Työstressi ja pääkaupunkiseudun kiire ahdistivat Satu Tuovista niin, että hänen oli pakko vaihtaa maisemaa. Nyt Satu asuu Ilomantsissa ja vaihtoi pienempipalkkaiselle alalle, mutta elämä hymyilee jälleen. 

– Pääkaupunkiseudun ihmispaljous on ahdistavaa. Kaikilla on jatkuvasti kiire jonnekin. Tuntuu, etteivät ihmiset välitä muista, vaan tönivät ohi kiiruhtaessaan ja tuijottivat puhelimiaan.

Tällaisen lausahduksen kuulee usein jonkun muualla kuin Helsingissä asuvan suomalaisen suusta. Pääkaupunkiseudun elämä ei kuitenkaan sovi kaikille siellä syntyneillekään. 

Satu Tuovinen, 27, on omien sanojensa mukaan lähiön kasvatti. Hän asui elämänsä ensimmäiset 21 vuotta Vantaalla ja sen jälkeen Espoossa, josta lopulta muutti työn perässä Kirkkonummelle aivan juna-aseman lähelle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kauppaoppilaitoksessa opiskellut Satu aloitti kirjanpitäjän työt 19-vuotiaana. Haaveammatista ei ollut kyse, vaan Satu hakeutui alalle opettajansa suosituksesta, sillä töitä kuulemma riitti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vuosien myötä työ muuttui vaivihkaa stressaavaksi. Sadulla oli paljon asiakkaita ja deadlinet puskivat lakkaamatta päälle. 

– Minun oli oltava koko ajan skarppina ja tuntui, että kaikki asiat olivat koko ajan kesken. Tilinpäätösaikana työpäivät saattoivat helposti venyä 10–12 tunnin pituisiksi, Satu kertoo.

Kotona Satu ei osannut levätä, vaan hermoili, oliko hoitanut päivän tehtävät oikein. Iltaisin hän ei jaksanut harrastaa mitään, ja öisin päässä pyörivät työasiat herättivät kesken unien.

Joensuu hurmasi

Ikävä olo kulminoitui alkuvuoteen 2018, jolloin Satu kävi läpi rankkaa avioeroa. Takana oli kahden vuoden avioliitto, yhteensä kuuden vuoden parisuhde. Stressi seurasi Satua kotoa töihin ja töistä kotiin. Lopulta henkiset oireet muuttuivat fyysisiksi. 

– En voinut oikein syödä mitään ilman, että vatsani turposi ja minua alkoi oksettaa. Olin väsynyt ja huonovointinen. Kävin lääkärillä, joka totesi, että työuupumuksen oireita ne olivat.

”Nousin bussista ja mietin vain, mihin ihmeeseen olen joutunut.”

Eron jälkeen Satu lähti käymään ystävänsä luona Joensuussa. Siellä hänet valtasi kummallinen tunne: ennalta täysin vieras kaupunki tuntui heti kodilta. Vielä ihmeellisempää oli se, että vajaan viikon reissun aikana kaikki stressioireet katosivat. 

Samalla Satu ihastui leppoisiin ja avuliaisiin joensuulaisiin. 

– Näin jälkikäteen ajateltuna on ihan järkyttävää, miten kylmiä monet pääkaupunkiseudun ihmiset ovat. Siellä kuljetaan helposti ohi, vaikka toinen tarvitsee apua. 

Satu kävi muutaman kuukauden aikana Joensuussa useamman kerran, ja kokemus oli joka kerta sama. Stressi katosi Itä-Suomessa ja palasi, kun juna lipui Kirkkonummelle. 

Kun Joensuussa asunut ystävä kertoi muuttavansa Savonlinnaan, päätös oli helppo. Satu pakkasi tavaransa ja muutti ystävänsä asuntoon Joensuun keskustaan. Pääkaupunkiseudulle jäivät perhe ja ystävät. 

– He suhtautuivat muuttooni hyvin. Sanoivat vain, että antaa mennä, jos siltä tuntuu. 

Uusi rakas Ilomantsista

Joensuussa Satu tunsi saaneensa elämälleen uuden alun. Hän alkoi panostaa hyvinvointiinsa ja ryhtyi liikkumaan pitkän tauon jälkeen. 

– Löysin jossain syvällä piilossa olleen todellisen itseni. Rupesin lenkkeilemään ja aloin harrastaa tankotanssia, Satu kertoo. 

Muutosta huolimatta Satu sai pitää kirjanpitäjän työnsä. Hän teki etätöitä Joensuusta käsin, mutta lopulta sekin kävi henkisesti niin raskaaksi, että Satu irtisanoutui.

– Etätöiden mahdollisuus oli anteliasta silloiselta pomolta. Aloin kuitenkin olla niin työuupumuksen partaalla, että lopettaminen oli ainoa vaihtoehto.  

Vapaalla ollessaan Satu lepäsi – ja rakastui. Viime vuoden alussa hän tapasi Tinderissä kiinnostavan miehen, joka asui Joensuun naapurikunnassa Ilomantsissa. Satu muistaa yhä alkujärkytyksen, joka koitti, kun hän ajoi bussilla ensimmäistä kertaa Teron luokse alkukeväästä. 

– Nousin bussista ja mietin vain, mihin ihmeeseen olen joutunut. Missään ei ollut ketään. 

Nopeasti Satu kuitenkin ihastui alueeseen. Ilomantsi tuntui rauhalliselta, vielä hiljaisemmalta paikalta kuin Joensuu. Kun pariskunta muutti kesällä yhteen, molemmille oli selvää, että Satu muuttaisi Ilomantsiin Teron asuntoon. 

”Kyläläiset tietävät varmaan nytkin minusta enemmän kuin oma perheeni.”

Vaikka Satu pitää pääkaupunkiseudulla asuvia kylminä, hän myöntää häkeltyneensä aluksi siitä, miten tuttavallisia ilomantsilaiset ovat.

– Ihmiset ovat täällä tosi uteliaita, kun kylälle ilmestyy vieras naama. Kyläläiset tietävät varmaan nytkin minusta enemmän kuin oma perheeni. On se vähän hassua. 

Toisaalta tuttavallisuus jää pienessä kylässä usein pinnalliseksi.

– Vaikeinta täällä asuessa on varmasti ollut yksinäisyys. Ystäväpiirit ovat sulkeutuneita, eikä ulkopuolinen pääse niihin kovin helposti. 

Satu on saanut Ilomantsista joitakin kavereita, mutta lähimmät ystävät jäivät pääkaupunkiseudulle. Heihin hän pitää yhteyttä Whatsappin avulla. Satu vierailee pääkaupunkiseudulla pari kertaa vuodessa. 

– Joka kerta kun pääsen Helsinkiin, mietin, miksi tulin tänne. Perhettä ja kavereita on tietysti kiva nähdä, mutta olen silti onnellinen, että lähdin. 

Pienempi palkka, parempi mieli

Ilomantsissa Satu eli pari kuukautta ilman töitä ja ”paranteli päätään”. Töiden haku jännitti, sillä pienessä kylässä niitä ei ole helppo löytää. Sadulla kävi kuitenkin tuuri, ja hän nappasi itselleen Tokmannin osa-aikaisen myyjän paikan. 

Alanvaihdon seurauksena Sadun palkka laski reilusti. Kirjanpitäjänä hän tienasi bruttona noin 2 600 euroa kuukaudessa. Nyt hänen kuukausipalkkansa on tehdyistä tunneista riippuen noin 1 600 euroa. Se ei häntä haittaa.

– Tuntuu ihanalta, että työt jäävät oikeasti töihin. Myyjän homma ei ole kertaakaan tuntunut stressaavalta, ja työkaverini ovat kivoja. 

Pienempi palkka riittää Sadun mukaan hyvin, koska asumiskulut ovat Ilomantsissa niin pienet. Kirkkonummella hän maksoi vuokraa lähes 900 euroa kuussa, Joensuussakin 780 euroa. Nyt Satu maksaa miehensä omistamasta asunnosta puolet vastikkeista, noin 200 euroa kuukaudessa. 

– Ilomantsissa isonkin vuokra-asunnon voi saada alle 600 eurolla ja ison omakotitalon voi saada omaksi alle sadalla tonnilla.

Omakotitalosta Satu ja Tero tosiaan haaveilevat. Sen aika on kuitenkin myöhemmin, sillä toistaiseksi pariskunta viihtyy hyvin 60 neliön rivitalokaksiossaan. Heillä on oma takapiha, joka rajautuu pieneen metsikköön. Alle sadan metrin päässä on pururata ja Ilomantsinjärvi.

Entä onko mikään maaseudulla asumisessa harmittanut? Ehkä palveluiden suppeus, Satu myöntää. Ilomantsissa on kauppoja, mutta isommat marketit ja erikoisliikkeet ovat 70 kilometrin päässä Joensuussa. Satu käy siellä kerran viikossa tanssitreeneissä, ja pariskunta pyrkii yhdistämään isommat ostokset reissun yhteyteen. Myös ravintolatarjonta tuntuu pääkaupunkiseutuun verrattuna olemattomalta. 

– On täällä onneksi pari kivaa kahvilaa ja kesäisin ihan meidän lähellä on auki hieno torniin rakennettu viinibaari. Ja kahvilasta saa muuten kahvin ja pullan kahdella eurolla. Sillä hinnalla ei saa Helsingistä kahvilasta juuri mitään, Satu sanoo. 

Kauppojen ja palveluiden vähyys on Sadun mukaan kuitenkin pieni hinta siitä, miten paljon hänen elämänsä on muuttunut maalle muuton myötä. Työstressi ei paina, ja pienen kylän elämä on leppoisaa. Eniten Satu nauttii luonnosta ja ulkoilusta sekarotuisen metsästyskoiranpentunsa Ainon kanssa. 

– Kotoa ei tarvitse lähteä kauas, kun pääsee jo täydellisen hiljaisuuden keskelle. Täällä pääsee ihastelemaan kirkasta tähtitaivasta ja talvikin on oikea talvi. Nytkin on pakkasta 16 astetta. 

Satu kertoo haaveilleensa maaseudun elämästä jo Joensuun keskustaan muuttaessaan. Hän ei ollut valmis muuttamaan syrjäkylille suoraan pääkaupunkiseudulta. 

– Oli varmaan hyvä, etten muuttanut heti näin syrjään. Sain totutella rauhallisempaan elämään. Nyt tuntuu, että muuttaisin takaisin Helsinkiin tai Joensuuhunkin vain äärimmäisessä pakossa. 

Hyvä hyvä

Kuulostaa ihanalta, tämä on minunkin unelmani. Ja toivon että moni muukin tajuaisi ettei onni ole pk-seudulla. On sääli että maaseutu autioituu...

Vierailija

Mielenkiintoinen tuo kiireen ja töykeyden kokemus. Helsingissä on hädin tuskin puoli miljoonaa asukasta kun maailman metropoleissa asukkaita on pitkälle yli kymmenen miljoonaa. Aika pieni kylä tämä on. Ja jos Helsingin asukkaista reilu kaksi kolmasosaa on muualta muuttaneita, niin mistä se töykeys tulee?

Sisältö jatkuu mainoksen alla