– Sinä olit mies, joka ei pelännyt puhua tunteista, laulaja Anna Puu kuvailee edesmennyttä kollegaansa.

Yön solisti Olli Lindholm, 54, menehtyi sairaskohtaukseen viime yönä. Yö-yhtye vahvisti tiedon Twitter-tilillään tänä aamuna.

Yllättävä uutinen muusikon kuolemasta on järkyttänyt monia. Myös lukuisat tunnetut suomalaiset ovat jakaneet surunvalittelujaan ja muistojaan Ollista sosiaalisen median kanavissaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ollin pitkäaikainen ystävä, laulaja Suvi Teräsniska julkaisi Instagram-tilillään koskettavan kuvan, jossa hän hymyilee hiihtolenkillä yhdessä Ollin ja edesmenneen mummonsa kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

”...Ettei kuitenkaan joka hetkeen pääse mukaan, joskus tietä tunne ei kukaan. Ota vastaan päivät jotka kiinni saat, sillä sunnuntaisin kuolee kuninkaat” - Sunnuntaisin kuolee kuninkaat / Jussi Hakulinen - Mun molemmat hiihtokaverit ovat nyt poissa. Uutinen saavutti minut myös tänä aamuna ja luhisti keittiön lattialle. Tähän hetkeen en muuhun pysty kuin julkaisemaan tämän viiden vuoden takaisen kuvan, jossa ollaan Ylläksellä hiihtämässä Ollin ja mummon kanssa ja pätkän Yön hienoimmasta biisistä. Jonain päivänä hiihdetään sitten taas kaikki yhdessä ikihangella ♥️ Nuku rauhassa Olli ♥️ Mun ikävä on pohjaton. Ellalle ja Ossille sekä kaikille Ollin läheisille välitän suuret osanotot ♥️

A post shared by Suvi Teräsniska (@suviterasniskaofficial) on

– Mun molemmat hiihtokaverit ovat nyt poissa, Suvi kirjoittaa kuvan alla.

Suvi toimi aikoinaan myös Yön taustalaulajana. Instagram-tilillään hän kertoo uutisen kollegan ja ystävän kuolemasta koskettaneen häntä niin syvästi, että luhistui aamulla keittiön lattialle.

– Tähän hetkeen en muuhun pysty kuin julkaisemaan tämän viiden vuoden takaisen kuvan, jossa ollaan Ylläksellä hiihtämässä Ollin ja mummon kanssa ja pätkän Yön hienoimmasta biisistä. Jonain päivänä hiihdetään sitten taas kaikki yhdessä ikihangella. Nuku rauhassa Olli. Mun ikävä on pohjaton, hän kirjoittaa.

”Suomalainen mies, joka ei pelännyt puhua tunteista”

Laulaja Anna Puu julkaisi Instagram-tilillään kolme kuvaa Ollista vuosien varrelta. Kuvien alla hän muistelee pitkästi Ollia, joka oli myös hänen kollegansa The Voice of Finland -ohjelmassa.

– Sinä olit suomalainen mies, joka ei pelännyt puhua tunteista. Sinussa yhdistyi tietynlainen ehdottomuus ja kovuus sekä äärimmäinen herkkyys ja lämpö. Katsoit aina puhuessasi silmiin. Halasit avosylin molemmilla käsillä. Olit läsnä, aidon kiinnostunut ja pidit hyvää huolta tiimiläisistäsi ja läheisistäsi, Anna kirjoittaa.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ensinnäkin haluan lähettää itkun- ja järkytyksensekaiset osanottoni Olli Lindholmin läheisille ja rakkaille. Me saatiin tehdä yhdessä melkein kolme kautta Voice of Finlandia ja niiden aikana opin tuntemaan sinut hyvin, Olli. Sinä olit suomalainen mies, joka ei pelännyt puhua tunteista. Sinussa yhdistyi tietynlainen ehdottomuus ja kovuus sekä äärimmäinen herkkyys ja lämpö. Katsoit aina puhuessasi silmiin. Halasit avosylin molemmilla käsillä. Olit läsnä, aidon kiinnostunut ja pidit hyvää huolta tiimiläisistäsi ja läheisistäsi. Olit uskomattoman hyvässä kunnossa ja aktiivinen harrastaja. Tulit aina kuvauksiin milloin mistäkin avannosta tai pumppitunnilta. Et pitänyt odottelusta, että sikäli telkun tekeminen varmasti vaati sinulta pitkää pinnaa. Olit sielultasi levoton nuori ja sinun sisälläsi asui tuo sama kitaraa soittava Olli vuodelta -85, sen näki sun katseesta ja veikeästä hymystä. Hymähtelit mun asuvalinnoille ja kerran kysyit ennen lähetystä voiko viiskymppinen pukeutua valkoisiin farkkuihin. Tottakai voi, vastasin ja sitten kipusit lavalle parrasvaloihin. Toivon sinulle valontäyteistä matkaa tuonpuoleiseen, Olli. Sinua tulee suuri ikävä 💔 #ollilindholm #lepäärauhassa

A post shared by Anna Puu (@annapuuofficial) on

Anna kertoo muistavansa Ollin ihmisenä, joka oli hyvässä kunnossa ja harrasti aktiivisesti liikuntaa.

– Et pitänyt odottelusta, että sikäli telkun tekeminen varmasti vaati sinulta pitkää pinnaa. Olit sielultasi levoton nuori ja sinun sisälläsi asui tuo sama kitaraa soittava Olli vuodelta -85, sen näki sun katseesta ja veikeästä hymystä.

Viimeiseksi hän toivottaa Ollille valontäyteistä matkaa tuonpuoleiseen.

”Legenda on poissa ja jäljelle jäi iso aukko”

Muusikko Darude eli Ville Virtanen muistelee Instagram-tilillään omaa nuoruuttaan ja sitä, kuinka tuolloin kaikki nuoret fanittivat joko Dingoa tai Yötä.

– Meilläpäin pienenä oli lähinnä Dingo-faneja ja erikseen Yö-faneja, oli semmoset koulukunnat, toinen vain oli ok. Olin itse myös pätkästyjä hanskoja pitävä Dingo-fani, mutta ei voinut mitään, tykkäsin myös Yöstä, enkä välittänyt kettuilusta, hän kertoo.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Meilläpäin pienenä oli lähinnä Dingo-faneja ja erikseen Yö-faneja, oli semmoset koulukunnat, toinen vain oli ok. Olin itse myös pätkästyjä hanskoja pitävä Dingo-fani, mutta ei voinut mitään, tykkäsin myös Yöstä, enkä välittänyt kettuilusta 🙂 #Kapinallinen (Kiitos Katja ja Piia!) En tuntenut Ollia hyvin, mutta moikkasin joskus jossain festareilla ja töllöhommissa ja hän oli minulle aina kiva. Suomalaisen musiikkipiirin legenda on poissa ja jäljelle jäi iso aukko. 😞 Lepää rauhassa, nuoruuteni ääni! #Repost @helsinginsanomat ・・・ Yö-yhtyeen solistina tunnettu laulaja Olli Lindholm on kuollut 54-vuotiaana. Yö kertoi äsken Twitter-sivullaan, että Lindholm kuoli maanantain ja tiistain välisenä yönä sairauskohtaukseen. ”Olli oli meille enemmän kuin bändikaveri. Hän oli meille sydänystävä, joka oli aina omiensa puolella”, yhtye kirjoittaa. Linkki HS:n juttuun löytyy bion linkistä. 📷: Markus Jokela / HS #ollilindholm #rip #yö #yöyhtye #musiikki #kulttuuri

A post shared by Darude (@darudevil) on

Darude kertoo, ettei tuntenut Ollia hyvin. Siitä huolimatta aina harvoina tapaamiskertoina Olli oli hänelle mukava ihminen.

– Hän oli minulle aina kiva. Suomalaisen musiikkipiirin legenda on poissa ja jäljelle jäi iso aukko. Lepää rauhassa, nuoruuteni ääni!

”Hän oli ihana ja lämmin kollega”

Muusikko Paula Vesala kertoo Twitterissä järkyttyneensä Ollin kuolemasta. Hän muistaa tilillään ”ihanaa ja lämmintä kollegaa”. 

Myöhemmin hän jakoi Instagram-tilillään kuvan, jossa hymyilee yhdessä Ollin ja Mira Luodin kanssa. Hän muistelee edesmennyttä kollegaa kuvan alla herkästi.

– Olit aina suuri syli ja kannustava jo silloin kun tavattiin keikkakentillä kun olin vasta nuori flikka. Usein juoksit vastaan lenkkitamineissa tai olit hymysuin vastassa bäkkärillä. Hyvää matkaa Olli, voimia läheisille suureen suruun. Elämä on niin lyhyt ja äkkiä aika täällä päättyy.

Myös Mira muistaa Ollia omalla Instagram-tilillään. 

”Äänesi kaikukoon kovempaa ja korkeammalla, kuin koskaan”

Juontaja Mikko Leppilampi kertoo Instagramissaan, että aikoo tänään kunnioittaa Ollin muistoa kuuntelemalla hänen musiikkiaan.

– Matkasi jatkukoon ja äänesi kaikukoon kovempaa ja korkeammalla, kuin koskaan. Sielusi levätköön rauhassa. Muistoasi kunnioittaen, hän kirjoittaa.

Laulaja Laura Voutilainen kirjoittaa Instagram-tilillään toivottavansa hämmentyneenä Ollille hyvää matkaa.

– Kiitos kohtaamisista. Tulen aina muistamaan ja tuntemaan sisimmässäni esityksesi Kaksi Karttaa – nyt jatkat matkaasi vapaammilla merillä, hän kirjoittaa.

Laulaja Virve Rosti kertoo puhuneensa Ollin kanssa syvällisiä kolme viikkoa sitten. Tuolloin Virve kertoi, kuinka Ollin esiintyminen vuosia sitten oli häntä koskettanut. 

– Olli oli iloinen, kun sai tuottaa elämyksen. Ei tätä nyt voi käsittää, hän kirjoittaa.

Näyttelijä Janne Kataja kertoo Instagramissa muistavansa Ollin sydämellisenä ja huumorintajuisena miehenä.

– Kohtasimme Ollin kanssa töiden parissa aina silloin tällöin. Jokaisella kohtaamisella tapasin sydämellisen ja huumorintajuisen miehen, hän kirjoittaa.

Myös esimerkiksi muusikko Michael Monroe, laulaja Eini ja juontaja Sami Kuronen ovat jakaneet somessa osanottonsa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla