Muusikko Pete Parkkosella voi olla tili välillä nollilla, mutta harvoin miinuksella. – Jos keikkaa ei ole pariin kuukauteen, alitajuntani sanoo, että älä osta sitä parin tonnin kitaraa.

Pete Parkkonen seisoo Ruisrockin Rantalavalla mikrofoni kädessään. Keikkaan on vartti aikaa, ja paikalle alkaa valua tuhansia ihmisiä. Pete katsoo näkymää lumoutuneena. Voi hitto, jonain päivänä se vielä toteutuu, hän ajattelee.

On vuosi 2013. Pete ei ole itse esiintymässä, vaan asentamassa mikrofonia ja soittimia lavalle ennen amerikkalaisen hiphop-artisti Macklemoren ja Ryan Lewisin keikkaa.

– Ensimmäistä levyäni tehtiin kolme ja puoli vuotta, ja tarvitsin rahaa. Tein laulukeikkojen lisäksi varastohommia ja tapahtumarakennustöitä freelancerina parhaimmillaan seitsemässä eri firmassa. Maksoin silloin asuntolainastani vain korot, Pete muistelee.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kova työ toi tulosta, ja kolmen vuoden päästä Pete seisoi samaisella Rantalavalla, tällä kertaa esiintymässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kylmät väreet tulee vieläkin, kun muistelen sitä.

Pete teki kesätöitä jo nuorena vanhempiensa mainostoimistossa. Hän painoi vaatteita ja teippasi autoja ja rekkoja. Rahat hän käytti etupäässä 13-vuotiaana perustamansa International Playboys -bändin soittimiin. Säästöönkin jäi jotain.

Kun Pete menestyi 18-vuotiaana Idolsissa, hän sai äkkiä 200 keikkaa, ja rahaa oli enemmän kuin koskaan.

– Onneksi vanhemmat neuvoivat raha-asioissa, ja ostin tienesteilläni saunallisen ja parvekkeellisen kaksion Vuosaaresta.

Tätä nykyä asunnon arvo on noussut. Pete on laittanut sen vuokralle ja asuu itse nyt Helsingin keskustassa.

Pete sanoo olevansa rahankäyttäjänä järkevä nautiskelija.

– Ostan, mitä tarvitsen. En tuhlaamalla tuhlaa, mutta yleensä kaikki mitä tulee, myös menee, sillä elän hetkessä ja olen mukavuudenhaluinen.

– Jos keikkaa ei ole pariin kuukauteen, alitajuntani sanoo, että älä osta tässä kuussa sitä parin tonnin kitaraa.

Nyt koronavirus uhkaa sotkea Peten keikkakevään.

– Tilanne on muuttunut viime aikoina niin nopeasti, että täytyy elää hetki ja päivä kerrallaan. En halua mennä asioiden edelle ja pyrin pitämään mielen positiivisena.

Siitä hän pitää huolen, että tili ei mene miinukselle.

Eniten rahaa Peteltä kuluu normioloissa matkustamiseen. Hän on käynyt 40 maassa, tänä vuonna lomamatkalla Balilla ja Espanjassa kuvaamassa musiikkivideon.

– Haluaisin asua osan vuodesta ulkomailla jossain, missä on lämmintä, meri eikä ihan törkeän kallista.

Viime vuonna Pete teki viiden kuukauden matkan, joka suuntautui Kuubaan, Floridaan, Los Angelesiin ja Havaijille. Hän rahoitti 11 000 euroa maksaneen reissun vuokraamalla asuntonsa ja myymällä moottoripyöränsä.

– Sain matkalla itsevarmuutta ja selkeyttä omaan brändiini. Oivalsin, että haluan palata musiikillisesti juurilleni ja käyttää pelkän tietokoneen ja kitaran sijasta kokonaista bändiä.

Peten päivä alkaa kahvilla kulmakuppilassa.
Peten päivä alkaa kahvilla kulmakuppilassa.

Maanantai

Aamukahvi Kulmakahvila 48:ssa 2,50 €

Kukkia Kampin kukasta 18 €

Parkkimaksu 38,31 €

Ruokaa K-Marketista 43,70 €

Lounas Hey Poke -ravintolassa 14,50 €

”Aloitan päivän yleensä hakemalla kahvin Eerikinkadun Kulmakahvila 48:sta. Vaihdamme omistajapariskunnan kanssa aina kuulumiset. Toki käymme myös perinteisen kelikeskustelun.

Ostin ennen kahdeksan tunnin All Together Now Suomi -ohjelman kuvauksia lounaan yhdestä lempiravintolastani, Hey Pokesta. Sitten yllätin tuottajani Ilkka Virtasen viemällä hänelle kukkia. Oli ihan parasta, että hän ei ollut koskaan saanut mieheltä kukkia. Kyllä niitä on miestenkin mielestä kiva saada, se piristää. Ostan kimpun välillä myös itselleni, sillä en osaa pitää huonekasveja hengissä.

Olen välillä aikamoinen säätäjä. 20 euron parkkimaksu nousi 38 euroon, kun unohdin laittaa parkkimittarin pois päältä.”

Tiistai

Harlow-maila Merihaan pallohallista 152,15 €

Tankkaus Neste Expressillä 80 €

Kierros bändikavereille Molly Malonesissa 26 €

Ruokatilaus Woltista 35,90 €

”Tykkään urheilla ja saunoa sen päälle aamuisin. Squashiin minulla on vuosikortti, koska pelaan parhaimmillaan viisi kertaa viikossa. Lisäksi toisinaan juoksen ja teen hiit-treeniä.

Rakastan ajamista, ja autoon uppoaa viikossa ainakin tankillisen verran rahaa. Koska minulla on yhteistyösopimus Fordin kanssa, en omista nyt autoa. Tein joskus laskelman, että oman auton vuosikulut olivat 9 800 euroa. Yhtenä vuonna vuokrasin autoa tarvittaessa. Vaikka vuokra oli 65–100 euroa kerralta, vuosikulut olivat edullisemmat, 6 500 euroa. Lisäksi käytössäni oli aina puhdas ja toimiva auto.

Olen myös hurahtanut moottoripyöriin. Minulla oli jo lapsena Pihtiputaalla Suzuki PV. Vuonna 2010 ostin Pelkokertoimesta voittamillani rahoilla turkoosin 500-kuutioisen Royal Enfield -moottoripyörän. Olen ajanut moottoripyörällä esimerkiksi Norjaan, Nizzaan ja Hollantiin. Tällä hetkellä minulla ei ole omaa pyörää, mutta haaveilen ostavani Triumphin Scramblerin. Moottoripyöräilyssä viehättää vapaus, tuulen voima – ihan kaikki!

Rakastan ajamista niin paljon, että olen hankkimassa C-ajokorttia, jotta voin ajaa keikkabussiamme.”

Pete rakastaa ajamista. Tällä hetkellä hänellä ei ole omaa autoa, koska hänellä on yhteistyösopimus autofirman kanssa.
Pete rakastaa ajamista. Tällä hetkellä hänellä ei ole omaa autoa, koska hänellä on yhteistyösopimus autofirman kanssa.

Keskiviikko

Pedaalilaudan huolto Custom Boardsissa 150,80 €

Paita Relovesta 12 €

Potkulautamatka Tierillä 2,40 €

Viikonlopuksi viiniä Alkosta 45,68 €

”Minulla on seitsemän kitaraa, joista aarteitani ovat 2 000 euroa maksanut Nash T-52 -kitara ja levy-yhtiö Warnerilta lahjaksi saamani Bruno Marsin promokiertueella käyttämä kitara. En tarvitse niin montaa, mutta olen luonut niihin tärkeän suhteen, ja niitä on vaikea antaa pois. Nashin kitara kuulosti niin hyvältä, että minun oli pakko ostaa se, hinnasta viis. Kassalla täytyi katsella pankkitiliä ja miettiä, onko ensi kuussa keikkoja.

Arvostan laatua. Ostan mielelläni 200 euron takin ja käytän sitä kaksi vuotta. En ole kuitenkaan koskaan ostanut kalliita, nelinumeroisen summan maksavia vaatteita. Kallein vaateostokseni on ollut 500 euroa maksanut puvuntakki.

Käyn monesti käytettyjä vaatteita myyvässä Relove-liikkeessä, koska sieltä löytyy superkalliitakin vaatteita edullisesti. Nyt löysin Acnen collegen 12 eurolla. Myyn myös itse vaatteita eteenpäin.

Olin tänään Pitäjänmäellä treenaamassa, eikä ruokaan kulunut rahaa, koska tein pakastimesta löytämistäni aineksista evääksi katkarapupastan kampasimpukoilla.”

Torstai

Grippi squash-mailaan 8,90 €

Ruokaa K-Marketista 118,26 €

Kahvilakäynti 11 €

”Squashin jälkeen treenasin treenikämpällä ja kävin ruokakaupassa. Ruokaan menee usein aika paljon rahaa, sillä käytän laadukkaita raaka-aineita ja ostan kerralla usein neljän päivän ruuat. Ostin kampasimpukoita, 30 euroa kilolta maksavaa tuoretta tonnikalaa, tryffeliöljyä pastaan, hyvää srirachaa, hyviä oluita, kasviksia, tuoretta leipää ja meetvurstia. Elämäni on välillä epäsäännöllistä, joten usein jääkaappini on kuitenkin aika tyhjä. Kaapista pitää kuitenkin löytyä aina voita, leipää, puuroa, kananmunia ja mehuntekotarvikkeet.”

Lemppariolut on tumma Guinness.
Lemppariolut on tumma Guinness.

Perjantai

Aamukahvi Kulmakahvila 48:sta 2,50 €

Parkkimaksu 15 €

Lounas Ravintola Kehä III:ssa 10 €

Squash-peli Savonlinnassa kimpassa 2,20 €

Ruokaa Subwaysta bändille 90 €

”Aamu alkoi squashilla ja Kampin yläkerran kahvilassa järjestämälläni minikeikalla. Sitten lähdimme ajamaan keikkapaikalle Savonlinnaan. Rentoudumme keikkamatkoilla pelaamalla squashia. Keikalla on helpompi laulaa, kun lihakset ovat lämpimät.

Hoidin tällä viikolla kiertueen manageroinnin ja unohdin katsoa, moneltako Savonlinnan ruokapaikat menevät kiinni. Mokasin, ja vein bändin pojat pelin jälkeen syömään Subwayhin.

Keikka alkoi vartin yli puolen yön. Noin tunnin keikan jälkeen huilasimme pienen hetken ja roudasimme soittokamat autoon. Työaika loppui kolmelta. Sain yöllä nukuttua neljä tuntia ennen kuin lähdimme ajamaan takaisin Helsinkiin.”

Lauantai

Viisi Polaroid-filmiä Foto Ykkösestä 109,50 €

Lounashetki Löylyssä 47,50 €

”Menin suoraan keikkamatkalta Löylyyn juomaan pari olutta ja syömään lohikeiton.

Harrastan Polaroid-kuvaamista, mikä on aika kallis harrastus. Ostin viisi Polaroid-filmiä, ja yksi filmi, johon mahtuu kahdeksan kuvaa, maksoi parikymppiä.

Viikko oli täynnä haastatteluja, tv:n tekemistä ja treenaamista. Kun siihen päälle vedin vielä keikan, olin aika poikki, joten en tehnyt lauantaina juuri mitään. Menin nukkumaan jo yhdeksältä.”

Pete sanoo olevansa rahankäyttäjänä järkevä nautiskelija.
Pete sanoo olevansa rahankäyttäjänä järkevä nautiskelija.

Sunnuntai

Applen älykello rikkoutuneen tilalle 558,90 €

Backgammon-lautapeli 77 €

Pari olutta Molly Malonesissa 12 €

Iltapalaa Hesburgerista 18,40 €

”Kävimme Koop Arposen kanssa ostamassa maailman vanhimman lautapelin, Backgammonin, ja menimme pelaamaan sitä Molly Malonesiin. Guinness on lempi­olueni, ja irkkukulttuuri kiehtoo minua.

Kuluneet puolitoista kuukautta ovat olleet todella kiireisiä: Voimaa ja valoa -sinkun julkaisu, musiikkivideon kuvaukset ja keikkakautta varten treenaaminen ovat vieneet aikaani. Kun elämä on kiireistä ja epäsäännöllistä, tulee tilattua ruokaa himaan ja käytyä ravintoloissa syömässä. Rakastan ruuanlaittoa, mutta kun pääsen kotiin kahdeksalta, ei ensimmäisenä ole mielessä, että pyykinpesun lisäksi käyn kaupassa ostamassa viikon ruuat ja teen huomiseksi lounaan. Tilasin illaksi Hesburgerista ruokaa minulle ja ystävälleni. Vakiotilaukseni on kanatortilla ja nugetit isona ateriana. Siitä tulee yleensä vähän huono omatunto. Jos syön vain ravintoloissa enkä urheile tarpeeksi, en myöskään nuku hyvin. Tästä kaikesta seuraa huono olo.”

Viikon menot yhteensä 1703,10

Pete Parkkonen

Laulaja syntyi 8.2.1990 Pihtiputaalla.

Asuu Helsingin keskustassa. Vuonna 2015 syntyneen pojan isä.

Julkaissut kolme albumia. Helmikuussa uusi kappale, Voimaa ja valoa. Kolmas vuoden 2008 Idols-kilpailussa.

Ella

Kummallista ettei edes noin hyvätuloisilla ihmisillä ole tuon vertaa rahaa säästössä!
Luulisi edes tämän korona kriisin opettavan
kaikille että ei kannata elää kädestä suuhun ja elää elämää johon ei oikeasti ole varaa.

Vierailija

Hyväsydämisen oloinen kaveri ollut aina. Ehkä jos vähemmän tarjoaisi kavereille?

Ystäväni on ammattimuusikko ulkomailla ja siellä kyllä bändin jäsenet suurimman osan ajasta ostaa itselleen ruoan. Paitsi isoilla kiertueilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla