Harmi, että Rianna voi päästä tutkimuksiin vasta kouluikäisenä, pohtivat Sampo Kaulanen ja Minttu Murphy-Kaulanen. Kuva: Jonna Öhrnberg
Harmi, että Rianna voi päästä tutkimuksiin vasta kouluikäisenä, pohtivat Sampo Kaulanen ja Minttu Murphy-Kaulanen. Kuva: Jonna Öhrnberg

Minttu Murphy-Kaulanen on huomannut miehessään monia muutoksia kesän jälkeen.

Kesällä ADHD-diagnoosin saanut kyläkauppias Sampo Kaulanen kertoo, että lääkityksen aloittamisen jälkeen elämä on ollut tasaisempaa.

– Minulla diagnosoitiin aikaisemmin tarkkaavaisuushäiriö. Koko elämäni olen ajatellut, että olen ihminen, joka jättää asiat kesken. Kun kesällä tilanne paheni, niin hakeuduin lääkäriin, joka selvitti asian perinpohjaisesti.

Sampo sai ADHD-diagnoosin, johon aloitettiin lääkitys ja se tasaa oloa.

– Lääke on sellainen, joka lisää normaalille ihmiselle aktiivisuutta, mutta minulla se laskee sykkeen ja verenpaineet.

Vaimo Minttu Murphy-Kaulanen on huomannut puolisossaan muutoksen.

– Kyllä ääripäät käytöksestä ovat hävinneet niin hyvässä kuin huonossa. Onneksi myös monet piirteet, joihin Sampossa rakastuin, ovat yhä tallella, kuten huomaavaisuus. Tosin ylilyönnit siinäkin ovat jääneet.

”Pystyn hallitsemaan paljon isoja asioita ja kaaosta stressaamatta. Kääntöpuoli on ollut, että pää käy aamusta iltaan.”

 

Sampo arvelee, että ADHD on myös auttanut häntä yrittäjän työssä.

– Pystyn hallitsemaan paljon isoja asioita ja kaaosta stressaamatta. Pystyn ideoimaan ja se rikastaa elämää. Kääntöpuoli on ollut, että en osaa pysäyttää keloja ja pää käy aamusta iltaan.

Pari on huolissaan yhteisestä Rianna-tyttärestä, 4, joka on luonteeltaan isänsä kaltainen.

– Tyttö on tosi vilkas ja ADHD on periytyvää, joten tarkkailemme tilannetta, Sampo sanoo.

– Haemme tosi herkästi apua, kun isän diagnoosi on tiedossa. Harmi, että tutkimuksiin voi päästä vasta kouluikäisenä, Minttu totesi Discovery-kanavan syyspressissä.