Vanessa Kurri sanoo olevansa keskitien kulkija: "En ole koskaan hurahtanut mihinkään tai kokenut tunteiden vuoristorataa.”
Vanessa Kurri sanoo olevansa keskitien kulkija: "En ole koskaan hurahtanut mihinkään tai kokenut tunteiden vuoristorataa.”

Vanessa Kurri teki unelmakartan, jossa hän kävi läpi toteutuneita ja toteutumatta jääneitä haaveitaan sekä tulevaisuudenunelmia.

Ei ollut isoja tavoitteita, ei palavia intohimoja – ei oikein tarvettakaan unelmoida mistään erityisestä. Kaikki oli hyvin myös pitkässä nuoruudensuhteessa, ja elämä tuntui jatkuvan tasaista latuaan. Sitten tuli kädenpuristus, joka muutti kaiken.

Näin Vanessa Kurri muistelee aikaa, jolloin hänen elämänsä otti uuden suunnan.

Vuosi Miss Suomena oli jo ohi, kun Vanessa, tuolloin vielä Forsman, oli työkeikalla suomalaisessa hiihtokeskuksessa. Rinteessä hän törmäsi juuri kiekkouransa NHL:ssa lopettaneeseen Jari Kurriin. Kätellessä Vanessasta tuntui, että jalat lähtevät alta. Oli heti selvää, että edessä seisoi hänen elämänsä mies.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jarin ja Vanessan tapaaminen oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ajankohta oli kuitenkin hankala. Vanessa seurusteli nuoruudenrakkautensa kanssa eikä ollut edes ajatellut eroamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Elämäni oli hyvällä mallilla, mutta sitten eteeni tipahti mies, joka sekoitti kaiken. Päätös ei ollut helppo mutta ainoa mahdollinen. Oli kuunneltava sydäntäni, vaikka jouduin satuttamaan rakasta ihmistä ja hyppäämään tuntemattomaan. Julkisuus vain lisäsi paineitani.

Olin tavatessamme aika nuori, juuri täyttänyt 23 vuotta. Suhteen mukana minusta tuli kahden teini-ikäisen pojan äitipuoli. En kuitenkaan osannut pelätä tai epäillä kykyjäni. Minulla on aina ollut hyvä itsetunto, josta olen erittäin kiitollinen.

Mielestäni on vahvuus, etten suunnittele elämääni eteenpäin. Silloin olen auki kaikelle. Tuo luonteenpiirre näkyi Jarin tapaamisessakin. Heittäydyin suhteeseen täysillä ja annoin rakkauden viedä. Olen positiivinen tyyppi ja ajattelen jokaista päivää mahdollisuutena: voin itse päättää, mihin suuntaan fiilikseni menevät.

En ole kertaakaan katunut, että rakastuimme Jarin kanssa. Olemme olleet yhdessä 20 vuotta ja meille on syntynyt neljä lasta. Perheemme arki on ollut tasaista ja onnellista. Sain rinnalleni miehen, josta en ollut osannut edes haaveilla.

Nyt unelmoin ainoastaan siitä, että parisuhteemme jatkuu tällaisena. Olen tasainen tyyppi, todellinen keskitien kulkija. En ole koskaan hurahtanut mihinkään tai kokenut tunteiden vuoristorataa. Elämä saa olla mieluummin arkista aherrusta.”

Äitiydestä löytyi elämäntehtävä

Neighbourhood watch, naapuruston vartija. Se voisi olla Vanessan tämänhetkinen ammattinimike – ainakin pienellä huumorilla höystettynä.

17 vuotta Vanessan elämä on pyörinyt kodin ympärillä. Lastensa koulun ja harrastusten mukana hän on tutustunut asuinalueensa muihin perheisiin. Hän moikkaa lähes kaikkia vastaantulijoita ja kyyditsee naapureidensakin lapsia. Vanessa rakastaa kylämeininkiä, jossa naapurusto pitää huolta toisistaan.

Muuta työtä Vanessalla ei nyt ole, eikä ole ollut pitkään aikaan. Moni olettaa, että kotiäitinä hän on joutunut luopumaan uraunelmistaan. Oikeasti kotiin jääminen on ollut Vanessan oma valinta, johon hän on edelleen tyytyväinen.

”En ole luopunut urahaaveista, koska minulla ei koskaan ollut sellaisia. Toisaalta en ollut unelmoinut äitiydestäkään ennen kuin se tapahtui. Kun esikoisemme syntyi, tunsin löytäneeni paikkani maailmasta äitinä. Olisin halunnut lapsia enemmänkin kuin neljä.

Olen silti päässyt toteuttamaan itseäni myös ammatillisesti, ja Jari on antanut täyden tukensa työprojekteilleni. Tv-ohjelmat ovat olleet rankkoja rypistyksiä, joiden aikana Jari on ottanut vastuuta kodista ja perheestä. Suhteemme salaisuus onkin luottamus ja arvostus, ja niiden kautta vapaus toteuttaa omia haaveita. Kumpikin ottaa toisen huomioon. Tärkeintä on perhe, jonka ehdoilla päätökset tehdään.

En tiedä, kohtaavatko unelmamme. Emme juuri keskustele niistä. Jarikaan ei ole mielestäni kummoinen haaveilijatyyppi, olemme ennemmin toimijoita. Meillä ei ole viisivuotissuunnitelmia vaan tartumme asioihin, kun ne tulevat kohdalle.

Jääkiekko on ollut Jarille suuri intohimo. En tiedä, löydänkö itse koskaan samanlaista ammatillista paloa.”

Luukut kiinni missivuoden jälkeen

Olihan Vanessalla lapsena yksi unelma. Hän oli alkanut haaveilla misseydestä ala-asteikäisenä.

Vanessa perheineen asui Porvoossa, missä elämä oli tasaista ja arkista. Ja sitten: naapuriin muutti vuoden 1988 Miss Suomi Nina Björnström! Harmaa maailma alkoi yhtäkkiä säkenöidä.

Nina oli Vanessalle kuin satuolento, oikea prinsessa. Vanessa oli pakahtua onnesta, kun Nina veikkasi, että vuonna 2000 tämä voittaisi Suomen kauneimman tittelin. Vitsinä heitetty ennustus toteutui lähes prikulleen: Vanessa kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 1999.

Unelma toteutui, mutta arki ei vastannutkaan kuvitelmaa. Missiura ei sittenkään ollut Vanessaa varten.

”Olin unohtanut lapsuuteni missihaaveen teini-iässä. 22-vuotiaana keksin kuitenkin hetken mielijohteesta osallistua kisaan. Yhden esikisan jälkeen olin 50 parhaan joukossa, sitten jo yhtäkkiä kärkikympissä. Ehdin tuskin tajuta, kun minut jo kruunattiin voittajaksi. Kaikki tapahtui niin nopeasti.

Missivuosi oli ihmeellinen, mutta huomasin, ettei ulkonäkökeskeinen maailma sittenkään tuntunut omalta. Myös julkisuus ahdisti. Missivuoden päätyttyä vedin luukut kokonaan kiinni enkä antanut haastatteluja pitkään aikaan.

Nyt tajuan, ettei missiala antanut minulle mitään, enkä minä sille. Kokemus oli kuitenkin arvokas. Välillä haaveet osoittautuvat harha-askeliksi ja se on täysin ok. Oma tieni on hahmottunut juuri harhapolkujen kautta.”

Kunpa löytäisin suunnan

Hetkessä eläminen on aina tullut Vanessalta luonnostaan. Hän ei ole tarvinnut siihen kirjoja, meditaatiota tai vippaskonsteja. Vanessalle on ollut helppoa elää suunnittelematta ja murehtimatta. Hän on ottanut vastaan sen, mitä elämä on heittänyt eteen.

”Kun lukiossa muut tekivät suunnitelmia elämänsä varalle, minä raavin päätäni. En osannut miettiä tulevaisuutta ylioppilaskirjoituksia pidemmälle. Minulla ei ollut unelma-ammattia tai edes alaa, joka olisi kiinnostanut tarpeeksi. Lähdin kirjoitusten jälkeen vuodeksi Sveitsiin töihin. Ajattelin, että sieltä palatessani tietäisin, mitä tehdä elämälläni. Niin ei koskaan käynyt.

Palasin Suomeen ja hain ammattikorkeakouluun. Tradenomitutkinto vaikutti tarpeeksi ympäripyöreältä ja yleissivistävältä. Aloitin opiskelun syksyllä 1997, mutta se katkesi puolitoista vuotta myöhemmin Miss Suomi -kisoihin.

Missivuoden jälkeen paluu koulunpenkille oli minulle itsestäänselvyys. En halunnut ratsastaa pelkällä missitittelillä vaan tahdoin oikean ammatin. Tiesin kuitenkin jo silloin, ettei kaupallinen ala ollut minua varten. Olin aivan liian pehmeä tyyppi bisnesmaailmaan.

Odotan yhä, että oikea suunta selkiäisi. Luotan siihen, että jossain vaiheessa palaset loksahtavat paikoilleen.”

Vain perheeseen kannattaa tuhlata

Tänä kesänä Kurreilla on kiristelty hampaita. Paulus, 11, hukkasi keväällä kännykkänsä, eikä uutta ole hankittu tilalle. Yhteydenpito kavereihin on vaatinut pyörän selkään hyppäämistä.

Vanessalle on tärkeää, että lapset oppivat rahan merkityksen. Paulusta läksy on toki harmittanut, mutta toisaalta Vanessa on nauttinut nähdessään pojan tylsistyvän. Kännykän selaamisen tilalle onkin löytynyt muuta.

”Koen vuosi vuodelta vahvemmin, etten tarvitse mitään. Siksi karsin ostamista ja ajattelen, että ainoastaan perheeseen kannattaa tuhlata. Elämme varmaankin erilaista arkea kuin mitä meistä kuvitellaan. Aikani uppoaa arjen haasteisiin. Emme juurikaan matkustele. Yksi haaveistani onkin, että ensi vuonna pääsisimme yhdessä johonkin lämpimään. Haluaisin nähdä lasten riemun, kun he vielä suostuvat reissuun kanssamme.

Haaveilen myös siitä, että ihmiskunta heräisi ja tajuaisi sosiaalisen median älyttömyyden. Oikea elämä menee ohi, kun tuijotamme puhelinta. Mieluummin tapaan ihmiset kasvokkain ja vietän heidän kanssaan aikaa, kun sitä vielä on. Tunnen kiitollisuutta, että olemme niin läheisiä vanhempieni ja sisarusten perheiden kanssa. Vain yhteisillä hetkillä on oikeasti merkitystä.

Olen ylpeä, että lapsistamme on kasvanut kulutuskriittisiä. He saattavat kauhistella hintoja ja sanoa, etteivät tarvitse mitään. Lapset tietävät, että jos he haluavat jotain vähänkin kalliimpaa, on odotettava seuraavaan syntymäpäivään.

Onni ei ole rahasta kiinni. Sen sijaan raha – etenkin sen paljous – voi muuttaa ihmistä. Arvoni ovat ihan muualla kuin materiassa.”

Pientä painetta

Vanessa miettii pitkään haaveitaan. Sitten välähtää: kitaransoitto! Koska myös jahkailu kuuluu hänen luonteeseensa, kitara on yhä hankkimatta.

Nuoruuden musikaalisuus elää Vanessassa vahvana. Esiintyminen Uuden Iloisen Teatterin revyyssä neljä vuotta sitten pelotti, mutta oli samalla yksi palkitsevimmista jutuista koskaan. Lavalla hän tunsi olevansa lähellä uraunelmaansa: sai esiintyä, mutta valokeilassa ei tarvinnut olla yksin.

Vanessan unelmakartassa toistui toive tulevaisuuden ammatista, jossa pääsisi auttamaan konkreettisesti.
Vanessan unelmakartassa toistui toive tulevaisuuden ammatista, jossa pääsisi auttamaan konkreettisesti.

”Haluaisin vain, että elämä jatkuisi ennallaan, tällaisena kuin nyt. Lapset kasvavat niin nopeasti, että välillä harmittaa. Äitinä tykkään olla lasteni elämässä täysillä mukana. Ehkä oman urani aika on vasta, kun he ovat lentäneet pesästä.

Olin tyytyväinen, kun Jari osti Jokerit. Minusta on mahtavaa, että hän tekee työtä, jota rakastaa. Suhteemme toimii hyvin, vaikka emme ole koko ajan yhdessä. Tarvitsen myös yksinoloa. Kun olemme yhdessä, olemme sitä tiiviisti. Se on ihan parasta.

Minulta kysellään, mitä aion tehdä elämälläni. Onhan se luonnollista: olen ollut pitkään kotona, ja lapset alkavat itsenäistyä. Tunnen itsekin painetta löytää jo jotain.

Urahaaveet ovat hitaasti alkaneet hahmottua. Haluan ihmisläheiselle alalle, jossa voin auttaa konkreettisesti. Odotan, että elämä johdattelee oikeaan paikkaan.

Toisaalta ajattelen, että elämäni ei todellakaan olisi pilalla, vaikka en saavuttaisi tämän enempää. Miksi aina pitäisi olla jokin suuri tavoite, jota kohti mennä hampaat irvessä? Olen tyytyväinen tähän, mitä minulla on.”

Vanessa Kurri

42-vuotias kotiäiti ja Miss Suomi 1999. Asuu Espoossa miehensä Jari Kurrin ja 17-, 13-, 11- ja 6-vuotiaiden lasten sekä koiran kanssa. Juontanut Tanssii tähtien kanssa- sekä Vanessa ja pikkuväki -ohjelmia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla