Kuvat
Shutterstock ja Instagram
Eristäytyminen on saanut suomalaisten luovuuden kukkimaan.
Eristäytyminen on saanut suomalaisten luovuuden kukkimaan.

Taide piristää vaikeina aikoina, ja siksi #karanteenitaidetta-haaste on niin suosittu. 

Hollantilainen Anneleos Officier sen keksi: hän aloitti muutama viikko sitten Instagramissa haasteen, jossa ihmisiä kannustetaan luomaan omia versioitaan taideklassikoista kotoa löytyvien tavaroiden avulla.

Koska osalla ihmisistä on sattuneesta syystä nyt runsaasti aikaa puuhastella kotona, haaste lähti nopeasti lentoon. Suomeksi sen käänsi Museokortti, joka palkitsee kaksi parasta suomalaista #karanteenitaidetta-teosta Museokortein.

Schjerfbeck uusiksi

Karanteenitaiteen kansainvälisiä versioita voi ihailla #tussenkunstenquarantaine-asiasanalla, mutta suomalaisissakin teoksissa riittää ihasteltavaa. Erityisesti suomalaisia on innostanut taidemaalari Helene Schjerfbeck

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vähän toisenlainen Hyökkäys

Myös kansallisromanttinen tematiikka sekä Kalevala-aiheet tietenkin kiehtovat suomalaisia karanteenitaiteilijoita. Esimerkiksi Unto Iston Hyökkäys-teos ja Akseli Gallén-Kallelan tuotanto ovat poikineet uudelleenversiointeja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

#karanteenitaidetta @museokortti #somehaaste #akseligallenkallela #lemminkäisenäiti #tussenkunstenquarantaine

A post shared by Päiviö (@rujokatti) on

Luovuus kunniaan

Monen karanteenitaideteoksen hienous piilee siinä, miten yhdennäköinen uusi versio on alkuperäisen kanssa. Kaikkein luovimmat karanteenitaiteilijat ovat kuitenkin jättäneet pikkutarkan jäljittelyn ja toteuttaneet uusintateoksia varsin vapaalla kädellä. Jälki on loistavaa!

Eipä unohdeta vessapaperia!

Karanteenitaidehaasteessa kehotetaan hyödyntämään kotoa löytyviä esineitä. Mitäpä muutakaan kotoa näinä aikoina löytyy kuin vessapaperia?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla