Loppuvuodesta avioitunut pari suostui Venla-gaalassa ensimmäistä kertaa yhteiskuvaan.

Tuija Pehkosella ja Eero Ettalalla on takana kiireinen viikko. Torstaina pari käväisi Urheilugaalassa, tänään vuorossa oli Kultainen Venla -gaala.

Loppuvuodesta avioitunut pari suostui Venla-gaalassa myös ensimmäistä kertaa yhteiskuvaan.

– Olemme pari vuotta vetäneet linjaa, että emme ole julkisesti yhteiskuvissa. Nyt kun olemme naimisissa, tilanne voi olla toinen, Eero totesi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Parin ensitapaamisesta on liikkunut huhuja, jotka pari halusi oikoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Tapasimme kaksi vuotta sitten Venla-gaalassa. Kaksi vuotta sitten oli ensitapaamisemme, Eero paljasti.

– Ollaan oltu täpäköitä liikkeissämme, Tuija jatkoi.

Pari toivoi häissään ja polttareissaan, että heidän yksityisyyttä kunnioitetaan. He halusivat, etteivät vieraat somettaisi päivän aikana.

– Hääpäivä oli niin yksityinen. Oli ihana juhlia sitä vain läheisten kanssa. Oltiin kiitollisia, että juhla säilyi myös sellaisena, Tuija kertoi.

Häämatka ja määmatka

Eero on menestynyt lumilautailija, joka on uransa jälkeen tehnyt myös tv-juontajan töitä. Tuija on ollut viime vuosina yksi maan työllistetyimpiä juontajia. Tanssii tähtien kanssa -ohjelma palkittiin tänään parhaana kilpailu-realityna.

Alkuvuodesta pari ehti häämatkalle, mutta helmikuussa Tuija suuntaa perinteiselle määmatkalle Australiaan.

– Eero tekee töitä koko helmikuun. Rakastan Australiaa. En tee matkalla töitä. Toivon, että maastopalot saadaan siellä kuriin. En itsekkäästi matkani takia vaan yhteiskunnan vuoksi. 

Ennen reissuaan Tuija on kuvannut MTV:lle Siipan saappaissa -ohjelmaa, jossa kumppanit vaihtavat elämiään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla