Entinen poliitikko Eija-Riitta Korhola kertoo tuoreessa kirjassaan muun muassa sairastamastaan rintasyövästä sekä vainoojastaan, joka piinasi häntä vuosikausia. Kuva: Liisa Valonen
Entinen poliitikko Eija-Riitta Korhola kertoo tuoreessa kirjassaan muun muassa sairastamastaan rintasyövästä sekä vainoojastaan, joka piinasi häntä vuosikausia. Kuva: Liisa Valonen

Pahinta stalkkaamisessa oli jatkuva pelko lasten puolesta, entinen poliitikko Eija-Riitta Korhola kertoo tuoreessa kirjassaan. 

Puhelimen pirinä aiheutti Eija-Riitta Korholassa, 59, ja hänen perheenjäsenissään vuosikausia kauhunväreitä. Koskaan ei voinut tietää oliko langanpäässä ystävä vai tuntematon nainen, joka aloitti Eija-Riitan stalkkaamisen vuonna 1986, jolloin hän asui vielä miehensä kanssa opiskelijakaksiossa. 

Tämä selviää entisen europarlamentaarikon juuri ilmestyneestä kirjasta Kuolemaa nopeampi, jossa hän käy läpi rintasyöpävuottaan, mutta muistelee myös elämänsä muita merkittäviä vaiheita. 

Tiedän sinusta kaiken

Jo ensimmäisessä puhelussa tuntematon nainen nimitti Eija-Riittaa paskiaiseksi ja luetteli asioita ja yksityiskohtia, jotka oli jotenkin saanut selville Eija-Riitan elämästä, vaikka Eija-Riitta ei tuohon aikaan ollut missään määrin julkisuuden henkilö. Hän oli nuori opiskelija ja yhden lapsen äiti. 

Pahimpina päivinä ahdistelupuheluita saattoi tulla parikymmentä.

Stalkkaaja, jota kirjassa kutsutaan nimellä Eeva, pystyi jotenkin selvittämään Eija-Riitan liikkeet. Hän saattoi soittaa tämän kyläpaikkaan ja pyytää tätä puhelimeen. Yleensä nainen halusi kertoa, miten paljon vihasi Eija-Riittaa, mutta joskus aiheet muuttuivat sitäkin rankemmiksi.

Nainen kertoi muun muassa rukoilevansa, että Eija-Riitta sairastuu tai masentuu.

”Vielä epämiellyttävämmältä tuntui, kun Eeva alkoi kuvata puhelimessa fantasioitaan: hän halusi viiltää kasvoni, hän halusi rikkoa selkärankani, ”'iedän, mihin pitää iskeä, että halvaannut'”, Eija-Riitta kertoo kirjassaan.  

Pelkkää sattumaa

Lopulta Eija-Riitta sai selville kuka nainen oli ja miksi hän oli joutunut naisen silmätikuksi ja selittämättömän vihan kohteeksi: nainen oli nähnyt, miten Eija-Riitta oli eräässä hengellisessä tapahtumassa halannut vanhaa tuttuaan, joka oli naisen kaukoihastus.  

Lähestymiskieltoa ei ollut vielä olemassa, joten Eija-Riitan keinot suojella itseään ja perhettään olivat rajalliset.

Naisen terapeutit vakuuttivat, ettei Eija-Riitan persoona liity asiaan ja yrittivät auttaa vaitiolovelvollisuuden sallimissa rajoissa.

”Joskus he soittivat minulle varoittaakseen, että nyt olisi parempi ottaa lapset kotiin, jos he ovat leikkimässä ulkona, ja olla avaamatta ovea. Eeva on uhannut vahingoittaa heitä”, kirjassa kerrotaan. 

Hyökkäys kotiin

Tilanne kärjistyi, kun piinaa oli jatkunut neljä vuotta.  Eija-Riitta odotti kolmatta lastaan ja perhe oli juuri muuttanut uuteen kotiin, jonka puhelinnumeron nainen oli jälleen kerran onnistunut selvittämään.

Kun Eija-Riitta kertoi stalkkaajalleen saaneensa tarpeeksi ja uhkasi soittaa poliisille, nainen ilmestyi perheen ulko-oven taakse. 

Kirjassaan Eija-Riitta kertoo, miten nainen nosti lekan ja yritti lyödä häntä, muttei osunut. 

”Mieheni oli onneksi kotona. Saimme sisäoven kiinni ja hän piteli sitä, ja huusi että toisin esteitä sen eteen, pöytiä, tuoleja, mitä vain. Kuusi- ja kaksivuotiaat lapset huusivat suoraa huutoa, ja pyysin heitä lukitsemaan itsensä kylpyhuoneeseen. Me pitelimme ovea, ja samalla soitimme poliisin apuun. Aloin vuotaa verta ja pelkäsin keskenmenoa.”

Kotiin hyökkääminen ylitti viimein rikoskynnyksen ja tapauksesta seurasi oikeudenkäynti, jossa naiselle langetettiin ehdollinen tuomio. Stalkkaaminen ei kuitenkaan loppunut, sillä nainen tiesi, että jos hän kiinni joutuessaan pyytää päästä hoitoon, häneen ei voida soveltaa pakkokeinoja. 

Jatkuva pelko

Eija-Riitta haluaa kertoa viisitoista vuotta kestäneestä piinastaan, jotta ihmiset tajuaisivat, miten se on vaikuttanut häneen ja hänen perheensä elämään. 

Stalkkaajan takia hän on karttanut julkisuutta ja suostunut vain harvoin haastateltavaksi. Hän on myös punninnut tarkkaan jokaista kolumnistin paikkaa, jota hänelle on tarjottu. 

Pahinta oli, että Eija-Riitta joutui elämään jatkuvassa pelossa lastensa puolesta.

Stalkkaaja saattoi milloin tahansa soittaa tai tulla kadulla vastaan. 

”Emme voineet viedä heitä yhteenkään päiväkotiin, kouluun, leirille tai edes harrastukseen selittämättä, että sitten on eräs tällainen Eeva, joka vainoaa perhettämme ja on uhannut lapsia. Hän saattaa esiintyä perheen pitkäaikaisena ystävänä mutta sitä hän ei ole. Häntä ei saa päästää lasten lähelle.”