltä moni saa myös vertaistukea. Monet somevaikuttajat kertovat avoimesti omista vaikeista tuntemuksistaan ja neuvovat, mistä ovat itse saaneet apua.

Ehkä tärkein on kuitenkin tämä: puhu tunteistasi. Mikään asia ei ole koskaan parantunut vaikenemalla tai lakaisemalla se maton alle. Puhuminen auttaa, ja jos ei uskalla tai voi puhua muille, ammattilaisen kanssa se onnistuu.

mankka

Kyllä suurin ahdistuksen aiheuttaja on kiusaajat ja ihmiset jotka pyrkivät järjestäen saamaan toiselle pahan olon. Aina sanotaan että jos jonkun ihmisen seura ahdistaa, älä tapaa tätä ihmistä. Sitten samaan aikaan sanotaan että ahdistuksen aiheuttaja pitää kohdata ja siedättää itseään. Kauhea ristiriita. Mitä työpaikka- ja koulukiusaamiselle voi tehdä? Kotiväkivallalle? Siedättää itseään? Ei kiusaamiseen totu. Ainoa toimiva keino on väkivalta, ja harva kiusaamisen uhri siihen haluaa itse turvautua. Niinpä ahdistus vain kasvaa kun kiusaamiseen ei muutenkaan kukaan puutu. Opettajat ovat täysin avuttomia nykyään ja työpaikkakiusaamista ei edes asiana tunnisteta koska eihän aikuinen kiusaa, tai kaikki on muka vitsiä ja väärinkäsityksiä. Tyhmät ja ilkeät ihmiset ahdistavat, eikä heistä pääse koskaan eroon.

Vierailija

Ahdistusta on varmasti hyvin monenlaista. Itselläni on periaatteessa asiat hyvin, mutta silti aina jostain, ilman mitään syytä, hiipii yhtäkkiä selittämätön, lamauttava ahdistus. Onneksi se on myös tähän mennessä mennyt aina jossain vaiheessa itsestään ohi. Nuorempana tällaista ei ollut, vaan nyt päälle 50 iässä. Se on tosi epämiellyttävä tunne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla