Kuvat
Reuters, Kensingtonin palatsin Instagram-tili
Kensingtonin palatsin suloiset kuvat söivät huomiota Harryn ja Meghanin hääpäivältä.
Kensingtonin palatsin suloiset kuvat söivät huomiota Harryn ja Meghanin hääpäivältä.

Prinssi Williamin kerrotaan olevan varsin kilpailuhenkinen – näkyykö kilpailu pikkuveli Harryn kanssa nyt jo myös sosiaalisessa mediassa?

Brittihovin kulisseista on kuiskuteltu jo pitkään, että kuninkaallisessa perheessä kytee ilmapiiriongelmia. Sussexin herttuatar Meghanin ja Cambridgen herttuatar Catherinen välillä on epäilty olevan jos jonkinlaista kärhämää, eivätkä myöskään prinssiveljesten Williamin ja Harryn välit ole välttämättä aivan niin mutkattomat kuin voisi luulla.

Nykyaikana hovin ristiriidat eivät näy enää pelkkinä huhuina siitä, mitä suljettujen ovien takana on tapahtunut, sillä myös kuninkaalliset ovat aktiivisesti esillä sosiaalisessa mediassa.

Vähän aikaa sitten muun muassa havaittiin, että Harry ja Meghan lopettivat Williamin ja Harryn seuraamisen Instagramissa. Kyse ei kuitenkaan ollut kuninkaallisesta draamasta. Harry ja Meghan kertoivat syyksi seurattavien tilien vähentämiseen sen, että he haluavat antaa näkyvyyttä tärkeinä pitämilleen hyväntekeväisyysorganisaatioille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muun somekäytöksen perusteella on kuitenkin syytä epäillä, että viimeksi tänä viikonloppuna nähtiin taas yksi palatsien välinen nokittelu median huomiosta.

Kas, velipojan hääpäivä

Sunnuntaina tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun Meghan ja Harry vihittiin avioliittoon Pyhän Yrjön kappelissa Windsorin linnassa. 

Hääpäivän kunniaksi he julkaisivat Instagram-tilillään @sussexroyal herkän videon, jossa oli ennennäkemättömiä kuvia legendaarisista häistä.

A post shared by The Duke and Duchess of Sussex (@sussexroyal) on

Ei mennyt montakaan tuntia, kun myös Kensingtonin palatsin Instagram-tilille ilmestyi kuvapäivitys, joka lähestulkoon varasti huomion herkiltä hääkuvilta.

Hieman yllättäen William ja Kate julkaisivat useita suloisia kuvia perheensä retkeltä puutarhaan. Palatsin kuvaaja sattui taltioimaan, kun parin lapset Louis, George ja Charlotte leikkivät luonnossa vanhempiensa kanssa.

Perhekuvat olivat varsin poikkeuksellisia, sillä Kensingtonin palatsi julkaisee harvakseltaan kuvia herttuaparin lapsukaisista, elleivät kyseessä ole viralliset syntymäpäiväpotretit.

The Duke and Duchess of Cambridge are very pleased to share some new photographs of their family as they visited the RHS Back to Nature Garden at the #ChelseaFlowerShow on Sunday afternoon. The photographs were taken by @mattporteous. The #RHSChelsea Back to Nature Garden, designed by The Duchess and award-winning landscape architects Andrée Davies and Adam White of Davies White Landscape Architects, is a woodland setting for families and communities to come together and connect with nature. Her Royal Highness is a strong advocate for the proven benefits the outdoors has on physical and mental health, and the positive impact that nature and the environment can have on childhood development in particular. Over the past months, Prince George, Princess Charlotte and Prince Louis have helped The Duchess gather moss, leaves and twigs to help decorate @The_RHS Back to Nature Garden. Hazel sticks collected by the family were also used to make the garden’s den. The Duchess told Monty Don in an interview for the BBC: “I really feel that nature and being interactive outdoors has huge benefits on our physical and mental wellbeing, particularly for young children. I really hope that this woodland that we have created really inspires families, kids and communities to get outside, enjoy nature and the outdoors, and spend quality time together.”

A post shared by Kensington Palace (@kensingtonroyal) on

Herää siis kysymys, oliko aivan sattumaa, että runsasta huomiota keräävät ulkoilukuvat julkaistiin samaan aikaan kuin Sussexin parin hääpäivitys.

Uusi hiustyyli vei huomion

Voidaan vain arvailla, oliko samalle päivälle sattuneiden julkaisujen taustalla veljesten välinen kilvoittelu huomiosta. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin saattoi hyvinkin olla.

Jopa Harryn ja Williamin isän, prinssi Charlesin epävirallisessa elämäkerrassa Charles at Seventy: Thoughts, Hopes and Dreams kerrotaan, että veljesten välillä todella on jännitteitä.

Useita kertoja prinssi Charlesin tavannut kirjoittaja Robert Jobson kertoo teoksessa, että William on perinyt äidiltään prinsessa Dianalta kilpailuhenkisen luonteen. Merkkejä siitä on hänen mukaansa nähtävissä Williamin mediakäyttäytymisessä – William on toistuvasti pyrkinyt varastamaan veljeltään huomion lehtien sivuilla.

Jobson kertoo myös mediaselkkauksesta ajalta, jolloin Harry ja Meghan ryhtyivät tapailemaan julkisesti. Kun pari näyttäytyi ensimmäistä kertaa yhdessä medialle, William ilmestyi samaan aikaan omaan edustustilaisuuteensa uudessa hiustyylissä ja varmisti niin paikkansa lehtien etusivuilla.

Esikoisensa saanut Harry on nauttinut kuluneina viikkoina poikkeuksellisen runsaasta mediahuomiosta, joten ainakin siinä valossa perhekuvatemppu saattaisi hyvinkin olla kilpailuhenkisen isoveljen tapa yrittää kalastella huomiota takaisin itselleen.

Buckinghamin palatsin kirjeenvaihtaja -palstalla Me Naisten toimitus seuraa kuninkaallisten elämää silmä kovana ja pilke silmäkulmassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla