Kuvat
Jouni Harala
Yhteys Azra-tyttäreen syntyi helposti. ”Tykkäämme toisistamme paljon. Minun pitää vain opetella, ettei elämäni ole enää sama, johon olin tottunut”, Annika Metsäketo sanoo.
Yhteys Azra-tyttäreen syntyi helposti. ”Tykkäämme toisistamme paljon. Minun pitää vain opetella, ettei elämäni ole enää sama, johon olin tottunut”, Annika Metsäketo sanoo.

Äitiyden tunnekirjo on yllättänyt Annika Metsäkedon.

Annika Metsäkedosta, 48, tuli äiti viime vuoden elokuussa, kun hänen turkkilaisen aviomiehensä, Baris Kirkgözin, 45, tytär muutti Annikan ja Barisin luo Suomeen. 11-vuotiaan Azran mukana täyttyi Annikan elämänmittainen haave omasta perheestä.

Annika on elämänmuutoksestaan enimmäkseen onnellinen, mutta kuvailee ensimmäisen vuoden tunnekirjon myös yllättäneen hänet.

– On ollut hetkiä, kun olen miettinyt, mihin elämäni hävisi, miksi lähdin tähän ja miksi ylipäätään olin halunnut lapsia, Annika kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– 47 vuotta ehdin elää ikään kuin vain itselleni, ja olihan se mageeta elämää. Kun kaikki sitten muuttuu, se on ollut kova pala opeteltavaksi, Annika sanoo nyt, kun uusperhe-elämää on takana reilu vuosi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suurimpia konkreettisia muutoksia Annikalle oli keskustakodin vaihtaminen isompaan lähiöasuntoon. Henkisellä puolella tuli vastuu uuden ihmisen hyvinvoinnista, kehityksestä ja turvallisuudesta.

– Vaikka valtava rakkaudentäyteinen tunnekuohu on vielä kokematta, minulle on hirveän luontaista välittää, olla huolissani ja ryhtyä suojelevaksi leijonaemoksi. Tuntuu hyvältä olla myös Azran luottoaikuinen. Tiedän kyllä, miten arvokas rooli se on.

Annika nauraa, että Azran mukana heille muutti myös Wilma, koulujen ja kodin välinen viestiyhteys.

– Keväällä mietin, tuleeko tästä ikinä mitään. Stressasin Azran pärjäämistä hulluna, ja se heijastui kaikkeen. Baris hermoili ja pyysi anteeksi, kuinka oli muka pilannut elämäni. Muistutin hänelle, että itsehän tätä halusin, Annika kertoo.

– Tiedän ajatusteni kuulostavan itsekkäiltä ja sitä ne ovatkin, sellaistahan elämänikin on saanut olla. Nyt kuitenkin kaiken keskipiste on pieni lapsi, joka ei ansaitse muuta kuin hyvää ja rakkautta.

Iso elämänmuutos vaatii sopeutumista koko lähipiiriltä, miten se on vaikuttanut perhesuhteisiin? Mitä Annika kertoo ensimmäisestä äitienpäivästään? Millaista on ollut hypätä kokonaan uuteen työhön? Lue Annika Metsäkedon koko haastattelu Me Naisten uusimmasta numerosta 49/19! Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Vierailija

Kiitos jutusta! Lohduttavaa kuulla että muillakin on ollut sopeutumista uusperheen bonusvanhemmaksi ryhtymisessä. Asiaan kun kuuluu sekä positiivisia että negatiivisia tunteita. Rohkeata Metsäkedolta avautua vaietusta asiasta! 

Vierailija

Itse tulin äidiksi biologisen lapsen myötä noin vuosi sitten, mutta kuitenkin ”vasta” 34-vuotiaana useamman vuoden lapsen toivomisen jälkeen. Ja voi luoja, että olen miettinyt monta kertaa tässä kuluneen vuoden aikana, että mitä meninkään tekemään ja miksi halusin niin kovasti lapsen. Kun on elänyt aikuisen ihmisen vapaata elämää, siis niin taloudellisesti kuin henkisesti vapaata, on hyvä työ, kumppani, asunnot, matkat, kaikki ja sitten yhtäkkiä mikään ei olekaan enää niin helppoa. Kaipaa sitä hetkeä, että voisikin olla vain yksin ilman ketään, haaveilee uudestaan salaa sinkkuvuosista, valmisruuista ja viini-illoista. Juu, kaikkea melkein voi nytkin tehdä, mutta ai juma mikä sumpliminen. Ja silti niinäkin hetkinä kun saa olla yksin, ei mikään ole silti niinkuin ennen vaan vastuu painaa takaraivossa aina. Voin vaan kuvitella kuinka rankkaa muutos onkin 14 vuotta vielä itseäni vanhempana ja niin, että ei pääse seuraamaan lapsen kasvua alusta asti vaan perheeseen muuttaakin esiteini. Kaikki respect sinulle Annika! Ja tsemppiä, luotetaan siihen, että tämä kasvukipu kuuluu vanhemmaksi kasvamiseen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla