"Arvostan ystävyydessä tasavertaisuutta, sitä että tuetaan toista", Sara Parikka sanoo.
"Arvostan ystävyydessä tasavertaisuutta, sitä että tuetaan toista", Sara Parikka sanoo.

Sara Parikalla on muutama hyvä ystävä, joista monet hän on tuntenut jo lapsesta saakka. – Uppoudun helposti toisten asioihin. Minunkin pitäisi avata rohkeammin suutani.

Salkkareihin 16-vuotiaana. Rakastuminen samassa sarjassa näyttelevään komeaan Mikko Parikkaan. Kihloihin, naimisiin ja lapsi 23-vuotiaana. Viikoittaisia blogiseuraajia 15 000, Instagram-seuraajia 174 400. Tuore lifestyle-kirja. Kuulostaa saippuasarjalta, mutta on täyttä totta.

Sara Parikka, 27, on ottanut ohjat käsiinsä ja uskaltanut tehdä rohkeita päätöksiä jo nuorena. Kun hän kymmenen vuotta sitten käveli Salattujen elämien koekuvauksiin, hän ei kuitenkaan arvannut, että elämänjuoni kuljettaa hänet lukiolaistytöstä perheenäidiksi saippuasarjan kulisseissa. Tai naimisiin näyttelijäkollegansa kanssa.

– Lempi ei leimahtanut kulisseissa, vaikka moni niin luulee, Sara sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaikka pariskunta on nähty samassa sarjassa jo vuosia, töitä he eivät ole tehneet yhdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– En tiedä, tarvitseeko ihmisten kasvaa kiinni toisissaan. Minusta jokaisen on kasvaessaan tärkeää pitää omat haaveet ja ajatukset.

”Lapsi oli ehdottomasti molempien toive.”

Yhden ison yhteisen haaveen he kuitenkin toteuttivat jo nuorina. Sarasta tuli äiti 23-vuotiaana. Mikko oli 25. Vaikka haave oli selkeä, raskausajan ajatukset heittelivät varjoja odotukseen.

– Olen aika tunnollinen tyyppi. Pelkäsin, kuvittelisivatko ihmiset raskauden olleen vahinko tai ajattelisivatko he, ettemme ole tarpeeksi jotain ollaksemme hyviä vanhempia, Sara muistelee.

Hän pohti myös, miettivätkö ihmiset, että vauva on vain hänen ideansa, johon hän oli Mikon painostanut .

– Lapsi oli ehdottomasti molempien toive. Jälkeenpäin ajattelin, että onneksi kuuntelimme omaa ääntämme ja teimme rohkeasti omat päätöksemme.

"Kotona oleminen maadoittaa minua. Tytöt antavat meille valtavasti energiaa", Sara sanoo.
"Kotona oleminen maadoittaa minua. Tytöt antavat meille valtavasti energiaa", Sara sanoo.

Pari oli ehtinyt olla tuossa vaiheessa yhdessä jo viisi vuotta. Lomilla he alkoivat katsella aurinkotuoleistaan, kun lapset leikkivät rannalla.

– Emme käyneet juhlimassa ennenkään, eivätkä lapset tuoneet suurta elämänmuutosta. Perhe on tuntunut tosi luonnolliselta ja aivan meidän jutulta.

Asenne on lähipiirin peruja.

– Anoppi sanoo, että lapsi tuo leivän tullessaan. Äitini ja siskoni ovat saaneet esikoisensa 23-vuotiaina.

Sara puolestaan on hoitanut naapuruston lapsia pienestä pitäen ja tiennyt, miten vaipat vaihdetaan. Tyttö, jota Sara hoiti, kun tämä oli yksivuotias, hoitaa nyt Saran tyttäriä.

– Vitsailimme, että ei olisi aikanaan pitänyt vaihtaa mitään rahaa.

Mikkoa Sara kehuu läsnä olevaksi isäksi, joka jakaa vanhemmuuden vaimonsa kanssa. Perheessä ei ole ykkös- tai kakkosvanhempaa.

Sara ja teologiaa työnsä ohella opiskeleva Mikko ovat parhaita ystäviä keskenään.

– Meillä on samanlainen huumorintaju, puhumme todella paljon ja tykkäämme viettää aikaa yhdessä. Lasten synnyttyä toisesta on tullut vielä tärkeämpi. Minulla ei ole ketään vastaavaa ihmistä kuin Mikko. Jaan hänen kanssaan kaiken ja luotan häneen täysin.

Sara on tyytyväinen, että todella monet asiat ovat menneet yksiin hänen ja lukion uskonnonopettajaksi tähtäävän Mikon ajatuksissa.

– Kun nuorena päädyimme yhteen, eihän sitä silloin ajatellut arvoasioita, kuten alkoholinkäyttöä, kulutustottumuksia tai perheen perustamista. Äitini juuri sanoi, että olemme saman luontoisia. Ei se ole aina niin, että vastakohdat vetävät puoleensa.

Tässä parisuhteessa mikään ei jää kytemään. Se, mikä on mielen päällä, sanotaan heti.

– Olemme tosi temperamenttisia ja tiukkasanaisia, suoria keskustelijoita. Mutta olemme myös luonnostaan positiivisia.

Tytötkin ovat Saran mukaan rohkeita ja reippaita. He juttelevat vieraille kaupoissa ja jututtavat kassatätiä. Sara kertoo olleensa itse ihan samanlainen.

”Pelästyin pahasti, kävikö lapsille jotain, töytäisy oli sen verran iso.”

Tällä hetkellä pariskunnalle rakennetaan hirsitaloa Espooseen.

– En halua isoa kotia. Vain keittiö ja olohuonetilat ovat isot, muut huoneet ovat pieniä.

Takka pitää olla ja iso ruokapöytä, jotta laaja perhepiiri mahtuu samaan aikaan pöytään.

Elämään on mahtunut myös surua: Saran isä kuoli viisi vuotta sitten. Viimeisin pysäytys oli syksyllä, kun rekka ajoi moottoritiellä Saran auton perään. Kyydissä olivat tuolloin myös tyttäret.

– Pelästyin pahasti, kävikö lapsille jotain, töytäisy oli sen verran iso, Sara kertoo.

– Soitin heti hätäkeskukseen, ja paikalle tuli poliisi ja palokunta. Tytöt olivat pöllähtäneitä, mutta ilahtuivat sitten, kun palomiehet nostivat heidät autosta ambulanssiin.

Rekka oli yrittänyt jarruttaa, muttei kunnolla ehtinyt. Auto meni lunastukseen, kukaan ei onneksi loukkaantunut.

Kolari muistutti silti, mikä elämässä on oikeasti tärkeää: rakkaat ihmiset.

– Se laittoi asiat tärkeysjärjestykseen. Elämä muuttui myös paljon rauhallisemmaksi.

SARAN HYVÄN OLON EVÄÄT

Ystävät: ”Aion antaa lisää aikaa ystävyydelle”

”Minä en ole niitä, joilla on 12 hengen tiivis tyttöporukka – minun tyyppejäni on melko pieni joukko, eikä siihen porukkaan pääse kovin helposti. Monet ystävistäni olen tuntenut jo lapsesta. Myös työn kautta on tullut sydänystäviä. Tapaamme aika usein jonkun kotona, vaikka brunssilla.

Arvostan ystävyydessä tasavertaisuutta. Sitä, että tuetaan toista, toiseen voi luottaa ja saa olla oma itsensä.

Ystävät ovat myös vertaistuki vanhemmuudessa. Heilläkin, joilla ei ole lapsia, voi olla hyviä vinkkejä. Joskus parempiakin kuin meillä lapsellisilla.

Myös kaksi isosiskoani kuuluvat ystäviini, ja äitini kanssa jaan asioita kuin ystävän kanssa.

Tänä vuonna haluan antaa lisää aikaa ystävyydelle. Se on selvästi asia, mistä kiireessä karsii, valitettavasti. Perheen kanssa olemisesta en karsi, ja työ vie väkisin aikaa.

Aion tänä vuonna miettiä, ketkä kaverit ovat niitä, joilta itsekin saan jotain. Olen kyselevä ja kuunteleva tyyppi. Uppoudun toisten asioihin, mutta tapaamisen jälkeen saattaa tulla mieleen, että mikäs nyt olikaan tapaamisen pointti.

En silti syytä toisia. Onhan minullakin vastuu keskustelun kulusta. Minunkin pitäisi rohkeammin avata suutani.”

Ruoka: ”En jaksa stressata vatsamakkarasta

”Minun on pakko syödä aamulla. Olen nälkäkiukkuinen ihminen. Läheiset sanovatkin aina, että nyt Saralle ruokaa.

Jos aamulla täytyy päästä lähtemään kiireellä, on kiva napata smoothie mukaan. Laitan vihersmoothieen lehtikaalia, kurkkua, avokadoa, inkivääriä, sitruunaa ja mantelimaitoa. Pienten lasten äitinä haluan olla energinen ja pysyä terveenä. Haluan myös opettaa lapsille uusia makuja ja ohjata heitä syömään terveellisesti.

Sara kertoo, että aamupala on hänelle pakollinen. "Olen nälkäkiukkuinen ihminen."
Sara kertoo, että aamupala on hänelle pakollinen. "Olen nälkäkiukkuinen ihminen."

Meidän perheessä tosin herkutellaankin paljon. Tykkään laittaa ruokaa ja olen nautiskelija. Syön, mitä tekee mieli. En ota ruuasta paineita, enkä tarkkaile painoani. En edes tiedä, paljonko painan. Vaatteista huomaan, kun ne alkavat puristaa.

Meillä ei tyttöjen kuullen puhuta kokoasioista. En hauku itseäni peilin edessä tai sano, että onpas tullut kiloja tai olo on turvonnut. En ole diettaaja. En uskalla alkaa pelleillä syömisen kanssa. Olen nuorempana nähnyt lähipiirissä, mitä tapahtuu, jos sellaiseen sairastuu.

Raskauksien jälkeen olen ollut kroppaani paljon tyytyväisempi kuin ennen. En kauheasti jaksa stressata jotain vatsamakkaraa.”

Crossfit: ”Olen aika kilpailuhenkinen”

”En ole ollenkaan hikiliikkujatyyppiä, vaan olen harrastanut pilatesta ja ajatellut, että keholle pitää olla lempeä. Mutta syksyllä kärsin selkä- ja niskakivuista ja tajusin, että tarvitsen lihasta. Lähdin treenaamaan crossfitiä.

Minulla oli todella pahat stereotypiat lajista ensimmäiselle tunnille mennessä. Ajattelin, että olen ihan surkea ja ihmiset miettivät, että mitä tuo tekee täällä. Luulin, että jo aloittaessa pitäisi olla tosi hyvässä kunnossa. Mutta ei. Kaikissa liikkeissä voi aloittaa nollasta.

Olenkin sanonut, että jos minä – kaksi synnytystä ja vaikeat raskaudet kokenut – pystyn tämän lajin aloittamaan, pystyvät kaikki muutkin. Arkeni on helpottunut, kun ei ole kipuja ja ryhtini on parempi.

Kroppanikin on muuttunut. Kiropraktikkoni ihmetteli, mistä minulle on tullut lihasta. Olin unohtanut kertoa hänelle crossfitin aloittamisesta.

Kipuilen silti vieläkin tunnille menoa. Muistutan silloin itselleni, kuinka tarpeellista treeni on hektisen elämän vastapainoksi. En kuitenkaan ota paineita treenaamisesta. Jos fiilistä ei löydy, käyn muutaman kilometrin lenkillä haukkaamassa happea.

Tykkään urheilla yksin. Treenaaminen on minulle omaa aikaa. Olen aika kilpailuhenkinen, ja treenatessa kilpailen itseäni vastaan.”

Televisio: ”LAitan aivot narikkaan”

”Iltaisin katsomme Mikon kanssa paljon televisiota. Kovin raskasta sisältöä en jaksa katsoa. Seuraamme paljon kotimaisia jännäreitä ja eri sarjoja, kuten Greyn anatomiaa, Ex-onnellisia, Onnelaa ja Sunnuntailounasta. Kun niihin uppoutuu, omat kiireet unohtuvat hetkeksi.

Itse seuraan myös Kardashianian perheestä kertovaa sarjaa ja Täydellisiä naisia. Voin laittaa aivot narikkaan ja keskittyä toisten draamaan.

Meidän sohvalla mietitään tietysti myös sitä, mitä kameran takana tapahtuu ja missä kohtaus on kuvattu.”

Matkustaminen: ”Emme kolua turistinähtävyyksiä”

”Matkustaminen merkitsee minulle sitä, että saan olla hetken tavoittamattomissa. Olemme reissanneet myös lasten kanssa tosi paljon: Espanjassa, Kreikassa, Kroatiassa ja Yhdysvalloissa. Mukana on usein koko perheeni.

Emme juuri kolua turistinähtävyyksiä, vaan keskitymme rentoutumaan: uimaan ja nauttimaan hyvästä ruuasta.

Toivon, etteivät tytöt ainakaan pelkäisi maailmaa. Että he tietäisivät, että maailmassa on mageita paikkoja. En kuitenkaan halua, että tytöt oppivat, että jokavuotinen ulkomaanreissu on vakio.

Kiinnostukseni kotimaanmatkailuun on lisääntynyt. Käymme lähes viikoittain eri puolilla pääkaupunkiseutua leikkipuistoissa ja maatiloilla. Kotkaan, Porvooseen ja Hankoon menemme joka vuosi. Lapset tykkäävät, vaikka mitään ihmeellistä ei olisikaan. Mökkeily on ihan parasta. ”

Koti: ”Arvostan kauneutta”

”Koti on minulle turvapaikka. On tärkeää, että siellä on kaunista ja hyvä fiilis. Vaihdan tasaisin väliajoin mattoja ja tekstiilejä ja muutan sisustusta pienillä jutuilla.

Opiskelin 1,5 vuotta sisustussuunnittelua odottaessani Matildaa. Koulutus ei antanut minulle itsevarmuutta ammattiin asti, mutta sain siitä itselleni paljon.

Olen vastikään konmarittanut. Ajattelin pitkään, ettei se ole lainkaan minun juttuni, mutta yllätyin. Olen aiemminkin kierrättänyt vaatteita, mutta nyt kun viikkasin Marie Kondōn tapaan, näin, mitä vaatteita minulla oikeasti on.

Koska olen visuaalinen ihminen, tykkään pukea tyttöjä niin, että heidän vaatteensa sopivat toisiinsa. Itsekin tykkään laittautua. Luonnonkaunis tyyli on mieleeni.”

Lapset: ”Tytöt antavat energiaa”

”Kotona oleminen maadoittaa minua. Luen tytöille kirjoja tai kysyn päiväkotikuulumisia. He puolestaan kyselevät minulta hassuja kysymyksiä. Niihin hetkiin sisältyy se, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Tytöt antavat meille valtavasti energiaa. Myös äitini ja siskoni käyvät meillä imemässä sitä. Olemme onnekkaita, kun meillä tällainen lähipiiri.

Jos lapsia ei olisi, en tiedä, mitä arkisin tekisin. Töitä kai vain. Vauvavuodet ovat olleet elämän parhaita aikoja, ja olen nauttinut kotona olemisesta. Minulla ei ole sitä ongelmaa, että lapset pyörisivät jaloissa. Pikemminkin heitä pitää yrittää juosta kiinni.

Tein viime vuonna todella paljon töitä ja tajusin, että arkeni ei ole sitä, mitä haluan. Järjestelin työni niin, että tytöt ovat nyt päiväkodissa lyhempiä päiviä. Onneksi uskalsin tehdä ratkaisun nyt, kun tytöt ovat pieniä.”

Sara Parikka

Salatuista elämistä tuttu näyttelijä ja yrittäjä syntyi Kirkkonummella 5.3.1991. Tekee päätyönään vaikuttajamarkkinointia.

Julkaisi alkuvuodesta kirjan 365: Ilon ja inspiraation vuosi (WSOY). Kirjoittaa blogia ja tekee Papupata-podcastia.

Asuu Espoossa miehensä, näyttelijä Mikko Parikan, ja tyttäriensä Matildan, 4, ja Mimosan, 3, kanssa.

Pääosa Salatut elämät -sarjan pohjalta kuvatussa Nightmare – painajainen merellä -elokuvassa.

Mummi

Ihana juttu. Samaistuin vallan Saran ajatuksiin. Ja arkipäiväiset asiat, yhdessä tehdyt ovat kaikkein parhainta. Itse olin 20 ja 22 kun saimme lapset. Muut kauhistelivat, me nautimme. Ja nautimme edelleen. Lapset nyt 25 ja 23 ja omilleen muuttaneet. Nyt elämäämme ihastuttaa 5 kk lapsenlapsi ❤️ Elämä on. Ihanaa kevättä koko teidän porukalle

Sisältö jatkuu mainoksen alla