Meidän Perhe
Hyvä me! Michelle Obama kehottaa vanhempia taputtamaan itseään olalle jokaisen onnistuneen arjen haasteen kohdalla.
Hyvä me! Michelle Obama kehottaa vanhempia taputtamaan itseään olalle jokaisen onnistuneen arjen haasteen kohdalla.

Michelle Obama kertoo elämäkertakirjassaan avoimesti lapsettomuushoidoistaan, pariterapiastaan sekä siitä, mitkä asiat auttoivat häntä pikkulapsiaikana.

Jokainen luo omannäköisensä vanhemmuuden. Vauva-aikaan saa höpsähtää. Ruuhkavuodet ovat välillä aika syvältä. 

Muun muassa tällaisia ajatuksia Yhdysvaltain entinen ensimmäinen nainen Michelle Obama jakaa elämäkertakirjassaan Minun tarinani. Poimimme kirjasta kiinnostavimmat ajatukset vanhemmuudesta.

1. Ei ole yhtä kaavaa olla äiti

Michelle Obama kertoo kirjassaan elävästi siitä, millainen äitien verkosto hänellä oli ympärillään tyttäriensä pikkulapsiaikana. Naiset tapasivat porukalla viikonloppuisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Kaikki ryhmän naiset olivat kouluja käyneitä, kunnianhimoisia ja lapsirakkaita, ja kaikki olivat yhtä ymmällään kuin minä siitä, miten työn ja lapset voisi sovittaa yhteen. Ryhmässämme kokeiltiin kaikenlaisia ratkaisuja. Toiset olivat kokopäivätyössä, toiset osa-aikatyössä, toiset kotiäiteinä lasten kanssa. Toiset antoivat lastensa syödä hodareita ja perunalastuja, toiset antoivat lapsilleen pelkkää täysjyvää ja muuta terveellistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muutaman naisen mies osallistui lastenkasvatuksessa kaikkeen, toisilla oli sellainen mies kuin minulla, ylityöllistetty, joka oli usein poissa kotoa. Toiset ystäväni olivat uskomattoman onnellisia, toiset yrittivät muuttaa elämäänsä, kokeilla toisenlaista tasapainoa. Suurin osa meistä eli jatkuvan hienosäädön tilassa, säätäen yhtä elämänaluetta siinä toivossa, että se vakauttaisi toista.”

”Riippumatta siitä, miten kukin äiti elämäänsä eli ja miksi, kaikkia lapsia rakastettiin ja kaikki varttuivat normaalisti.” 

”Yhteisinä iltapäivinämme opin sen, ettei ole yhtä ainoaa oikeaa äitiyden kaavaa. Mitään mallia ei voi pitää oikeana tai vääränä. Sen oivaltaminen auttoi. Riippumatta siitä, miten kukin äiti elämäänsä eli ja miksi, kaikkia leikkihuoneen lapsia rakastettiin ja kaikki varttuivat normaalisti. Vaistosin aina kokoontuessamme näiden lastensa parasta haluavien naisten yhteisen voiman, ja tiesin, että mitä sitten tapahtuikin, me auttaisimme toisiamme ja kaikki pärjäisimme.”

2. Vaikeuksista kannattaa puhua

Lasten saaminen ei ollut Michelle ja Barack Obamalle itsestäänselvyys. Heidän molemmat tyttärensä Malia ja Natasha eli Sasha syntyivät koeputkihedelmöityksen avulla. Michellen ensimmäinen raskaus päättyi kipeään keskenmenoon ensimmäisellä raskauskolmanneksella. 

”Kokemukseni oli normaali, tilapäinen biologinen takaisku.”

”Keskenmenon saanut kokee sen helposti omaksi epäonnistumisekseen, vaikkei se ole. Tai tragediaksi, joka se ei myöskään ole. Kukaan ei kerro, että keskenmenoja tapahtuu jatkuvasti, enemmän kuin osaisimme arvatakaan, koska asiasta yleensä vaietaan. Minulle tämä selvisi vasta kerrottuani keskenmenostani parille ystävälle, jotka oitis ryhtyivät tukemaan minua ja kertoivat omista keskenmenoistaan.

Ne eivät poistaneet tuskaa, mutta paljastamalla omat kamppailunsa ystäväni tukivat minua vaikeana aikana, auttoivat minua ymmärtämään, että kokemukseni oli normaali, tilapäinen biologinen takaisku, jossa hedelmöittynyt munasolu oli todennäköisesti erittäin hyvästä syystä joutunut luopumaan leikistä.”

3. Vanhemmat eivät ole aina samalla viivalla

Kirjassa Michelle kertoo, miten ristiriitaisia tunteita hedelmöityshoidot hänessä aiheuttivat: kun miehen tarvitsi ainoastaan käydä luovuttamassa spermaa, naisen osaksi jäi jatkuva oman kehon lääkitseminen ja tarkkailu. Asetelma kääntyi, kun Michelle tuli raskaaksi.

”Meillä oli ulkoinen elämämme, mutta nyt tapahtui jotain myös sisäisesti, minussa kasvoi lapsi, pieni tyttö. (Sukupuoli oli saatava selville, koska Barack on faktatyyppi ja koska minä olen suunnittelijatyyppi.) Me emme nähneet häntä, mutta siellä hän oli, kasvoi kokoa ja tarmoa, kun syksy kääntyi talveksi ja talvi kevääksi.”

”Aiemmin olin ollut kateellinen, että Barack oli ollut irrallaan prosessista, mutta nyt tunne oli kääntynyt päälaelleen.”

”Aiemmin olin ollut kateellinen siitä, että Barack oli ollut irrallaan prosessista, mutta nyt tunne oli kääntynyt päälaelleen. Hän oli ulkopuolinen, minä taas pääsin elämään prosessia. Minä itse asiassa olin yhtä kuin prosessi, erottamaton tästä orastavasta elämän alusta, joka nyt sohi minua kyynärpäillään ja potki virtsarakkoani kantapäillään. En ollut hetkeäkään yksin, en hetkeäkään yksinäinen.”

4. Vauva-ajasta saa hurmaantua

Odotettu äitiys oli Michellestä ihmeellistä. Kuten tuoreille vanhemmille yleensä käy, myös hän pääsi olemaan vastakkain täysin uudenlaisten tunteiden kanssa. Perheen esikoisen Malian syntymästä 1998 Michelle kirjoittaa näin:  

”Hän oli pieni ihminen ja uskottu meidän huostaamme. Vastuu huumasi minut. Olin täysin hänen lumoissaan. Saatoin toisinaan seisahtua kokonaiseksi tunniksi katselemaan hänen hengitystään.”

”Kun talossa on vauva, yksi päivä voi tuntua loputtoman pitkältä, ja yhtäkkiä onkin kulunut puoli vuotta.”

”Kun talossa on vauva, aika venyy ja supistuu kieltäytyen noudattamasta tavallisia sääntöjä. Yksi päivä voi tuntua loputtoman pitkältä, ja yhtäkkiä onkin kulunut puoli vuotta. Barackia ja minua huvitti se, mitä lapsen saaminen oli meille tehnyt. -- Me olimme, kuten useimmat tuoreet vanhemmat, kuin pakkomielteen vallassa ja muiden silmissä hiukan pitkästyttäviä, mutta myös ikionnellisia. Me otimme pikku Malian istuimessa mukaan Zinfandeliin perjantai-illan treffeille ja karsimme ruokatilaustamme, jotta pääsimme lähtemään nopeasti ennen kuin hän kävi rauhattomaksi.”

”Olin valinnut nimen, koska se kuulosti minusta sähäkältä. Sasha-nimiselle tytölle ei urputtaisi kukaan.”

Kun pikkusisko Sasha syntyi 2001, Michelle nautti myös siitä ajasta suunnattomasti. 

”Ajattelimme kutsua häntä Sashaksi. Olin valinnut nimen, koska se kuulosti minusta sähäkältä. Sasha-nimiselle tytölle ei urputtaisi kukaan.”

5. Ruuhkavuodet ovat välillä rämpimistä

Michelle Obama pohti kotiäitiyttä, sillä se olisi kieltämättä tehnyt perheen arjesta sujuvampaa Barack-puolison nousujohteisen uran tähden. Oma kunnianhimo sai Michellen kuitenkin valitsemaan sekä työn että perheen. Helppoa se ei ollut, ja herätti hankausta myös parisuhteessa.

”Osa-aikatyön ajatuksena oli, että minulla olisi enemmän vapautta, mutta yleensä se sai vain aikaan tunteen, että jätin työt puolitiehen ja että yksityis- ja työelämän väliset rajat olivat hämärtyneet. Barack sen sijaan näytti jatkavan entiseen malliin.”

”’Ihan kohta perillä’ ei ollut auton navigaattorin ilmoitus vaan kuvasi mielentilaa. Joskus hän (Barack) oli jo tulossa, mutta joutui pysähtymään käydäkseen kolmen vartin mittaisen keskustelun jonkun kollegansa kanssa ennen kuin nousi autoon. Joskus taas hän oli melkein perillä, mutta unohti mainita, että poikkeaisi ensin nopeasti kuntosalilla. Entisessä elämässämme ennen lasten syntymää sellaiset turhautumiset olisivat saattaneet tuntua pikkumaisilta, mutta työssä käyvänä äitinä, jolla oli osa-aikainen puoliso ja joka joutui heräämään ennen kukonlaulua, kärsivällisyyteni alkoi pettää, kunnes yhtenä päivänä menetin sen kokonaan. Kun Barack pääsi kotiin, olin joko raivoissani tai sammuttanut kaikki valot ja mennyt mielenosoituksellisesti nukkumaan.”

Obamat päätyivät hoitamaan suhdettaan pariterapiassa, jonne Barack lähti ensin vastentahtoisesti. 

”Minulle suurin oivallus terapiasta oli tämä: terapeutti ei vahvistanut yhtään mitään. Hän ei asettunut kummankaan puolelle. Tohtori Woodchurch ei suostunut ratkaisemaan yhtäkään erimielisyyttämme jommankumman hyväksi. Sen sijaan hän kuunteli kärsivällisesti ja myötätuntoisesti, maanitteli meidät molemmat esiin tunteidemme sokkelosta ja erotteli meidän aseemme ja haavamme toisistaan.”

”Kokeilin nyt uutta oletusta: oli mahdollista, että oma onneni oli enemmän kiinni minusta itsestäni kuin olin valmis myöntämään.”

”Aloin ymmärtää ruokkineeni omia negatiivisimpia piirteitäni ja takertuneeni ajatukseen, että koin pelkkää vääryyttä ja että olin sitten, kuten konsanaan Harvardissa opiskellut juristi, alkanut kerätä todisteita tämän oletuksen tueksi. Kokeilin nyt uutta oletusta: oli mahdollista, että oma onneni oli enemmän kiinni minusta itsestäni kuin olin valmis myöntämään. Keskityin liiaksi siihen, miten katkera olin Barackille, joka esimerkiksi onnistui ujuttamaan aikatauluunsa kuntosalikäyntejä, enkä sen takia edes yrittänyt keksiä, miten voisin itse harrastaa liikuntaa. Kun mietin, ehtisikö hän kotiin ennen kuin ruoka jäähtyi, kiukku verotti niin paljon voimiani, että en enää nauttinut aterioista sen paremmin hänen kanssaan kuin yksinkään.”

6. On tärkeää pitää huolta itsestään

Pariterapia auttoi Michelleä pitämään paremmin huolta omasta jaksamisestaan. Hän teki päätöksen ryhtyä elämään terveellisemmin ja käymään salilla varhain aamulla. Sillä välin Michellen äiti piti huolta perheen lapsista. 

”Me emme jääneet kotiin odottamaan isää. Nyt oli hänen tehtävänsä ehtiä meidän luoksemme.”

”Tämä uusi ohjelma muutti kaiken: sain takaisin voimat ja mielenrauhan, kaksi asiaa jotka pelkäsin menettäneeni. Ja mitä tuli kotiin ehtimiseen ennen kuin ruoka jäähtyi: määräsin uudet rajat, jotka sopivat paremmin minulle ja tytöille. Me sovimme aikataulusta ja pidimme siitä kiinni. Ilta-ateria syötiin joka päivä kello 18.30. Pesulle mentiin kello 19.00, ja sen jälkeen luettiin satuja. Tasan kello 20.00 sammutettiin valot. Rutiinista ei poikettu, joten Barackin vastuulle jäi joko päästä ajoissa kotiin tai olla pääsemättä.”

Michellelle omaehtoisuus oli tärkeää myös siksi, että hän halusi olla tyttärilleen esimerkki. Siitä Barack Obama on myöhemmin kiitellyt vaimoaan myös julkisesti.

”Pohjalla oli toiveeni, että heistä kasvaisi vahvoja ja tasapainoisia ja sellaisia, jotka eivät alistuisi minkäänlaiseen vanhan koulukunnan patriarkaalisuuteen. En halunnut heidän ikinä ajattelevan, että elämä alkaa, kun isäntä tulee kotiin. Me emme jääneet odottamaan isää. Nyt oli hänen tehtävänsä ehtiä meidän luoksemme.”

7. Useimmiten pienet asiat riittävät

”Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä me kohtaisimme, mihin suuntaan perheemme elämä kehittyisi, menisikö kaikki hyvin vai huonosti vai kävisikö meille, kuten useimmille perheille, että vastaan tulisi molempia asioita. Minun tehtäväni oli huolehtia siitä, että he olivat valmiit siihen mitä tuleman piti”, Michelle kertoo kirjassaan. 

Mutta koska tulevaisuudesta ja elämän suurista linjoista on usein vaikea päättää etukäteen, kannattaa keskittyä huomaamaan pienimmätkin onnistumiset.

”Olin ostanut hedelmäsoseen. Söin. Kaikki olivat yhä hengissä. Katsokaa, miten hyvin minä pärjään!”

”Joskus istuin pysäköimässäni autossa ja söin pikaruokani yksin radiota kuunnellen. Silloin tunsin helpotusta ja olin ylpeä siitä, miten tehokkaasti osasin käyttää aikani. Tällaista oli elämä pienten lasten kanssa. Tällaiset asiat saattoi joskus lukea saavutuksiksi. Olin ostanut hedelmäsoseen. Söin. Kaikki olivat yhä hengissä. Katsokaa, miten hyvin minä pärjään! minun teki mieli sanoa noina hetkinä yleisölle, jota minulla ei ollut. Näkevätkö kaikki, että homma hoituu?”

Sisältö jatkuu mainoksen alla