Kuvat
Sanoma-arkisto / Terhi Ylimäinen
Veronica Verho uskoo, että henkisellä muutoksella on ollut fyysistä muutosta suurempi vaikutus hänen kohonneeseen itsetuntoonsa.
Veronica Verho uskoo, että henkisellä muutoksella on ollut fyysistä muutosta suurempi vaikutus hänen kohonneeseen itsetuntoonsa.

Veronica Verho ymmärsi, ettei elä kuten saarnaa. Lopulta syvä itsetutkiskelu auttoi rakentamaan nykyisen itsetunnon.

Sosiaalisen median vaikuttaja ja radiojuontaja Veronica Verho, 23, on tunnettu rohkeudesta ja itsevarmuudestaan. Neljä vuotta sitten hän julkaisi Youtube-videon, jossa kertoi kuinka rakastaa jokaista senttiään. Vuotta myöhemmin hän puolestaan puristeli Snapchatissa vatsamakkaroitaan ja vakuutti olevansa sinut itsensä ja vartalonsa kanssa.

– Nyt jälkeen päin mietittynä, en tuolloin ehkä tiennyt, millainen hyvä itsetunto on. Luulin ihan oikeasti olevani itsevarma, Veronica summaa.

Nyt hän kertoo Me Naisille, että on tällä hetkellä itsevarmempi kuin koskaan ennen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– En jaksa enää piilotella itseäni. En itseltäni, enkä muilta, Veronica toteaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minun pitäisi hyväksyä itseni

Vuonna 2017 Veronica esiintyi Demi-lehden jutussa, jossa hän kertoi vahvasta itsetunnosta ja minäkuvastaan. Jo niihin aikoihin itsensä hyväksyminen oli nouseva trendi, jonka sanomaa myös Veronica halusi viedä eteenpäin.

– Se oli minusta ihana ajatus ja halusin uskoa siihen. Nyt ymmärrän, että kokemani itsevarmuus ei kuitenkaan ollut todellista, vaan halua ajatella ja tuntea niin.

Jutun julkaisun aikaan Veronica ei todellisuudessa viihtynyt vartalossaan. Olo oli huono niin henkisesti kuin fyysisesti. Tätä hän ei kuitenkaan ymmärtänyt vielä tuolloin.

Lukot auki terapiassa

Vuonna 2018 Veronica törmäsi käsitteeseen huijarisyndrooma ja alkoi ymmärtää, että pelko siitä, ettei hän ole tarpeeksi hyvä, seisoi hyvän itsetunnon tiellä.

– Se, että olen melko nuorena saavuttanut jo suhteellisen paljon, sai minut epäilemään, että olenko minä todella ansainnut kaiken.

Veronican mukaan nykyinen itsevarmuus on rakentunut rehellisen itsetutkiskelun avulla. Veronica on aloittanut terapian, jossa hän käsittelee muun muassa riittämättömyyden tunteita sekä sisäisiä lukkojaan. Henkisen puolen työstäminen on opettanut Veronicaa olemaan itselleen armollisempi.

– Osaan nyt antaa siimaa myös sen suhteen, ettei itseä tarvitse joka päivä rakastaa. On ihan okei välillä tuntea olevansa huono tai ruma. Se kuuluu asiaan siinä missä ne hyvät fiiliksetkin.

Itsetunto on jatkuva prosessi

Nykyään Veronica ei suhtaudu itsetuntoon yhtä mustavalkoisesti kuin ennen. Hän uskoo, ettei itsetunto voi koskaan olla valmis tai järkkymätön, sillä elämässä tapahtuu jatkuvasti asioita, jotka muokkaavat minäkuvaa suuntaan ja toiseen.

Hän korostaa myös, ettei itsensä hyväksyminen ole pelkästään itsestä kiinni. Siihen vaikuttavat niin yhteiskunta kuin ympärillä olevat ihmisetkin. Siksi Veronica kokee, että sanonta ”Et voi rakastaa toista ennen kuin rakastat itseäsi” on julma.

– Toki ymmärrän sen ajatuksen sanonnan takana, mutta silti koen, että muut on kaikkine virheineen helpompi hyväksyä kuin itsensä. Itsensä rakastaminen on oikeasti vaikea prosessi, eikä kyse ole mistään päätöksestä. Sen eteen täytyy tehdä jatkuvasti töitä ja se työskentely vaatii uskomatonta vahvuutta.

täti tomera

Tyttöhän oli niin  kaunis suloinen  ja empaattinen  Selvityjissä miksi hän ei hyväsy itseään sellaisena  kuin hän  on?

Sisältö jatkuu mainoksen alla