Kuvat
Tuomas Kolehmainen
Tuomas Rajala kirjoitti miehille ero-oppaan. Kuva: Tuomas Kolehmainen.
Tuomas Rajala kirjoitti miehille ero-oppaan. Kuva: Tuomas Kolehmainen.

Kun miehille annetaan mahdollisuus puhua tunteistaan, niin siitä ei tule loppua, miesten ero-oppaan kirjoittanut Tuomas Rajala sanoo.

Kotona oli vaikea hengittää. Aivan kuin joku olisi istunut rinnan päällä. Ahdisti. Tuomas Rajala oli voinut huonosti jo pidemmän aikaa, vaikka ulkoisesti kaikki oli oikein hyvin. Perheellä oli kaksivuotias lapsi ja kiva paritalokoti Vantaalla. Toinen lapsi syntyisi parin kuukauden päästä.

Silti ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä.

– Tuntui, että en ole oikeasti se ihminen enkä halua elää sellaista elämää. Muistan sanoneeni, että nyt mä tästä lähden, enkä tulee enää takaisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuomas oli ihastunut toiseen. Hän pakkasi reppunsa ja meni. Seuraavat kaksi vuotta ovat kuin usvan peitossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Epäkypsä ero

Tuomas ei heti pystynyt käsittelemään tapahtunutta mitenkään. Hän haahuili kaverinsa luona, kunnes löysi oman asunnon.

– Työnsin asiaa pois mielestäni. En halunnut ajatella sitä syyllisyyttä ja paskaa, mikä siitä aiheutui. Yritin keskittyä siihen, että olin vapaa tekemään elämästäni mitä haluan. Olin täysin kyvytön käsittelemään asiaa, ja hetken aikaa olin täysin kyvytön myös ottamaan vastuuta omista lapsistani. En osaa edes kuvailla, miten paljon se minua vieläkin hävettää.

Välit ex-vaimoon olivat dramaattisen huonot. Myös oma äiti tuomitsi poikansa tekemiset, ja yhteys häneen katkesi hetkeksi. Kaikesta huolimatta Tuomas pystyi olemaan läsnä toisen lapsensa syntymässä. Joitakin kuukausia myöhemmin hän alkoi tavata lapsiaan säännöllisesti.

Erosta on nyt kymmenen vuotta, mutta Tuomas alkoi kunnolla puida sitä vasta hiljattain.

– Olen oppinut puhumaan tunteistani vasta näin neljänkympin kynnyksellä. Nyt tuntuu, että olin erotessani kuin 16-vuotias, hyvin epäkypsä.

Noin vuosi sitten Tuomas alkoi kirjoittaa erokokemuksiaan ylös. Hän muisteli, kirjoitti ja itki.

– Tajusin, että myös kaikki ihanat, kivat muistot avioliitosta olivat painuneet taka-alalle. Surin sitä kunnolla ensi kertaa.

Tuomas kiinnostui laajemminkin miehen asemasta erossa. Hän alkoi kerätä tietoa ja tapasi muita eronneita miehiä. Kokemukset jalostuivat lopulta ero-oppaaksi. Isävuoro – Miehekäs selviytymisopas eroon ilmestyy Atenalta elokuun puolivälissä.

Käytännössä isätön

Tuomas ei missään vaiheessa hakenut itselleen apua, vaikka olisi sitä kipeästi tarvinnut.

– Ajattelin, etteivät miehet tee niin. Minulla on ollut pärjäämisen eetos pienestä lähtien. Tunsin, että on noloa sanoa, että auttakaa. Täytyi olla vahva.

Selviytymistä hän oli oppinut jo kotona. Toimivan avioliiton mallia hän ei sieltä saanut. Tuomaksen lapsuudenperhe asui Keuruulla vihreässä omakotitalossa. Äiti oli töissä kaupassa, isä teki myyntitöitä. Tuomas ja hänen isoveljensä leikkivät talon pihalla ja luonnossa.

Muistot isästä ovat harvalukuisia ja epävarmuuden sävyttämiä. Kerran isän kaveri tuli kotiin joulupukiksi. Tuomas pelkäsi, pääseekö pukki humalaltaan edes kynnykseltä sisään.

– Olen kasvanut käytännössä isättömänä. Hän oli elämässäni läsnä vain vähän silloin, kun olisin häntä eniten kaivannut.

Kun Tuomas oli seitsemän, vanhemmat erosivat. Äiti ja veljekset muuttivat Jyväskylään. Koulu alkoi.

– Muistan sen huojennuksen ja helpotuksen tunteen, kun tajusin, että nyt olemme keskenään ja tästä se elämä lähtee. Siitä eteenpäin alan muistaa kunnolla asioita elämästäni.

Jyväskylässä arki rauhoittui, mutta täyttä perhe-elämää Tuomas ei saanut vieläkään kokea. Äiti teki parhaimmillaan kolmea työtä yhtä aikaa, sillä hän ei halunnut nostaa sosiaalitukia.

– Emme juuri koskaan tehneet mitään yhdessä. Ei meillä ollut aikaa. Olimme yksilöitä löyhässä perheyksikössä. Emme koskaan myöskään käyneet lomamatkoilla. Ei ollut rahaa. En osannut edes ajatella, että sellainen olisi mahdollista. Se on opettanut, että kaiken eteen pitää tehdä helvetisti töitä.

Nykyään Tuomas ja isä pitävät yhteyttä harvakseltaan, vaikka välit ovatkin jo ihan hyvät.

– Katkeruus häntä kohtaan on pääosin poissa, vaikka emme ole vieläkään juuri puhuneet menneistä. Koin, että hän oli kyvytön olemaan läsnä jokapäiväisessä arjessa. Uskon, että hän olisi kaivannut enemmän tukea isyyteensä, kuten monet sukupolvensa miehet.

Äidin kanssa Tuomas on läheisempi.

Seurakunta pelasti monelta

Turvaa Tuomas löysi helluntaiseurakunnasta, jonka toimintaan kaverit houkuttelivat hänet jo 12-vuotiaana.

– Olin vähän kapinallinen ja rajoja rikkova tyyppi, joten uskoontulo varmasti pelasti monelta asialta. Äiti oli tietysti tyytyväinen. Seurakunnasta löytyi nuoriso-ohjaajia ja muita turvallisia isähahmoja, joilta sain maskuliinisuuden mallia.

Mieleen on jäänyt myös erään kaverin isän apu. Tuomaksen pyörä oli mennyt rikki matkalla kaverin luo.

– Pelasimme tietokoneella. Kun parin tunnin päästä lähdin kotiin, huomasin, että pyörä oli korjattu. Kaverini isä ei ollut sanonut minulle mitään. Edelleen muistan, miten hyvältä pyyteetön apu tuntui. Tätä yritän siirtää elämässäni eteenpäin.

”Minulla on ollut pärjäämisen eetos pienestä lähtien”, Tuomas Rajala sanoo.
”Minulla on ollut pärjäämisen eetos pienestä lähtien”, Tuomas Rajala sanoo.

Vastaantulijalle kuin ilmaa

Tuomas oli tutustunut ex-vaimoonsakin seurakunnassa. Siellä parin avioeroa ei hyväksytty. Koska Tuomas oli jättänyt perheensä, hänelle määrättiin ”nuhtelukäyntejä”.

– Puhelin soi koko ajan. Sain viestejä, joissa minua kehotettiin palaamaan yhteen vaimon kanssa, koska se on Jumalan tahto. Seurakuntaympyröissä käsitys avioliitosta ja sen pyhyydestä oli tiukka. Minkä Jumala yhteen laittaa, älköön kaksi ihmistä erottako. Se oli henkisesti raskasta.

Tuomas oli alkanut irtaantua seurakunnasta jo pari vuotta ennen eroa. Usko oli alkanut tuntua vieraalta, rajoittavalta ja lapselliselta. Pesäero helluntailaisuuteen sinetöitiin avioeron jälkeen. Monet vanhat ystävät käänsivät selkänsä.

– Kaveripiirini kutistui varmaankin 80 prosenttia. Oli jäätävä tunne tavata kadulla tuttu ihminen, joka ei enää tervehdi, vaan kohtelee kuin ilmaa. Ymmärtäisin kohtelun, jos olisin vaikka murhannut jonkun. Mutta kun teet uskonnollisen yhteisön normeja vastaan, et ole enää oikein edes ihminen.

Murrosikä jäi väliin

Tuomas ei ottanut yhtään tavaraa mukaan yhteisestä kodista.

– Ajattelin, että teen lähtöni lapsille mahdollisimman helpoksi, ettei heille jouduttaisi hankkimaan mitään siihen kotiin.

Oman onnen tavoittelu tuntui raa’alta mutta välttämättömältä. Tuomas ajatteli, ettei omaa onnellisuutta kuulu alistaa sille, että lapsilla on ydinperhe.

– Liitossamme oli hyvät hetkensä, mutta ehkä emme lopulta olleet sopivia toisillemme. Ehkä minä muutuin kasvaessani ihmisenä niin olennaisesti, että tiemme päättyi.

– Olimme hirvittävän erilaisia ihmisiä. Hänen elämässään usko ehkä näytteli suurempaa roolia kuin minulla, Tuomas sanoo.

Tuomas kokee, ettei edes koskaan kunnolla sopeutunut seurakuntamiljööseen.

– Siellä ei saanut juoda viinaa ja polttaa röökiä eikä kiroilla eikä kuunnella maallista musiikkia. Tein kaikkea sitä. En suostunut lähtemään evankelioimisreissuille. Olin siinä mielessä todella paska uskovainen.

– Mulla jäi murrosikä läpikäymättä ja hölmöilyt tekemättä, kun seurakunnan koodisto oli niin sairaan ankara. Aloin kyseenalaistaa sääntöjä, kun muutimme Jyväskylästä pääkaupunkiseudulle ja menin opiskelemaan.

Kelpaanko enää kellekään?

Kun Tuomas tapasi muita eron kokeneita miehiä, oletus siitä, etteivät miehet puhu tunteistaan, osoittautui ihan vääräksi.

– Kun miehille annetaan siihen mahdollisuus, niin puheesta ei tule loppua. Usein itku pääsi molemmilta, Tuomas kertoo.

Vertaistuella voi olla kriisissä valtava merkitys.

– Tunteista pitää puhua. Muuten ne tulevat jossain vaiheessa vastaan, ja seuraavakin suhde menee pieleen. Onhan se vaikeaa ja siitä tulee helvetin paha mieli. On tietysti paljon helpompi vain lähteä juomaan kaljaa ja ajamaan kartingia.

– Moni mies ajattelee, että heille on tapahtunut täysin uniikkeja juttuja. Kuitenkin kaikki kelailevat ihan samanlaisia asioita: Kelpaanko eron jälkeen enää kenellekään? Tulenko koskaan enää löytämään rakkautta? Miten päästä syyllisyydestä?

Mutta eroamisesta miehet eivät Tuomaksen mukaan tiedä tarpeeksi. Se voi olla kohtalokasta ja johtaa tilanteeseen, jossa kaikki, myös lapset, kärsivät. Miesten pitäisi osata erota paremmin.

– Moni mies tuntuu ajattelevan, että avioeron hoitaminen on naisten maailma, kun lapset niin usein kuitenkin päätyvät äidille. Miksi miehet eivät ota asiasta selvää? Miksi miehet suostuvat siihen, että he ovat vähemmän läsnä lastensa elämässä? Kukaan ei anna kentällä tilaa, jos ei itse sitä ota.

– Käynti lastenvalvojalla on hyvä esimerkki. Siellä päätetään loppuelämän asiat suhteessa lapsiin, elatukseen ja tapaamisoikeuksiin. Monet miehet menevät täysin rotsi auki tapaamiseen tietämättä, mistä oikein on kyse. Pitää selvittää, mitä avioerossa käytännössä tapahtuu.

Kesti pari vuotta, ennen kuin Tuomaksen ja ex-vaimon välit normalisoituivat. Nyt Tuomas sanoo heidän puhuvan muustakin kuin yhteisten lasten asioista. Ensimmäisestä liitosta syntyneitä lapsiaan Tuomas tapaa joka toinen viikonloppu ja lomilla. Elämä uusperheessä tuntuu hyvältä ja omalta.

Silti Tuomas tuntee yhä syyllisyyttä kymmenen vuoden takaisista tapahtumista.

– En kadu päätöstä, mutta se tapa, jolla lähdin, hävettää ja kaduttaa edelleen. Poden syyllisyyttä niistä kuukausista, joina en ollut lasten elämässä läsnä. En saa sitä aikaa koskaan takaisin.

Lapset olivat eron aikaan niin pieniä, etteivät he haaveile vanhempien yhteen paluusta. Vielä joskus tulee aika, kun Tuomas antaa lapsilleen kirjeet, jotka kirjoitti heille heti tapahtumien jälkeen.

– Toivon, että voin jeesata muita kirjallani. Vaikka eroaminen on hirveää, siitä voi seurata parempaa. Onnetonta perheyksikköä ei kannata ylläpitää, Tuomas sanoo.

– Tällaisen kokemuksen jälkeen minulla ei ole enää tarvetta tuomita ketään.


Tuomas Rajala

39-vuotias OP-Median toimituspäällikkö ja neljän lapsen isä. Syntynyt Jyväskylässä. Asuu vaimonsa ja kahden lapsen kanssa Tuusulassa. Työskennellyt muun muassa YleX:n aamu- ja iltapäiväjuontajana sekä toimittajana MTV:ssä. Harrastaa intohimoisesti moottoripyöriä. On yksi 20-30-40-podcastin ja blogin tekijöistä.

simon

Toi erohan oli täysin turha. Nyt elää sitä elämää mistä silloin erosi. Näitä diibadaaba kirjoja on pilvin pimein, kirjoittakaas joku kirja kuinka pysyä yhdessä. Ei niin helppo aihe vissiin, tai sit se ei vaan ole muodikasta.

Vierailija

Saman kokeneena voin sanoa, että puistattaa koko mies. Nainen ja äiti saa ikuiset traumat. Puhumattakaan lapsista.
Ja vielä ohjeita miehille miten lastenvalvojalla voi kikkailla elatusavut minimiin. Äiti on kokonaisvastuussa lapsista loppuelämän ja sille ei ole hintalappua.
Anteeksipyyntö ja säälin/huomion hakeminen kirjalla ei ikinä korvaa tehtyjä tekoja. Ja nämä miehet ei opi ikinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla