Kuvat
Juha Salminen
Esiintymiseen liittyy aina tietynlainen jännite ja jännitys, jollain lailla riskikin, Anna Eriksson sanoo. Koronakevät sotki myös Annan keikkakalenterin.
Esiintymiseen liittyy aina tietynlainen jännite ja jännitys, jollain lailla riskikin, Anna Eriksson sanoo. Koronakevät sotki myös Annan keikkakalenterin.

Kolmekymppiseksi asti Anna Eriksson tunsi olevansa hukassa. 

Vaikka laulaja, taiteilija Anna Eriksson, 43, on tullut viime vuosina tunnetuksi myös elokuvantekijänä, halu esiintyä ei ole kadonnut minnekään. Koronakevät romutti myös Annan keikkasuunnitelmat.

– Nautin esiintymisestä edelleen ja olin tosi harmissani, kun kaikki kesän keikat siirtyivät ensi vuoteen. Esiintymiseen liittyy aina tietynlainen jännite ja jännitys, jollain lailla riskikin.

Anna ei nuorena haaveillut musiikin tekemisestä, vaan siitä tuli hänen työnsä sattumien summana bändikilpailun kautta. Uransa ensimmäisinä vuosina Anna teki keikkoja hurjassa tahdissa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Iskelmälaulajan työ on rankkaa ja tavallaan ihan paskaduunia, etenkin uran alussa. Koko elämäni pyöri työn ympärillä. Se oli todella raskasta. Kaikki on tietysti kiinni myös itsestä ja omasta uskalluksesta hypätä pois sellaisesta oravanpyörästä, joka ei itselle sovi. Ja senhän sitten teinkin, kaikella tapaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun Anna oli 24, hän lopetti keikkailun vuodeksi.

– Olin painanut viitisen vuotta noin 25 keikkaa kuukaudessa. Tuli sellainen olo, että joko lopetan tai sitten musiikkitouhun pitää muuttua radikaalisti. Vuoden ajan yritin vain nukkua ja palautua rasituksesta, joka oli saanut minut aivan polvilleen.

Tauon aikana Anna hiljalleen kuntoutui ja alkoi tehdä itse musiikkia.

– Omien sävellysten ja sanoitusten tekeminen antoi minulle voimaa ja löysin intohimon musiikkiin uudelleen. Se, että aloin tehdä kaikki päätökset uraani liittyen itse, omalla tavallani, oli tärkeä ja rohkea päätös. Siitä lähtien kukaan ei ole sanonut minulle, miten asioita tehdään.

Anna sanoo, että melkein kaikkea hänen elämäänsä leimasi kolmekymppiseksi asti väliaikaisuuden ja ulkopuolisuuden tunne, kokemus siitä, että oma paikka ei ole vielä täysin löytynyt.

Nykyään on toisin. Anna tekee parhaillaan toista elokuvaansa. Hän palasi juurilleen länsirannikolle ja asuu Uudessakaupungissa poikansa Joosepin ja puolisonsa Matti Pyykön kanssa.

– Minulla ei ole kuvitelmia siitä, että jossain olisi jotain parempaa tai enemmän tai että jos saan sitä tai tätä, olisin onnellisempi. Sain jo nuorena aika paljon, enkä ollut silloin kauhean onnellinen. Olen paljon onnellisempi nyt.

– Ehkä minulla ei ollut nuorena tai nuorena aikuisena kauhean suurta uskoa elämään. Nyt on.

Miten Annan nykyinen parisuhde eroaa edellisistä suhteista? Anna kertoo, että ennen Matin tapaamista hän ei koskaan halunnut äidiksi, miksi? Mitä Anna ajattelee ikääntymisestä? Entä miten hän haluaa työskennellä? Lue Anna Erikssonin koko Unelmakartta-haastattelu Me Naisten numerosta 27/2020 ja digilehdestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla