Kodin Kuvalehti
Nämä hetket säilyvät muistissa – ja kännykässä.
Nämä hetket säilyvät muistissa – ja kännykässä.

Jotkut hetket ovat unohtumattomia. Niin tärkeitä, että niistä otettuja kuvia palaa katsomaan yhä uudestaan.

– Isäni kuoli lokakuussa 81-vuotiaana sairastettuaan pitkään. Saattohoidin isän siskojeni kanssa loppuun asti. Surullisuudesta huolimatta ajasta jäi ennen kaikkea lämmin muisto. Tämä kuva on isän viimeisiltä elinpäiviltä. Kun katson sitä, muistan, kuinka ihana isä meillä oli, ja kuinka onnekas siksi olen. Kuva muistuttaa siitä, mikä on tärkeintä: rakkaus ja välittäminen, kädestä pitäminen. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi kestää raskaimpia hetkiä yksin. – Mari

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Vävypoika oli juuri soittanut ja kertonut ensimmäisen lapsenlapsemme syntymästä. Puhelun päätyttyä kävelin kännykkäni kanssa meidän patiolle ja otin kuvan taivaasta. Jostain syystä se tuntui tärkeältä tallettaa. Tältä näytti taivas sinä päivänä, kun pieni poika syntyi. – Tarja

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– En halua poistaa kännykästäni tätä kuvaa, jonka olen ottanut Helsingissä töihin pyöräillessä. Kun talvi alkaa tuntua jo nähdyltä ja kesä tuntuu vielä kaukaiselta haaveelta, kaivan tämän kuvan ja totean: Aah, toukokuun puolivälissä voi siis olla näin kaunista, kesäistä ja sininen taivas! Taas jaksaa. – Tiina

– Kesken talvenkin on kurkistettava hetkeksi kesään. Tämä kuva vie sinne. Pari kesää sitten asensimme mökkirantaan riippukeinun. Siihen kun hetkeksi asettuu, aistit kirkastuvat. Järvi kimaltelee, koivut suhisevat. Ja jos oikein tyyntä on, rannasta voi kuulla pikkukalojenkin loiskahdukset. – Minna

– Mieleni rauhoittuu heti, kun saavumme saareen. En välitä ulkomaailmasta, sillä hetken meillä on taas oma pieni tilamme, jonne mahtuu vain kourallinen asioita. Riittää, kun voin istua ja katsoa alati muuttuvaa merta, hypellä kiveltä toiselle, saunoa ja syödä. Haaveilen, että voisin asua täällä ympäri vuoden. Mutta tuntuisiko paikka enää samanlaiselta paratiisilta kuin nyt? Otan joka kevät, kesä ja syksy kuvan samasta paikasta. Miten ihmeellistä on, että kuva on aina erilainen. – Jenni

– Aksolotli Asko muutti meille syksyllä 2016. Sen hiljaisen elämän seuraaminen akvaarion lasin läpi oli hirveän hauskaa. Yritin huolehtia Askosta parhaan kykyni mukaan, mutta valitettavasti se menehtyi reilun vuoden kuluttua. En aio hankkia muita lemmikkejä, koska jo sammakkoeläimestä luopuminen oli yllättävän kova paikka. – Maria

– Lapsuudenkotini tontilla kasvaa paljon sinivuokkoja, ja odotan sitä ihanaa hetkeä, jolloin maisema on niiden sinertämä. Sinivuokko oli äitini lempikukkia, ja keräsin aina niitä hänelle äitienpäiväksi. Tämä kuva on minulle monella tavalla rakas: siihen liittyy muistoja rakkaasta äidistäni ja  keväisestä luonnosta. – Arja

Sisältö jatkuu mainoksen alla