Huviveneily näyttää leppoisalta puuhalta, mutta omistajan vinkkelistä se saattaa olla kaikkea muuta. Nelikymppinen Hanna väsyi perheen veneilyharrastukseen neljässä vuodessa.

”Vielä vuosien jälkeenkin muistan hyvin veneilyn hienoimmat hetket. Suolaisen meren tuoksun, aurinkoisten päivien aamut, sen miltä kahvi maistui veneen avotilassa tai kannella nautittuna. Rantojen maisemat kallioineen ja käkkärämäntyineen, kimaltavan horisontin jota kohti ajamisessa oli kuplivan riemukasta vapauden fiilistä.

Kahdeksanmetrisessä matkaveneessämme oli makuuhytit edessä ja takana, se käyttäytyi aallokossa rauhallisesti ja hörppi meridieseliä kokoonsa nähden maltillisesti. Kun putputtelimme aurinkoisina kesäpäivinä kaupungin rantoja pitkin, aistin jalankulkijoiden katseet. Hieno vene, kyydissä soma perhe. Isä ajaa venettä, äiti istuu rennosti avotilassa, pelastusliiveihin puetut pellavapäiset lapset vilkuttelevat katselijoille. Idyllistä!

Todellisuus idyllin takana oli toista. Pian veneen hankkimisen jälkeen tajusin, että aurinkoiset päivät merellä ovat vain kirsikka kakun päällä. Suurin osa veneilystä on jotakin ihan muuta. Työtä ja rahanmenoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jokakeväinen työleiri

Lasikuiturunkoisen veneen huolto on helppo nakki verrattuna perinteisiin puuveneisiin. Moottoriveneen ylläpito on myös paljon helpompaa kuin purjeveneen, koska köysien ja purjeiden säilytys ja paikoilleen laittaminen joka kevät sekä poistaminen joka syksy ovat suoraan pois työmäärästä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Silti moottoriveneessäkin riittää puuhaa. Aina keväällä vene pitää pestä sisältä ja ulkoa ja pohja suojamaalata merirokkoja ja leviä vastaan. Istuintyynyt ja muut varusteet pitää kaivaa varastosta ja viedä veneelle, kankainen kuomu virittää avotilan katteeksi. Tämä vie vähintäänkin yhden keväisen viikonlopun aamusta iltaan.

”Toinen vanhemmista huoltaa venettä, toinen koettaa olla hengessä mukana.”

Omien kokemusteni ja veneilijäperheiden tarkkailun perusteella olen todennut, että jos perheessä on pieniä lapsia, työ jakautuu yleensä näin: äiti hoitaa lapsia yksin kotona, isä ahertaa telakalla venettä kuntoon. Perheen yhteiseksi harrastukseksi tarkoitettu hupi itse asiassa vie perheenjäseniä erilleen toisistaan. Olen nähnyt myös niitä perheitä, joissa toinen vanhemmista huoltaa venettä, ja toinen koettaa olla hengessä mukana ja keksiä tekemistä ja viihdykettä lapsille telakkaoloissa.

Veneilyharrastuksen lisäbonuksena kodin kaapit ja kellarikomerot ovat talvikuukausina täpötäynnä venetavaraa, sillä veneeseen niitä ei voi jättää talveksi homehtumaan.

Lähes joka kevät veneeseen liittyy myös huoltoa, joka ei välttämättä päällepäin näy. Milloin on lämmityslaite sanonut sopimuksen irti, milloin reistailee hella, tai vähintäänkin jokin sähköjohto on kärsinyt talven kosteudesta niin, ettei sisävalo syty. Jokainen asia pitää hoitaa kuntoon ennen vesillelaskua, mikä lisää veneenomistajan paineita. Juuri muuta ohjelmaa kuin veneenlaittoa toukokuun viikonlopuille ei kannatakaan sopia. 

Syksyllä veneen tyhjennys tavarasta ja valmistelu nostoa varten on myös oma projektinsa.

Veneilijän vastuuseen kuuluu myös se, että kun paatti on vihdoin saatu laituriin, sitä on jatkuvasti pidettävä silmällä. Kovien tuulien ja sateiden jälkeen on mielellään heti seuraavana päivänä kiiruhdettava katsomaan, miten vene on koettelemuksesta selvinnyt. Kesän mittaan huomaa pian, että useimpiin Suomen suviin mahtuu leppoisaan veneilyyn täydellisesti soveltuvia päiviä yllättävän vähän. Milloin on ikävä tuuli, milloin luvassa myrskyä tai sumua.

Kun täydellinen päivä viimein koittaa, huono omatunto iskee heti, jos veneelle ei ehdi. Täytyyhän kalliista sijoituksesta nauttia, kun kerrankin on hyvä ilma!

Rahaa palaa – ja paljon

Olimme ostaneet veneemme käytettynä mutta hyväkuntoisena, emmekä joutuneet ottamaan sitä varten lainaa. Hyvä niin, sillä muita kuluja piisasi. Vakuutukset. Laituripaikka. Huollot. Talvisäilytyspaikka telakalla – tyyristä avotaivaan alla, vielä kalliimpaa katetussa hallissa. Nostoineen ja laskuineen talvisäilytys maksoi reippaasti yli tuhat euroa talvessa. Myös polttoaine on meritankkausasemilla järkiään kalliimpaa kuin diesel maissa.

Vierasvenesatamamaksut pitää pulittaa aina veneellä rakennetussa ympäristössä yövyttäessä. Luonnonsaaressa yöpyminen jokamiehenoikeudella ei maksa mitään, mutta palvelut puuttuvat ja vapaita rantoja, joihin satunnaiset veneilijät ovat tervetulleita, alkaa olla Etelä-Suomen merialueilla yhä vähemmän. Saaret kuuluvat milloin mökkeilijöille, milloin yksityisille pursiseuroille. Sesonkiaikoina, kuten juhannuksena, jokainen mahdollinen vapaa niemennokka täyttyy veneistä jo hyvissä ajoin, joten stressi yöpymispaikan löytämisestä on todellista.

”Kuluja piisasi. Vakuutukset. Laituripaikka. Talvisäilytys telakalla.”

Veneilyyn kuuluu myös se, että lähes kaikki osat veneessä ovat erikoistavaraa, jota myyvät veneilyliikkeet. Hinta on sen mukainen, ja vähänkin erikoisempi osa pitää usein tilata. Lähes aina, jos moottoriin kesäkauden aikana ilmaantuu jotakin vikaa tai lasikuitupohja ottaa pientäkin osumaa vaikkapa rantautuessa, on vene nostettava ylös vedestä erikoisliikkeen toimesta.

Nosto ja ongelman kartoitus maksavat yleensä helposti parisataa euroa, tehty työ ja varaosat vähintäänkin toisen mokoman. Veneilyä harrastaneen ystäväperheen kanssa vitsailimme joskus, että veneen omistaminen on kuin seisoisi suihkussa repimässä ja viskomassa viemäriin sadan euron seteleitä. 

Haasteita riittää

Jaksoimme veneillä yhteensä neljä vuotta. Sinä aikana opin hoitamaan pieniä lapsia veneessä ja kokkaamaan ahtaissa tiloissa, lukemaan auttavasti merikortteja ja merimerkkejä sekä ohjaamaan venettä hyvällä kelillä.

Opin tiiraamaan silmä kovana välkkyvän veden läpi, josko luonnonsaareen rantautumisen tiellä olisi uhkaavia pohjakiviä, ja loikkimaan köysi kädessä rantakallioille venettä kiinnittämään. Opin tekemään solmuja, laskemaan ankkurin, kiinnittämään veneen etu- ja takaköydet rantautuessa. Opin toimimaan tilanteessa, jossa ankkuri yllättäen irtoaakin pohjasta ja tuuli alkaa painaa venettä rantakalliota vasten.  Opin toimimaan aputyttönä miehelleni, joka oli veneilijänä paljon minua taitavampi ja kokeneempi. Opin suhtautumaan huumorilla siihen, miten tiiviisti muut veneilijät vierasvenesatamissa seuraavat rantautuvien yhteispeliä ja keskinäistä dynamiikkaa.

Mitä enemmän veneilystä opin, sitä kipeämmin tajusin, miten paljon lisää pitäisi oppia. Mitä tekisin, jos mieheni liukastuisi rantakalliolla saaressa ja löisi päänsä, ja minä olisinkin äkkiä ainoa toimintakykyinen aikuinen tilanteessa? Miten selviytyisimme merellä kahden pienen lapsen kanssa, jos keli äkkiä muuttuisikin tosi huonoksi? Entä jos jotakuta pistäisi kyy?

”Minusta ei sittenkään olisi veneilijäksi.”

Tällaiset kysymykset pyörivät mielessäni usein, ja lopulta oivalsin, ettei minusta hyvästä tahdosta huolimatta sittenkään olisi veneilijäksi. Lapsesta asti veneillyt mieheni oli luultavasti huomannut saman, sillä hänkään ei lopulta vastustanut veneen myymistä.

Helppo ostaa, vaikea myydä

Se osoittautui kuitenkin paljon hankalammaksi kuin olimme kuvitelleet. Nopea googlailu paljasti Suomen olevan pullollaan käytettyjä veneitä, jotka tuntuvat liikkuvan kovin tahmeasti. Vaikka veneemme oli hyvää merkkiä, siisti ja toimiva, jouduimme myymään sitä kuukausitolkulla, ja saimme siitä lopulta paljon matalamman hinnan kuin olimme itse maksaneet.

Kun kaupat viimein lyötiin lukkoon, olo oli silti kuin palkankorotuksen saaneella. Niin paljon rahaa tajusimme säästävämme vuositasolla ilman venettä.

Nyt kokemuksestamme on jo aikaa, mutta en ole katunut päätöstämme luopua veneestä.

Tiedän yhden naisen, jonka puoliso on yrittänyt myydä perheen suurta venettä huonolla menestyksellä jo pari kesää.

Ja toisen, joka tajusi veneen hankkimisen tuoneen avioliittoonsa aika lailla lisää paineita. Hänen puolisonsa ei halua edes keskustella mahdollisesta harrastuksesta luopumisesta, vaimo taas on paattiin lopen kyllästynyt.

Tunnen myös purjeveneen omistavan pikkulapsiperheen, jonka keväät ja syksyt kuluvat tutun kaavan mukaan – äiti hoitaa lapsia kotona, isä laittaa venettä kuntoon telakalla.

Kuumina kesäpäivinä istun joskus rannassa, syön jäätelöä ja katselen ohi lipuvia veneitä.

En tunne ikävää enkä haikeutta.

Enemmänkin olen helpottunut siitä, että saan olla tukevalla maalla.”

FinnFlyer31

Ihan oikea päätös! Tuolla asenteella ja mielenlaadulla varustetun henkilön ei kuulukaan omistaa venettä :) Tosi harmi miehen puolesta!

30 vuotta veneillyt

Kirjoitus sisälsi rutkasti inhorealismia, mutta paistoi läpi ensimmäisenä minulle sen että kirjoittaja on aiemmin tottunut saamaan kaiken helpolla elämän muilla osa-alueilla. Lapset ovat ehkä kuitenkin ollut se suurin haitake sillä se vie 50 % työpanoksesta perheeltä kunnostuksesta, navigoinnista ja veneen operoinnista. Lisäksi jos talvisäilytys on maksanut 1000 euroa, on kyse pääkaupunkiseudusta jonne ei suurella osalla suorittavan työn tekijöistä ole varaa edes muuttaa, saatikka veneillä tai mitään muutakaan. Uskoisin että myös kirjoittajan oma mielenkiinnon puute opetella veneen hallinta riskitilanteissa on päästänyt pelot ensin kirjoittajan itsensä päähän, ja siitä se on levinnyt koko perheeseen ja koko harrastuksesta on päätetty luopua ns. pelkotilojen summana. Lapset tulevat muistamaan tämän tapana suhtautua asioihin, luovuttamisena ja pelkäämisenä. Lisäksi lapset kuitenkin saivat kauniita muistoja veneilyvuosista, ja tulevat kaipaamaan sitä. Hirvittävä kasvatusperintö istuttaa lapsiin jos minulta kysytään. Kaikin puolin on ikävä sattuma että kirjoittaja on aloittanut veneilyn, johon ei ole ollut henkilökohtaisia tai taloudellisia edellyttyksiä. Uskon että me muut joka kuudes suomalainen jotka omistamme veneen, eivät koe veneilyä suihkuksi ja setelin revinnäksi. Toivottavasti kirjoittaja löytää helpompia harrastuksia kuten jalkatiellä kävelyn, kudonnan tai postimerkkien keräilyn. Ne eivät vaadi työtä rahaa tai aiheuta häpeää jos leikin jättääkin taas kesken. Veneilyn lopettamista joutuu sen sijaan selittelemään aina vanhainkotiin asti, ja tarinoilla on taipumus paisua ajan kuluessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla