Gloria

Sikke Sumari on tottunut aloittamaan alusta yhä uudelleen ja tekemään päätökset hetkessä. Kun elää niin, ei ehdi edes ikääntyä.

Myrsky Saharan autiomaassa nousi hetkessä. Sikke Sumari istui nelivetomaasturin ratissa, ja katseli ystävättärensä kanssa, kuinka lasin takana riehui hiekkapilvi. Sikke osallistui naisille suunnattuun kymmenen päivän ralliin, mutta nyt hieno pöly tunki suljetuista ikkunoista autoon niin, että hampaissa narskui ja silmät vuotivat.

Sellaiseenkin tilanteeseen voi päätyä, kun on impulsiivinen ihminen. Silloin voi myös pamauttaa pikanaimisiin vain viikon seurustelun jälkeen tai löytää itsensä emännöimästä yli sata vuotta vanhaa kalastajatilaa Saarenmaalla.

Tai voi ihastua taidemaalarin herkkään viivaan taidegalleriassa ja marssia ulos uusi maalaus kainalossa ihan ex tempore. Impulsiivinen ihminen voi myös päätyä perustamaan ravintolan, vaikka oli oikeastaan ajatellut muuttaa ulkomaille. Tai opiskella uuden ammatin iässä, jossa suurin osa viettää rauhassa eläkepäiviään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uuden ajan kuusikymppinen

Sellainen on Sikke, joka täytti kesäkuussa 68 vuotta. ”68!”, hän huudahtaa kahvila Ekbergissä Helsingin Bulevardilla puoliksi syöty skonssi edessään, ja pyörittelee silmiään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siken on vaikeaa mieltää itseään ikäisekseen, sillä hänen mieleensä on syöpynyt lapsuudesta mielikuva siitä, millaisia arvokkaita mamselleja yli kuusikymppiset ovat.

– Äitini esimerkiksi oli hieno rouva, jonka vaatteet ja meikit olivat aina tip top ja hiukset täydellisesti nutturalla. Kesällä hänellä oli valkoiset hanskat ja hattu päässä. Hän muuttui ikänsä mukaiseksi, mutta minusta ei koskaan tule sellaista. Pukeudun edelleen kuin teinitytöt, Sikke virnistää. Tänään hänellä on yllään metsänvihreä, tammenlehvin kirjailtu bomber-takki.

Sikke ei tunnista itseään myöskään mainosten eläkeläiskuvastosta.

– Kun näen televisiossa harmaatukkaisten mallien mainostavan inkontinenssisuojia, tuntuu, etten kuulu siihen jengiin. Sitten katselen itseäni peilistä ja huomaan, että kroppani ei ole enää synkassa mieleni kanssa. Mutta hoidan itseäni hyvin, jotta pysyisin mahdollisimman freesinä. Ja jos leukapieleni alkavat pahasti roikkua, saatan hyvinkin mennä nappaamaan ne pois, hän sanoo.

Sikke ei erityisemmin pidä urheilusta, mutta hän käy personal trainerina työskentelevän sukulaispoikansa kanssa salilla kolme kertaa viikossa pysyäkseen kunnossa.

– Haluaisin elää loputtomiin, vaikka 150-vuotiaaksi. Elämä on järkyttävän kivaa, varsinkin nyt, kun olen saanut lapsenlapsiakin. Haluaisin seurata heitä mahdollisimman pitkään.


Lupa räiskyä

Sikke uskoo sanontaan, ettei vierivä kivi sammaloidu. Kun ravintolayhtiö NoHo Partnersin hallituksessa istuva Saku Tuominen ehdotti hänelle vuosi sitten NoHon kanssa yhteistä bisnestä, Sikke mietti hetken.

– Sitten kuulin, miten huulieni välistä lipsahti ´no mikä ettei´.

Se on Sikelle tyypillistä.

– Urani on mennyt niin, että sanon ehkä liiankin helposti kaikkeen joo. Uusi on kiinnostanut minua aina enemmän kuin syventyminen johonkin yhteen ja samaan. Olen nopeasti syttyvä, mutta intoni myös lopahtaa nopeasti.

Sikke’s avattiin Helsingin Tehtaankadulle toukokuussa. Ranskalaista ja italialaista keittiötä sekoittava sekä luomuruokaa tarjoava ravintola on yhtä konstailematon kuin Sikkekin. Listalta löytyy esimerkiksi grillattuja silakoita voikukkasalaatilla. Keittiömestariksi Sikke valitsi Pipsa Hurmerinnan, vaikka tämä ei ole koskaan tehnyt keittiömestarin töitä.

– Halusin jonkun, jolla on uusi touch. Sitä paitsi Pipsalla on selkärankaa.

Sellaisista ihmisistä Sikke pitää, voimakkaista.

– Olen erittäin äkkipikainen. En osaa pitää filtteriä, kun minua alkaa pänniä. Minun kanssani toinenkin saa räiskyä ja puolustaa mielipidettään. Mutta myönnän, että herkemmät saattavat tulla kanssani jyrätyksi.

Takaisin koulunpenkille

Tv-ohjelma Kokkisodasta tunnetuksi tullut Sikke on tehnyt uransa aikana kymmenen keittokirjaa, kirjoittanut eri ruokablogeja ja pitänyt aikoinaan miehensä Tony Ilmonin kanssa kymmenen vuoden ajan ravintola Tony’s Deliä Helsingin Bulevardilla. Hän ei ole tarvinnut kokintutkintoa voidakseen tehdä itselleen ruoasta ammatin, mutta pari vuotta sitten hän päätti mennä opiskelemaan ravintolakoulu Perhon penkille. Ihan itsensä vuoksi.

– Oli mielenkiintoista opetella tekemään erilaisia klassikkoruokalajeja, kuten beef wellington, jossa on monta vaikeaa työvaihetta.

Oppilaat, joista suurin osa oli Sikkeä 30–40 vuotta nuorempia, eivät olleet millänsäkään julkkiksesta luokassa.

Sikke otti opinnoistaan kaiken irti kyselemällä innokkaasti opettajilta neuvoja. Opintoihin kuuluvaan harjoitteluun ravintola Nokkaan Sikke meni nöyränä ja ”valmiina kuorimaan perunoita”.

Toissa talvena Sikke valmistui.

– Nyt minulla on täysivaltainen oikeus kantaa kokin takkia.

Jutustelu keskeytyy, kun Sikke huomaa ravintolasalin nurkassa jotain kiinnostavaa.

– Voi että! Katso tuota vanhaa pariskuntaa! Mies silitti vaimoaan ihanasti takapuolesta, Sikke alkaa supattaa, ja nyökkää yhdeksänkymppiseltä näyttävän parin suuntaan.

– He ovat vieläkin yhdessä, vaikka varmaan heillä on ollut elämänsä aikana yhtä ja toista! Ihan kyynel meinaa vierähtää.

Hyvästit perinteisille sukupuolirooleille

Ei Siken omakaan avioliitto aivan lyhyt ole: hän on ollut yhdessä miehensä kanssa jo 38 vuotta. Ennen seurusteluaan he olivat ystäviä, kunnes lähtivät viikoksi laskettelemaan Val d’Isèreen Ranskaan.

– Kun tulimme takaisin Suomeen, totesimme, että mennään naimisiin. Se oli täysin intuitiivinen ja impulsiivinen päätös.

Pitkän liiton salaisuus on Siken mukaan se, että kumpikin on antanut toisensa toteuttaa itseään.

– Tony on oinas, häntähän ei kontrolloi kukaan. Mutta en edes kestäisi miestä, joka on tossun alla.

Sikke ja Tony ovat viettäneet pitkiäkin aikoja erillään, esimerkiksi silloin, kun Tony ratsasti yli vuoden marsalkka Mannerheimin jalanjäljillä Kirgisiasta Kiinaan, tai kun Sikke opiskeli ranskaa Pariisissa.

– Pitkässä avioliitossa on tärkeää saada tilaa hengittää. Kun Tony asui kerran pari kuukautta Berliinissä, oli kiva mennä hänen luokseen katsomaan, millaista hänen elämänsä on ilman minua. Kun hän esitteli kaupunkia, olimme kuin treffeillä.

Paria on pitänyt yhdessä myös se, että he ovat uskaltaneet luoda omannäköisensä perhe-elämän perinteisistä sukupuolirooleista välittämättä.

– En ole varma edes siitä, kumpi meistä synnytti, sillä Tony oli niin aktiivinen. Hän on ottanut paljon vastuuta lasten hoitamisesta, ja minulla on ollut vapaus tulla ja mennä. Muuhun en olisi suostunutkaan.

Työelämän edelläkävijä

Sikke kouluttautui aikoinaan sisustussuunnittelijaksi Taideteollisessa korkeakoulussa, ja teki opintojensa ohella mallintöitä muun muassa Stockmannille. Sisustussuunnittelijana hän ehti työskennellä vuoden, sitten Sikelle tarjottiin copywriterin töitä pr- ja tiedotustoimistossa, josta hän siirtyi tv- ja radiotöihin. Sikke on toiminut muun muassa MTV:n kuuluttajana ja juontanut viihde- ja uutisohjelmia. Vuonna 1999 alkoi Kokkisota, johon Sikke päätyi Saku Tuomisen pyytämänä. Suosikkiohjelma palaa syksyllä televisioon, ja Sikke on edelleen sen juontajana.

– Ikinä en ole hakenut yhtään työpaikkaa. Niitä ilmestyy, kun sanoo helposti sen joon.

Oikeastaan Sikke on edelläkävijä nykyisessä ura-ajattelussa, johon kuuluu elämänikäinen oppiminen ja monta eri uraa. Hän tuntee hengenheimolaisuutta tämän päivän nuorten kanssa – heidän, jotka eivät arkaile vaihtaa työpaikkaa tai ammattia, jos kiinnostuksen kohde vaihtuu.

Yrittäjä Sikke on ollut aina. Kesällä hän on viettänyt aikaa Muhun saarella Virossa, jossa hän omistaa majatalon ja ravintolan Nami Namasten. Viroon Sikke päätyi 1990-luvulla vierailtuaan ystävättärensä Saaramaalta ostamassa maatalossa.

– Ihastuin heti. Viron maaseutu on hyvin erilainen kuin Suomessa. Siinä on jotain mummolamaista viehätystä.

Hän päätti antaa tuttavansa Ristomatti Ratian etsiä itselleen viisi Muhussa myytävänä olevaa maatilaa.

Ratia teki työtä käskettyä, ja pian Sikke ajoi harmaalle, olkikattoiselle, 1800-luvulla rakennetulle kalastajatilalle, jonka pihalla kasvoivat omenapuut. Sikke päätti tehdä kaupat siltä istumalta.

– Ristomatti huomautti, että ethän ole vielä edes nähnyt muita, mutta tiesin, että olin löytänyt etsimäni. Hetkeäkään en ole katunut.

Vapaus ennen omaisuutta

Sikke ajatteli, että maatalosta tulisi suvun kesäpaikka. Sitten Sikke ja hänen miehensä joutuivat luopumaan pyörittämästään Tony’s Delistä, koska talon omistaja halusi huoneistoon oman ravintolansa. Silloin Sikke päätti tehdä kalastajatilastaan kokkauskurssipaikan ja majatalon.

Tila on Siken ainoa suurempi investointi. Hän on aina asunut vuokralla, kuten nytkin Helsingin keskustassa.

– En ole koskaan halunnut kerätä omaisuutta, eikä minulla ole kallista autoa tai venettä.

Mieluummin Sikke haluaa vapautta, yhä edelleen. Sitä, että voi lähteä talvella kuukausiksi vaikkapa Etelä-Afrikkaan.

– Se on täydellinen maa lähteä talvea pakoon. Luonto vuorineen on käsittämättömän kaunis, samoin villieläimet.

Sikke käy katsomassa myös ulkomailla asuvia poikiaan. Siken ensimmäisestä avioliitosta syntynyt Misko Iho ohjaa Los Angelesissa mainoksia ja lyhytelokuvia. Max Ilmoni työskentelee Zürichissa sijoitusalalla ja Benjamin Ilmoni on Lontoossa kouluttautunut valokuvaaja, joka on kuvannut kaikki äitinsä keittokirjat.

– Kun katson lapsiani, ajattelen, etten ihan huono vanhempi ole voinut olla.

Tämä on Glorian artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fissä. Lisää Glorian juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/gloria.

Juttu on ensimmäisenä ilmestynyt elokuun 2019 Gloriassa.

Kuka?

Sikke Sumari, 68, ravintoloitsija, keittokirjailija ja tv-ohjelma Kokkisodan juontaja.

Avasi toukokuussa Sikke’s-ravintolan Helsingin Tehtaankadulle ravintolayhtiö NoHo Partnersin kanssa.

Pyörittää myös Nami Namaste-majataloa Saarenmaalla Virossa.

Asuu miehensä Tony Ilmonin ja irlanninterrierri Flynnin kanssa Helsingissä ja Muhun saarella Saarenmaalla.

Harrastaa äänikirjojen kuuntelua, matkailua sekä konserteissa, taidenäyttelyissä ja kuntosalilla käymistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla