Jani Toivola kutsuu vauvan äidin ja hänen suhdettaan vanhemmuuskumppanuudeksi. "Emme ole parisuhteessa, mutta olemme päättäneet hankkia yhdessä lapsen. Meillä se menee niin päin, että äiti on etävanhempi ja isä lähivanhempi." Kuva Jouni Harala
Jani Toivola kutsuu vauvan äidin ja hänen suhdettaan vanhemmuuskumppanuudeksi. "Emme ole parisuhteessa, mutta olemme päättäneet hankkia yhdessä lapsen. Meillä se menee niin päin, että äiti on etävanhempi ja isä lähivanhempi." Kuva Jouni Harala

Kansanedustaja Jani Toivolan pitkäaikainen unelma toteutui, kun hän kaksi kuukautta sitten toi synnytyslaitokselta kotiin pienen tyttären.

 – Iso unelmani on käynyt toteen. Olen tosi onnellinen ja samaan aikaan tosi äärirajoilla, niin kuin jokainen tuore vanhempi. Vanhemmuus on elämän tärkein tehtävä ja jatkuvaa tasapainoilua, tuore isä, kansanedustaja  Jani Toivola, 36, kertoo. 

Tytär ja Jani asuvat kahden, sillä Jani on lapsensa lähivanhempi.  Kotiinpääsyn hetki olikin vavahduttava.

– Kun oman kodin ovi oli sulkeutunut, tajusin, että me olemme nyt omillamme ja se parivaljakko, jonka pitää selvitä yhdessä, tulla toimeen ja olla kärsivällisiä. Tunteeseen sekoittui pelkoa ja sellaista vastuuta, mitä ei voi tavoittaa etukäteen. Juuri sitä vanhemmuus varmaan on. Rinnassa on jatkuvasti sellainen pieni utu, Jani kuvailee.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Jani kertoo, että aluksi vauvalla ei ollut vuorokausirytmistä tietoakaan, mutta nyt tytär nukkuu öisin parhaimmillaan kolmen neljän tunnin pätkiä. Yöheräily ei ainakaan vielä ole tuntunut isästä ylivoimaiselta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Vaikka tietenkin sitä mielellään öisin nukkuisi, niissä hetkissä on myös jotain kauhean maagista. On ihan pimeää eikä kuulu mitään ääniä, mutta me makoilemme sängyllä ja tuijotamme toisiamme. Silloin  jotenkin parhaiten tajuaa, että tämä on vihdoin totta. 

Janin vauvalla ei ole vielä nimeä, mutta ristiäisiä vietetään pian. Tyttären persoonasta on paljastunut sen verran, että Jani kuvailee häntä rauhalliseksi mutta itsepäiseksi.

Itse hän toivoisi olevansa läsnä oleva, virikkeellinen ja hauska isä. Parin kuukauden kokemuksen jälkeen omasta luonteesta on tullut esiin myös uusia piirteitä.

– Minusta tuntuu, että olen vähän myös järjestyksen isä. Tykkäisin, että aikataulut pitäisivät ja arki olisi ryhdissä. Mutta olen huomannut, että mitä vähemmän odotuksia on tulevalta päivältä, sitä paremmin se sujuu.

Yhteinen sopimus

Kansanedustajan ja julkihomon Jani Toivolan vauvanodotus ylitti viime syksynä kaikki uutiskynnykset. Lehtien palstoilla ja nettikeskusteluissa arvuuteltiin onko lapsi Janin oma biologinen jälkeläinen ja kuka mahtaa olla lapsen äiti. Epäluuloisimmat kansalaiset pohtivat, että ei kai tässä vaan ole käytetty laittomia konsteja kuten kohdunvuokrausta.

Jani kutsuu vauvan äidin ja hänen suhdettaan vanhemmuuskumppanuudeksi.

– Emme ole parisuhteessa, mutta olemme päättäneet hankkia yhdessä lapsen. Olemme molemmat halunneet lapsen ja meillä se menee niin päin, että äiti on etävanhempi ja isä lähivanhempi.

Äitiin pidetään yhteyttä säännöllisesti.

– Soittelemme, ja nyt alkuvaiheessa olemme nähneet viikoittain. Tällä hetkellä lapsi on sidottu enemmän minuun, koska olen lähivanhempi. En halua, että hän on yötä pois kotoa, koska meillä on kiintymyssuhde, Jani sanoo.

Jania ei pelottanut hankkia lasta perinteisen parisuhteen ulkopuolella ja jonkun muun kuin rakastetun kanssa. Ennen lopullista päätöstä Jani ja lapsen äiti kävivät pitkiä ja perusteellisia keskusteluja tulevista pelisäännöistä, arvoistaan ja asenteistaan.

– En usko, että sitoutuminen toiseen vanhempaan pelotti sen enempää kuin parisuhteessa vanhemmaksi tuleminen. Kyllähän siinäkin ensin tavataan joku, syntyy ehkä parisuhde, mutta silti on aina vielä eri steppi päättää lastenhankinnasta yhdessä. Samoja keloja kaikki tuntuvat pohtivan myös perinteisessä parisuhteessa. Jossain kohtaa on vaan päätettävä, että tämä on nyt oikea hetki.

Lue lisää Janin ajatuksia vanhemmuudesta ja perheestä Me Naisten numerosta 6/2014. Voit myös ostaa digilehden täältä.

Lue myös:

Jani Toivolan tytär on syntynyt

Kaksplus: Jani Toivolasta tulee isä

Jani Toivola: "Kiusaaminen kasvatti vahvaksi"

Sisältö jatkuu mainoksen alla