Me Naiset
|
Heidi Merima
Ajoneuvoasentaja Virpi Knuuti haaveili pikkutyttönä rekkakuskin ammatista. Kuva: Mikko Hannula
Ajoneuvoasentaja Virpi Knuuti haaveili pikkutyttönä rekkakuskin ammatista. Kuva: Mikko Hannula

Sanotaan, että palkkatasa-arvo olisi helpointa saavuttaa kannustamalla naisia miesten aloille. Ajoneuvoasentaja Virpi tietää, mikä naisia siellä odottaa.

Joku saattaisi sanoa, että nyt ollaan maskuliinisuuden ytimessä. Ilmassa tuoksuu moottoriöljy, ja haalareihin pukeutuneet miehet likaavat kätensä korjaustyössä. Taukotilan seinällä roikkuu klassikko: tyttökalenteri.

Mutta hetkinen! Täällä Espoon autohuollon taukohuoneessa kalentereja onkin kaksi. Herra Joulukuulla on tonttulakki päässään.

– Pojilla on oma seinäkalenteri, mutta niin on minullakin, hieman erilainen vain, kertoo Virpi Knuuti, 28.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hän on korjaamon ainoa naispuolinen autoasentaja. Pitkät punaiset kynnet rapisevat näppäimistöllä, kun Virpi ottaa työtilauksia vastaan, etsii varaosat ja selvittää, kauanko työsuoritus kestää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vielä muutama vuosi sitten asiakkaat pyysivät Virpiä hakemaan ”jonkun asentajan” hallin puolelta, kun he halusivat kysyä autoissaan ilmenneistä vioista.

– Kysyin aina, että millaisesta asiasta on kyse ja kerroin, mistä itse epäilen vikojen johtuvan. Aika usein he miettivät hetken ja pyysivät sitten uudestaan hakemaan asentajaa paikalle, Virpi hymähtää.

– Kävin sitten hakemassa jonkun pojan kertomaan tismalleen saman asian, joka selitin itse hetkeä aiemmin. Siinä kohtaa monella loksahti suu auki.

Miesten töitä, naisten töitä

Virpin kokemus on esimerkki siitä, että perinteiset käsitykset miesten ja naisten töistä istuvat tiukassa. Ne syntyvät varhain kodissa, päiväkodissa ja koulussa ja jatkavat porskuttamistaan televisio-ohjelmissa, kahvipöytäkeskusteluissa ja vaikka autokorjaamon palvelutiskillä.

– Miesvaltaisten alojen rekrytointi-ilmoituksissa on lähes aina miesten kuvia. Juuri tällä tavoin luodaan niitä alitajuisia, sukupuoleen kohdistuvia odotuksia, huomauttaa Marja-Leena Haataja.

Hän vetää Segli-hanketta, jonka tavoitteena vähentää työelämän segregaatiota eli jakautumista mies- ja naisvaltaisiin aloihin. Hanketta tarvitaan, sillä Suomi on EU-indeksissä neljänneksi segregoitunein maa Viron, Latvian ja Liettuan jälkeen.

– Perimmäiset syyt ovat asenteissa ja rakenteissa. Työelämän ja koulutuksen jaolla naisten ja miesten aloihin on pitkä historia. Jos verrataan nykytilastoja suoritetuista tutkinnoista vuoteen 1986, juuri mikään ei ole muuttunut, Marja-Leena Haataja kertoo.

Jako miesten ja naisten aloihin on huono juttu, sillä se muun muassa ylläpitää palkkaeroja: naisen euro on edelleen vain 84 senttiä. Palkkaero ei niinkään johdu palkkaeroista saman alan samoissa tehtävissä, vaan siitä, että miehet työskentelevät paremmin palkatuilla aloilla ja paremmin palkatuissa tehtävissä.

Nyt joku saattaa huomauttaa, että mikä meitä naisia estää opiskelemasta vaikka insinööriksi. Ei mikään, mutta Marja-Leena Haatajan mukaan sukupuoleen kohdistuvat odotukset voivat vaikuttaa siihen, minkä ihminen kokee itselleen ylipäätään mahdolliseksi opinnoissa tai työelämässä.

Ou nou, täällähän selvästi käynyt nainen – jätkien tontilla! Kuva: Mikko Hannula
Ou nou, täällähän selvästi käynyt nainen – jätkien tontilla! Kuva: Mikko Hannula

Jämähommia

Virpiä odotukset eivät liiemmin kahlinneet – ainakaan lapsena. Koulussa hän haaveili rekkakuskin ammatista, mutta valmistui lopulta ajoneuvoasentajaksi 2009.

Ammatinvalinnan taustalla oli myös näyttämisen vimmaa: Virpi halusi todistaa sekä itselleen että muille pystyvänsä työskentelemään naisena perinteisellä miesten alalla.

Ja välillä piti todellakin todistella. Nuorena työharjoittelupaikan saaminen oli vaikeaa, varsinaisesta työstä puhumattakaan. Yleensä Virpiä ei kutsuttu edes haastatteluun. Virpin mukaan paikan sai aina joku häntä vanhempi mieshenkilö .

Kun Virpi vihdoin pääsi töihin autokorjaamoon, hänelle annettiin enimmäkseen jämähommia, jotka eivät muille kelvanneet.

– Työkokemuksen kartuttaminen oli vaikeaa. Asenteet lähtivät esimiestasolta; minulle ei annettu kunnollisia työtehtäviä, vaan järjestelin hyllyjä ja tein satunnaisesti pieniä jarrutöitä, Virpi sanoo.

– Uskon sen johtuvan siitä, että autokorjaamojen omistajat ovat miehiä ja vanhempaa ikäluokkaa, joka uskoo, ettei naisesta ole ajoneuvoasentajaksi.

Nykyinen pesti Espoon autohuollossa on toinen kahdesta alan työpaikasta, joissa Virpi kokee tulleensa kohdelluksi tasavertaisena miespuolisten työntekijöiden kanssa.

Espoon autohuollon omistaja Topi Tamppari, 33, palkkasi Virpin, koska tarvitsi sosiaalista ja ammattitaitoista asiakaspalvelijaa, jolla on hallussa myös autotekniikan perustiedot.

– Virpi oli haastattelussa vakuuttavin hakija, Topi kertoo.

Korjaamon kollegoilla kyllä kesti hetken totutella, että työkaverina onkin nainen.

– Mutta kun he näkivät minut työssä, he tajusivat, että olen yhtä pätevä kuin muutkin. Minun ei tarvinnut todistella osaamistani sen enempää. Nyt olen yksi jätkistä, Virpi kertoo.

Nykyään Vipiä ei sorsita työtehtäviä jaettaessa, mutta toisaalta hän ei ole myöskään valokeilassa sukupuolensa vuoksi. Sisään porukkaan pääsee tekemällä työnsä hyvin.

Virpi uskoo, että alan ilmapiiri on alkanut muuttua hyväksyvämmäksi naisia kohtaan juuri Topin kaltaisten nuorempien omistajien ja esimiesten myötä. Myös asiakaskunta on hiljalleen sulanut. Nyt, viiden työvuoden jälkeen, kanta-asiakkaat tuntevat Virpin nimeltä.

Yksi heistä on juuri eläkkeelle jäänyt Leksa, joka astuu juuri ovesta sisään.

– Virpi, miten kovaa tuolla mun kirpullani pääsee?

– Heittäisin, että jotain 160 kilometriä tunnissa.

Topi tarkistaa vastauksen koneelta, ja kas vain! Kyseisen Citroënin huippunopeudeksi on merkitty 157 km/h.

Vierailija

Kun ensiksi pääsisi edes niihin töihin kiinni, kun on haastattelijoiden silmissä sitä pohjasakkaa pelkän sukupuolen takia on haastatteluihin pääseminenkin vaikeaa. Miehille annetaan paljon anteeksi osaamisenkin suhteen ihan vain koska ovat miehiä.

Pullamössösukupolvi

No hui kauhistus! Niin sitä vaan itsekkin aikoinaan metallipajojen likasia öljysiä lattioita veteli mopilla ja nykyään teen toimistoduunia. Elämä on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla