Kun Juhani Pirinen opiskeli diplomi-insinööriksi 1980-luvulla, kosteusvaurioista ei puhuttu. Ongelmatalojen korjaamisesta tuli kuitenkin hänen elämäntyönsä: "Jos taloa ei kunnosta ajoissa, sen arvo romahtaa."

Tieto lisää tuskaa. Kun on vuosikaudet tutkinut ja haistellut sisäilmaongelmaisia taloja, talon ostaminen on vaikeaa. Tämä kävi selväksi, kun home- ja sisäilmaongelmien parissa työ-uransa tehnyt Juhani Pirinen, 58, etsi perheelleen omakotitaloa Lahden seudulta viitisentoista vuotta sitten.

Etsinnän työnjako oli sellainen, että vaimo tutki myytäviä taloja ja esitteli Juhanille sopivia ostokohteita. Kolmenkymmenen hylätyn ehdokkaan jälkeen perhesopu oli koetteilla.

30 hylätyn talon jälkeen perhesopu oli koetuksella.

– Päällisin puolin kohteissa oli kaikki hyvin: kaunis talo, sopivasti tilaa ja komea puutarha. Kun tutustuin kiinteistöjen tietoihin ja rakennepiirustuksiin, näin, millainen remonttityömaa olisi edessä ennen kuin voisin nukkua niissä taloissa yöni rauhassa. Lähes jokaisessa remontti olisi alkanut siitä, että olisin kaivanut perustat auki, uusinut vesieristeet ja asentanut uudet salaojat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lopulta tieto tarjosi tuskan lisäksi myös ratkaisun avaimet.

– Vaimon ilmeestä näki, että nyt on syytä keksiä jokin rakentava ehdotus. Sanoin, että turha tässä on enempää tuskailla. Ostetaan tontti, ja minä rakennan meille talon.

Sopiva tontti löytyi Salpausselän harjun päältä. Sijainti oli hyvä ja perustukset saattoi valaa kuivaan soramaahan.

Omin käsin rakennetussa talossa voi nukkua rauhassa.

Talo valmistui 13 vuotta sitten, kun Juhani työskenteli vielä Hengitysliitto Heli ry:n korjausneuvontatoiminnan johtajana. Pian tämän jälkeen hänet valittiin ympäristöministeriön viisivuotisen Kosteus- ja hometalkoot -toimintaohjelman johtoon.

Ministeriöstä Juhani siirtyi Kuntaliiton omistamaan konsulttiyhtiöön vetämään rakennusterveys- ja sisäilmayksikköä.

Omin käsin rakennetussa siporex-talossa Juhani voi nukkua edelleen yönsä rauhassa, jos vain työpaikoilla nähdyt asiat eivät pääse uniin. Niissä on nimittäin aineksia pahoihinkin painajaisiin.

Kuka keksi homeongelman?

Juhani kasvoi vasaran paukkeessa. Isä oli rakennusmestari, ja Juhani aloitti kesätyöt rakennuksilla 14-vuotiaana. Kitaraa ja pianoa soittavan pojan haaveammatti oli muusikko, mutta musiikki ja laulujen tekeminen jäivät lopulta rakkaiksi harrastuksiksi.

Isä siirsi rakennustaitojaan auliisti kolmelle pojalleen, mutta kielsi tekemästä siitä ammattia.

– Hän tiesi, miten suhdanneherkkää hommaa rakentaminen on. Isän ohje oli, että tehkää mitä vain, mutta rakennusalalle älkää lähtekö.

Neuvot kaikuivat kuuroille korville, sillä kaikki kolme veljestä päätyivät opiskelemaan rakentamista. Juhani pääsi opiskelemaan tekniseen korkeakouluun rakennusinsinöörilinjalle.

1980-luvulla oli vielä mahdollista valmistua rakennusalan diplomi-insinööriksi kuulematta halaistua sanaa homeongelmista.

– Niitä ei yksinkertaisesti ollut olemassa. Jos joku oireili vaikka koulussa, asia kuitattiin sillä, että joka luokassa on joku heikkoverinen nuhanenä. Vika oli yksilöissä, ei ympäristössä. Ainut asumisterveyskysymys, josta kuulin puhuttavan, oli lastulevyn sisältämä formaldehydi.

Juhani teki rakennustekniikan tutkielmansa betonielementin lisälämmöneristyksestä. Tarkoitus oli selvittää, voiko elementtiä, jossa on villa kahden betonikuoren välissä, lisäeristää sisä- tai ulkopuolelta.

– Havaitsin, että betonielementissä kosteus tiivistyy talvella ulkokuoren ja villan rajapintaan eli villa kastuu. En tajunnut siinä vaiheessa pelätä terveyshaittoja, vaan mietin sitä, että tukirakenteet ruostuvat, betonikuori irtoaa ja eristeen lämmöneristyskyky vähenee.

Hajutonkin talo voi olla riski

Juhani Pirisen sisäilmaongelmien korkeakoulu alkoi vuonna 1998, kun hänet valittiin vetämään Hengitysliiton korjausneuvontaa.

Liitto sai varat toimintaansa Raha-automaattiyhdistykseltä, joten se saattoi ottaa ihmisten sisäilmahuolet todesta ja tutkia, millaisissa asunnoissa suomalaiset asuivat ja oirehtivat.

Oireita oli moneen lähtöön jatkuvasta nuhasta hengitysvaikeuksiin ja päänsärystä uupumukseen. Tyypillisiä oirekertomuksia olivat myös tulehduskierteet ja toistuva kuumeilu.

Piti keskittää voimat, että pääsi hometalon kynnyksen yli.

Monen Hengitysliittoon yhteyttä ottaneen kokemus terveydenhuollosta oli se, että oireita ei otettu todesta eikä ainakaan yhdistetty niitä kodin tai työpaikan sisäilmaongelmiin.

Juhani oppi kokemuksen kautta, millaisissa oloissa terveysongelmat syntyvät.

– Pahimmissa tapauksissa asunnon haju oli niin tyrmäävä, että ovella piti keskittää kaikki voimat, jotta pystyi astumaan kynnyksen yli. Siinä kohtaa on turha miettiä, aiheutuuko tästä pulmia. Ihan varmasti aiheutuu.

Työssä tuli vastaan myös hajuttomia taloja, joissa oireiltiin voimakkaasti. Näistä taloista löytyi rakenteiden avaamisen jälkeen esimerkiksi yksi julmimmista homeista, stachybotrus chartarum.

Homeloukusta on vaikea nousta

Tavallinen tarina menee näin: Nuoret ihmiset ostavat pääkaupunkiseudulta unelmiensa rintamamiestalon kovaan hintaan. Muuton yhteydessä keski- ja yläkerrokseen tehdään pientä pintaremonttia ja betoninen kellari muutetaan työ-, makuu- tai harrastetiloiksi lämpöeristämällä ja pinnoittamalla betoniseinät sisäpuolelta.

Pari vuotta myöhemmin Hengitysliiton puhelin soi.

– Kosteakin betoni näyttää pinnalta kuivalta, mutta kun se koolataan ja lämpöeristetään, orgaaninen materiaali ja kosteus kohtaavat. Unelmien kellarista tuleekin homebunkkeri, joka täytyy repiä takaisin betonirungolle ja aloittaa remontti talon ulkopuolelta.

Se on kova uutinen, kun laina on maksamatta, rahat tiukoilla ja yhtäkkiä pitäisi olla 100 000 euroa ylimääräistä sadevesijärjestelmiin, salaojitukseen ja vedeneristykseen. Pankista ei saa uutta lainaa, kun talon vakuusarvo on homeongelman myötä romahtanut.

Juhanin mielestä valtion pitäisi taata matalakorkoisia lainoja, jotta ihmiset voivat selvitä homeloukustaan ilman elinkautistuomiota.

– Ikävä kyllä tällaista turvaverkkoa ei ole. Jos homeloukkuun putoaa, sieltä on vaikea nousta.

Vanhan talon ostajan tulisi maksaa vain talon teknistä arvoa vastaava hinta.

Kauhutarinat talokaupoista ovat johtaneet siihen, että vanhojen talojen hinnat laskevat ja myyntiajat venyvät. Etenkin maaseudulla vanhoja taloja on jo hyvin vaikea myydä. Juhani tunnustaa olevansa osasyyllinen tähän kehitykseen.

– Toin hometalkoiden yhteydessä voimakkaasti esiin sitä, että vanhan talon ostajan tulisi maksaa vain talon teknistä arvoa vastaava hinta, jotta hänellä on varaa toteuttaa taloon tarvittavat remontit. Keskimäärin rakennus vanhenee puolitoista prosenttia vuodessa. Jos remontit ovat tekemättä, 35 vuotta vanhan talon teknisestä arvosta on jäljellä puolet ja 50 vuotta vanhan enää neljännes.

Oma talo viimeisen päälle

Kun Piriset alkoivat rakentaa nykyistä taloaan vuonna 2005, yhteistä elämää oli takana jo 25 vuotta. Työnjako oli selvä.

– Minä päätin, että talon runko tulee kivestä ja kate saumapellistä eikä talotekniikasta tingitä. Vaimo sai päättää kaiken muun: huonejaot, kalusteet, sisustuksen ja pintamateriaalit. Tiesin kokemuksesta, että vaimolla on hyvä maku muutenkin kuin miesten suhteen.

Tykkäämme talostamme kuin hullu puurosta.

Juhani jätti väitöskirjansa vuodeksi tauolle, ja kolmikerroksinen talo valmistui kahdeksassa kuukaudessa. Joulua 2005 juhlittiin jo uudessa kodissa. Nyt 13 vuotta myöhemmin lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja talossa on liikaa tilaa.

Alkuperäinen ajatus oli tehdä niin laadukas talo, että sen voi myydä lasten lähdettyä hyvällä hinnalla eteenpäin.

– Saa nähdä, pystymmekö siihen, sillä tykkäämme talosta kuin hullu puurosta. Tosin voisihan sitä sitten eläkkeellä rakentaa vielä yhden talon, vähän pienemmän.

Periaatteet pitävät

Juhani aloitti työt ympäristöministeriön Kosteus- ja hometalkoot -ohjelman vetäjänä vuonna 2009. Rakennusterveysalan koulutusuudistus on hänen mielestään viisivuotisen ohjelman suurin saavutus. Sen avulla lakiin saatiin kirjaus, että jos terveydensuojeluviranomainen vaatii tutkimuksia, tutkimuksen tekijän pitää olla rakennusterveysasiantuntija.

– Tutkimusten taso on noussut merkittävästi.

Sen sijaan asuntokaupan kuntotarkastuksen sääntely jäi edelleen haaveeksi.

– Ikävä kyllä asia jäi lähtökuoppiin, sillä kaikki ministeriöt totesivat vuorotellen, että ei kuulu meille. Myyjällä on edelleen suuri kiusaus käyttää kuntotarkastajaa, joka tekee työn edullisesti ja kirjoittaa raportin, jolla talon saa myytyä.

Kuntotarkastus on helppo tehdä huijaten, sillä monet ongelmat ovat silmiltä piilossa.

Paitsi kädentaidot, Juhani peri kotoaan myös elämänsä keskeisen periaatteen, josta hän ei tingi.

– Haluan toimia oikein ja nukkua hyvällä omallatunnolla. Kaiken maailman ketkuilu on vastenmielistä. Rakentamisessa ja kuntotarkastuksissa huijaaminen on helppoa, sillä monet ongelmat ovat silmiltä piilossa.

Kun kosteus- ja hometalkoot -hanke loppui, Juhani sai työtarjouksen kuntaliiton omistamasta Finnish Consulting Groupista. Siirtyminen voittoa tavoittelevaan kaupalliseen yritykseen arvelutti sen verran, että Juhani asetti työnantajalle tiukan eettisen ehdon.

– Lupasin lähteä perustamaan yritykseen rakennusterveys- ja sisäilmayksikköä sillä ehdolla, että teemme ainoastaan perusteellisia tutkimuksia emmekä näennäistutkimuksia, joiden tarkoitus on uskotella, että ongelmia ei ole.

Juhani myöntää olevansa periaatteellinen ja vaativa. Omassa talossaan hän ulkoisti muun muassa keittiökalusteiden asennuksen ja takan muurauksen. Nyt kumpikin vähän kaduttaa.

– En olisi hyväksynyt itseltäni sellaista työn jälkeä. Takan verhouksen taidan vielä purkaa ja tehdä uudelleen.

Talon oikea ikä

Juhani ei jaksaisi enää kiistellä perusasioista. Sisäilma tekee sairaaksi, mutta sairastumisen mekanismit tunnetaan huonosti. Lääketieteellistä tutkimusta aiheen ympärillä tehdään liian vähän.

– Meillä on pitkä matka siihen, että kokemusperäiset asiat todistetaan oikeiksi ja ymmärretään.

Nykyisessä työssään Juhani tuottaa kuntapäättäjille laskelmia, mitä kannattaa korjata ja mitä ei.

– Rakennukset voitaisiin suunnitella kestämään satoja vuosia siten, että niiden kuluvat osat ovat helposti vaihdettavissa ja tilat muunneltavissa. Toisaalta voimme tehdä vaikka siirrettäviä taloja tai halpistaloja, joiden ei tarvitsekaan kestää kuin vaikkapa 35 vuotta. Meidän pitäisi alkaa opettaa uusille rakennusinsinööreille tulevaisuuteen katsomista, futurologiaa.

Mitä jos eläkkeellä luopuisi talosta?

Juhani koettaa haastaa myös omia urautuneita ajatuksiaan. Kuka sitäkään sanoo, että ihmisellä pitää olla sama vakituinen asunto kesät talvet.

– Olen miettinyt eläkepäivien varalle, että mitä jos talosta luopuisi kokonaan. Kesämökissä Saimaan rannalla voisi asua huhtikuusta sienikauden loppuun. Sitten voisi olla pari, kolme kuukautta ulkomailla ennen kuin siirtyisi helmi- ja maaliskuuksi Lappiin hiihtämään.

Suunnitelmassa on enää pieni mutta.

– Olen esitellyt asiaa kotona vasta varovaisesti.

Tämä on ET-lehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fi:ssä. Lisää ET:n juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/et.

Juhani Pirinen

  • Syntynyt 1961 Lahdessa, jossa asuu edelleen.
  • Rakennusterveys- ja sisäilmasto-palvelujen toimialajohtaja.
  • Vaimo ja kaksi aikuista lasta.
  • Harrastukset musisointi, laulujen tekeminen, liikunta, sienestys ja paritanssi.
lapsenlapsi

Must suurin osa noist rintamiestaloist on tullu niin jo tiensä päähän. Vieläki haisee mummula ikävästi nenässä. Hyvä valaiseva juttu.

Vierailija

Kumma juttu, kun juuri luin jutun jossa korjausrakentamiseen erikoistunut arkkitehti totesi mm rintamamiestaloista, että ne ovat oivallisia ja järkeviä rakennusratkaisuja ja ne kannattaa lähes aina korjata asumiskuntoon. Tämä on taas tätä, kaikenmaailman haistapaskan-asiantuntijat kumoavat toistensa lausuntoja. Pitäisi lailla kieltää kaikki tällaiset jutut ennen kuin on sellaista faktaa josta on yksimielistä dataa eri asiantuntijoiden kera.

Sisältö jatkuu mainoksen alla