Kia Lehmuskosken ja puolison kodissa Kia on se boheemimpi. – Minähän en tietysti ikinä naputa.

Tanssinopettaja Kia Lehmuskoski muutti vuosi sitten yhteen avopuolisonsa kanssa. Käytännön syistä pari päätyi muuttamaan poikaystävän 30 neliön yksiöön.

– Itse asiassa korona-aika meillä on mennyt kotona paremmin, kun minulta loppuivat kaikki työt kuin seinään maaliskuussa, Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassakin opettajana nähty Kia kertoi Suomen Urheilijahierojaopiston kesäkauden avajaisissa.

Kia pitää itseään boheemina luonteena.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Minua ei haittaa, jos sukat ovat jääneet keskelle lattiaa. Puolisoni on tarkempi ja sitten minä sanon, että älä ole niin tarkka. Kun töitä on ollut vähemmän, olen ehtinyt katsomaan paremmin, mihin kamojani syydän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kia myöntää, että miehen naputtaminen käy välillä hermoille.

– Minähän en tietysti ikinä naputa. Parveke on jäähypaikka. Nyt korona-ajan asuimme pitkälti vanhempiemme kodissa, kun he lähtivät mökille evakkoon.

Vähemmän tavaraa

Kia kuvailee, ettei yksiössä voi oikein tehdä mitään muuta tilaratkaisua kuin vähentää tavaraa.

– Kun muutin, jätin tavaroitani vanhan kotini varastoon. Niitä on myös mökillä ja nykyisen kodin varastossa. Aina näin uuden vuodenajan vaihtuessa sitten etsiskelen, että missä mikin olikaan. 

Kesäksi Kia on palannut pitämään tunteja verkon sijaan livenä. 

– Huomasin, kun eilen seisoin pitkästä aikaa 7,5 tuntia tanssikorkkareilla, että tauon jälkeen tuntuu. Itse treenasin korona-ajan kaikkea muuta kuin tanssia, sekin vaihtelu teki hyvää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla