Näitäkö vesseleitä tulevaisuudessa popsimme? Kuva: Shutterstock
Näitäkö vesseleitä tulevaisuudessa popsimme? Kuva: Shutterstock

Sirkkoja, toukkia, keinolihaa ja pilleriksi puristettua ruokaa – niitäkö syömme tulevaisuudessa? Miksikäs ei, mutta ruokakriisiin voi olla helpompiakin ratkaisuja. 

Tältäkö tulevaisuudessa näyttää? Maaseudulta?

Korpilahti on nimensä mukainen paikkakunta. Tie muuttuu pienemmäksi ja vielä pienemmäksi ennen kuin ollaan Komppa-Seppälän tilalla. Isäntä Ari Seppälä seisoo ovella villasukissa. Pellolla pilkistää rivi aurinkopaneeleita. Niistä tulee aurinkoisina päivinä tilan kaikki sähkö, esittelee Seppälän puoliso Marja Komppa.

Täällä tuotetaan ruokaa, jonka kaltaista meidän kannattaisi syödä enemmän: ekologista, terveellistä, lähellä tuotettua. Sellaista on esimerkiksi särki, jota nousee muutaman kilometrin päässä sijaitsevasta Päijänteestä. Pariskunta on jalostanut särjestä Järki Särki -nimisen tuotteen, jota voi käyttää kuten säilyketonnikalaa.

– On ihan järjetöntä, että syömäkelpoista kalaa heitetään kaatopaikalle, Seppälä sanoo.

Suomessa särkeä lähinnä hoitokalastetaan eli nostetaan pois järvistä sen takia, että särki ylläpitää ja lisää järvien rehevöitymistä. Olemme tottuneet syömään Norjassa kasvatettua lohta, joten pientä, roskakalan maineessa olevaa särkeä ei ole pidetty oikein minään. Se kipataan rehuksi turkistarhoille tai heivataan suoraan biojätteeksi. Se on sääli.

Meille puhutaan tulevaisuuden ruuasta, jonka pitäisi kuormittaa maapalloa huomattavasti vähemmän kuin tällä hetkellä ahmitut lihavuoret. Ruuan pitäisi mielellään olla myös eettisesti kestävämpää kuin nykyinen eläinten tehotuotanto. Puhutaan laboratoriossa tehdystä ”lihasta” tai marjojen solukosta, jota voisi kasvattaa jopa kotona. Sirkat ja muut hyönteiset tuntuvat kuhisevan kaikkialla heti, kun lausutaan sanat tulevaisuus ja ruoka.

Mutta ratkaisu voi olla lähempänä – ja vähemmän science fiction -tyylinen – kuin uskommekaan.

Ari Seppälä ja Marja Komppa nostavat roskakalan maineessa olevaa särkeä Päijänteestä. Pari on jalostanut tuotteen nimeltä Järki Särki. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Ari Seppälä ja Marja Komppa nostavat roskakalan maineessa olevaa särkeä Päijänteestä. Pari on jalostanut tuotteen nimeltä Järki Särki. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Proteiiniharha

– Ei meidän tarvitse ruveta syömään kahmalokaupalla sirkkoja, vaan riittää, että syömme enemmän marjoja, sieniä ja järvikalaa, kasviperäisiä proteiineja ja vähemmän lihaa, armahtaa Tiina Silvasti. Hän on elintarvikeasioihin erikoistunut yhteiskuntapolitiikan professori Jyväskylän yliopistossa.

– En haluaisi kuvitella maailmaa, jossa ruoka on pillereitä, keinolihaa ja hyönteisiä. Parasta tulevaisuuden ja ruuan kannalta on tieto, että eettinen, ilmastoystävällinen, järkevä ruoka on myös terveellistä ja vaikuttaa sekä meidän että yhteiskunnan hyvinvointiin heti ja pitkällä aikavälillä.

Sitä paitsi, Silvasti muistuttaa, on virheellinen oletus, ettemme saisi tarpeeksi proteiinia myös ruokavaliosta, jossa on merkittävästi nykyistä vähemmän lihaa.

Ihminen tarvitsee keskimäärin 0,7 grammaa proteiinia painokiloaan kohti vuorokaudessa, ja suomalaiset saavat sitä nyt noin yhden gramman per painokilo. Se on vähän liikaa, eikä niin sanotun tavallisen, terveen ihmisen tarvitse kytätä proteiininsaantiaan millään tavalla, paitsi ehkä vähän vähentää sitä. Keho ei pysty käyttämään ylimääräistä proteiinia mihinkään vaan se muuttuu samaksi ylipainoksi kuin liika sokeri ja rasvakin.

Unohtuiko maku?

Suomea mainostetaan tuhansien järvien maana ja kalansyöjäkansana, mutta Ari Seppälää huvittaa, kuinka Päijänteen rannalla sijaitsevan kotipaikkakunnan marketista ei voi ostaa mitään lähimmästä järvestä kalastettua.

Ari Seppälä ja Marja Komppa ovat olleet aina kovia kalastamaan. Viisi vuotta sitten talvikalassa Seppälä päätti kokeilla, miten paljon Päijänteestä nousisi särkeä. Ja nousihan sitä, yhdellä keikalla 150 kiloa. Tarkoituksena oli säilöä särkeä lähinnä omiin tarpeisiin, mutta purkkeja riitti jaettavaksi tuttujen tutuillekin. Pari alkoi ideoida, miten särjestä saisi kuluttajaa houkuttelevan tuotteen. Enää ei riitä se, että pakkaa kalan säilykepurkkiin, liimaa siihen itse printtaamansa tarran ja menee Jämsän torille sitä myymään, niin kuin Seppälä suunnitteli.

Maku ei ole juurikaan asia, joka tulevaisuuden ruuasta puhuttaessa olisi erityisesti esillä.

– Eettisyys ja ympäristöystävällisyys ovat meille tärkeitä, mutta kukaan ei osta tuotetta vain niiden perusteella. Ruuan täytyy myös maistua hyvältä, Komppa sanoo.

Tällä hetkellä Komppa ja Seppälä valmistavat särkeä valkosipuliöljyssä ja tomaattimarinadissa. Sitä voi käyttää kuten säilykekaloja käytetään: pizzaan, pastaan, laatikkoruokiin, salaatteihin, lämpimiin leipiin. Marja Komppa viittilöi pelloille, joilla on tarkoitus ruveta itse kasvattamaan luomuvalkosipulit särkisäilykkeeseen.

Maku ei ole juurikaan asia, joka tulevaisuuden ruuasta puhuttaessa olisi erityisesti esillä. Siitä huolimatta, että ihmisten makutottumukset muuttuvat aika hitaasti.

Suomessa suosituimpien ruokien lista on pysynyt vuodesta 1985 – eli yli 30 vuoden ajan –lähes muuttumattomana. Suomalaisten suosikkiruuat vuonna 2017 olivat paistettu kala, pizza, pihvi, lihapullat, lasagne, uunikala, makaronilaatikko ja jauhelihakastike. Vuoteen 1985 verrattuna listalle on sentään noussut liharuokien rinnalle pari kalaruokaa.

Mitä tapahtui sirkoille?

Kun makutottumukset muuttuvat näin hitaasti, on vaikea kuvitella, että kymmenen vuoden päästä suosikkiruokien listalla olisi jauhelihakastikkeen tilalla sirkkakastike. Ainakaan professori Tiina Silvasti ei täysin jaksa uskoa sirkan voittokulkuun.

– Toki varmaan joku määrä hyönteisruokia jää markkinoille, mutta en usko, että trendistä tulee kovin iso. Ehkä hyönteisiä voi tulevaisuudessa käyttää jauhettuna korvaamaan punaista lihaa jossakin ruuissa, joissa sitä ei edes huomaa, kuten lihapullissa, hän arvelee.

Hyönteisbuumi alkoi Suomessa noin vuosi sitten. Marraskuun alussa 2017 laki muuttui niin, että hyönteisiä sai alkaa myydä elintarvikkeeksi. Kauppoihin tuli nopeasti sirkkapihvejä ja valtavan huomion saanutta Fazerin sirkkaleipää ja -sämpylöitä. Ravintolat laativat sirkkamenuja, joita jotkut säntäsivät maistelemaan ja toiset tyytyivät yökkimään ajatukselle.

Osa tuotteista vain käväisi kaupoissa, mutta edelleen monien hyllyiltä löytyy ainakin Samu-merkkistä sirkka-pähkinäsekoitusta ja sirkkagranolaa. Espoolaisessa Fat Lizard -ravintolassa sirkat saa vielä tilattua hampurilaisen lisukkeeksi.

Ihan halpaa ei hyönteisruokakaan ole: 80 gramman pussi sirkka-pähkinäsekoitusta maksaa melkein kahdeksan euroa.

– On ihan hyväkin, että elämyksiä hyönteisistä haetaan tässä vaiheessa ravintoloista, sanoo Jonas Aaltio, espoolaisen hyönteisruuan edistämiseen keskittyneen Entocuben markkinointijohtaja. Yrityksellä on kuusi sopimusviljelijää, jotka toimittavat Entocubelle sirkkoja jalostukseen ja jatkomyyntiin.

Aaltion mukaan ravintolat osaavat myös valmistaa hyönteiset, toisin kuin vielä me länsimaiseen ruokaan tottuneet kuluttajat.

Aaltio uskoo, että hyönteisissä on yksi tulevaisuuden haara. Hyönteisten puolesta puhuu ainakin se, miten vähän luonnonvaroja niiden kasvattamiseen kuluu isompiin eläimiin verrattuna. Hyönteisistä ei myöskään synny hävikkiä, kun niitä ei tarvitse teurastaa ja kaiken voi hyödyntää. Niiden jalostaminen ruuaksi on myös yksinkertaista.

– Paahdettu sirkka myös säilyy todella hyvin. Olemme testanneet, että se säilyy huoneenlämmössä syömäkelpoisena ainakin seitsemän kuukautta.

Aaltio itse syö sirkkoja esimerkiksi katkarapujen tilalla pizzassa ja tacoissa. Suurelle yleisölle hyönteisiä tulee lähitulevaisuudessa tarjolle luultavasti soijarouheen kaltaisina ratkaisuina, joilla voi tosiaan jatkaa vaikka sitä lihapullataikinaa.

Espoolainen Fat Lizard -ravintola tarjoaa cajun-maustettuja sirkkoja pähkinöiden kera. Kuva: Sanoma-arkisto
Espoolainen Fat Lizard -ravintola tarjoaa cajun-maustettuja sirkkoja pähkinöiden kera. Kuva: Sanoma-arkisto

Lähteekö muutos laitoskeittiöistä?

Hyönteiset ovat jo ruokalistalla myös Komppa-Seppälän tilalla. Pariskunta kasvattaa mehiläisiä ja tekee luomuhunajaa – ja jo vuosia he ovat syöneet juhannuspöydässä mehiläiskuhnureiden toukkia.

– Ne paistetaan voin ja öljyn sekoituksessa ja valkosipulissa, vähän kuin katkaravut, Marja Komppa sanoo.

Toukkien syöminen ei ole heille mikään erityinen hehkuttamisen aihe tai trendi. Niillähän on herkuteltu iät ajat kaikkialla maailmassa. Viime kesänä toukkia myös vähän myytiin jyväskyläläisiin ravintoloihin.

Kuhnuritoukat ovat mehiläiskasvatuksen sivutuote, sillä niitä pitää joka tapauksessa poistaa pesistä. Niiden syöminen on ruokahävikin torjuntaa – ja hävikki on nykyruokatavoistamme kaikkein kuormittavin. Siis se, että ostetaan ruokaa ja heitetään sitä syömättömänä pois. Suomalaisten ruuasta arviolta 15 prosenttia päätyy hävikiksi.

Keinoliha on vielä kaukana tavallisen ruokailijan lautaselta. 

Hävikiksi päätyy toistaiseksi paljon muutakin kuin kuhnurintoukkia ja särkeä, esimerkiksi lahnaa. Tänä syksynä Komppa ja Seppälä ovat toimittaneet kokeiluluonteisesti Muuramen kouluille lounaaksi lahnapyöryköitä. Idea syntyi, kun lahnaa rupesi tulemaan järvestä särkien mukana, eikä parin kantti kestänyt sen heittämistä pois.

Koulut ja työpaikkaruokalat ovat niitä paikkoja, joista ruokavalintoja voi helposti ruveta ruuvaamaan tulevaisuuspainotteiseksi. Siihen tarvitaan hiukan poliittisia päätöksiä. Seppälän mukaan kalastajat eivät Suomessa saa yhteiskunnan tukia, toisin kuin lihankasvattajat.

– Päijänteellä kalan laatu on hyvää, tarvitsemme vain lisää kalastajia ympäri Suomen, hän sanoo.

Keinoruokaa — mutta kenelle?

Lähiruuan rinnalla kehitellään myös niitä scifi-vaihtoehtoja. Esimerkiksi suomalainen start up -yritys Solar Food on saanut rahoitusta tekniikalleen, jolla tehdään ilmasta proteiinia. Tieteismielikuvitukselta kuulostavassa menetelmässä bioreaktorissa kasvatetaan sähkön ja hiilidioksidin avulla yksisoluista proteiinia. Kun siitä aikanaan saadaan aikaiseksi syötävää, se on vähän niin kuin nykyiset kasviproteiinit Härkis tai Quorn.

Muutama vuosi sitten suurta huomiota sai myös suomalainen Ambronite. Nestemäinen ateria on kehitetty kiireiselle nykyihmiselle, jolla ei ole aikaa syödä täysipainoista ateriaa, vaan hänen täytyy juoda se.

Keinolihaakin on työstetty jo kauan. Siinä yksinkertaistaen kasvatetaan laboratoriossa pihvi lehmän kantasolusta.

Vielä keinolihapihvi on kaukana tavallisen ruokailijan lautaselta. Ensimmäinen, 250 000 dollarin hintaiseksi mainostettu tekolihakimpale esiteltiin näyttävästi medialle viisi vuotta sitten. Muutama vuosi on vielä odotettava ennen kuin edelläkävijät pääsevät sitä ravintolassa tilaamaan.

– Kun keinoliha tulee joskus markkinoille, voihan se hyvin sopia johonkin hampurilaiseen. Mutta ei voi tietää, ellei kokeile, professori Tiina Silvasti sanoo.

– Aina kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti uusia juttuja. Vähennä lihaa, lisää kasviksia ja lähellä tuotettua ruokaa.

Sen enempää vastuuta Silvasti ei kuluttajan niskoille lähtisi ruokavalinnoista tällä hetkellä kaatamaan.

– Lainsäädännöllä pitää säädellä sitä, ettei kuluttajan tarvitse ruokakaupassa ryhtyä itse arvuuttelemaan, mikä ruoka ei aja meitä ilmastokatastrofiin.

Myös verotus voisi olla keino saada kuluttajat suosimaan ekologista ruokaa. Ympäristöä kuormittavia ruokia voisi yksinkertaisesti vain verottaa rankemmalla kädellä.

Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen projektipäällikkö Anna Kirveennummi Turun yliopistosta uskoo, että laboratorio- eli korvikeruoka on tulevaisuudessa luultavasti vaihtoehto heille, joilla ei ole varaa tai muuten mahdollisuutta syödä oikeaa ruokaa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi heitä, joilta vaikkapa ilmastonmuutos on vienyt ruuantuotantomahdollisuudet kuivuuden takia.

– Se on sitten tietysti tosi huono juttu, jos aitoa ruokaa ei ole enää tavallisen kuluttajan saatavilla, Kirveennummi sanoo.