Me Naiset etsi lukijoiden kokemuksia siitä, millaista Suomessa on elää vähävaraisena. Nuorena äidiksi tullut Emmi Lunden kertoo, miltä tuntuu, kun ei tunne olevansa muiden silmissä riittävän hyvä äiti lapselleen.

18-vuotiaana Emmi Lunden, nyt 30, oli vastavalmistunut tarjoilija, tuore äiti ja yksinhuoltaja.

Kun tieto raskaudesta tuli, se herätti perhepiirissä vastustusta. Emmin tulevaisuudensuunnitelmien piti olla selvät: tarjoilijan töitä riittäisi talvisin Lapissa ja kesäisin etelässä.

Lapsen tulo muutti Emmin suunnitelmat. Vauvan isä, jonka kanssa Emmi oli eronnut ennen kuin sai tietää raskaudestaan, lupaili ottaa vastuuta, mutta hävisi kuvioista lopulta ennen lapsen syntymää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Raskaus tiputti maan pinnalle. Alavalinta ja yksinhuoltajuus ei ehkä ollut se paras mahdollinen yhdistelmä, Emmi sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Emmi kokee kohdanneensa nuorena yksinhuoltajana paljon epäilijöitä, jotka ovat kyseenalaistaneet hänen kykynsä olla hyvä äiti. Hän uskoo, että epäilyt ovat johtuneet paitsi nuoresta iästä, myös taloudellisesta asemasta: hänellä ei nuorena yksinhuoltajana ollut sellaista varallisuustasoa, jota lapsen vanhemmalta odotetaan.

– Kyseenalaistaminen on omalla tavallaan satuttanut ja omalla tavallaan lisännyt taistelutahtoa ja näyttämisen tarvetta, että kyllä minä pärjään ilman muiden apuja, Emmi sanoo.

Voiko köyhä olla raitis?

Emmi kertoo, että hänen äitiyttään vastustettiin jo ennen lapsen syntymää ja epäilyt jatkuivat vauvan synnyttyä. 

Esimerkiksi äitiysneuvolassa hänellä teetettiin kysely alkoholinkäytöstä, mikä on sinänsä normaali käytäntö. Emmi kuitenkin koki, että hänen vastauksiensa todenmukaisuutta epäiltiin – ja se tuntui kurjalta.

– Jouduin selittelemään, miksi en käytä alkoholia, ja perustelemaan heille juurta jaksain, pitääkö matala tulos paikkansa.

Me Naisten kyselyn perusteella monella muullakin vähävaraisella on kokemuksia siitä, että köyhää pidetään herkästi myös päihdeongelmaisena.

– Totta kai on hyvä, että he tarkkailevat asiaa (alkoholin käyttöä), mutta siitä tuli itselle sellainen olo, että onko kysymys nyt siitä, että olen nuori yksinhuoltajaäiti, Emmi pohtii.

Kun Emmin tytär oli parin vuoden ikäinen, perheestä tehtiin nimetön lastensuojeluilmoitus.

– Siinä kohtaa aloin epäillä vähän jokaista, kun olin nuori äiti ja yksinhuoltaja ja omassa lähipiirissä oli vastustettu raskautta. Loppupeleissä selvisi, että ilmoituksen oli tehnyt yksi ystäväni, joka oli nähnyt meitä ehkä kerran kuukaudessa, Emmi kertoo.

Syy ilmoituksen tekemiseen ei koskaan selvinnyt Emmille. Hänen mukaansa sosiaalivirkailijat tekivät kotikäynnin, tarkastivat olosuhteet ja totesivat, ettei tarvetta jatkotoimenpiteisiin ollut. Vaikka ilmoitus osoittautui Emmin mukaan perättömäksi, levisi tieto siitä pienellä kylällä. Emmi kertoo pelänneensä, ilmaantuisiko jostain lisää ongelmia.

– Koko ajan täytyi olla varpaillaan, olenko tarpeeksi hyvä äiti vai tuleeko jostain sanomista.

Kysymyksiä perhekerhosta

Erityisesti yksi tapaus on painunut Emmin mieleen. Emmi oli ryhtynyt pyörittämään jo kertaalleen lakkautettua perhekerhoa omin voimin muutaman muun äidin kanssa. He pyysivät kunnalta tilat käyttöön ja saivat paikalliselta kauppiaalta tarjottavat tapaamisiin.

Kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä, mutta kun Emmi asioi sosiaalitoimistossa hakemassa toimeentulotukea kerhotoiminnan käynnistämisen jälkeen, paikalla oli myös lastensuojeluvirkailija.

– Hän kysyi, etkö pärjää lapsen kanssa, kun tällainen kerho on perustettu. Siitä tuli sellainen tunne, että jos yrität vähän jotain hyvää järjestää, niin siihen suhtaudutaan heti ikään kuin syy tekemiseen olisi jotenkin negatiivinen, Emmi kertoo.

– Minulle peruste oli se, että tyttäreni, joka ei vielä silloin ollut päiväkodissa, tutustuisi muihin lapsiin ja oppisi, millä tavalla toisten kanssa toimitaan yhdessä.

Emmin mukaan kerho sai tarkkojen perustelujen jälkeen jatkaa toimintaansa, ja Emmi oli mukana pyörittämässä sitä useamman vuoden.

Kaksi euroa lompakossa

Alkuvuosien epäily vahvisti Emmin tarvetta näyttää, että hän pärjää omin voimin. Siksi hän lähti opiskelemaan toista tutkintoa matkailuvirkailijaksi, kun tytär oli kolmivuotias. Samalla Emmin oli kuitenkin jatkettava ravintola-alan töitä, jotta selviäisi taloudellisesti.

– Oli tilanteita, että lompakossa oli kaksi euroa rahaa ja piti miettiä, minä päivänä hakee kaupasta maitotölkin.

Arkena Emmi vei tyttärensä aikaisin aamulla päivähoitoon, matkusti sitten toiselle paikkakunnalle päiväksi opiskelemaan ja palasi iltapäivällä hakemaan tytärtään.

– Tyttö oli matkojen takia melkein 12 tunnin päiviä hoidossa. Siitä sai aina päiväkodista kuulla, ettei se ole lapselle hyväksi – ikään kuin minulla olisi ollut vaihtoehtoja, Emmi kertoo.

Välillä Emmi onneksi sai lastenhoitoapua isältään ja pikkuveljeltään. Taloudellisesti oli kuitenkin pärjättävä itse. Emmi sinnitteli ja sai sukulaisilta vanhoja vaatteita tyttärelleen.

Raha ei kerro onnesta

Nykyisin Emmi asuu jo 12-vuotiaan tyttärensä ja rinnalle löytyneen aviomiehensä kanssa Pyhärannassa. Vuosiin on mahtunut taloudellisesti hyviä aikoja, jolloin tulot ovat mahdollistaneet isompiakin hankintoja.

Tällä hetkellä Emmi on työsuhteessa, mutta vaihteleva fyysinen vointi vaikuttaa jaksamiseen. Emmillä todettiin 2015 TOS eli rintakehän yläaukeaman oireyhtymä, jonka oireita ovat esimerkiksi hermokivut, puutuminen ja verenkierron häiriöt. 

– Haluaisin pystyä tekemään töitä ja olemaan aktiivinen, mutta nyt minulla on ollut se tilanne, että pystyn muutaman päivän tekemään töitä ja sitten olen taas sairaslomalla. Kroppa ei kestä työntekoa.

Siksi Emmi ei tiedä tarkasti etukäteen, millaisiksi kuukauden tulot muodostuvat. Hän kuvaileekin uusperheen olevan tällä hetkellä taloudellisesti  ”plus miinus nolla -tilanteessa”.

Emmi itse on oppinut suhtautumaan tiukkaan taloustilanteeseen rennommin, jopa huumorilla. Sen sijaan 11-vuotias tytär toivoisi välillä, että rahaa olisi enemmän.

– Monesti kuulee, että ”miksi me ollaan niin köyhiä”, hän sanoo haluavansa asua kaverin perheessä, koska niillä on enemmän rahaa, Emmi kertoo.

Emmi haluaa opettaa tyttärelleen, että rahan ja ylipäänsä mukavien asioiden eteen pitää tehdä töitä. Hiljaittain tytär osti omilla säästöillään uuden polkupyörän.

Emmi myös uskoo, ettei näkyvä varallisuus välttämättä tarkoita, että asiat olisivat niin hyvin kuin ulospäin vaikuttaa – ja sen hän haluaa kertoa omalle lapselleenkin.

– Olen sanonut tytölle, että voi olla, että meillä on asiat huomattavasti paremmin kuin jollain kaverilla, jolla näyttää olevan uutta puhelinta ja uutta pyörää. Meillä on kuitenkin muuten suht tasapainoinen elämä. Pidän sitä tärkeämpänä kuin tulotasoa.

Vierailija

On todella omituista mikä pakkomielle on virkailijoilla yms.siitä että jos on köyhä niin on päihderiippuvuus.Aivan kuin edellytetään sitä ennenkuin saa apua.Pätee myös n.s.ruoka apua jakaviin uskovaisiin.Nuori köyhä voi olla parempi äiti kuin hyvä tuloisessa perheessä jossa tarve näyttää menestystä.Haastateltava oikeassa siinä kun opettaa lapselle että ei kaikki ole sitä miltä näyttää.Jos lasta harmittaa köyhyys niin kannattaa neuvoa hankkimaan hyvät arvosanat.Tulevaisuudessa kun paperivalinnalla pääsee yliopistoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla