Kuvat
Vesa Ranta
Ida-Marialle saamen opiskelu ei ole vain kielen opettelua vaan myös suvun trauman työstämistä.
Ida-Marialle saamen opiskelu ei ole vain kielen opettelua vaan myös suvun trauman työstämistä.

Saamelaiset Enni ja Ida-Maria eivät saaneet oppia sukunsa kieltä lapsena, mutta opettelivat sen aikuisena. He ovat sukupolvea, joka ei enää suostu vaikenemaan. 

Miksi minulla ei ole yhteistä kieltä serkkuni kanssa?

Ida-Maria Helander oli lapsi, kun hän ensimmäisen kerran alkoi ihmetellä asiaa. Ida-Marian mummola oli Rovisuvannossa lähellä Norjan rajaa, ja aina kesäisin siellä hän sai leikkikaverikseen Norjassa asuvan serkkunsa Emilian. Ida-Marian kotona puhuttiin suomea, serkun pohjoissaamea ja norjaa.

Kyllähän elekielelläkin pärjäsi, mutta Ida-Mariaa vaivasi, miksei hän osannut kaunista saamea, jota kuitenkin hänen isänsä puhui joidenkin sukulaisten kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miksi isä ei ole opettanut minulle, Ida-Maria mietti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ida-Marian isä Arvo oli päätynyt samanlaiseen ratkaisuun kuin moni muukin saamelainen sotien jälkeisessä Suomessa: hän ei ollut puhunut omaa äidinkieltään lapsilleen.

– Asia oli isälle hyvin kipeä, vaikkei se ollutkaan tietoinen päätös, Ida-Maria kertoo.

Siihen aikaan asiasta ei juuri vielä puhuttu.

Nykyään Ida-Maria, 30, tietää, mitä tapahtui. Isän sukupolvi kasvoi ilmapiirissä, jossa kaikkialla tuli eteen sama viesti: saame ja saamelaiset ovat huonompia kuin suomi ja suomalaiset.

Se sai monet saamelaiset häpeämään kieltään ja kulttuuriaan niin, etteivät he enää siirtäneet niitä lapsilleen.

Pakkosuomalaistetut

Kun saamelaisen Enni Similän, 23, suomenkieliset luokkakaverit lukiossa Ivalossa suunnittelivat, mitä alaa lähtisivät opiskelemaan – luonnollisesti äidinkielellään – Enni päätti lähteä opiskelemaan ädinkielensä.

Hän halusi puhua samaa kieltä kuin hänen sukunsa puhuu; ettei sukulaisten aina tarvitsisi vaihtaa kieltä hänen kanssaan.

Ida-Marian tavoin saamelainen Enni oppi kotonaan vain suomen kielen. Ennin áhkku eli isän äiti ei ollut siirtänyt kieltä lapsilleen. Äidin isä eli vaari taas lopetti saamen puhumisen jo lapsena.

– Jos lasta toistuvasti pilkataan siitä, mitä hän tekee, hän lakkaa tekemästä niin, Enni sanoo.

Saamelaisten voimakkaimpia suomalaistajia 40–60-luvuilla oli suomalainen koululaitos. Sotien jälkeisessä Suomessa ihanteena oli kouluttautunut ja sivistynyt suomalainen, ja myös pienten kylien lapset haluttiin opetuksen piiriin. Taustalla vaikutti tarve nostaa suomalaisten kansallista identiteettiä.

Kyläkeskuksiin perustettiin asuntolakouluja, jollaisiin lähetettiin satoja lapsia. Iso osa lähetetyistä oli saamelaisia, koska saamelaiset asuivat perinteisesti kaukana kyläkeskuksista.

Vaikka asuntoloiden perustajat luulivat tekevänsä vain hyvää mahdollistaessaan yhtäläisen koulutuksen, suomalaisuuden hurmiossa vähemmistöjen oikeudet jäivät vaille huomiota. Saamen osaamista pidettiin tarpeettomana.

Osassa kouluista saamen puhuminen suoranaisesti kiellettiin, ja saamen puhumisesta rangaistiin. Useimmiten suomalaistaminen oli kuitenkin epäsuorempaa. Saamelaiset lapset kohtasivat asuntoloissa kokonaan erilaisen elämän kuin johon olivat kotonaan tottuneet. Opettajat puhuivat yleensä vain suomea, ja tavat ja ruuat olivat suomalaisia. Kotiin asuntolasta pääsi vain lomilla.

Monet saamelaiset kokivat, että heitä kohdellaan koulussa eri tavalla kuin suomalaisia, ja omasta kansasta luettiin tunneilla ulkopuolisen silmin. Oppikirjoissa saamelaiset esitettiin mystisenä ja katoavana kansana: sivistymättöminä toisina. Esimerkiksi M. A. Castrén kuvailee Tutkimusmatkoilla Pohjolassa -teoksessaan, että saamelaiset ovat ”likaisia ja vieraita”.

Saamelaisia myös haukuttiin tyhmiksi, koska monet oppivat hitaammin kuin suomalaiset lapset, jotka saivat opiskella omalla äidinkielellään. Asuntolakouluja käyneet ovat kertoneet, ettei alistamiseen osallistuneet vain oppilaat vaan usein myös opettajat.

Saamelainen Enni Similä opiskelee pohjoissaamea Oulun yliopistossa. ”Kulttuurit eivät jousta loputtomiin. Jossain vaiheessa ne särkyvät”, hän sanoo.
Saamelainen Enni Similä opiskelee pohjoissaamea Oulun yliopistossa. ”Kulttuurit eivät jousta loputtomiin. Jossain vaiheessa ne särkyvät”, hän sanoo.

Pakko selvitä, pakko pärjätä

Myös Ida-Marian isä Arvo lähetettiin 50-luvun lopussa seitsemänvuotiaana Utsjoen Rovisuvannosta kouluun Karigasniemelle. Arvo ei viihtynyt asuntolakoulussa vaan karkasi. Onneksi kouluun oli vain 10 kilometriä, joten Arvo saattoi kulkea myös kotoa. Matka taittui usein kävellen tai suksilla. Moni muu joutui kuitenkin tyytymään osaansa ja sopeutumaan. Oulun yliopistossa on tutkittu, että asuntolakoulujen lasten keskuudessa syntyi kirjoittamaton sääntö: pakko selvitä, pakko pärjätä. Se tarkoitti suomen opettelemista ja saamelaisuuden piilottamista. Moni asuntolakoulun lapsi ei välttämättä edes tiennyt kaverinsa saamelaisesta taustasta.

Ida-Maria kertoo, että hänen isänsä sai kuulla läpi elämänsä enemmän tai vähemmän pilkkaa saamelaisuudesta ja saamen kielestä.

– Se vaikutti varmasti taustalla siihen, ettei hän puhunut minulle saamea.

Ida-Marian isän lapsuudenperheessä oli osattu saamen lisäksi sekä suomea että jonkin verran myös norjaa. Kun isä sitten tapasi Ida-Marian suomenkielisen äidin ja lapsia alkoi tulla, kotikieleksi valikoitui suomi. Saamea isä puhui yhä harvemmin.

Ida-Maria ajatteli kuitenkin jo pienestä pitäen, että hän opettelisi vielä joskus saamen, sillä monesti saamelaisia tavatessaan hän tunsi jäävänsä kielettömänä ulkopuoliseksi. Muut eivät tietenkään syrjineet häntä, mutta tunne vain oli syvällä Ida-Marian sisimmässä.

– Tuntui, että kuulun johonkin, mutta en silti ymmärrä kaikkea. Jokin osa minusta uupui, Ida-Maria sanoo.

Peruskoulussa Ivalossa Ida-Maria opiskeli pohjoissaamea vieraana kielenä. Kun hän lähti Ouluun lukioon, hän järjesti saamen ryhmän.

– Rehtori kysyi, kuka lystin maksaa. Ryhmää ei tullut.

Uskallanko puhua?

Nykyään sekä Enni ja Ida-Maria opiskelevat kumpikin Oulun yliopistossa saamelaista kulttuuria ja pohjoissaamea. He ovat ystäviä keskenään.

Molemmilla kesti kuitenkin pitkään, ennen kuin he uskalsivat alkaa puhua saamea.

Enni muistaa, kuinka vasta Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarissa kieli alkoi avautua uudella tavalla. Enni uskaltautui käyttämään saamea ensimmäisiä kertoja kertoja juuri siellä opintomatkalla. Kurssilla tehtiin muiden saamen opiskelijoiden kanssa perinteisiä saamelaisia ruokia ja savustettiin lihaa.

– Ilmapiiri oli niin ihana, että virheet omassa kielessä eivät enää pelottaneet, Enni kertoo.

Kun kieli on alkanut sujua paremmin, Enni on huomannut, miten omaa kieltä voikaan rakastaa. Saame on hänelle sydämen kieli, váibmogiella.

– Kieli on avain syvemmälle omaan kulttuuriin: ne asiat, joille on kielessä oma sanansa, ovat kulttuurissa tärkeitä. Esimerkiksi saamen sana duodji tarkoittaa saamelaisen tekemää käsityötä.

Duodji on Ennille tärkeä sana, koska se on yksi hänen sukunsa vanhoista elinkeinoista. Kielen oppiminen on lähentänyt Enniä oman sukunsa kanssa.

Mutta edelleen, kolmen yliopistovuoden jälkeen, Enni kohtaa turhauttavia hetkiä.

– Erikoistilanteissa tunnen yhä, etten osaa mitään. Esimerkiksi jos mennään metsään ja pitäisi kuvailla asioita tarkemmin siellä. Täytyy olla silti onnellinen, että olen päässyt näin pitkälle. Näin viime viikolla erään vanhan saameksi kirjoittamani viestin. Siitä huomasin, että olen kyllä kehittynyt.

Ida-Maria kertoo, että kaikkein hankalinta on ollut puhua saamea omille sukulaisille.

– Tunnen turhautumisen tunteita, koska saame on kieli, jonka kuuluisi olla äidinkieleni, mutta jonka kanssa joudun tekemään töitä päivittäin. Kyse ei ole ainoastaan kielestä, vaan käsittelen samalla kielitraumaa, Ida-Maria sanoo.

Ida-Maria on työskennellyt kielen elvytyksen parissa ja hän tietää, kuinka vähemmistökielen saa siirrettyä lapsille hyvin tuloksin. Mutta kun Ida-Marian sisko sai esikoisensa viime marraskuussa, hän joutui huomaamaan, että vaikka saamen puhuminen vieraille saamenkielisille lapsille on mitä luonnollisinta, niin omalle siskonpojalle puhuminen vaatikin jotain enemmän.

– Silloin kieliasia tuli niin lähelle, että siihen oli vaikea suhtautua vain järjellä. Kun kyseessä oli ’meidän jälkeläinen’, vastuu kielen opettamisesta nousi enemmän pintaan ja tunsin riittämättömyyttä.

Enni on saamenkäsityöläisten sukua. Kielessä on oma sanansa kuvaamaan perinteisiä käsitöitä: duodji.
Enni on saamenkäsityöläisten sukua. Kielessä on oma sanansa kuvaamaan perinteisiä käsitöitä: duodji.

Tunteiden kieli

Häpeä sai saamelaiset pitkään vaikenemaan kokemistaan vääryyksistä.

Saamelaisten asema alkoi parantua 1970-luvulta lähtien, jolloin maailmalla alettiin yleisesti herätä vähemmistöjen oikeuksiin. Vähä vähältä oikeudet ovat parantuneet: on perustettu saamelaiskäräjät, kirjattu saamelaisten asema perustuslakiin, saatu saamelaisille oikeus saada perusopetusta saameksi saamelaisten kotiseutualueella ja myös saatu voimaan kielilaki, jonka ansiosta saamelaiset voivat käyttää omaa saamen kieltään asioidessaan viranomaisten kanssa.

Saamelaisten kokema sulauttaminen valtaväestöön on myös yhä useammin esillä mediassa. Myös sosiaalinen media on auttanut saamelaisia saamaan äänensä kuuluville. Saamelaisuutta ovat tehneet tunnetuksi myös populäärikultturin idolit kuten vaikkapa Utsjoen Kaamasmukasta kotoisin oleva räppäri Ailu Valle.

Enni ja Ida-Maria edustavat jo sukupolvea, joka on lähes karistanut häpeän ja on ylpeitä saamelaisuudestaan. Karut asuntolakokemukset vaikuttavat välillisesti, mutta eivät enää suoraan.

Kun Ida-Maria aikoinaan puhui isänsä kanssa ensimmäisiä kertoja saameksi, hänestä tuntui, että saa tutustua uuteen ihmiseen.

– Puhuessaan saameksi isä oli kuin eri ihminen. Lämpimämpi ja pehmeämpi. Niin paljon oma kieli vaikuttaa. Äidinkieli on tunteiden kieli.

Välillä isä kuitenkin vaihtoi suomeksi. Ida-Maria jatkoi sinnikkäästi saameksi. 

Pakkosuomalaistamisen pitkä historia

Kielen menetys ei ole ainoa tapa, jolla saamelaiset ovat kokeneet kulttuurista sulauttamista, sanovat Jaana Kanninen ja Kukka Ranta, joiden saamelaisten pakkosuomalaistamista käsittelevä kirja Vastatuuleen ilmestyy syksyllä.

Yksi saamelaisten voimakkaimmista suomalaistajista oli luterilainen kirkko 1500–1800-luvuilla.

Lappiin rakennettiin kirkkoja ja tuotiin pappeja, ja saamelaisten hengellisyys leimattiin pakanalliseksi.

Saamelaisten elinpiiriä on kavennettu myös monin muin tavoin. Esimerkiksi Sodankylän Vuotson saamelaiset muistavat, miten Kemijoki Oy:n tekojärvet 1960-luvulla upottivat alleen kokonaisia kyliä, porojen laidunmaita ja poroja.

– Sukupolvi toisensa jälkeen on menettänyt saamelaismaita uudisasutukselle, metsähakkuille, kullankaivuulle, turismille ja rakentamiselle. Saamelaiselinkeinojen harjoittamisen ja kulttuurin elämisen mahdollisuudet ovat vain kaventuneet, Kukka Ranta sanoo.

Koska saamelaisilla on alkuperäiskansan asema, heidän ääntään pitäisi kuulla tärkeissä maankäyttöhankkeissa. Sellainen on esimerkiksi Jäämeren ratahanke: suunnitelma rakentaa junarata saamelaisten porolaidunten halki pohjoiselle Jäämerelle.

Neuvotteluihin saamelaisten kanssa velvoittavat niin Suomen perustuslaki, saamelaiskäräjälaki kuin kansainvälinen oikeuskin. Saamelaisjärjestöjen vastustuksesta huolimatta Pohjois-Lapin maakuntakaavaan on tulossa varaus junaradalle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Koulun asuntoloissa joutui kyllä asumaan muutkin kuin saamelaislapset.
Että voivoi, taas tuota ulinaa.

On veikkonen ollu muitaki... Muut on vain saahneet puhua äidinkieltä. Tai ainaki josson ollu suomi tai ruotti.. Saamelaiset ja meän kieliset on moisesta saanu haaveilla vain.

Sitähän voi mennä testaahman?
Hyppää iliman etukätteen reenaamista ittes vaikka angolaan niin katottaan kuinka se suijjuu vai tulleeko sullekki märy 😊🙈👌

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Koulun asuntoloissa joutui kyllä asumaan muutkin kuin saamelaislapset.
Että voivoi, taas tuota ulinaa.

Suomalaisia lapsia ei kuitenkaan opetettu häpeämään sitä, että he olivat suomalaisia, eikä heitä asuntolassa esim. pilkattu, kuritettu tai lyöty suomen puhumisesta. Mahdoitkohan edes lukea koko juttua? Itse ihmettelen enemmänkin sitä, miksi saamelaisten kaltoin kohtelun esiin nostaminen aina herättää joissakin halun tuommoiseen ulinaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla