Riitta Suokko tietää, että kosketus lohduttaa. Kuva: Riitta Suokon kotialbumi
Riitta Suokko tietää, että kosketus lohduttaa. Kuva: Riitta Suokon kotialbumi

Tuntuuko vakavasti sairastuneen kohtaaminen hankalalta? Vapaaehtoistyöntekijä Riitta Suokon mielestä ei. Hänestä lohduttaminen ei ole vaikeaa.

Riitta Suokko, 69, tekee arvokasta vapaaehtoistyötä, johon monella meistä ei riittäisi voimia eikä kanttia. Hän auttaa rintasyöpää sairastavia potilaita vapaaehtoisena OLKA-tukihenkilönä sairaalassa.

Se tarkoittaa, että hän istuu joskus pitkiäkin aikoja HUSin rintarauhasyksikön odotushuoneessa valmiina puhumaan ja lohduttamaan, jos joku kaipaa tukea. Välillä juttutuokioita on myös sairaalasängyn reunalla.

Tarvittaessa Riitta pitää kädestä tai halaa.

– Minulle on luontaista kuunnella ja lohduttaa muita, hän sanoo.

Se on helppo uskoa. Riitalla on lempeä katse ja lämmin olemus. Hänelle tekee mieli jutella.

Patti kainalossa

OLKA-vapaaehtoiset eivät hyppää tukihenkilöksi kylmiltään. He ovat saaneet tehtävään valmennusta ja heillä on vaitiolovelvollisuus.

Riitta ei koe työtään ​raskaaksi eikä ahdistavaksi. Hän tietää omasta kokemuksesta, miten arvokasta vertaistuki voi olla.

”Kun kuntoni koheni, halusin laittaa hyvän kiertämään.”

Riitta sairastui rintasyöpään neljä vuotta sitten, jolloin hän löysi kainalostaan patin. Tammikuussa 2015 patista otettiin näyte, josta löytyi pahanlaatuisia syöpäsoluja. Leikkauksessa HUSin rintarauhasyksikössä kainalo hoidettiin ja osa rinnasta poistettiin. Ilmeni, että syöpä oli levinnyt imusolmukkeisiin ja verenkiertoon.

Siitä asti rintasyöpä on ollut osa Riitan elämää.

 – Vuosi sitten kävin syöpäklinikalla sädehoidoissa joka arkipäivä kuuden viikon ajan. Siellä tutustuin OLKA-vapaaehtoisiin. Kun kuntoni koheni, halusin laittaa hyvän kiertämään ja ryhdyin itse samaan työhön, Riitta kertoo.

– Oma sairauteni on nyt stabiilissa vaiheessa. Kuntoni on hyvä, eikä minulla ole kipuja. Huumori ja valoisa asenne auttavat jaksamaan.

Monta tapaa lohduttaa

Moni meistä häkeltyy vaikean sairauden tai suuren menetyksen kokeneen läheisen edessä. Miten pukea myötätunto sanoiksi? Miten näyttää, että välittää?

Pahin vaihtoehto on se, että kääntää selkänsä, Riitta Suokko tietää.

– Rintasyöpään sairastuneet murehtivat perhettään, ystäviään ja omaa jaksamistaan rankkojen hoitojen aikana. Muuttunut ulkomuoto, kuten poistetut rinnat tai kadonneet hiukset, on vaikea hyväksyä.

– Surullisinta on kuulla yksinäisyydestä. Puoliso saattaa hylätä sairastuneen ja ystävät lakata pitämästä yhteyttä, Riitta kuvailee.

”Halaan, jos se tuntuu oikealta.”

Hänestä yhtä oikeaa tapaa lohduttaa ei ole. Pelkkä toisen läsnäolo saattaa riittää. Tunne siitä, ettei ole murheidensa ja oireidensa kanssa yksin.

Moni potilas saattaa haluta säästää läheisiään suruiltaan ja kokee helpottavaksi sen, että voi puhua vertaiselle.

Myös kosketus on tärkeää.

– Saatan kertoa omista kokemuksistani tai jutella tehokkaista hoidoista ja vaihtoehdoista, jos potilas niin haluaa. Joskus pidän kädestä kiinni tai lasken käteni olkapäälle. Halaan, jos se tuntuu oikealta.

Viisi vuotta sitten eläkkeelle jäänyt, vaihtelevan työuran tehnyt Riitta uskoo, että hänen elämänkokemuksestaan on hyötyä sairastuneiden ihmisten kohtaamisessa.  

– Ikinä en ole kokenut työtäni vaikeaksi. Jokainen kerta, kun ihminen juttutuokiomme jälkeen lähtee pois huojentuneena, on minulle arvokas.