Kuvat
Shutterstock
Sometauko teki aivoille hyvää, mutta monia asioita tuli myös ikävä.
Sometauko teki aivoille hyvää, mutta monia asioita tuli myös ikävä.

Kuukausien somepaasto sai kaipaamaan etenkin Facebook-kirppiksiä ja harrastusporukoita.

Pidin neljän kuukauden somepaaston Intagramista, Twitteristä ja Facebookista. Messengerin ja WhatsAppin käyttöä jatkoin. Kävi kuten etukäteen ajattelin: Uni parani ja mieli rauhoittui. Jatkuvan tiedon vastaanottamisen ja reagoimisen pakon hellittäminen tuntui ihanalta. Mutta monia asioita tuli myös vähän ikävä. Nämä asiat somepaasto osoitti:

Yhteydet erilaisiin yhteisöihin katkesivat lähes täysin. Paljon olennaista tietoa esimerkiksi taloyhtiön Facebook-ryhmässä meni ohi. Myös yhteydenpito vapaaehtoistyökavereihin vaikeutui, etenkin sen jälkeen, kun korona lopetti myös oikeat tapaamiset. Yksin asuvalle somepaastoa ei voi tällä hetkellä suositella. Social distancing yhdistettynä somehiljaisuuteen olisi jo liikaa!

Tavaroiden kierrättämisestä tuli hankalaa. Viime vuodet olen käyttänyt Facebookia lähinnä vaatteiden ja lastentarvikkeiden myymiseen ja ostamiseen alueellisissa kirppisryhmissä. Se on lyömätön kanava, kun pitää yhtäkkiä löytää talvikengät kokoa 27, eikä pääse kauas ostoksille. Kotona Ikea-kassit täyttyivät tauon aikana kierrätystä odottavasta tavarasta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

En enää tiennyt, mitä (puoli)tutuille, entisille luokkakavereille tai vanhoille työkavereille kuuluu. Omassa kuplassani ihmiset päivittävät nykyään Facebookiin lähinnä isoja kuulumisia, kuten työpaikan vaihdoksia, eroja ja uusia koiranpentuja. Ystävien osalta kuulin nämä uutiset muualta, tuttavien osalta en. Sometauon aikana tuli myös selväksi, ketkä ovat niin läheisiä, että yhteys säilyy ilman somea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kännykällä kuvaaminen väheni dramaattisesti. Instagram on ollut lempisomeni, visuaalinen päiväkirja. Kun en enää postannut kuvia Instaan, myös otin niitä paljon vähemmän. Huomasin, miten paljon olen katsellut maailmaa sillä silmällä, että tästä saisi mahtavan kuvan Instaan.

Huumorihömppä katosi. Somessa kiertävät videot ällistyttävistä suorituksista talenttikisoissa, vastasyntyneistä pandoista tai teräsmummoista jäivät näkemättä. Koronan aikana kokematta jäivät myös pandemiameemit, mikä on harmi, sillä nekin kertovat tästä oudosta ajasta.

Somekohut menivät ohi. En kuullut enää mistään, miten joku tunnettu suomalainen on taas törttöilyt tai möläyttänyt jossakin jotain. Kuulin somemöyhytyksestä vasta, kun siitä tuli isompi uutinen.

Neuvojen kysyminen hankaloitui. Facebook toimii, kun etsii uutta brunssipaikkaa tai kirjavinkkejä, kaipaa tietoa kesäleireistä, tai miettii, vaihtaisiko kampaajaa. Vinkit piti löytää muualta.

Kukaan ei kaivannut. Jos ei ole menestynyt bloggari, pidetty mielipidevaikuttaja tai muu julkkis, kukaan ei todennäköisesti kaipaa sometauon aikana. Takana ovat ne ajat, kun Facebookiin kirjoitettiin suurieleisesti, että MINÄ POISTUN NYT FACEBOOKISTA. Todennäköisesti kukaan ei ole edes huomannut, että olet ollut poissa. Eikä kukaan kyllä huomaa paluutasikaan. Sometaukoon kannattaa ryhtyä ihan vain itsensä takia.

ihana elämä

En kaipaa somesta yhtään mitään. Muutamia kertoja ollut facessa 20 vuoden aikana, myös duunin vuoksi, mutta aina lopulta poistunut sieltä suurta huojennusta tuntien; tästä alkaa oma ihana aikani ja elämäni!
Löydän kaipaamani tiedon, menovinkit ja esim. kirjavinkit - asiantuntijan sivustoilta, mm yle, kirjakaupat, kirjastot, ticketti, teatteri-info ect.

80-luku oli tosi menevää, sosiaalista aikaa - omaa nuoruuttani (jota en kaipaa), mutta kummastuttaa, kuinka ihmeessä me nuoret aikuiset löysimme toisimme ja myös kaikki silloiset undergroundmestat (punk- ja homobileet), kun ei ollut kun lankapuhelimet,
LMAO

Sisältö jatkuu mainoksen alla